Mitä te tekisitte/olette tehneet tilanteessani, kun kaikki on menetetty?
Kun se viimeinenkin parisuhde-yritys meni pieleen, eikä enää ole mitään annettavaa, oon ihan tyhjiin imetty..
Ystäviäkään ei enää ole, osan itse dumppasin ja viimeinen ystävä dumppas juuri minut koska elämäni on kuulemma ollut liian vuoristorataa, eikä hän enää jaksa murehtia puolestani..
Eli tässä ollaan, kohta täytän 30v, lapseton, sinkku, ystävätön, edes omat vanhemmat ja muu suku ei ole läheisiä, meidän suku vaan on aina ollut sellainen..
Välillä mietin että muuttaisin ihan uudelle paikkakunnalle, kun oon ikäni asunu samoilla nurkilla. Olisiko se hyvä idea?
Ajatus totaalisesta muutoksesta näin toivottomassa elämäntilanteessa kuitenkin pelottaa.. Mutta mikä mua täälläkään pidättelisi?
Työpaikankin olisin valmis vaihtamaan kun ei oo häävi sekään.
Kertokaa muut, oletteko tehneet totaalisen muutoksen elämässänne ja kannattiko se?
Tai mitä muuta teitte, huomatessanne että kaikki on menetetty?
Kun se viimeinenkin parisuhde-yritys meni pieleen, eikä enää ole mitään annettavaa, oon ihan tyhjiin imetty..
Ystäviäkään ei enää ole, osan itse dumppasin ja viimeinen ystävä dumppas juuri minut koska elämäni on kuulemma ollut liian vuoristorataa, eikä hän enää jaksa murehtia puolestani..
Eli tässä ollaan, kohta täytän 30v, lapseton, sinkku, ystävätön, edes omat vanhemmat ja muu suku ei ole läheisiä, meidän suku vaan on aina ollut sellainen..
Välillä mietin että muuttaisin ihan uudelle paikkakunnalle, kun oon ikäni asunu samoilla nurkilla. Olisiko se hyvä idea?
Ajatus totaalisesta muutoksesta näin toivottomassa elämäntilanteessa kuitenkin pelottaa.. Mutta mikä mua täälläkään pidättelisi?
Työpaikankin olisin valmis vaihtamaan kun ei oo häävi sekään.
Kertokaa muut, oletteko tehneet totaalisen muutoksen elämässänne ja kannattiko se?
Tai mitä muuta teitte, huomatessanne että kaikki on menetetty?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyvä että olet nyt havahtunut siihen mikä sinulle oikeasti on tärkeää. Nyt vaan käännät sivua ja alat elämään sitä elämää mitä halua sillä tavalla kun haluat. Eikä sun välttämättä tarvitse lähteä karkuun, otat vaan vanhoihin kavereihin yhteyttä tai/ja ystävystyt uusien ihmisten kanssa. Kukapa ei haluaisi olla ystäväsi kun haluat jakaa hyvää ympärillesi?
Itse tosin lähdin kolmeksi vuodeksi opiskelemaan uuteen kaupunkiin kun havahduin samassa tilanteessa. Olihan se ehkä helpompaa. Oli helpompi olla kun ei ollut kukaan säälimässä... Sitten oli helppo tulla myös takaisin kotikaupunkiin, ottaa yhteyttä vanhoihin ystäviin ja tavallaan ystävystyä uudelleen. Ja aijoo, löytyi se uusi mieskin kun elämä oli taas asettunut enemmän paikoilleen ja mullakin oli jotain annettavaa taas...
tsemppiä sulle mitä ikinä aiotkin tehdä! yleensä asiat muuttuu parempaan suuntaan sillon kun kaikki on tosi paskasti...=)
niin ja siis olen 28-vuotias tyttö. ja itselläni tuo samainen tilanne oli 25-vuotiaana. eihän se helppoa ole remontoida _koko_ elämäänsä, mutta nyt olen tyytyväisempi.
Mitä sitten teit? Siis haluaisin tietää juuri sen että miten ihmiset remontoivat elämänsä?
Mitä minun kannattaisi tehdä ja mitä ainakaan ei?
Onhan tää toisaalta ihanan vapaakin tunne kun voin tehdä ihan mitä vaan, mutta myös pelottaa..
mä lähdin samassa tilanteessa ulkomaille töihin..elämäni paras vuosi, uudet ystävät ym. kivaa :) ja sai aloittaa ihan alusta!! mut ikävä takaisin, enkä tiedä nyt osaanko enää palata suomen elämään
...voi olla todella hyvä tai todella huono idea. Itse ole aika herkkä ja hiljainen ihminen. Hieman vastaavanlaisessa tilanteessa tein ratkaisun repäistä itsesi kokonaan irti vanhoista kuvioista, ja muuttaa ulkomaille.
Ensimmäinen vuosi ulkomailla oli kyllä suoraan sanottuna täyttä tuskaa, kun yritin sopeutua uuteen ympäristöön, työhön ja tapoihin, tutustua ihmisiin, ja siinä sivussa hoitaa arkipäivän asiat vieraalla kielellä. Monesti oli ihan totaalinen romahtaminen lähellä, ja kaipasi vaan niitä tuttuja brändejä ruokakaupan hyllyssä ja suomen kieltä virastoissa.
Sitten alkoi helpottaa, kun arki alkoi sujua, ja koko maa tuli tutummaksi. Nyt vierelläni on myös tänne ulkomailta muuttanut miesystävä ja pieni kaveripiirikin on jo kehittynyt. Olo on jo aika hyvä.
Olen oppinut paljon, ja arvot ovat menneet monessa asiassa uusiksi. Loppujen lopuksi olen päätökseeni tyytyväinen. Mutta Suomeen en enää osaisi nyt viiden vuoden jälkeen palata, ja se on tietenkin tavallaan ikävää.