niin, näin meillä.
emme koskaan riidelleet tai olleet eri mieltä.
eräänä päivänä maailmani kirjaimellisesti romahti.
olin nuoruudessani sairastanut vakavan masennuksen koulukiusaamisen ja yksinäisyyden vuoksi..
ja kun kuulin että miehelläni oli ollut suhde kauan tuntemaani naiseen sain paniikkikohtauksen.
en saanut happea, kirjaimellisesti sydämmeni pysähtyi hetkeksi ja jatkoi lyömistään rytmihäiriöillä.
olin juuri luopunut kaikesta omasta ja muuttanut mieheni kanssa yhteen ja tuntui että matto vedettiin jalkojen alla.
mies yritti kieltää vielä useita päiviä vaikka minulla oli siitä näyttöä.
se että tiesi ja oli näyttöä eikä silti voinut tunnustaa,- sai pääni vinksahtamaan.
minä löin (mikä varmaan normaalia tässä tapauksessa)
minä rakastin häntä, ja hän väitti ettei se merkannut mitään ja vain rakastaa minua mutta enää ei ollut kuin valheita ja pettymyksiä.
olimme menossa naimisiin, hoin päässäni.
en ymmärrä vieläkään tätä eikä mieheni kanssa ole voitu keskustella asiasta.
aina kun naisen nimi tulee esiin esm riidoissa muuttuu riidat kunnon nyrkki ja (mikä nyt käteen sattuu osumaan) ja huudetaan ja paetaan toisia eri huoneisiin.
sairasta ajattelen,
vaan ei mieheni päästä lähtemään vaikka monesti olen pakannut.
vaikka ansaitsisikin parempaa, en vain pysty lähtemään koska rakastan kuitenkin jossain jäljellä olevalla sydämmen riekaleella.
tuntuuu että olen ihan yksin.
ystäviä minulla ei ole paitsi mieheni yhteisiä ja ne ovat aina hänen puolellaan.
vajoan taas samaan masennukseen, tunnen sen.
tiedän kokemuksesta että se vie minun työni sekä halun elämään.
se saa minut erakoitumaan ja odottamaan sydämmen viimeistä lyöntiä.
olen niin onneton..
olen niin tyhjä ja täynnä yhtä aikaa.
olen hukassa eikä jumalasta ole ollut apua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
on kokemusta väkivallasta. Olen mies..Se ei ole hauska.
Pettäminen ei ole tapahtunut joten mul ei ole neuvoja siinä mielessä..
Oisko asia jos menisit jonnekin vähäks aika?
Vanhempien luo tai johonkin mis voi oikeesti mietiä että haluatko jatkaa sen ka?
Eikö ne sano et jos kerran petät niin tulet pettämään toistakin?
En tiedä.Mutta riidoissa pitäs olla jarrutuskeinot..
Jos tuntuu että asiaa karkaa.. niin sit lähteä nopeasti vaikka ulos.. Usko tai älä.. 20 - 30 sek riitä.. ja hengität syvästi..
Kaikki sano et puhumalla pitäs selvitä mut se ei ole aina helpo tapa.
Tsemppiä