Nyt kyllä kaipaisin vähän neuvoja. Miten te ihmiset olette päässeet eroon pitkästä liitosta? Olen asunut nykyisen kumppanini kanssa jo lähes 20 vuotta. Viimeiset 2-3 vuotta olemme eläneet kuin kämppäkaverit; ilman halauksia, suudelmia ja seksiä. Tiedän, etten rakasta häntä enää ja hänkin tietää sen, mutta en vain pysty lähtemään. Koko aikuinen elämä on kuitenkin yhdessä vietetty. Seurustelusuhteemme oli alusta asti hyvin tiivis, joten kaikki kaveritkin ovat nyt jääneet. Jos siis tästä suhteesta nyt lähden, niin jäisin täydellisen yksin. Miten aloittaa uusi elämä?
Miten erota
pitkästä liitosta
143631
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mulla sama tilanne...tosin meillä on lapsia...En haluais olla onneton loppuelämääni.... mutta miksi on niin vaikea lähteä???
Katso uusi kumppani valmiiksi, ja aloita uusi elämä hänen kanssaan eron jälkeen.
Näin et joudu kärsimään yksinäisyydestä.
Joku varmaan paheksuu tätä tekstiä, mutta todellisuudessa moni tekee näin (vaikka ehkä muuta väittävät)
Olen vain hieman eri mieltä kannattaako se. Ihmisen kun olisi hyvä osata olla myös ihan yksin. Ja onnellinen ihan yksin. Viihtyä itsensä kanssa, oppia elämään yksin. Mielestäni se, että ihminen osaa olla yksinkin on todella hieno pohja hyvälle parisuhteelle. Silloin ei olla sen toisen kanssa läheisriippuvaisuudesta tai muista syistä, vaan vain siksi, että halutaan ja valitaan olla sen toisen kanssa.
Suhteesta toiseen hyppivä ihminen ei osaa olla yksin. Hän ei osaa käsitellä tunteitaan ja pakenee omia ajatuksiaan suhteeseen. Minun mielestä pitäisi olla melkein laissa säädetty, että jokainen ihmisen pitää asua ja tulla toimeen omillaan ja yksin. Se jos mikä kasvattaa itsetuntoa ja itsensä arvostamista. Ei tarkoita erakoitumista vaan itseensä tutustumista irallisena muista. Mulle ainakin teki todella hyvää aikoinaan. Ja nyt kahden aikuisen yksilön suhteessa olen ja onnellinen kuin mikä.
Olet ihan oikeassa. Omia ongelmia ei koskaan tule kohdattua jos suoraan hyppää seuraavaan suhteeseen. Pahimmassa tapauksessa ne toistuvat uudessa suhteessa tai sitten jää kaipuu vanhaan suhteeseen.
Kannattaa miettiä mistä ne ongelmat oikeasti johtuvat, eikä siirtää niiden ratkaisua aloittamalla heti uutta suhdetta. Se on oikeastaan pakoilua oman itsensä tuntemisesta.
Jos olet ollut vuosia siinä suhteessa fyysisesti kuin myös psyykkisesti yksin.... niin ei tuo kaiketi niin paha juttu olis, jos vaik hommaiskin uuden suhteen heti!!! Mietippä sitä!!
9 vuotta ja loppu häämöttää ja lisäksi yhteinen talo, miten tästä kaikesta selviää eroon. Ystävät kaikonneet vuosien varrella.
Kokemuksesta tiedän ettei ole todellakaan helppoa, mutta nyt kehottaisin sinua olemaan sen verran "itsekäs" että lopetat liiton tai sitten elät suhteessa josta et saa yhtään mitään! Ystäviä kyllä tulee lisää kunhan liikut ihmisten ilmoilla ja alat vaikka harrastamaan jotain uutta!! Tein itse ratkaisun muutama vuosi sitten, syyt eroon oli tosin hieman painavammat, mutta päätös oman elämän jatkamisesta yksin oli todella vaikea, mutta kannattava. Olen ollut yhteydessä myös vanhoihin hyviin ystäviin jotka avioliiton myötä jäi vähiin, enkä myöskään ole unohtanut yhteisiä ystäviämme, osa tosin on karsiutunut mutta osa on myös jäänyt. Tällä hetkellä olen onnellinen että lopetin liiton!! Voisi olla kiva vaihtaa enemmänkin ajatuksia keskenämme, ystäviä/ kavereita ei koskaan ole liikaa!
päätös erosta tehty, itse aloitin niin itse saan toteuttaa loppuun. tuntuu että voimat ehtyneet eikä jaksa asioita hoitaa...onko tämä jotenkin normaali taantuma vaihe ja tästäkin jaksaa vielä jatkaa eikä jää tähän samaan?
Kun jotain menettää ja hyväksyy sen niin saa parempaa tilalle...
Omakohtaisesti olen sen kokenut. Elämä oli jotenkin jumissa mutta kun uskalsin lähteä suhteesta, on elämä lähtenyt rullaamaan mukavasti. Ja nyt nautin että saan ihan yksin päättää asioistani...
On niin tuttuja ajatuksia ja tunteita. Itse olen tekemässä myös eroratkaisua melkein 20 yhteisen vuoden jälkeen ja tunnistan samaa epävarmuutta ja pelkoa. Mutta kuitenkin... En pysty elämään näinkään. Enkä halua odottaa vielä kymmentä vuotta. Lapsiakin on ja heidän suhtautuminen eroon on ihan ok. Yksinäisyys varmaan musertaa aluksi, mutta uskon, että kaikki kääntyy vielä parhain päin.
VOimia!!
Vielä lisäys viestiini. En usko, että hyppäminen toiseen suhteeseen auttaa asiassa. Voihan se tietty olla, että jotakuta se on auttanut. Itse ainakin koen, että on parempi olla yksin, pohtia ja käydä asioita läpi. Jos joskus tapaisi ihanan ihmisen, entinen ei "kummittele" jatkuvasti alla. Ainahan se riski on otettava, että ei koskaan tapaisikaan ketään toista varteenotettavaa, mutta elämä on....
Yli vuosi sitten lähdin.25 vuotta ja lapset.
Ei elo ole helppoa, mutta helpottaa kaiken aikaa.
Itke kun itkettää, naura kun naurattaa. Etsi uusi harrastus tai uusi ystävä. Lapset suhtautui eroon aika hyvin. Käyvät isänsä luona aika usein ja soittelevat. Minä vain en voi puhua miehelle mitään. Takkikin on vieläkin ihan tyhjä.
Anteeksi annoin, mutta unohda en, vaikka kyllä se helpottais varmaan.
Täytyy miettiä itseään sen verran että kumpi on parempi. Ainainen riita vai oma rauha.
Lohdullista lukea että samassa tilanteessa olevia on. Takana 22 vuotta yhteistä elämää ja edessä loistava tulevaisuus... sinkku-äitinä???
En vain osaa ottaa sitä ratkaisevaa askelta. En pelkää yksin oloa, nautin hiljaisuudesta kotona, siitä kun saan tehdä asioita omassa rauhassa ja onhan nuo lapset seurana.
Läheisyyttä en saa nytkään joten senkään puute ei vaivaa. Seksiä en ole halunnut yli kahteen vuoteen, harrastanut kyllä jotta sopu säilyisi kun en ole jaksanut riidellä aiheesta.
En ole ihastunut toiseen joten siitä ei ole kysymys. Se voisi motivoida ottamaan ratkaisevan askelen mutta kun toista miestä ei ole.
Yksinkertaisesti minulla ei ole mitään tunteita miestäni kohtaan mutta en osaa erota, en rakasta enkä vihaa. Joskus tuntuu että olisi helpompi jos vihaisi, olisi edes jotain tunteita.
Rahallisesti tiedän tulevani toimeen hyvin. Talosta en halua luopua niin kauan kuin lapset asuvat kotona. Murrosikä on muutenkin hankalaa varsinkin vanhempien eron osuessa siihen ajankohtaan joten haluaisin tuoda turvallisuuden tunnetta heille kodin säilymisellä samana.
Jos nyt ikinä saan eroa aikaiseksi...
täälläkin käydään läpi.
Olin miettinyt eroamista jo viime kesästä asti, yhdessäolo oli mennyt vain sellaiseksi arjen pyörittämiseksi, kaikki rakkaus ja intohimo oli taaksejäänyttä elämää. Pitkään kuitenkin ajattelin, että kun on kaksi pientä lasta, niin heidän takiaan on vaan jatkettava, en saa olla niin itsekäs, että eroan.
Tammikuussa sitten tapasin harrastukseni kautta erään miehen. Ensin laiteltiin sähköpostia ja vähitellen alettiin soittelemaan ja lopultahan se oli pakko sitten jo tavatakin, tunne kehittyi niin vahvaksi. tätä jatkui sen pari kuukautta ja viime sunnuntaina sitten tajusin, ettei tämä näinkään voi jatkua, tässä ei enää lasten etukaan paina, tämä ei ole oikein miestäni kohtaan. Ja siskot, helpotuksen tunne oli valtava, kun sain lopultakin sanottua miehelleni, että haluan pois tästä suhteesta! Tuntui kuin joku valtava taakka olisi otettu hartioilta pois. ja sivuhuomautuksena totean, että samana iltana pistin välit poikki myös siihen toiseen mieheen, minä en kerta kaikkiaan usko, että suhteesta toiseen hyppäämällä saa mitään kestävää aikaiseksi.
Nyt olen tässä muutaman illan ollut itseni kanssa, kun lapset on ollut isänsä kanssa. Kyllähän se itkukin välillä tulee, aina en tiedä oikein kumpaa miestä itken. Ja kuinka helppo olisi sanoa nytten ex-kumppanilleni, että perutaan koko homma, sellaisiakin tunteita välillä tulee, että oliko tämä nyt kuitenkaan oikea ratkaisu, miten ihmeessä pärjään yksin... Mutta se nyt ei ratkaisisi mitään, joten eteen päin vain on katsottava!
Loppukaneettina: hätäisesti ei pidä suhteesta lähteä, varsinkin jos on lapsia, mutta ei voi myöskään uhrata koko elämäänsä onnettomalle parisuhteelle lasten takia