Mitä tehdä?

Jos useampaan vuoteen ei ole toista kohtaan tuntenut mitään, niin voiko rakkaus vielä palata?
Auttaako siihen mitkään terapiat?
Haluan erota, mutta mietin teenkö sen oikeista syistä, rakkaudettomuudesta.
Meillä on lapsia joten heidän takiaan asiaa on mietittävä tarkasti.

Onko joku vielä rakastunut mieheensä/vaimoonsa useamman huonon vuoden jälkeen?
81361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

niistä syistä mikä on johtanut rakkauden loppumiseen ja tunteettomuuteen.
Me jatkettiin avioliittoa, kun minä en ollut valmis eroamaan, vaikka en miestäni rakastanutkaan. Lapsiin vedoten sain mieheni jatkamaan avioliittoa, vaikka rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että oikea syy oli raha. En halunnut ns. "köyhempiin" oloihin, kahden lapsen kanssa kärvistelemään.
Muutama vuosi siinä mentiin, enkä voi parhaalla tahdollakaan sanoa, että nautimme elämästämme.

Eroon johti meidänkin tiet kun sitä "onnea" ei vaan enää löytynyt, eikä tainnut kumpikaan edes tosissaan sitä etsiä.
Lapsilla minäkin aikanani "ratsastin" vaikka oikeasti ajattelin vain itseäni ja rahaa. Ja kyllä kai mieheni sen tiesi, vaikka ei siitä koskaan puhunut.
Sitä miten teillä onnistuttaisiin kaiken yrittämisen ja terapointien jälkeen ei tiedä kukaan, ehkä te onnistutte siinä missä me epäonnistuttiin.

Äänestä
  • Syitä ei tiedä. Rakkaus on hiipunut ihan yllättäen lasten myötä.

    En usko terapiaan. Miten joku ulkopuolinen voisi saada minut rakastamaan puolisoani?

    Ehkä tässä ei ole muuta tehtävissä kuin avioero ja paremman uuden elämän etsiminen, ja ennenkaikkea rakkauden löytäminen.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Syitä ei tiedä. Rakkaus on hiipunut ihan yllättäen lasten myötä.

    En usko terapiaan. Miten joku ulkopuolinen voisi saada minut rakastamaan puolisoani?

    Ehkä tässä ei ole muuta tehtävissä kuin avioero ja paremman uuden elämän etsiminen, ja ennenkaikkea rakkauden löytäminen.

    Jos ei ole mitään yksiselitteistä syytä, sitä suuremmalla syyllä suosittelen terapiaan menoa. Muuten toistat samaa kaavaa ja lankeat samoihin sudenkuoppiin tulevissakin suhteissanne. Jo pelkästään sen selvittäminen, mistä tässä on kyse, on järkevä teko tulevaisuutta ja omaa onnellisuutta ajatellen, jatkuipa kyseinen suhde tai ei. Ja siinä voi juuri auttaa vain ja ainoastaan suhteenne täysin ulkopuolelta näkevä ja parisuhdedynamiikkaa ymmärtävä henkilö.

    Kyllä on mahdollista rakastua uudelleen. Varsinkin pienten lasten kanssa parisuhde jää helposti heikommalle huolenpidolle, ja jos elämä muutenkin tuntuu pelkältä raatamiselta, ei siitä saa irti iloa enää. Sitä on mahdollista muuttaa. Lapset täytyisi välillä (ainakin kerran kuussa) koittaa saada yökylään mummulaan tms., jolloin voisi ottaa aikaa parisuhteelle. Tehdä jotain kivaa ihan vain kahdestaan, niin kuin silloin ennen kuin lapset syntyivät. Löytää jälleen se mies ja se nainen, johon joskus puolin ja toisin rakastuttiin.

    Parisuhdetta kuin parisuhdetta PITÄÄ hoitaa - toisin sanoen, siihen pitää panostaa sekä aikaa että jonkin verran rahaa. Se on pieni hinta lapsiperheen säilymisestä ehjänä ja vanhempien onnellisuudesta, joka vaikuttaa suoraan myös lasten onnellisuuteen.

    Yksinhuoltajana arkesi ei tule ainakaan merkittävästi helpottumaan. Mieti siis tarkkaan, mihin olet valmis. Pelkän rahan takia ei kannata jäädä elottomaan liittoon, mutta onnellisuuden ja lasten takia kannattaa yrittää ensin kaikki keinot - terapiaa myöden. Siinä ei ainakaan mitään menetä.

    Äänestä

- olen vakuuttunut, että toisensa voi
löytää uudelleen vielä useankin vuoden
jälkeen, mutta ensin minun piti löytää
itseni...

Mitä/millaista on rakkaus ja rakastaminen sinulle,
entä miehellesi?
Miten määrittelet nämä elämässäsi,
entä miehesi?

Kirjoitat "...useamman huonon vuoden jälkeen...".
Millainen on huono vuotesi??
Mitä siinä on liikaa ja mitä siitä puuttuu?

Äänestä

Meillä oli exän kanssa huonoja vuosia, joiden jälkeen rakastuin häneen uudelleen. Tilanne tosin sittemmin ajautui eroon, mutta ehdimme kokea myös hyviä "uusia" vuosia.

Mieti niitä asioita mihin olet aikoinaan puolisossasi rakastunut. Olipa ne mitä hyvänsä. Kirjoita vaikka paperille, ainakin 10-15 kohtaa. Ja käy niitä ajatuksissasi läpi. Ovatko ne asiat yhä tallella mihin rakastuit? Onko jokin tärkeä asia muuttunut ja mihin suuntaan? Mieti mitä haluat rakastetultasi. Löytyykö niitä asioita puolisossasi?

Ei kannata luovuttaa ilman yritystä, jos ei liitossanne ole mitään pahasti vialla. Ja lasten takia kannattaa aina harkita ja miettiä vielä kerran ja senkin jälkeen. Lapset ovat kuitenkin suurimmat kärsijät erossa.

Onnea matkaan

Äänestä
  • Turhaan ei kannata erota. Silti lapsiin vetoaminen ei mene täydestä. Itse elin perheessä, jossa vanhemmat olivat yhdessä lasten takia. Kamala oli se ilmapiiri kasvaa ja elää! Lapset kyllä tietävät mikä tilanne vanhempien välillä on. Jos ei ole rakkautta tippaakaan, niin lapset kyllä sen tietävät. Haluatko antaa mallin, että uhraudutte lasten vuoksi ja näin vain pitää jatkaa, vaikka on onneton. Minkälaisen perinnon siirrät eteenpäin tunnepuolella ja avioliitosta?

    Kuten sanottu, turhasta ei kannata erota, mutta vain lasten takia ei kannata elää yhdessä. Siitä kärsivät nimenomaan lapset!

    Äänestä

  • Itse kokenut kirjoitti:

    Turhaan ei kannata erota. Silti lapsiin vetoaminen ei mene täydestä. Itse elin perheessä, jossa vanhemmat olivat yhdessä lasten takia. Kamala oli se ilmapiiri kasvaa ja elää! Lapset kyllä tietävät mikä tilanne vanhempien välillä on. Jos ei ole rakkautta tippaakaan, niin lapset kyllä sen tietävät. Haluatko antaa mallin, että uhraudutte lasten vuoksi ja näin vain pitää jatkaa, vaikka on onneton. Minkälaisen perinnon siirrät eteenpäin tunnepuolella ja avioliitosta?

    Kuten sanottu, turhasta ei kannata erota, mutta vain lasten takia ei kannata elää yhdessä. Siitä kärsivät nimenomaan lapset!

    "lasten takia ei kannata elää yhdessä. Siitä kärsivät nimenomaan lapset"
    Mitä jos kysyisit lapsilta kannattaako erota?
    Minkälaisen perinnon siirrät eteenpäin tunnepuolella ja avioliitosta jos eroat itsekkäistä syistä?
    Kuka takaa, että eron jälkeen tulee esimerkillistä rakkautta?
    Muinaisina aikoina, parikymmentä vuotta sitten, kun ero ei ollut "mahdollinen vaihtoehto", riidat yleensä sovittiin kun oli "pakko".
    Nyt ei välitetä mistään muusta kuin omasta mukavuudenhalusta, ei edes lapsista, ja se näkyy otsikoissa. Lapset voivat ennätysmäisen pahoin!

    Äänestä

  • itsepetosta kirjoitti:

    "lasten takia ei kannata elää yhdessä. Siitä kärsivät nimenomaan lapset"
    Mitä jos kysyisit lapsilta kannattaako erota?
    Minkälaisen perinnon siirrät eteenpäin tunnepuolella ja avioliitosta jos eroat itsekkäistä syistä?
    Kuka takaa, että eron jälkeen tulee esimerkillistä rakkautta?
    Muinaisina aikoina, parikymmentä vuotta sitten, kun ero ei ollut "mahdollinen vaihtoehto", riidat yleensä sovittiin kun oli "pakko".
    Nyt ei välitetä mistään muusta kuin omasta mukavuudenhalusta, ei edes lapsista, ja se näkyy otsikoissa. Lapset voivat ennätysmäisen pahoin!

    Onneksi eletään nykyaikaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


palaako rakkaus? kirjoitti:

Jos useampaan vuoteen ei ole toista kohtaan tuntenut mitään, niin voiko rakkaus vielä palata?
Auttaako siihen mitkään terapiat?
Haluan erota, mutta mietin teenkö sen oikeista syistä, rakkaudettomuudesta.
Meillä on lapsia joten heidän takiaan asiaa on mietittävä tarkasti.

Onko joku vielä rakastunut mieheensä/vaimoonsa useamman huonon vuoden jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu