Karsinnoissa kappale sai uutta tulta hyvän tulkinnan ansiosta, mutta nyt kyllä jäi jopa Vuokko Hovatan esitykselle.
Mitä oikein tapahtui? Hän ei ollut oma itsensä.
Mitä oikein tapahtui? Hän ei ollut oma itsensä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ja haukkunut Arin ja pelkäsi, että fanit kostaa eivätkä äänestäkkään häntä.Ja niinhän siinä sitten kävi.
ihan hyvin, mutta vaikutti hieman väsyneeltä, ehkä jopa masentuneelta. Eikä ihme kaikkien haukkumisten jälkeen.
niin ei olisi tarvinnut hävetä mokiaan. Mennä nyt ojentamaan "ystäväänsä" lehdessä. Ai ai ai. No kesällä on tangomarkkinat, ehkä siellä jo onnistaa tuolla kokemuksella. Hiukset ehkä kantsis leikata ja käyttää vähemmän meikkiä, niin sit vois natsata.
ovat varsinainen keskustelupalstojen syöpä. Tämäkään asia ei liity euroviisuihin mitenkään.
Uskaltaisivat joskus mennä omalla nimellään tai edes nimimerkillä jonnekin kirjoittamaan ja kertomaan mielipiteensä.
vikahan se TODELLAKIN oli, ettei Kristian voittanut. Sillä ei varmaankaan ollut mitään tekemistä asian kanssa, että biisi oli täyspaska ja esitys anteeksipyytelevyydessään nolo. EIHÄN?
Kannattaisi katsoa minkälaista tekstiä sekä lehdissä että keskustelupalstoilla Ari Koivunen saa osakseen. Siinä on haukkumista jos jossain.
Kristiania on loppupeleissä käsitelty silkkihansikkain niin mediassa kuin näillä palstoillakin.
Suurin osa kritiikistä on kohdistunut itse kappaleeseen ja se on ollut aiheellista, koska sävellyksesnä ja sanoituksena se vain on huono tai ainakin heikko verrattuna siihen, millaista muuta on tarjolla.
uskalla meurmannifanitkaan tulla omalla nimellään eikä edes nimimerkillä haukkumaan Aria:D Itsekin haukut nimimerkin takana toisia, huomasitkos?
Tämä asia liittyy sillä lailla myös euroviisuihin, että todennäköisesti moni Arifani, joka ei olisi viitsinyt muuten äänestää viisuissa, aktivoitui nyt äänestämään Teriksiä. Itse olisin toki äänestänyt muutenkin.
lavasti hukkumakuolon. Vai kuinkas se J.Karjalainen aikoinaan lauloi.
kuin uusi levy.