Ikävä exää

Vieläkin välillä suunnaton ikävä exää, erosta jo vuosi eikä olla nähty sinä aikana. Suhdetta kesti viis vuotta, kunnes hän jätti. Ei päivääkään kun hän ei kävisi mielessäni. Miksi vieläkin joskus itken itseni uneen entisessä yhteisessä sängyssämme?
21017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jätin oman poikaystäväni kolmen vuoden seurustelun jälkeen ja siitä on nyt myös melkein vuosi,hän on vähän väliä sanonut ajattelevani minua joka päivä blaah blaah.Tuntui hullulta tollanen,mutta ehkä se ei sit ollukaan valehtelemista päin näköä jos kerran sullakin tuollanen on eteen sattunut!*Kamalalta tuntuu silti sun puolesta jos kerran välität tytöstä noin paljon etkä voi olla lähellä=(Voimia!!!

Äänestä

Kuulostaa kauhealta. Mutta tottahan se on, että jo muutaman vuoden suhteen aikana ehtii kiintyä ja oppia ottamaan kumppaninsa huomioon ihan tiedostamatta arjen pikkuasioissa. Kun suhde sitten päättyy, kauhean monet toimet ja ajatukset käyvät turhiksi. Ykskaks on tyhjää aikaa, tuhat miellyttävää ja hyvää asiaa on loppunut ja ympärillä on hiljaista ja ehkä tyhjääkin.

Eri ihmisillä yli pääseminen kestää erilaisia aikoja. Kai haavojen umpeutuminen riippuu niin monesta asiasta, ettei ole viisasta edes arvailla, kuinka kauan se lopulta vie. Vähemmän lohdullisesti kerron, että isäni jätti äitini seitsemän vuoden riitaisan suhteen jälkeen yli 30 vuotta sitten. Sen jälkeen äitini seurusteli muutaman työkaverinsa kanssa. Heistä kaikki olivat naimisissa olevia miehiä. Vielä 30 vuoden päästäkään äitini ei ole päässyt katkeruudestaan isääni kohtaan.

Toivon, että löydät elämääsi uutta sisältöä ja uuden naisenkin. Ja toivon myös, ettei yksinjäämisesi aiheuttanut pysyviä haavoja. Jälkensähän kokemastasi tietenkin jää, mutta toivoisin sinun miettivän, mitä voit tehdä, ettei tuo olosi enää jatku kovin kauan.

Lopuksi haluan sanoa, että täällä netissä on helppo kertoa persoonattomasti kipeistä asioistaan, mutta todellisen avun ja lohdun saamiseksi on uskallettava pyytää sitä omalla nimellä ja naamalla. Uskoisin että sinun olisi hyvä jutella jollekin, jolla on kokemusta ja näkemystä vastaavanlaisista tilanteista, kuten jollekin vanhemmalle ystävällesi. Ja muista, vaikka saatat saada niinkin onttoja neuvoja, kuin 'ryhdistäydy' ja 'lakkaa murehtimasta', niin sinulla on oikeus suruusi ja siihen, että ryhdistäytyminen ja murehtimisesta eroonpääseminen vievät aikaa ja vaivaa. Vaiva ei kuitenkaan tule kulumaan hukkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poitsu23 kirjoitti:

Vieläkin välillä suunnaton ikävä exää, erosta jo vuosi eikä olla nähty sinä aikana. Suhdetta kesti viis vuotta, kunnes hän jätti. Ei päivääkään kun hän ei kävisi mielessäni. Miksi vieläkin joskus itken itseni uneen entisessä yhteisessä sängyssämme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu