Tapasin puoli vuotta sitten miehen, joka on itseäni 13v vanhempi. Tiesin tämän alusta lähtien, enkä kokenut sitä ongelmaksi. Etenkään kun mies ei näyttänyt ikäiseltään saatika käyttäytynyt.
Ensitutustumisen aikana hän kertoi suorasti elämästään, hän on vielä naimisissa mutta ovat eronneet ja asuvat eri osotteissa. Yhteiseloa oli takana hurjat 13vuotta. Avioeropaperit oli juuri aikomuksena lähettää. Miehellä on myös 2 lasta, 10v ja 12v, joita hän näkee yleensä viikonloppuisin.
Asumme 2h junamatkan päässä toisistamme, ja näimme vkl jos lapset olivat äidillään eikä mies ollut töissä. Ei siis kovinkaan usein, mutta ei liian harvoinkaan. Tämä suhde oli ensimmäinen kunnon suhteeni, johon panostin ja olin tosissani ja jossa rakastuin.
Nyt suhde on loppunut. Mies koki, ettei ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Pelkäsi miten lapset suhtautuvat minuun ja miten minä lapsiin. Lopettaisivatko lapset isänsä luona käymisen, jos minä olisin kuvioissa ja menettäisikö hän lapset äidille. En koskaan tavannut lapsia, sillä emme kokeneet asiaa tarpeelliseksi, vielä pitkään aikaan. Miehen pelkona oli myös, miten suhtaudun siihen, että hän viettää aikaansa lastensa kanssa, eikä minun ja tulisinko omistushaluiseksi hänestä. Kaipasin kuulemma huomiota.
Myös mustasukkaisuutta oli havaittavissa, sillä mies oli menettänyt luottamuksena vaimonsa kanssa ja pelkäsi menettävänsä minut, etenkin kun asun kaukana ja vietän aikaani monien ystäväpoikien kanssa.
Ymmärrän, ettei hän ollut vielä valmis uuteen suhteeseen, olihan hän pari kk ennen minuun tutustumista eronnut vaimostaan. Mutta se, että hän sanoi eron syyksi mm. sen että minä haluan joskus tulevaisuudessa lapsia, mutta hän ei välttämättä halua. En koe sitä reiluksi syyksi, sillä tällä hetkellä minäkään en niitä halua. Kuka tietää josko tiemme olisivat eronneet minun lähtiessä joku vuosi koulun penkille ties minne pohjolaan. Nuori ikäni vaikutti pieneltä osaltaan eropäätökseen, löydän kuulemma nuoremman ja häntä paremman miehen.
Tarkoituksena oli keskittyä tähän hetkeen, eikä sekoittaa menneisyyttä tai tulevaisuutta mukaan. Olisin ollut valmis muuttamaan hänen kaupunkiinsa kesällä ja asettua sinne elämään, jotta suhteemme voisi toimia paremmin. Nyt ne suunnitelmat on peruttu.
Mutta olisiko meidän suhteemme voinut muuten onnistua?
Muita kokemuksia isosta ikäerosta, välimatkasta ja suhteesta, jossa on lapsia ja mahdollinen uusi äitipuoli?
Ensitutustumisen aikana hän kertoi suorasti elämästään, hän on vielä naimisissa mutta ovat eronneet ja asuvat eri osotteissa. Yhteiseloa oli takana hurjat 13vuotta. Avioeropaperit oli juuri aikomuksena lähettää. Miehellä on myös 2 lasta, 10v ja 12v, joita hän näkee yleensä viikonloppuisin.
Asumme 2h junamatkan päässä toisistamme, ja näimme vkl jos lapset olivat äidillään eikä mies ollut töissä. Ei siis kovinkaan usein, mutta ei liian harvoinkaan. Tämä suhde oli ensimmäinen kunnon suhteeni, johon panostin ja olin tosissani ja jossa rakastuin.
Nyt suhde on loppunut. Mies koki, ettei ole vielä valmis uuteen suhteeseen. Pelkäsi miten lapset suhtautuvat minuun ja miten minä lapsiin. Lopettaisivatko lapset isänsä luona käymisen, jos minä olisin kuvioissa ja menettäisikö hän lapset äidille. En koskaan tavannut lapsia, sillä emme kokeneet asiaa tarpeelliseksi, vielä pitkään aikaan. Miehen pelkona oli myös, miten suhtaudun siihen, että hän viettää aikaansa lastensa kanssa, eikä minun ja tulisinko omistushaluiseksi hänestä. Kaipasin kuulemma huomiota.
