mieheni ei kiinnostu minusta seksuaalisesti

Kysymys naisille, joilla on ollut samanlainen "ongelma". Mitä olette tehneet, kun miehenne ei ole ollut kiinnostunut teistä enää seksuaalisessa mielessä? En tiedä mitä pitäisi tehdä.

Minua tämä tilanne ahdistaa, koska haluaisin saada mieheni kiihottumaan minusta edelleen niinkuin ennekin. Itseasiassa tämä tilanne satuttaa minua todella paljon, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Rakastan miestäni todella paljon, enkä haluaisi erota näin "pienen" syyn takia, vaikkakin tämä tilanne repii itsetuntoni aivan kappaleiksi. Ikävä kyllä pakko myöntää, että suuri osa itsetunnosta johtuu miehen käytöksestä ja siitä miten hän näkee minut.

Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta se ei onnistu, koska hän suuttuu kun edes mainitsen asiasta. OLen itkenyt, huutanut, mököttänyt, hellitellyt, tehnyt itse aloitteita, yrittänyt keksiä piristäviä tekijöitä joista olen luullut hänen pitävän mutta mikään ei muuta hänen katsettaan minua kohtaan :(

Haluan tuntea itseni kauniiksi ja haluttavaksi hänen silmissään, enkä näe siinä mitään väärää, onko siinä jotakin väärää?

Se loukkaa kaikista eniten, että hän runkkaa päivittäin, muutamaan otteeseenkin, mutta seksi minun kanssani ei kiinnosta. Olen yrittänyt sanoa, että se loukkaa minua, ja että toivoisin hänen vähentävän hieman (huom. vähentävän, en lopettavan)sitä puuhaa ja panostamaan enemmän minun kanssani yhdessä meidän seksielämäämme.

Minulla on aivan hirveä olo, enkä tunne itseäni enää alkuunkaan kauniiksi tai haluttavaksi. Haluan tilanteeseen muutoksen, koska en kestä tätä olotilaa enää enempää. Olen yrittänyt unohtaa asian ja antaa olla, mutta en pysty siihen. Minulle on ollut aina tärkeää saada pidettyä mieheni tyytyväisenä, myös muissakin asioissa kuin seksissä.

Auttakaa ja kertokaa miten olette omalla kohdallanne saanut asiat ratkaistua.
143501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vaikka en ole samanlaista kokenut, niin voin kuitenkin ymmärtää miltä susta tuntuu. Itselle on hirveän tärkeätä että mies kiihottuu musta fyysisesti, niin en näkisi tilanteessasi kuin ainoastaan kaksi vaihtoehtoa, joko puhuta asiat selväksi tai ero. Pakotat sen vaikka joku kerta istumaan alas ja kertomaan miltä susta tuntuu, että miten pahalta tää susta tuntuu. Jos ei asiat muutu niin sun mielenterveyshän siinä kärsii. Tällä hetkellä sun pitää ainoastaan ajatella omaa parastasi ja omia tunteita, koska eihän miehesikään nyt sua paljon näytä ajattelevan.

Äänestä
  • Vastaa rehellisesti.

    Äänestä

Kiihotutko sinä katsoessasi miestäsi? Jos et, miksi näin? Oletko joskus ennen kiihottunut muttet enää?

Äänestä

loukata sinua,mutta lukeudutteko niihin paris
kuntiin joita vastaani kävelee päivittäin.
mies elämänsä kunnossa ulkoisesti,vieressä lyl
lertää satakiloinen vaimo.?

Äänestä

Ethän sä ole haluttavan ja kauniin näköinen meidän muidenkaan silmissä, ja toi kauhea kerjääminen tekee sut vaan entistä säälittävämmäksi miehen silmissä. Kaikkeen kyllästyy ja miehelle on tullut nyt se kyllästyminen eteen. Tylsistynyt ja saman naisen kanssa jo kauan ollut mies, ei enää eritä testosteronia niin kuin joskus ennen.

Ehkäpä hän on löytänyt kokonaan uuden ja ihanan maailman sieltä nettipornosta. Eikä tarvitse edes väsyttää itseään ja hoidella mitään esileikkejä.

Äänestä
  • no me ollaan oltu naimisissa 2,5vuotta ja nuoria ollaa mutta miestä ei seksi kiinnosta,alan saada pikkuhiljaa tarpeekseni hänen välinpitämättömyydestään minua kohtaan!minä elän ja haluan myös tuntea olevani elossa kun vielä halut jyllää nimittäin kohta ne kuolee kokonaan kun ei koskaan saa vastakaikua tunteilleen.ja sen verran vielä että olen kaunis nainen,hyväkroppainen pukeudun hyvin ja olen muutenkin ihan haluttava että siinä vika ei voi olla.olen yrittänyt tehdä niin monta aloitetta etten enää jaksa yrittää koska aina tyrmätään!siksi en enää yritäkkään,nyt se on loppu!!ja kohta on myös tämä avioliittokin.aika surullista,rakastan miestäni todella paljon mutta tahdon tuntea olevani tärkeä jollekkin niin henkisesti kuin fyysisestikin..masennus

    Äänestä

  • vaimo vain paperilla kirjoitti:

    no me ollaan oltu naimisissa 2,5vuotta ja nuoria ollaa mutta miestä ei seksi kiinnosta,alan saada pikkuhiljaa tarpeekseni hänen välinpitämättömyydestään minua kohtaan!minä elän ja haluan myös tuntea olevani elossa kun vielä halut jyllää nimittäin kohta ne kuolee kokonaan kun ei koskaan saa vastakaikua tunteilleen.ja sen verran vielä että olen kaunis nainen,hyväkroppainen pukeudun hyvin ja olen muutenkin ihan haluttava että siinä vika ei voi olla.olen yrittänyt tehdä niin monta aloitetta etten enää jaksa yrittää koska aina tyrmätään!siksi en enää yritäkkään,nyt se on loppu!!ja kohta on myös tämä avioliittokin.aika surullista,rakastan miestäni todella paljon mutta tahdon tuntea olevani tärkeä jollekkin niin henkisesti kuin fyysisestikin..masennus

    Kai sä olet puhunut, huutanut tai mitä tahansa sille? Mitä ikäluokkaa te edustatte ja oliko suhteen alkuvaihe sitä seksin lätinää ja kun arki tuli kuvioihin, niin siinä väheni se suurin innostus siihen? Meneekö suhde noin muuten ihan kohtuu hyvin ja ainoa "murhe" siinä on tuo miehen välinpitämättömyys seksin suhteen?

    Äänestä

  • Scorpio* kirjoitti:

    olen itse 28vja mies samaa luokkaa.alku tietysti oli kiihkeää niinkuin aina..mutta sitten mieheltä vain loppui halut?hän ei voi millään pettääkkään minua sillä on töissä paljon ja tiedän että todella on töissä,harrastamme yhdessä,hänellä ei ole koskaan iltamenoja,hän ei tahdo mennä vaikka olen yrittänyt jopa patistaa häntä lähtemään ulos.muuten suhteemme on todellakin kunnossa hän on loistava mies,huolehtiva ym.paitsi tuo hellyys/läheisyys/ja siihen liittyvät asiat vain ovat todella pahasti hukassa:(mainittakoon vielä se että olemme lapseton pariskunta,on siis aikaa toisillemme.mikä miestäni oikein vaivaa?hän itse sanoo että on vain väsynyt?eli kerran kuussa on tuo määrä meillä..pitäisi ehkäpä olla siis huolissaan vai mitä mieltä olette?

    Äänestä

  • Voi helevetti mikä urpo täällä kirjoittelee että on löytänyt uuden ihanan maailman nettipornosta. Kyllä on köyhää. Tuommoiset ukot eivät osaa mitään sängyssä. Puhisevat kuin karhut ja tyyli on pumppaus ja pumppaus ja mitään ei hommasta tule. Voi järkytyksen paikka!!!!!

    Äänestä

Tämä on vain kertomus minun elämästäni. Minulla oli sama tilanne ex-mieheni kanssa. Olen aina tykännyt seksistä, mielestäni se on yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa. Jos on tunteita on myös haluja. Eli meillä oli aivan sama tilanne kuin sinulla, minä halusin, häntä ei kiinnostanut. Lopulta tunsin itseni rumaksi ja täysin epäonnistuneeksi. Olen aina pitänyt itsestäni huolta, treenannut joka päivä ja mutenkin elännyt terveellistä elämää. Tosin kroppani ei ole lähellekään täydellinen, on paljon mitä voisi muuttaa mutta kenen takia muuttaisin? Toisen ihmisen takiako? Olen sitä mieltä että, mikäli en kelpaa tällaisena niin silloin ei myöskään ole tunteita.
Kun mina halusin seksiä mieheni valitsi mielummin telkkarin. Valitti ettei voi hyvin tai oli väsynyt. Itkin usein itseni uneen ja itsetuntoni väheni päivä päivältä.
Miehestäni tuli exä kun minulle selvisi että hänellä koko aika oli ollut muita naisia. Huom muita! Hän ei ikinä sitä tunnustanut mutta pienessä kaupungissa totuus selviää ennemmin tai myöhemmin. Ja vielä neljä vuotta erosta saan kuulla mitä kaikkea hän on selkäni takana puuhaillut.
Enää en ole katkera, eniten minua harmittaa että silloin olin niin sinisilmäinen, etten huomannut mitään.
Miksi minä en kelvannut vaan hänen piti juosta vieraissa? Siihen en enää tarvitse vastausta, kaikki se on jo historiaa.
Kun luen tekstisi, se voisi olla minun kirjoittama koska kaikki siinä on sitä mitä minä tunsin ja ajattelin. Toivon kuitenkin että miehesi on sinulle uskollinen!
Voisiko olla niin ettei hän ole itseensä tyytyväinen? Ei tunne itsenä hyväksi? Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Ainoa joka tietää vastauksen on MIEHESI!! Sinun pitää vaan saada hänet puhumaan tai ainakin kertomaan mitä hän tuntee. Hän tyydyttää itseään, miksi et sinäkin voisi tehdä samoin. Tai tehkää se yhdessä. Katsokaa pornoa yhdessä, siitä miehet tykkää.
Unohda (jos pystyt) joksikin aikaa seksi ja ole vaan hänelle hellä. Me naiset voidaan "joskus" olla melko vaativia ja se varmasti rasittaa miestä.
Olkaa lähellä toisianne ja halatkaa. Jospa hän pikku hiljaa herää ja halut alkaa taas kasvaa. En tiedä, toivon vaan että saisitte taas nauttia toisistanne niin kuin varmasti joskus olette tehneet.

Äänestä
  • Ehkäpä sä olet vaan ällöttävä niin henkisesti kuin fyysisestikin ja mies piti mielummin hauskaa toisten naisten kanssa.

    Äänestä

  • Jape- kirjoitti:

    Ehkäpä sä olet vaan ällöttävä niin henkisesti kuin fyysisestikin ja mies piti mielummin hauskaa toisten naisten kanssa.

    Senkö takia miehet käy vieraissa? Miksi miehet sitten haluavat pysyä ällöttävän vaimonsa / tyttöystävänsä kanssa? Lopettaisivat suhteen.

    Äänestä

  • Jape- kirjoitti:

    Ehkäpä sä olet vaan ällöttävä niin henkisesti kuin fyysisestikin ja mies piti mielummin hauskaa toisten naisten kanssa.

    Pidä elukka turpaa kiinni. Onko sulla niin paha olla että alat tätä naista herjaamaan. Ei varmaan sulla ole mitään itsellä ollut onnea parisuhde markkuioilla.

    Äänestä

Parisuhdetta kestänyt kohta 6 vuotta, josta ensimmäinen vuosi oli seksin ilotulitusta, parhaimmillaan 7 kertaa päivässä, mutta sitten 2. vuotena harrastimme seksiä pisimmillään 5 viikon välein eli km. noin 12 kertaa vuodessa!!

Olin todella väsynyt, mutten osannut lähteäkään, koska koin, että kyse on ongelmasta, joka ei ole riittävä syy erota... Kyllä tämä vielä ratkaistaan! Mieheni tietysti aina ahdistui kun puhuimme asiasta. Kerran hän suuttui niin kovin, että väitti minun ottaneen painoa sen verran, etten enää haluttanut häntä. Olin siis ottanut 3 kiloa lisää. Ja oon sentään sairastanut syömishäiriönkin, josta mies on ollut tietoinen!! Jälkeenpäin hän oli todella pahoillaan ja kertoi sanoneensa sen ainoastaan loukatakseen, koska koki itse tulleensa loukatuksi.

Sitten lakkasin välittämästä. Omat seksihaluni hävisivät. Ja kuinka ollakkaan, kun asiaa ei enää vatvottu mies alkoi haluta jälleen. Tosin seksiä on edelleen harvoin (kerran 3 viikossa), mutta ainakin hän tekee aloitteen. Minun aloitteestani ei koskaan tapahtunut mitään! Oli "väsynyt" ja ei saanut "kiusata".

Nyt on kuitenkin itsestä alkanut tuntua siltä, että kaipaan jotain muuta. Mun mielestä 2. seurusteluvuotena parikymppisillä ihmisillä homma ei voi mennä siihen, että seksiä on 12 krt vuodessa. Ehkä sitten 50-vuotiaina 20 vuoden yhteiselon jälkeen, mutta ei vielä nyt!! Vai mikä on teidän mielestä normaalia??

Äänestä

Kommentoi aloitusta

surullinen :( kirjoitti:

Kysymys naisille, joilla on ollut samanlainen "ongelma". Mitä olette tehneet, kun miehenne ei ole ollut kiinnostunut teistä enää seksuaalisessa mielessä? En tiedä mitä pitäisi tehdä.

Minua tämä tilanne ahdistaa, koska haluaisin saada mieheni kiihottumaan minusta edelleen niinkuin ennekin. Itseasiassa tämä tilanne satuttaa minua todella paljon, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Rakastan miestäni todella paljon, enkä haluaisi erota näin "pienen" syyn takia, vaikkakin tämä tilanne repii itsetuntoni aivan kappaleiksi. Ikävä kyllä pakko myöntää, että suuri osa itsetunnosta johtuu miehen käytöksestä ja siitä miten hän näkee minut.

Olen yrittänyt puhua asiasta, mutta se ei onnistu, koska hän suuttuu kun edes mainitsen asiasta. OLen itkenyt, huutanut, mököttänyt, hellitellyt, tehnyt itse aloitteita, yrittänyt keksiä piristäviä tekijöitä joista olen luullut hänen pitävän mutta mikään ei muuta hänen katsettaan minua kohtaan :(

Haluan tuntea itseni kauniiksi ja haluttavaksi hänen silmissään, enkä näe siinä mitään väärää, onko siinä jotakin väärää?

Se loukkaa kaikista eniten, että hän runkkaa päivittäin, muutamaan otteeseenkin, mutta seksi minun kanssani ei kiinnosta. Olen yrittänyt sanoa, että se loukkaa minua, ja että toivoisin hänen vähentävän hieman (huom. vähentävän, en lopettavan)sitä puuhaa ja panostamaan enemmän minun kanssani yhdessä meidän seksielämäämme.

Minulla on aivan hirveä olo, enkä tunne itseäni enää alkuunkaan kauniiksi tai haluttavaksi. Haluan tilanteeseen muutoksen, koska en kestä tätä olotilaa enää enempää. Olen yrittänyt unohtaa asian ja antaa olla, mutta en pysty siihen. Minulle on ollut aina tärkeää saada pidettyä mieheni tyytyväisenä, myös muissakin asioissa kuin seksissä.

Auttakaa ja kertokaa miten olette omalla kohdallanne saanut asiat ratkaistua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu