Nyky-ystävyys on..

onneksi löytyy myös niitä, harvassa tosin, jotka ovat ihan oikeesti ystäviä. mulla on semmonen aarre, josta aion pitää kiinni kynsinhampain. tsemppiä sulle!

ollaan. Luulen, että se johtuu vaan siitä ettei kukaan uskalla luottaa enään kavereihinsa. En itse ainakaan luota kaikkiin ystäviini niin paljon kuin ennen. Joskus luotin. Jälkeenpäin tuntui vain, että jaoin ammuksia heidän lippaisiinsa jolla minua on sitten satutettu.

itse etsin ystävää naisesta, en siis parisuhdejuttuja

Pilalle on mennyt parisuhdeasiat.
Sättilässäkin on nykyään sekaisin aviot,avot ja sinkut, kaikki etsii vain seksiä-koska sitä on tarjottimella-päivän hintaan.

itse ymmärtää, miksi jotkut ihmiset toimii sillä tavalla, on sen hyväksyminen myös helpompaa. Ainakin meikäläinen ajattelee, että ei kannata muuta kuin olla niiden "kavereiden" kanssa, joiden parissa olosta katsoo itse kaikin puolin hyötyvänsä kulloinkin eniten.

En tiedä millaisia olivat kaveri-/ystäväsuhteet esim. sata vuotta sitten, mutta viime aikoina oon tosiaan itekin huomannu, että monesti omakin kaverini on ikään kuin erikoistunut johonkin tiettyyn asiaan, jonka parissa/jonka asiantuntemuksesta hyötyen hän saa elämästä kulloisellakin hetkellä kaikkein eniten irti.

Ja kun miettii, niin eikös yleisestikin kaikki kaveruus-/ystävyyssuhteet liity jollain lailla toisesta ihmisestä hyötymiseen, oli se sitten tunteisiin liittyvää tai aineellisiin arvoihin liittyvää yhteydenpitämistä. Tällä tavoin ei nykyajassa ole mielestäni mitään siinä suhteessa erikoista havaittavissa.

Kun siis ymmärtää miksi esim. omat "kaverit" toimivat kuten toimivat, on asia helpompi hyväksyä ja miettiä omalla kohdallaan, toimiiko samalla tavalla vai kenties eri tavalla.

Yksi tosiystävä itselläni on, jonka kanssa voin keskustella kaikesta.

mistähän johtuu? Vai onko ihmiset vaan niin mukavuudenhaluisia tjn? Kyllä kai kaikki ainakin jossain kohti tarvitsevat myös niitä oikeita ystäviä. Olettekos kuinka nuoria? Vamhemmiten ainakin luulisi että on jo jotain järkeä tullut päähän. Ellei sitten ole tottunut tiettyyn tunteettomuuteen ja kylmyyteen niin ihmissuhteissa kuin elämässä yleensä.

Joskus on pakko sanoa kiitti riitti ja moi. Jos "ystävä" pyrkii itseään auttaakseen vaikkapa hajottamaan toisen parisuhteen tai vahingoittamaan (mustasukkaisuudesta/kateudesta) toisen puolisoa kertomalla ikävänsävyisesti asioita eteenpäin, joita toinen on luottamuksella ystäväksi luullulle kertonut, ei siinä voi muuta sanoa kuin terve menoa. Esitys ohi.

Kerran kun turpaansa saa luottamuksen puolella, samaan ihmiseen ei ikinä enää luota. Falskia ja pinnallista olisi esittää, että ei se mitään, jos oikeasti tuli loukatuksi sydänjuuriaan myöten. Turha siis esittää yhtään enempää kuin sosiaalinen pakko edellyttää. Johonkin muuhun ihmiseen luottaa varmasti silti vielä, vaikka todennäköisesti varauksellisemmin.

Onneksi ei ole pakko olla ystävä niille, jotka loukkaavat sinua tarkoituksella, millä tahansa verukkeella. Onneksi ei ole esitettävä pinnallista paskaa ystävyydestä sellaisille, joiden kanssa ei oikeasti tahdo olla tekemisissä. Onneksi on ystäviä, jotka ovat aitoja. Falskit putoavat pois kyydistä matkan varrella. Ei kevein perustein, vaan erittäin painavista syistä.

"Hyvistä ajoista syntyy kauniita muistoja, huonoista ajoista hyviä opetuksia."

Todella vaikea löytää ihmistä joka haluaisi olla Ystävä.

Juuri kävin tuossa kävelyllä ja ajattelin tuota.

Kaikki tosi ystävät pistäkää meiliä:
[email protected]

Asuthan Jäke, Kerava, Vantaa, Tuusula -suunnalla

Itse olen 30-vuotias kahden lapsen äiti.

ps. mieskin löytyy joten ihan vain Ystävä seuraa kiitos ;)

Jepjep..olet täysin oikeassa.minäkin luotin ennen kaikkiin ystäviksi kutsumiini,kunnes huomasin,että yksi sun toinen ei ollut enää sen arvoinen.Huomauttaisin, että huomasin myös hyväksikäytön ja juoruilun eräistä hyvinkin räikeästi...ja ne olivat jo niin pahaa sorttia,että en voinut muuta kun katkaista välit.Kyllä olen tullut varovaisemmaksi myös muille ystävilleni.En kerro enää asioita niin paljon itsestäni heille.Parasta joo olla enemmän yksin,kuin hyväksikäytettynä.

Kaikki alkoi siitä ku muutin toiselle puolelle Suomea ja lopulta huomasin olevani aina se joka piti yhteyttä yllä ja lopulta tein siitä tietyt johtopäätökset ja lopetin itsekin itsestäni ilmoittelun.Sen lisäks muutama kaveri tehny sellaiset temput että nykyään ne noin kolme ihmistä ympäri maailman,joita pidän vielä ystävinäni,niin näemme ehkä kerran kahdesti vuodessa.Muutoin olen ja vietän aikaani aina yksin.Olen oppinut ajat sitten käsittelemään vaikeatkin asiat itsekseni,ilman mitään ystäväpiiriä.Pakko ollut opetella olemaan ja selviämään yksin.En tee paskoilla ihmissuhteilla yhtään mitään.

Oon huomannu tähän ikään 26v mennessä että jopa hyväksi ystäviksi luulemani tyypit muuttuvat ajan saatossa, vaikka ollaan tarhasta asti oltu kavereita. Kait se kateellisuus ja oman edun tavoitteleminen nousee pinnalle kun astutaan aikuisikään. Sääli.