Lapseni on 3kk. Jouduin lopettamaan imetyksen melko nopeasti ja nyt mua vaivaa raskauskilot. Tunnen itteni ihan apeaksi kun tuntuu kaikilta lähteneen kilot heti mut mulla vaan roikkuu ne. Mä tiedän että niiden lähteminen riippuu musta, mutta mä en tiedä miten saisin itteni tsempattua. Oon tosi laiska lähtemään vaunujen kanssa pihalle. Laiskuus on suurin syy mut myös vaikuttaa se ettei vaavi tykkää nukkua niissä kunnol vaan alkaa kitisee aika helposti..
Oon yrittäny alkaa tarkkailee syömistäni. Mietin kuinka vähällä mun pitäis pärjätä jos en liiku..tuntuu että söisin silti liikaa..pitäisikö "nähdä nälkää" muutama päivä niin tottuis pienempään ruuan määrään. En tiedä..sorrun aina viikonloppuisin makeaan. Sekin jos se olis pientä mutta helposti menee suklaalevy ja vielä karkkipussikin. Sitten taas tekee koko alkuviikko mieli karkkia ja ku alan sopeutumaan että pärjään ilman niin huomaan hei on viikonloppu, nyt voin vähän nautiskella. Tuntuu että oon ihan oravanpyörässä.
Mitkään housut ei istu, kauhea rengas mahan ympärillä..tunnen itteni niin epäonnistuneeksi. Olis pitänyt raskaanaollessa olla vielä tarkkaavaisempi syömisissä mut uskottelin ittelleni että kyl ne lähtee ja sitä vielä auttoi muitten puheet että ekasta lähtee helposti kilot, syö vaan ku oot raskaana.
Mies menee aika paljon menojaan ja mä sitten vaan oon kotona lapsen kanssa. Yleensä kattelen koko päivän vaa telkkaria. En saa ittestäni irti lähteä mihinkään. Pelkään että heti menee rytmit sekaisin ja sitten valvotaan. Tuntuu muutenkin suurelta ponnistukselta suoriutua vain kotitöistä. Raskaana ollessa suunnittelin että lähden kaupungille vaunujen kanssa ja muutenkin liikun ja nyt vaan en viitti ja pelkään että mitä jos tulee lapsel nälkä kesken matkan, mitä teen taikka isompi hätä vaippaan. Tuntuu että keksin kokoajan syitä vaan ettei voi..oon iha surkea tapaus..
Toivon ettei ketään haukkuisi mua, tunnen oloni ihan surkeaksi ilman sitä. Potkun persuuksiin tarttisin tai jonkun 24h stempparin ittelleni. Haluan itseni takaisin normaalipainoiseksi..
Oon yrittäny alkaa tarkkailee syömistäni. Mietin kuinka vähällä mun pitäis pärjätä jos en liiku..tuntuu että söisin silti liikaa..pitäisikö "nähdä nälkää" muutama päivä niin tottuis pienempään ruuan määrään. En tiedä..sorrun aina viikonloppuisin makeaan. Sekin jos se olis pientä mutta helposti menee suklaalevy ja vielä karkkipussikin. Sitten taas tekee koko alkuviikko mieli karkkia ja ku alan sopeutumaan että pärjään ilman niin huomaan hei on viikonloppu, nyt voin vähän nautiskella. Tuntuu että oon ihan oravanpyörässä.
Mitkään housut ei istu, kauhea rengas mahan ympärillä..tunnen itteni niin epäonnistuneeksi. Olis pitänyt raskaanaollessa olla vielä tarkkaavaisempi syömisissä mut uskottelin ittelleni että kyl ne lähtee ja sitä vielä auttoi muitten puheet että ekasta lähtee helposti kilot, syö vaan ku oot raskaana.
Mies menee aika paljon menojaan ja mä sitten vaan oon kotona lapsen kanssa. Yleensä kattelen koko päivän vaa telkkaria. En saa ittestäni irti lähteä mihinkään. Pelkään että heti menee rytmit sekaisin ja sitten valvotaan. Tuntuu muutenkin suurelta ponnistukselta suoriutua vain kotitöistä. Raskaana ollessa suunnittelin että lähden kaupungille vaunujen kanssa ja muutenkin liikun ja nyt vaan en viitti ja pelkään että mitä jos tulee lapsel nälkä kesken matkan, mitä teen taikka isompi hätä vaippaan. Tuntuu että keksin kokoajan syitä vaan ettei voi..oon iha surkea tapaus..
Toivon ettei ketään haukkuisi mua, tunnen oloni ihan surkeaksi ilman sitä. Potkun persuuksiin tarttisin tai jonkun 24h stempparin ittelleni. Haluan itseni takaisin normaalipainoiseksi..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onkohan tuossa nyt kyse pelkästään laiskuudesta?
Minusta sinä vaikutat masentuneelta. Voisitko mainita asiasta aluksi vaikka neuvolassa? Tai varata itsellesi ajan terveyskeskukseen.
Totta varmaan on, että tarviit potkua persuksille, mutta se ei nyt taida riittää. mielestäni olet hakoteillä myös siinä, että syyttelet itseäsi.
Älä jää yksin pyörimään noissa tunteissa, koska ongelma voi kasvaa todella suureksi. Myt se on vielä suht helposti hoidettavissa.
Hyvää jatkoa!
Heippa!
Vauvasi on vielä kovin pieni, ja aikaa menee uuteen tilanteeseen tottuessa. Ymmärrän kyllä että ne painoasiat voivat mieltä painaa, mutta sanoisin että koita ottaa vain rauhassa. Ei tietenkään nyt ihan älyttömyyksiä tarvitse syödä, mutta ei sitä painoa kannata ihan vielä niin kauheasti stressata. Itse lihosin raskauden aikana yli kymmenen kiloa ja synnytyksen jälkeen vielä saman verran lisää. Minulla ei ollut kylläkään mitään käsitystä siitä mikä minkäkin verran lihottaa ja kuinka paljon pitäisi liikkua yms. Mutta sulla tuntuu olevan ne hyvin hallussa.=) Kyllä minua ylipainoni häiritsi ja suretti ja mitä enemmän sitä murehdin, sitä vähemmän pystyin asialle mitään tekemään. Ja olin alakuloinen ja väsynyt. Silloin ei osaa nauttia vauvastakaan. Aloin laihdutuksen kun tyttäreni oli täyttänyt vuoden, ja kohta on 25kg lähtenyt, tosin aikaakin on mennyt parisen vuotta.
Yritän tässä siis sanoa, että ota ihan rauhassa aikaa itsellesi ja nauti vauvastasi, ne kun ovat niin vähän aikaa pieniä.=) Laihduttaminenkin on helpompaa kun on voimissaan ja kun lapsi on hiukan isompi, pääsee ihan yksikseen vaikkapa kävelylle, jos vaikka isä, mummi tai joku ystävä voi olla vauvan kanssa sen aikaa..? Tai miksei siis nyt jo jos haluaa. Siinä pääsee hetkeksi ihan rauhassa olemaan ja miettimään ihan omia asioita.
Itse ainakin piristyn siitä hirmuisesti ja jaksan ilolla taas olla perheeni kanssa kun saa hetken aikaa ihan vain omille jutuilleen.
Ottaakohan tästä nyt mitään selvää..?=) Mutta tsemppiä ja jaksamista sinulle!=)
viestistäsi. Tiedän stressaavani liikaa painostani, tyhmää kuinka muiden mielipiteet niin painaa mun mieltäni. Olen itsekin sanonut miehelleni ettei painoni muuten häiritsisi mua mutta kun ei mahdu housut jalkaan. Olen kyllä hieman ylipainoinen niin yritän nyt vähän alkaa katsomaan syömisiäni unohtamatta lastani, häneenhän mun energiani pitäisi kohdistaa..rakastan lastani yli kaiken, harmittaa tällainen fiilis, mutta alan nyt pikku hiljaa vaunujen ja yksin käymään lenkillä ja kokeilen uimista; jos niistä saisin piristystä mieleeni taas :)
Heippa vielä!=)
Halusin vielä sanoa että en tarkoittanut että se tyhmää olisi. Kyllä minä itsekin mietin muiden mielipiteitä minusta, ihan liiankin kanssa, mutta en sille mitään voi..
Eikä sitä kannata harmitella jos joskus tuntuu pahalta, koska ei sillekään mitään voi. Kaikki tunteet on hyvästä ja tärkeitä.=) Ääh, olen hirveän huono kirjoittamaan mitään..=) Tuli vain tosta viestistäsi mieleen että olisin täällä sormi pystyssä paasannut,se ei ollut tarkoitukseni.=)
Oletko kevät ihmisiä? Mua kevään tulo piristää kun tulee enemmän valoa, ja ilmakin tuoksuu niin ihanalle ja raikkaalle ja kukkia tulee sun muuta sellaista.=)Toivottavasti saat voimia, kun tuli hirveän paha mieli jos toisella on paha olo.. Kevät aurinkoa!=)