Tietämätön

Tiedättekö mitä tapahtuu, jos työtön opiskelee yli 20 ov vuodessa avoimessa yliopistossa? Onko kokemuksia? Miten "he" kontrolloivat opintoviikkojen kertymistä? Menetänkö mahdollisesti ansiosidonnaista tuloani?
Jotenkin ristiriitaista tämä opintoviikkojen "kyttäys", sillä itselläni olisi tarkoitus liittää kertyvät opintoviikot tulevaan maisteritutkintooni.. Töitä ei vain ole, joten pakko laittaa energiaani opintoihin!
13930
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tuttava kertoi jääneensä kiinni ja ei saanut tukia. itse en uskaltaisi yrittää kun tarvitsen rahat, hän selvisi myymällä autonsa. tosin täällä maksaa tuo avoin niin paljon ettei olisi varaakaan edes pienempään määrään.

Äänestä
  • Eli tuttavasi menetti työttömyystukensa. Miten hän jäi kiinni?

    Äänestä

  • tietämätön kirjoitti:

    Eli tuttavasi menetti työttömyystukensa. Miten hän jäi kiinni?

    kai se yliopisto narautti.

    Äänestä

Siitä en ole varma paljonko tarvitsee opiskella tätänykyä että katsotaan harrastuksen menevän jo opiskelun puolella, jossain 20-30 ov:n välillä olettaisin sen menevän. Mutta asia nyt selviää aika helposti vaikkapa työkkäriin soittamalla, siellä on taulukot noista jutuista, mikäli sitten et halua vain puhtaasti kokeilla riskillä että huomaako kukaan. Sen kuitenin osaan sanoa että jotkut rajat siinä on. On vain jännä miten eri kaupungeissakin on kirjavaa käytäntöä opiskelun suhteen.

Omassa entisessä kotikaupungissani oli monta tyytyväistä ihmistä jotka saivat valkolakin kun iltalukion käyminen sallittiin työttömänä jos koulu alkoi 16.30 jälkeen, eli olit päivän mahdollisten työtehtävien suorittamiseen vapaa. Nyt taas täällä nykyisessä asuinpaikassa ei puhettakaan, iltalukiokin katsotaan täyspäiväiseksi opiskeluksi.

Tosin vaarana sitten tietysti voi olla että jälkikäteenkin joku huomaa sinun opiskelleen "liikaa" työttömyysaikana ja aletaan suorittaa takaisinperintää jos vain painat eteenpäin. Ihan vain jo tuon kirjavan käytännön takia jos se itseäsi mietityttää niin kannattaa kysyä tietty mikä siellä päin on tilanne. Se sitten tietysti on aika vakavasti mietittävä että vaikka millaisia ukaaseja alettaisiin esittää niin kannattaako opiskelua jättää kesken vai tyytyykö pienempiin rahoihin.

Aina tämä iänikuinen vääntö opiskelu/työttömyys näyttää olevan...

Äänestä
  • Asuinpaikkakuntani työkkärissä rajan ilmoitettiin olevan 20 ov. Soitin erääseen muun paikkakunnan työkkäriin ja siellä virkailija totesi kiinnijäämiriskin olevan pieni. Opintoviikot tarkistetaan esim. jos kieltäydyn töistä vedoten opintoihini. Itse en missään nimessä työstä tulisi kieltäytymään!
    Olen kahden vaiheilla, opiskellakko "liikaa" vaan vain se 20 ov. Tylsää olla tekemättä mitään!

    Äänestä

  • Omassa entisessä kotikaupungissani oli monta tyytyväistä ihmistä jotka saivat valkolakin kun iltalukion käyminen sallittiin työttömänä jos koulu alkoi 16.30 jälkeen, eli olit päivän mahdollisten työtehtävien suorittamiseen vapaa. Nyt taas täällä nykyisessä asuinpaikassa ei puhettakaan, iltalukiokin katsotaan täyspäiväiseksi opiskeluksi.
    ---
    joillekin se oli ainoa mahis käydä koulua kun eivät saaneet vanhemmiltaan rahaa/heillä ei ollut antaa, sitten yhtäkkiä lopettivat mahdollisuuden. varmaan harmitti.

    Äänestä

  • Kotikaupungissani Oulussa systeemi toimii niin että ennen opintojen aloittamista sinun pitää tehdä työkkäriin kirjallinen selvitys aioituista opinnoista. Työkkärillä on oma lomake tätä varten, johon tulee myös todistus (leima/allekirjoitus/opiskelutodistus) ao. oppilaitoksesta. Selvitys käsitellään työvoimatoimikunnassa, joka antaa opinnoista ja päivärahaoikeudesta lausunnon, joka toimitetaan sinulle työttömyyskassaan/Kelalle kirjallisena. Pääsääntöisesti ilta- ja viikonloppuopiskelu ei estä päivärahan saamista.
    Näin sinulle jää dokumenttia todisteeksi asiasta eikä takaisinperintöjä tarvitse pelätä.

    Äänestä

Olen myöskin harkinnut aloittavani avoimessa opinnot, haluaisin tulevaisuudessa tutkinnon ja muutenkin laittaa nimenomaan tätä pakollista joutenoloa johonkin hyödylliseen. Juuri tänään kävin työkkärissä ja kysyin asiasta. Täti antoi lapun käteen, jossa tulee selvittää opiskelu työvoimatoimikuntaa varten. Se sitten päättelee, miten tuen kanssa käy. Lähinnä kysymys on kai siitä, että estääkö opiskelu kokopäiväisen työnteon. Mielestäni avoimessa opiskelu on aina sivutoimista, siitähän ei opintotukea saa.

Lapussa kysellään mm. vaikuttaako opiskelu työnhakuun, haetko edelleen kokoaikatyötä, miten opiskelu tapahtuu, onko paljon lähiopetusta... ja tietysti opiskeluaika ja opintoviikot em. ajalta.

Käsittääkseni opintotuen saamiseen täytyy saada kuukaudessa kolme opintoviikkoa. Jos opiskelet 20 opintoviikkoa vuoden aikana, niin siitähän ei tule 3 ov/kk.

Olisi kyllä hienoa, jos tästäkin asiasta olisi selvä ohje. Tuntuu tuolta työkkäristä saavan aina eri tietoa kun kysyy mitä tahansa...

Äänestä
  • Kyllä, selvä ohje olisi tarpeen ehdottomasti!
    Mietin tässä, mitenköhän he tarkastavat mahdollisia opintoviikkoja. Ottavatko he jokaisen Suomen yliopiston Avoimen yliopiston rekisteripitäjään yhteyttä vaatien työttömän opintorekisteriä, vaan luottavatkohan he mitä työtön ilmoittaa opintoviikkoja kertyneen (esim. sinun tapauksessasi oleva kysely)?

    Ote tekstistäsi: "Käsittääkseni opintotuen saamiseen täytyy saada kuukaudessa kolme opintoviikkoa. Jos opiskelet 20 opintoviikkoa vuoden aikana, niin siitähän ei tule 3 ov/kk." Opintotuen saa vain päätoiminen opiskelija ja itse en lukeudu tähän vaikka opintoja kertyisikin se yli 3 ov kuukaudessa (yhteensä opintoviikkoja kertyisi minulla parhaassa tapauksessa n. 30 ov vuodessa). Jos minulta evättäisiin työttömyysturva, olisin väliinputoaja - toimeentuloa ei tulisi mistään.
    Hmmm.. ehkä olisi parempi opiskella vain se 20 ov, vaikka motivaatiota olisi enempäänkin..

    Äänestä

  • tietämätön kirjoitti:

    Kyllä, selvä ohje olisi tarpeen ehdottomasti!

    En tiedä tarkistetaanko niitä opintoviikkoja vai luotetaanko työnhakijan antamaan tietoon. Selvityksessä kysytään opiskeluaikaa ja opintoviikkoja tuolta ajalta. Ymmärsin, että tärkein asia tässä on se, että voiko työtön ottaa vastaan kokoaikaisen työn tällä opiskeluajalla ja haittaako opiskelu työnhakua. Ainakin tässä selvityksessä jonka sain, on painotettu siihen miten opinnot suoritetaan/miten paljon esim. lähitunteihin menee aikaa.

    Loppujen lopuksi varmaan selvää vastausta ei saa kuin vasta sitten kun laittaa tämän selvityksen menemään työvoimatoimikunnalle (liitteeksi pitää laittaa opinto-ohjelma). Käytännöt vaihtelee varmasti eri paikkakunnilla.

    Tuntuu kyllä typerältä, että jos ihminen on valmis maksamaan siitä että saa opiskella, niin siitä sitten mahdollisesti "rokotetaan". Itse aion varmaankin ottaa sen "riskin", että pistän tuon selvityksen menemään sitten kun olen ilmoittautunut jne. Kaitpa ne sitten sossusta maksaa tuen, jos työkkäri sen evää. Voi aargh sentään näiden kanssa :)

    Äänestä

  • kkk kirjoitti:

    eivät ainakaan jyväskylässä.

    Äänestä

Voit pyytää ennakkopäätöstä oman työvoimatoimistosi työvoimatoimikunnalta. Tee vapaamuotoinen hakemus, jossa kerrot mihin aikaan opinnot sijoittuvat, pyydä yliopistosta opintorunko ja mainitse myös se, että opintosi eivät estä kokopäivätyön vastaanottamista.
Työvoimatoimistot saavat usein nimettömiä ilmoituksia, joiden perusteella on tutkittava juuri opintoasioitakin.
Parempi selvittää asia etukäteen kuin jälkikäteen maksaa mahdollisesti saamiaan tukia takaisin.

Äänestä

ffffffffffnnnnnnnnnnnmfmfmfmfmfmfmfmfmfmf

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Avoimessa yliopistossa opis... kirjoitti:

Tiedättekö mitä tapahtuu, jos työtön opiskelee yli 20 ov vuodessa avoimessa yliopistossa? Onko kokemuksia? Miten "he" kontrolloivat opintoviikkojen kertymistä? Menetänkö mahdollisesti ansiosidonnaista tuloani?
Jotenkin ristiriitaista tämä opintoviikkojen "kyttäys", sillä itselläni olisi tarkoitus liittää kertyvät opintoviikot tulevaan maisteritutkintooni.. Töitä ei vain ole, joten pakko laittaa energiaani opintoihin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu