Oma tilanne on lyhykäisyydessään tämä:
Avioero on vireillä ja vaimo on asunut toisaalla jo kohta 7 kuukautta ja hänen luonaan ovat kolme lastamme. Avioehto löytyy ja riidat ovat koskeneet lähinnä arkielämän asioita ja uskottomuutta.
Vaimon siskon vinkistä kuitenkin ilmoitin, että haluan tehdä nuorimmasta lapsesta isyystestin, ja tästä ex suuttui älyttömästi eikä ole antanut minun tavata lapsia sen jälkeen!
Nyt sain kuulla tältä siskolta, että exä olisi tekemässä minusta rikosilmoitusta lapsen hyväksikäytöstä! Ensin mietin, että ei voi olla totta, mutta hän on kuulemma täysin tosissaan. Saa kuulemma jostain ohjeistusta miten "kouluttaa" tytärtämme vastaamaan sosiaaliviranomaisille!
Lähdin heti appivanhempien luokse ja he eivät tienneet asiasta mitään muuta kuin sen että exä on raivoissaan minua kohtaan, mutta että he uskovat minua 100%:sti.
Kysynkin siis teiltä jotka asioista mitään tiedätte, että miten viranomaiset suhtautuvat näihin asioihin, jos exä todellakin perättömän ilmoituksensa menee tekemään? Voiko tästä tulla isokin härdelli ja estävätkö syytökset minua näkemästä lapsia ollenkaan?
Avioero on vireillä ja vaimo on asunut toisaalla jo kohta 7 kuukautta ja hänen luonaan ovat kolme lastamme. Avioehto löytyy ja riidat ovat koskeneet lähinnä arkielämän asioita ja uskottomuutta.
Vaimon siskon vinkistä kuitenkin ilmoitin, että haluan tehdä nuorimmasta lapsesta isyystestin, ja tästä ex suuttui älyttömästi eikä ole antanut minun tavata lapsia sen jälkeen!
Nyt sain kuulla tältä siskolta, että exä olisi tekemässä minusta rikosilmoitusta lapsen hyväksikäytöstä! Ensin mietin, että ei voi olla totta, mutta hän on kuulemma täysin tosissaan. Saa kuulemma jostain ohjeistusta miten "kouluttaa" tytärtämme vastaamaan sosiaaliviranomaisille!
Lähdin heti appivanhempien luokse ja he eivät tienneet asiasta mitään muuta kuin sen että exä on raivoissaan minua kohtaan, mutta että he uskovat minua 100%:sti.
Kysynkin siis teiltä jotka asioista mitään tiedätte, että miten viranomaiset suhtautuvat näihin asioihin, jos exä todellakin perättömän ilmoituksensa menee tekemään? Voiko tästä tulla isokin härdelli ja estävätkö syytökset minua näkemästä lapsia ollenkaan?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Niin... jos ilmianto on perätön ja kosto sinua kohtaan... käytetään lasta todella julmasti ja traumatisoivasti hyväksi. Tästä kukaan ei voi olla eri mieltä.
Poliisin ja sosiaaliviranomaisten tutkittava asia, kun ilmoitus tehty. Valitettavasti ainoa mitä sinä voit tehdä on pysyä totuudessa... ja toivoa että asiaa tutkivat näkevät mistä todella on kyse (ei tuo valitettavasti ole harvinainen tilanne).
Tutkinnan ajaksi tapaamiet voidaan määrätä valvotuiksi.
Sinuna palkkaisin nopeasti näistä asioista perillä olevan juristin.
insestistä on juttua city-lehdessä
kannattaa lukea:
http://www.city.fi/artikkeli/Kunnes toisin todistetaan/2606/
... sattumaa tai ei, mutta myös tämän päivän IS:ssa oli aukeaman juttu esimerkkitapauksin aiheettomista insestisyytöksistä...
AP:n kannattanee lukea myös se, ellei jo ole...
jouduin samanlaisen hyökkäyksen kohteeksi, ja mikä ikävintä, lapsen hyväksikäytöstä epäilty on syyllinen kunnes toisin todistetaan, eli täysin toisinpäin kuin muissa rikoksissa. Palkkaa raskaan sarjan asianajaja, kun muuten sinusta tehdään syyllinen. Itkevät naiset oikeudessa kun vetävät showpisteet kotiin. Toivotan onnea, kunhan olet oikeasti syytön, muuten tervemenoa helvettiin.
No soitin just asianajajalle ja se sano, että voi tulla pitkäkin projekti! Selvitin koko tilanteen hänelle ja sen mukaan juttu näyttää hyvältä mun kannalta juridisesti, mutta tulee haittaamaan elämää pitkäks aikaa jos exä tosiaankin tekee ilmotuksen.
Erotilanne, isyysongelma, exän rahaongelmat ja moitteeton historia parisuhteessa, sekä siskon mahdollinen todistus heikentää syytteitä. Exä on myös ilmeisen tasapainoton, että siittäkin kai saa joitain lausuntoja. Lapset olis hyvä saada pois sen luota, mutta miten??
Soitanko mää vaan sosiaalitoimistoon ja sanon, "Hei ex-vaimo yrittää manipuloida lapsia todistaan mua pedofiiliks, hakekaa ne muksut huostaan."
Lisäks sen siskon mukaan vetäminen ei tunnu kauheen hyvältä ku se joutuis vähän puun ja kuoren väliin.
En tiä mitä tästäkin nyt sitten tulee, ei kai auta muu kuin odottaa.
Tilanne varmasti vaikea, mutta parasta on olla nyt panikoimatta. Lastensuojelulle kun oikein avaudut, voi sekin herättää epäilyjä suuntaasi... tai aiheuttaa sen että lapset todellakin otetaan huostaan pitkäksikin aikaa.
Odota nyt tuleeko tutkintapyyntöä, ja sitten juristisi kanssa pohditte miten viisainta edetä.
Tuolla suku on pahin osiossa on juuri kirjotus ja linkkejä asiaan. Käyppä lukasemaasa. Klikkaa alla olevaa osotetta, pääset suoraan sinne. Et ole ainut joka joutunut kokemaan saman.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001509&posting=22000000033244637
kun erosta aletaan puhumaan, niin puoliso vihjaisee tekevänsä kaikkensa kostakseen miehelle jos tämä jättää hänet.
Millainen on äiti joka on valmis uhraamaan lastensa ja heidän isänsä yhteyden ja mielenterveyden oman kostonsa toteuttamiseksi.
Näitä valitettavasti on:(
Näiden äitien vuoksi moni mies kituu kulissiliitossa kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä.
Noudattaa vakiokaavaa:
1. Ensin estetään tapaamasta lapsia.
2. Sitten keksitään joko lapsen pahoinpitely tai insesti.
3. Vetkuttamalla saadaan monta vuotta kulumaan ja toivotaan, että toinen huoltaja murtuu ja antaa periksi.
Lapsen tämmöinen traumatisoi ihan väistämättä, mutta lapsen etu ei useinkaan ole kiinnostava. Lisäksi löytyy ihmisiä jotka ovat valmiit auttamaan valemuistojen tuottamista lapselle. Joillain paikkakunnilla sossut uskovat sokeasti äitiä, mikäli tämä pystyy tulemaan virastoon edes jokseenkin selvin päin. Joillain paikkakunnilla taas näihin perättömiin ilmiantoihin on totuttu.
Sinulla pitää tästedes olla kova, juuri tällaisiin kuvioihin perehtynyt juristi, jonka kanssa neuvottelet jokaisen siirron. Juttu tulee kalliiksi. Ja aikaa menee kauan eli odotella ei saa enää yhtään.
Juu, mutta mitä tässä nyt voi oikein tehdä sen juristin kans? Exä ei ainakaan käsittääkseni ole vielä mitään ilmoituksia kenellekkään tehny, eikä ole varmaa tuleeko tekemäänkään. Tosin veikkaan että voi sellaisen tempun mennä tekemäänkin kun on niin sekaisin. Se on vuokrakämpässä työttömänä lasten kans ja kuulemma saanut ensi töikseen raha-asiansa kunnolla solmuun. Kun vähän aikaa sitten ilmoitin, että haluan tehdä DNA-testin nuorimmaisesta, niin exä sai hysteerisen raivokohtauksen, eikä oo sen jälkeen mun kans suoraan asioinu vaikka oon yrittäny päästä tapaan lapsia.
En nyt sitten tiä miten tässä käy, paska fiilis on ainakin.
Minkälainen isä-suhde sinulla on nuorimmaiseesi... oletko ajatellut, mitä teet jos et ole biologinen isä? Onko sillä oikeasti niin suurta väliä, jos kuitenkin rakastat lastasi... koska sinun lapsesi hän tosiasiallisesti kuitenkin on... ja sinä varmasti hänelle se ainoa isä (geeneistä riippumatta).
Oletko miettinyt mitä DNA testaus ja sen tulos aiheuttaa lapselle, joka asiaan varmasti ei ole syyllinen...
Kannattaisi ehkä pohtia... vanhemmuus on paljon muuta kuin biologinen perimä.
Sain tietää 31 vuotiaana ettei isäni ollutkaan biologinen isäni. Äitini oli ollut raskaana kun oli tavannut tämän miehen. He menivät naimisiin ja mies oli luvannut ottaa minut omakseen. Lapsuuteni oli ihan normaali, mutta usein ihmettelin miksi olin niin erinäköinen ja oloinen kun kaksi nuorempaa siskoani. Äiti ja isä selitti asian aina jollain sukupolvien takaa tulevilla geeneillä. Silti asia vaivasi minua usein, varsinkin teini-iässä kun sitä jo ymmärtää monia asioita itsekkin.
Asioilla on kuitenkin tapana tulla ilmi, ennemmin tai myöhemmin. Sain asiasta vihiä äitini veljeltä joka kaljapäissään kerran vihjaisi asiasta. Pakkohan vanhempien oli asia viimein kertoa kun sitä vaadin. Olin ja olen edelleen hieman katkera, ettei asiaa ollut kerrottu minulle. Koskaan en saanut tutustua siihen bioligiseen isääni, jolta olen perinyt osan ulkonäöstäni ja luonteestani. Hän oli kuollut 2 vuotta ennen kuin sain tietää.
Sitä on monen vaikea käsittää miksi sillä on merkitystä, jos ei ole omakohtasta kokemusta. Oman identiteetin kannalta on kuitenkin hyvä tietää keitä olemme ja mistä tulemme. Kasvatusisäni on edelleen minulle se oikea isä, sillä hänhän minut on kasvattanut. Se vähän harmittaa, kun minulla olis voinut olla jopa kaksi isää.
Lapsi on syytön näihin asioihin, mutta se ei ole mikään syy olla selvittämättä totuutta. Aloittaja on se isä lapselle edelleen ja varmasti haluaakin olla. Eikä asiaa tarvitse heti kertoa vaan sitten myöhemmin kun lapsi ymmärtää paremmmin. Toisaalta mitä nuorempana tietää sen helpompi asian kanssa on elää. Siitä tulee osa elämää eikä se vaivaa lasta.
Vanemmuus on todellakin paljon muuta kuin perimä, mutta minusta lapsella on oikeus tietää kuka on hänen biologinen isänsä.
Niin, kohdallasi kysymys pitkälti samasta dilemasta kuin adoptiovanhemmilla... tai kun toisen vanhemman sukusolun asemesta käytetty luovutettua (sovitusti tai sopimatta). Kuinka ja milloin kerrotaan lapselle, vai kerrotaanko? Ja haluaako biologinen sukusolunluovuttja tietoa itsestään annettavaksi?
Vaikea kenenkään on sanoa mikä kunkin tilanteessa juuri se oikea tapa menetellä tai aika kertoa ... jälkiviisaus tunnetusti helppoa.
Olet elänyt sikäli onnellisessa asemassa, että vanhemapasi olivat asian sopineet ja lukemani perusteella lapsuutesi ja nuoruutesi oli normaalia perhe-elämää kertomastasi huolimatta.
Ap. kirjoittajan tilanne on täysin toinen. He ovat eronneet, ja jos ap. tahtoo DNA testin sen tulemana isyyden peruminen on mahdollista. Silloin hän ei olisi enää kuopuksensa huoltaja, hänellä ei ole tietenkään tapaamisoikeuksia toisen lapseen, ei myöskään elatusvelvollisuutta. Ja jos hänen exänsä tekemässä kertomansa mukaan perätöntä ilmiantoa insestistä... olen varma että DNA tuloksen jälkeen kohteena ollut lapsi on pian oikeasti isätön (sinulla on ollut, ja on) ... vaikka tietäisikin biologisen isänsä (ja voihan olla ettei äitikään muista "hoitoaan").
Toivon, että ap. kirjoittaja ymmärtää tämän, ennenkuin vaatii DNA testiä ... ja jos sen kuitenkin tekee, on valmis siitä tuleviin seurauksiin... valitettavasti kyseinen lapsi ei niihin voi varautua eikä ymmärtää.
DNA-testiin ei äidin tarvitse suostua. Vasta kun lapsi täyttää 15v, hän voi äitinsä vastustuksesta huolimatta suostua dna-testiin. Tämä siksi, ettei lapselta voi "riistää" isää.