Millalailla hyvät pianistit trenaa tekniikkaa? Osaako ne esim kaikki sävellajit juoksutella molemmilla käsillä ylös alas kuin vettä vaan? Miten saisi kehitettyä parhaiten motoriikkaa, pitäisikö jauhaa vain hitaasti kontrolloidusti jne. Itse soittaa aina liian nopesti ja virheet iskostuu tiukkaan, eikä oikein kehity vuodesta toiseen. Varmaan hidas harjoittelu voisi tuoda paremmin tuloksia??
pianistien tekniikkaharjoittelusta
freddy
7828
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itseasiassa ne asteikot on helpommasta päästä, sitten tulee esim. sointujen arpeggiot.
sävellajien juoksutuksilla tarkoittanet asteikkojen soittamista. niilläkin on omat sormituksensa, jotka kannattaa opetella, ettei lähde "sooloilemaan" niiden kanssa. Mutta hitaus on valttia.
Onko joitain harjoitusvihkoja olemassa joista voisi alkaa soittamaan? Mikä on arpeggio?
Harjoitusvihkoja on kirjastot pullollaan, eli sinne esim.
arpeggio on murtosointu, eli soinnun sävelet soitetaan erikseen (yleensä peräkkäin ja harjoituksissa järjestyksessä ylös ja alas, pari oktaavia)
Jos todella haluaa todella hyvän tekniikan, on aloitettava pianonsoitto ihan pienestä asti - n. 5-vuotiaasta. Opettajan täytyy olla hyvä, joku sellainen joka osaa opettaa oikeat kädenasennot ja on muutenkin hyvä opettamaan pikkulapsia.
Jos on alusta alkaen oppinut väärät kädenasennot, niitä on enää myöhemmin vaikea korjata. Tekniikka tulee sitten siinä mukana. Jos haluaa vaivautua, on niistä tekniikkaharjoituksista tietenkin hyötyä ja etenkin pienet sormiharjoitusetydit ovat varsinkin pienille lapsille mukavia.
Sävelasteikkoja ei tarvitse osata "juoksutella molemmilla käsillä ylös alas kuin vettä vaan", kyllä sen soitosta heti kuulee kellä on hyvä tekniikka ja kellä ei.
Täydellistä tekniikkaa ei saa jos aloittaa pienonsoiton vasta joskus 12-vuotiaana. Jos on hyvä tekniikka, sormet ovat vahvat (mukaanlukien pikkurilli) eikä esim. juuri asteikoissa kuulu sellaisia heikkoja tai ylimääräisiä ääniä.
..mutta jos on hyvä tekniikka, niin asteikot sujuvat kuin vettä vaan..
Ja tekniikka tulee vaikeustason mukana, eli jos olet diplomin tehnyt, tekniikkasi on varmasti hyvä, mutta jollakin voi silti olla parempi. Tekniikoita on myös monia erilaisia (esim. venäläinen koulukunta verrattuna meihin). Eikä voi yleistää: joku lahjakas persoona voi saavuttaa samanlaisen tekniikan aloittaessaan 12-vuotiaan, kuin jos olisi aloittanut 5 vuotiaana!
Sylikissa, kirjoituksestasi paistaa täydellinen ylimielisyys yhdistettynä keskinkertaiseen tekniikkaan! Koska olet mielestäsi besserwisser pianon suhteen, voisit seuraavaksi ryhtyä kehittämään ominaisuuksiasi IHMISENÄ!!!!
Hellou.
Lukaisin tuossa huvikseni nuo edelliset viestit ja päädyin kantamaan oman korteni keskustelun kekoon kertomalla pienen tarinan oman pianotekniikkani kehityksestä.
Pimputtelin pianoa tavanomaisen pikkuporvarillisen perheen pikkukersan tapaan kymmenvuotiaasta saakka, vaihtelevalla menestyksellä - ja yleensä erittäin laimealla innostuksella. Sekavaa ja katkonaista pimputtelua jatkui lukion viimeisen vuoden jouluun saakka, jolloin pianokärpänen puri tosissaan. Innoistun hommasta kuultuani ensimmäistä kertaa Maurizio Pollinin kokonaislevytyksen Chopinin etydeistä. Ostin etydien nuotit tietysti heti ja käytännöllisesti katsoen ilman minkäänlaista tekniikka aloin rämpiä niitä läpi. Alku ei ollut lupaava ja päädyin - aivan aiheesta - paikallisen musiikkioppilaitoksen ammattiopiskelijoiden enemmän tai vähemmän hyväntahtoisen pilan kohteeksi.
Parin vuoden päästä sain itselleni kuitenkin erinomaisen opettajan (olin siis 20 vuotta täyttänyt ja juuri täyttämässä 21). Tein ns. I-tutkinnon puolentoista kuukauden päästä korkealla kiitettävällä arvosanalla. Seuraavana keväänä hain konservatorioon opiskelemaan pianonsoiton opettajaksi - ja pääsin. Saman keväänä tein myös IIA-tutkinnon, jälleen korkealla kiitettävällä arvosanalla. Valmistuin normaaliajassa opettajaksi melkoisen hyvin paperein. Loppututkinnon ohjelma oli niinikään teknisesti varsin haastava.
Syyt siihen, miksi edellä kuvattu oli minulle mahdollista voidaan käsitykseni mukaan kiteyttää kahteen kantavaan ajatukseen. Toinen on se, että ihminen oppii (muun muassa soittamaan pianoa), kun toistaa asiaa RIITTÄVÄN MONTA KERTAA OIKEALLA TAVALLA. Ja toinen on se, että TEKNIIKKA ASUU ENSISIJAISESTI AIVOISSA, ei pelkästään sormissa. Jos teknisen kehityksen alku on viivästynyt, se vaatii ennenkaikkea ajattelua: missä sormet näyttävät loppuvan, siellä ajattelu lähes poikkeuksetta auttaa. Kun ongelma osataan riittävän selkeästi määritellä (ja riittävän monesta eri näkökulmasta), löytyy usein jokin ratkaisu (joskus jokin vähemmän ilmeinen sellainen).
Ajattelun lisäksi tarvitaan tietysti runsaasti järkevästi suunniteltua ja pitkäjänteistä työtä teknisten harjoitusten (sitä sormijumppaa, esim. Lisztin, Herzin, Cortot'n tai Dohnanyin sormiharjoitukset) parissa.
Kun myöhään aloittaneella aikaa oppimiseen on vähemmän käytettävissä kuin niillä, joiden harjoittelu on aloitettu kuusivuotiaana, olisi käytettävissä oleva aika suunnattava intensiivisesti asioiden oppimiseen kerralla oikein. Tämän vuoksi hyvä, asiansa osaava ja riittävän laajan kokemuksen omaava opettaja on suureksi hyödyksi. Pianotekniikan oppiminen on täynnä mahdollisia sudenkuoppia, ja hyvä opettaja säästää oppilaansa monelta kuopalta.
Edellämainittujen lisäksi tarvitaan myös hyviä istumalihaksia, runsasta ja säännöllistä harjoittelua sekä loputtomasti kärsivällisyyttä ja periksiantamatonta intohimoa pianoa ja sille sävellettyä musiikkia kohtaan.
No, se siitä. Tämän narsistisen vuodatuksen pointtina on osoittaa, että pianonsoittoa on mahdollista oppia kohtuullisesti myös silloinkin, kun vakavan työnteon asian eteen aloittaa vasta aikuisiässä. Samanlaisiin huippusuorituksiin, kuin mitkä jo lapsena intensiivisen opiskelun aloittaneille ovat mahdollisia, tuskin päästään silloin, kun alku on viivästynyt pahasti (kuten minun tapauksessani). Silti on terveellistä tietää, että professori Matti Raekallio aloitti pianonsoiton vasta kolmetoistavuotiaana. Hänelle toistuvat huippusuoritukset tuntuvat olevan mahdollisia.
Siispä tsemppiä kaikille, joita pianokärpänen on päässyt puraisemaan. Tsemppiä, riippumatta siitä minkä ikäisiä olette.