Myös mustasukkaisuutta oli havaittavissa, sillä mies oli menettänyt luottamuksena vaimonsa kanssa ja pelkäsi menettävänsä minut, etenkin kun asun kaukana ja vietän aikaani monien ystäväpoikien kanssa.
Ymmärrän, ettei hän ollut vielä valmis uuteen suhteeseen, olihan hän pari kk ennen minuun tutustumista eronnut vaimostaan. Mutta se, että hän sanoi eron syyksi mm. sen että minä haluan joskus tulevaisuudessa lapsia, mutta hän ei välttämättä halua. En koe sitä reiluksi syyksi, sillä tällä hetkellä minäkään en niitä halua. Kuka tietää josko tiemme olisivat eronneet minun lähtiessä joku vuosi koulun penkille ties minne pohjolaan. Nuori ikäni vaikutti pieneltä osaltaan eropäätökseen, löydän kuulemma nuoremman ja häntä paremman miehen.
Tarkoituksena oli keskittyä tähän hetkeen, eikä sekoittaa menneisyyttä tai tulevaisuutta mukaan. Olisin ollut valmis muuttamaan hänen kaupunkiinsa kesällä ja asettua sinne elämään, jotta suhteemme voisi toimia paremmin. Nyt ne suunnitelmat on peruttu.
Mutta olisiko meidän suhteemme voinut muuten onnistua?
Muita kokemuksia isosta ikäerosta, välimatkasta ja suhteesta, jossa on lapsia ja mahdollinen uusi äitipuoli?
Vastaukset 6
Vanhimmat
mä seurustelen mua 16 vuotta vanhemman miehen kanssa(mä 21 mies 37) ja hyvin meillä menee eikä muista ongelmista(joita parisuhteessa aina on) huolimatta ikinä ikä_ero ole ollut yksi niistä.me asumme yhdessä ja tulemme toimeen ja olemme sieluiltamme niin samanlaisia ettei ikää edes mieti.hänellä on myös 12 vuotias lapsi jonka olen tavannut yhden kerran ja sekin meni hyvin.ainut ongelma alussa oli eeteivät ystäväni oikein ymmärtäneet että mitä olin niin vanhan miehen kanssa,mmutta se oli ennen kuin he tapasivat hänet.hän ei myöskään näytä eikä käyttäydy sillä tavoin.äitini on nähnyt hänet monta kertaa ja olemme olleet muissakin sukulaisissa ja kaikki tuntuvat hyväksyvän meidät.mutta ollaan minustakin mustasukkaisia,ehkä siihenkin on syynsä.pointtini oli siis se ettei ikä ainakaan ole este jos tosiaan toista rakastaa ja muutkin seikat ovat sovittavissa.ehkä miehesi oli joutunut pettymään eikä halunnut aloittaa mitään uutta vakavaa ja vielä niin nuoren kanssa joka haluaa viellä mennä viipottaa paikasta toiseen,jos ei nyt niin ainakin jossain vaiheessa vielä.sitä minäkin pelkään koska mieheni on jo ehkä pikkaisen rauhottunut kun minä vielä niin rauhaton..mutta tsemppiä sulle ja hyvää kevättä.
En kommentoi tuohon teidän ikäeroon, mutta muutamalla sanalla ottaisin "kantaa" suhteeseenne. Mies siis ihan vasta eronnut ja lähes satavarmasti voisin sanoa, että jokainen ero vaatii paljon työtä. Siihen ei vaan ole hyvä ottaa uutta kumppania ihan heti. On niin monta asiaa jotka pitää saada käsiteltyä. Suhdettanne voisi kutsua "laastarisuhteeksi" eli mies sai jonkin tyydytyksen huomattuaan olevansa haluttu, mutta ei vielä valmis uuteen sitoutumiseen. Varsinkin jos huomasi sinun olevan täysin valmis vaikka loppuelämän suhteeseen. Se alkoi taatusti pelottamaan. Äitipuolena olo ei liioin ole se helpoin juttu. Mustasukkaisuutta tahtoo ilmetä halusi tai ei. Ensin tulee kauhea halu voittaa lasten luottamus, mutta jossain vaiheessa sitten suututtaa kun "aina" mennään lasten ehdoilla.
Lasten hankkimisesta myös sen verran, että olet nuori ja se biologinen kello alkaa tikittää jossain vaiheessa. Mitäs sitten jos oletkin siinä pakkotilassa jossa toinen osapuoli ei missään nimessä halua enää lapsia ja itsellä vauvakuume. Tässä vaiheessa nuo edellämaintsemani seikat saattavat kuulostaa vähäpätöiseltä jos muuten oli hyvä olla yhdessä, mutta aika tahtoo tehdä tehtävänsä ja tilanteet elävät.
Elä tässä ja nyt. Kyllä se sinunkin "kohtalosi" vielä eteen tulee:)Tuon miehen puolelta aika ei vielä ollut oikea.
Alettiin seurustella vajaat puoli vuotta sen jälkeen, kun mies oli eronnut seitsemän vuoden suhteesta. Meilläkin on etäsuhde, välimatkaa parin tunnin ajo. Me ollaan kyllä saman ikäisiä, joten siihen puoleen en voi ottaa kantaa. Yhdessä on oltu nyt 8 kk ja mies on kyllä ihan täysillä mukana suhteessa, ehkä enemmänkin kuin minä... Pointtini on se, että iästä ja matkasta ja entisistä huolimatta se voi toimia, jos on tarpeeksi tunnetta mukana. Minusta ei oikein voi yleistää, että nopeasti eron jälkeen alkanut uusi suhde on varmasti laastarisuhde. Usein toki on, mutta onnellisiakin loppuja on. Esim. kaverini erosi 10 vuoden suhteesta, rillutteli vapaana 3 kk ja löysi sen jälkeen uuden. Menivät nopeasti kihloihin, ostivat asunnon ja ovat kolmen vuoden jälkeen edelleen onnellisesti yhdessä.
Teillä kummallakin on tietenkin erilainen elämäntilanne, kun toinen jo vanhempi ja lapsia ja sinulla nuorena vielä opinnot edessä ja kaikki muu mitä toinen on jo saanut elämänsä aikana kokea. Ikäerosta huolimatta suhde voi toimia jos vaan molemmat haluaa ja onnelliseksi koette elämänne. Itse tiedän parin joka menee ensi kesänä naimisiin ja ikäeroa on 13 vuotta. Heillä kummallakaan ei ole lapsia.
Itsekin olen itseäni vanhemman miehen kanssa yhdessä. Tapasin hänet suunnilleen sinun ikäisenä. Itsekään en ajatellut lasten saaimista noin parikymppisenä, mutta nyt vajaa kolmekymppisenä on ajatukset alkaneet muuttua ja ajattelemaan että ehkä niitä voisi hankkia. Mitään sen ihmeempää neuvoa suhteen pelastamiseksi en osaa sanoa vaan siinä pitää molempien saada sanoa miltä tuntuu. Aina kaikki päätökset eivät ole helppoja,mutta sinä todellakin voit löytää vielä samanlaisessa elämäntilanteessa olevan miehen rinnallesi. Tsemppiä!
Aivan ensin uskon, että suhteenne olisi onnistunut ikäerosta huolimatta. Mutta uskon kyllä myös miesystäväsi sanontaan,että ei pysty viellä uuteen suhteeseen, koska on vasta eronnut. Tuo on kyllä painava syy. Itselläni oli 20 vuotta vanhempi aviomies,kun tapasimme olin nuori tyttönen ja hän hieman yli nelikymppinen. Hän oli silloin naimisissa lapsettomassa liitossa,itse kihloissa tahollani.Niin se vaan meni, että kaikki silloin natsasi hyvin. Rakastuttiin kunnolla toisiimme, mentiin naimisiin ja perhe kasvoi kolmella muksulla.Aviossa kerkesimme olla 19 vuotta, liittomme päättyi rakkaimpani kuolemaan tapaturmaisesti.
mutta olit hänelle vain seikkailu.Aloit vaatimaan suhteelta enmmän joten hän jätti sinut.Valitettavasti.