Kirkkomme paavia tehokkaampi?

Atte Ateisti

Viime vuonna paavi ja Puolan valtio yrittivät saada EU:n perustuslakiin maininnan Jumalasta. Lobbaus ei onnistunut.

Nyt meillä nauretaan, että olivatpa ne paavi ja puolalaiset hassuja. Meillähän asia ei ole näin. Tiesittekö? Meidän laissamme JUMALA istuu omalla nimellään ja vankasti osana suomalaista maallista lainsäädäntöä!


10 § (24.7.1998/563) "Uskonrauhan rikkominen. Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai
meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,
on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi."


Mitä voimme tästä päätellä?

Suomen ev.lut. kirkon lobbarit olivat paaviakin tehokkaampia, sillä he saivat 1998 lakia modifioitaessa Jumalan Nimen siellä pysymään!

8

547

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Cthulhua pienempi paha

      Tuo pykälä ei ole siellä uskonvapauden takia.

      Se pykälä on siellä siksi, että uskonnollisuus on ihmiselle yksi syvimpiä tunteiden aiheita ja uskonnolliset tunteet ovat kaikkein voimakkaimpia seksuaalisuuden ohella. Ja uskonsodat ovat kaikkein verisimpiä. Silti uskontoa ei voida mennä kriminalisoimaankaan.

      Jos menet loukkaamaan jonkun uskoa, voit olla varma että siitä seuraa kosto. Se kosto voi helposti merkitä henkirikosta. Voit sanoa järkevyydestä ja rationaalisuudesta mitä tahansa, mutta tosiasia on, että kun suuret tunteet puhuvat ja usko on ensisijaisesti tunteiden, ei järjen, asia, niin järjen hiljainen ääni vaikenaa.

      Tietänet varmaan, miten muslimit reagoivat siihen, jos heille pyhiä asioita loukataan. Tuo reaktio on yhteinen kaikille uskonnoille.

      Ja jottei uskonnon nimeen tehtäisi yhtään enempää tappoja ja murhia kuin on mielekästä sietää, meillä on nuo jumalanpilkkapykälät. Valtio ottaa itselleen kostajan roolin ja kantaa retribuution eli hyvityksen siitä, että jonkun toisen uskonnollisia tunteita on loukattu. Ettei tämän loukatun tarvitsisi käydä päästämässä loukkaajasta ilmoja pihalle ihan itse.

      • Atte Ateisti

        Juuri tuostahan puhuin!

        Korostetusti sanoin, että valtion tulisi laissaan taata uskonnollisen ihmisen uskonnollisten tunteiden loukkaamattomuus. Siis ettei uskovaista saisi loukata ja hänen mieltään pahoittaa. Tämä sama sisältö on jo kunnianloukkausasioita koskevassa lainsäädännössä.

        Nyt sanotaan nimenomaan ettei persoonallista oikeustoimihenkilöä Jumalaa saa loukata - vaikka tiedetään, ettei ao. henkilö todennäköisesti koskaan haasta ketään suomalaiseen käräjäoikeuteen.


      • ...
        Atte Ateisti kirjoitti:

        Juuri tuostahan puhuin!

        Korostetusti sanoin, että valtion tulisi laissaan taata uskonnollisen ihmisen uskonnollisten tunteiden loukkaamattomuus. Siis ettei uskovaista saisi loukata ja hänen mieltään pahoittaa. Tämä sama sisältö on jo kunnianloukkausasioita koskevassa lainsäädännössä.

        Nyt sanotaan nimenomaan ettei persoonallista oikeustoimihenkilöä Jumalaa saa loukata - vaikka tiedetään, ettei ao. henkilö todennäköisesti koskaan haasta ketään suomalaiseen käräjäoikeuteen.

        Sama asia, eri sanamuodot.


      • sananvapaus

        Ei Suomessa tapahtunista henkirikoksista ja pahoinpitelyistäkään ole juuri montakaan tapahtunut uskonnollisin motiivein.

        Mikä tahansa kritiikki voi loukata jotakin. Sananvapaus edellyttää, että voi esittää myös joitakin henkilöitä loukkaavaa kritiikkiä.

        Siedätyshoitoa tarvitaan. Nyt sitä tarvitsevat islamilaiset. Heidän on vain kerta kaikkiaan opittava sietämään sellaita sanan ja kuvan vapautta, joka loukkaa joitakin heistä. suurin osa sietääkin, emme saa alistua kiihkeimpien suuttumukseen.

        Siedätyshoitoa on pidettävä yllä myös kristittyjen suuntaan ettei tauti leviä..

        Suomessa äärimmäisen harva henkirikos tai pahoinpitely tehdään uskonnollisin motiivein.
        Tuossa on turhaa pelottelua.

        Joku voi aina loukkaantua mistä tahansa kritiikistä. Myös uskontoja on voitava arvostella siten, että jotkut niiden kannattajat, kiihkeimmät uskovaiset loukkaantuvat. Kritiikki voi olla vaikka koko uskonnon perusteisiin kohdistuvaa, asettaa vaikkapa kyseenalaiseksi koko ”taivaan” ja ”helvetin” ja ”syntien anteeksisaamisen” (muuten kuin loukkauksen kohteen itsensä taholta).

        Siedätyshoitoa tarvitaan. Tällä hetkeä sitä on annettava erityisesti islamilaiseen suuntaan. Toki muslimeistakin suurin osa sietää kritiikkiä, mutta eräät tahot lietsovat suuttumusta ehkä myös tosiasiassa ulkouskonnollisista syistä. Sananvapautta on puolustettava.

        Siedätyshoitoa pitää jatkaa myös kristittyjen suuntaan, ettei tauti leviä.


      • benedi

        Sinulleko on annettu valta selvittää, tuon lain antamisen jälkeen se, miksi ja mitä varten tuo laki on annettu.

        Laki on laki, ja lain tulkintaa ei ole annettu sinun käsiisi!!!


    • taitaapi

      Suomen ev.lut. kirkon lobbarit olivat paaviakin tehokkaampia, sillä he saivat 1998 lakia modifioitaessa Jumalan Nimen siellä pysymään!

      Atte ateistia vituttaa, työnnä pääsi siitä helvetin portista, siis perseen!
      Olet tyhmä!

      • Atte Ateisti

        Te uskikset osaatte argumentoida aina niin viisaasti.

        Ilmankos lainsäätäjätkin ovat teidän argumentointinne pauloissa.


      • Kössönöm

        mikään asia vituta. Sillä jos vituttaa, niin olet tyhmä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      110
      1346
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      93
      456
    14. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe