Tarinani on pitkä mutta kerron sen nyt nopeasti. olen seurustellut mieheni kanssa 2005 vuodesta asti ja suuhteemme ei ole ollut ns. sieltä helpoimmasta päästä. olemme molemmat mustasukkaisia ja omistuksen haluisia. Olen luonteeltani hyvin seurallinen ihminen en tarkoita sillä flirttailua vaan viihdyn vain ihmisten kanssa ja tykkään jutella erilasiten ihmisten kanssa ja vaihtaa mielipiteitä. Ongelma ei ole se. Tunnen rakastavani miestäni ja haluan viettää hänen kanssaan loppuelämäni ja jakaa suunnitelmat kuullostaa hyvältä ja ajattelet että mistä kiikastaa. No ongelma olen minä. kun loukkaannun jostain hänen sanomisistaan joko piilovittuilen hänelle ympäri viikkoa tai kostan hänelle loukkaamalla häntä jollain hänelle henkilökohtaisella asialla en ikinä petä häntä tai mitään sellaista muttahuomautan jostain hyvin henkilökohtaisesta tai jostain jonka tiedän olevan arka aihe miehille ylipäätään. Lupaan riidan päätteeksi monta kertaa muuttua ja tunnen olevani huono avovaimo ja mieheni haukkuu (kertoo tosiasian) minut. ongelmana on miksi en koskaan muutu? pelkään toisaalta että en rakasta häntä tarpeeksi vai enkö hallitse sanoja oikeasti. mistä kiikastaa etten kerta toisen jälkeen muutu?miten saisin itseni niin sanotusti ottamaan itseäni niskasta kiinni
?
?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jokseenkin kuulostaa samankaltaiselta.Itse olen oppinut viimeisen,tämän hetkisen suhteeni aikana paljon itsestäni.Olen äksy,herkkä hipiäinen joka tahallaan suuttuu ja tavallaan kääntää toisen sanomiset itseään vastaan(siis minua itseäni):Minä sanon:olenko lihava?Toinen:"Et,sinä olet naisellisen kurvikas.Minä:Ai,mä olen sun mielestä siis lihava?!Tuo on tosi kärjistetty esimerkki,mutten nyt keksinyt mitään mitä meillä esimerkiksi on oikeasti ollut.Olen miettinyt kuitenkin että miksi hitossa mä teen niin,vasiten käännän toisen sanomiset nurin kurin,niin että niistä tulee sitten riitaa?!!Johtuuko se siitä,että kaipaa vakuuttelua siitä,että toinen tarkoittaa asioita mitä sanoo ja että toinen rakastaa ja on luottamuksen arvoinen.Ikään kuin testaan toista?
Onko sun luottamus joskus petetty jossain ihmissuhteessa?Mun on.Monessa.Ja itsekseni olen pohtinut,että juontuuko mun käytös häiriöt suhteessa näistä asioista.
Sun tekstisi kuulostaa niin tutulta(Mulla kans on tuota liiallista mustasukkaisuutta.Toiseksi minä myös rakastan erilaisten ihmisten kanssa juttelua.ILMAN MITÄÄN ISKU tai PETTÄMIS tarkoituksia.),olisi kiva jakaa ajatuksia sun kanssa enemmän.Siitä voisi olla iso apu mullekin.Painin nimittäin tämän asian kanssa itsekin.
luulin jo että olen jotenkin tunnevammainen ihminen ja kukaan muu maailmassa ei kärsi tälläisestä ongelmasta. minua ei ole seurusteluaikoinani ikinä petetty tai että minulle olisi jotenkin muuuten petetty. isälläni ja minulla on olllut hyvin huono suhde perhe väkivalllan takia joten pelkään että sitoutumiskammoni johtuu siitä että en vain halua olla riippuvainen kenestäkään koska automaaattisesti ajattelen että minua satutetaan kuitenkin. tiedostan asian ja olen puhunut mieheni kanssa asiasta hetken hän muistaa asian ja tukee minua ja ymmärtää mutta heti kun minulle iskee taas "kohtaus" kaikki ymmärrys on poissa ja sama oravanpyörä toistuu uudelleen. loukkaannun entisestään kun mieheni käskee minun aikuistua ja käyttäytyä niin kuin vaimon kuuluu ja haukkuu minut maailman tyhmimmäksi ihmiseksi päällä maan. se että hän sanoo minua tyhmäksi sattuu eniten koska olen hieman feministi enkä kestä jos mies aliarvioi naisen älykkyyttä tai kykenevyyttä esim. remontti hommiin.
Melkein tuntuu kuin siellä kirjoittelisi itse minä=).Koen itseni myös ajoittain tunnevammaiseksi ja olen miettinyt että olenko sitoutumis kammoinen ja ajanko vain tiedostamattani tai tahallani toisia pois,tekemällä asioista vaikeaa.Sitä kun mielummin luottaisi asiassa kuin asiassa vain itseensä."En minä kyllä miestä tarvi tähän asiaan""Minä teen itse""Ei tartte auttaa".Pitäisikö luottaa vain toiseen,ja miten sen oppisi?Mulla on niin paha ongelma epäillä toista,sen sanomisia ja tekemisiä,se kultainen luottamus kun on särjetty pahasti monta kertaa.Kun on varuillaan niin eihän silloin voi satuttaa?!!On siis epäileväinen ja varuillaan.No tuolla ajattelu tyylillä ei tarvitse varmaan ihmetellä sitten miksi ei kunnon suhdetta pääse muodostuun,kun tuskastuu jo itseensä ja omaan käytökseen.
Joku sanoo,että se on hyvä kun asiat tiedostaa,mutta miten pääsee eroon tästä tiedostetusta asiasta?Käytöksen oravanpyörästä?Oletko sinä koskaan hakenut ammattiapua?Käynyt esim. puhumassa sun ja isänvälisestä suhteesta?Voihan olla että se onglema ja vyyhdin purku lähtee sieltä,vaikkei sitä itse hoksaa ajatella!?
Mä olen kyllä alkanut miettiä,että siirryn kohta ammattiapuun kun ei sitä apua tunnu muualta löytyvän.Mun ensimmäiset luottamuksen menetykset ihmissuhteissa on tapahtunut jo lapsuudessa ja sitten läpi tämän pienen ihmiselämän on sattunut kaikenlaista.Vai pitäisköhän mun vain löytää se oikea ihminen,jonka kanssa voi alkaa sitä luottamusta korjaileen?En tiedä.Ehkä toisaaltaan mietin asioita liikaa!!Toivottavasti mun tekstissä on tolkkua.
kiitos viestistäsi. Joskus nuorena psykologi on haastatellut minua isäni takia mutta olin niin "vahva" silloin että en halunnut kertoa mitään miltä minusta oikeasti tuntuu tai muutakaan. Nykyään haluasin unohtaa koko ihmisen joten en millään haluasi mennä enään keskustelemaan ammattiauttajalle asiasta jonka olen niin hyvin yrittänyt unohtaa. muttta pääseeekö peloista koskaan ohi jos ei kohtaa niitä. välillä olen melkein jättänyt mieheni itseni takia ja sen etten kestä sitä pettymystä enään, kun kaikki toistuu. olen niin jumissa että on helpottavaa kun joku tuntee samoin. vaikeata voi olla myös se että mistä ihminen tietää kuka on hänelle oikea onko hän sen kaiken vaivan arvoinen vai satuuttaako hän loppujen lopuksi. miten oppii luottamaan toiseen ihmiseen? itsenkin on niin vaikea olla kun ei pysty luottaamaan toiseen ja koko ajan miettii kaikkea kamalaa pelkään ettei mieheni kestä loputtomiin tätä. eikö meilläkin voisi olla ihan normaali parisuhde ja luottamus
"vaikeata voi olla myös se että mistä ihminen tietää kuka on hänelle oikea onko hän sen kaiken vaivan arvoinen vai satuuttaako hän loppujen lopuksi. miten oppii luottamaan toiseen ihmiseen?"Nuo on kyllä sellaisia ikuisuus kysymyksiä joita olen pohtinut monesti.Olen ajatellut,että se oikea on sellainen,joka pistää sun sydämen läpättämään,johon voi luottaa,jonka kanssa on hyvä ja hauska olla,ja elämän arvot ja odotukset kohtaavat.Mulla on itsellä tällä hetkellä suhteessa sellainen tilanne,että ero voi olla edessä.Vaikka minä haluaisin olla yhdessä jne.Tai en oikeastaan tiedä.Nyt kun kirjoitin tuon kohdan jossa kerron millainen minun oikea olisi,niin en tiedä kohtaavatko nuo asiat sittenkään meidän suhteessa...
Mutta sulle neuvoksi,jos sä et pysty itsekseen tai miehesi kanssa käsittelemään noita luottamus ja toisen menettämisen pelko asioita,niin olisiko sitten se ulkopuolinen apu tärkeä?Sulle vain tai parisuhde neuvontaa tai jotain?!Jos sinä vain rakastat toista niin paljon,että pelkäät niin kovasti menettäväsi toisen ja sen takia käyttäydyt miten käyttäydyt!!?Miten saat itsesi vakuutetuksi siitä että kyllä se toinen sinua rakastaa,eikä ole sinua mitenkään jättämässä?!
olemme tulleet mieheni kanssa siihen tulokseen että haluamme ns. omanpesänrauhan eli muutan omaan asuntoon ja hän jää asumaan tämän hetkiseen asuntoomme. emme ole eroamassa kuitenkaan mutta nyt ei ole oikea hetki asua yhdessä. olen ollut liian riipuvainen miehestäni että pieni välimatka tekee hyvää. aloitan jonkun mukavan harrastuksen ja vietän enemmän aikaa ystävieni kanssa jota en ole ottanut huomioon tarpeeksi. olen joskus avannut keskustelun siitä että harkitsisimme käyntiä pariterapiassa mutta mieheni tyrmäsi sen perus suomalaisena heti jos ei itse pysty ongelmiaan selvittämään ei kannata ollenkaan seurustella. onhan se hirvea shokki mennä niin sanotusti takapakkia suhteessa mutta itkemisen ja raivoamisen jälkeen se ei tunnukkaan huonolta ajatukselta. ikinä ei saa unohtaa "omaa" elämäänsä vaikka olisikin rakastanut kaikki kuitenkin tarvitsevat oman tilansa joten ennemmin tai myöhemmin siitä tulee ongelmia. luulen että parasta lääkettä ongelmaan on vain viettää aikaa itsensä kanssa ja oikein mennä itseensä. oletko varma ettei pieni välimatka tekisi suuhteellesi hyvää niin saisit kunnolla ajatella mitä oikeasti haluat ja edellytät itseltäsi ja elämänkumppaniltasi
Vaihdoin nimimerkkiä,en jaksa kirjoittaa tuota samaa aina:)Tässä olen miettinyt usean päivän aikana ja paljon.Sitä että,ryntäsin ja taisin alkaa tähän suhteeseen liian pian entisen loputtua ja vähän liian heppoisin syin.Oli vain mukava kun tapasi kivan kaverin jne.Ajattelin aivan samaa kuin sinä.Ehkä minun olisi hyvä ottaa välimatkaa,ja ottaa aikaa itselleni.Tutustua siihen,millainen minä oikeasti olen,se taisi hiemen kadota sen aikaisemman eron aikoihin,ei ollut aikaa itsensä kokoamiseen kun alkoi toiseen suhteeseen.Pitää myös miettiä,mikä muhun on elämässä niin sattunut ja miten korjaan haavani.Mitä haluan kumppaniltani.Lisäksi,kun me eletään jo etäsuhteessa(asuu toisella paikkakunnalla),niin energia on mennyt ikävän ja välimatkasta kärsimiseen,ettei ole edes kunnolla pystynyt keskittymään siihen,että millainen se toinen ihminen on ja onko hän sellainen jonka kanssa elämän arvot ja kaikki kohtaa.Eli hämmästyttävästi sä olet ajatellut mulle samaa lääkettä kuin minä itse:)Kyllä vähän naurattaa,niin hämmästyttävää tuo meidän ajatusten juoksu on.
Kuulostaa siltä,että sinäkin/tekin olette löytäneet jonkinlaisen oljen korren johon tarttua.Jos se oravanpyörässä pyöriminen nyt tuolla loppuisi ja saisitte vihdoin uuden suunnan suhteelle,suhdetta rakentavan.
Mä olen viime päivinä törmännyt hirveästi sanalaskuihin ja vanhoihin viisauksiin,jossa sanotaan että:"tunne itsesi.."ja"kun rakastat itseäsi voit rakastaa toista".
Onnea sinulle!Minusta sinä olet hirmu rohkea!Ja suhteessa tärkeäähän on;usko,toivo ja rakkaus!
on ollut todella mahtavaa jutella kanssasi! on ollut aina sellainen tunne että kukaan muu ei varmasti käy läpi samanlaisia ajatuksia kuin minä ja olen tavallaan tuntenut itseni " epänormaaliksi" ja kokenut että "kaikki muut" ovat aivan toisenlaisia ja muuttavat itseään noin vain, vaikka uudenvuodenlupauksella :) mutta eihän se niin ole! niin moni asia on vain selkeytynyt kun olen saanut kirjoitella kanssasi,ties mitä vieläkin pohtisin jos emme olisi jakaneet ajatuksia :) ajatus siitä että muutan kalvaa vähän mieltä, mutta olen edistynyt lähden ystäväni luokse toiselle paikkakunnalle tänään. pois tästä kaikesta. se minkä takia olen surullinen muutosta on se että mieheni ehdotti sitä. mieheni kertoi rakastavansa minua ja painotti että mitään eroa ei todellakaan ole tulossa. mutta se satutti että hän sanoi suoraan että teen hänet hulluksi kun lupailen ja lupailen muuttuvani mutta koska sitä ei ole tapahtunut hän haluaa että asumme erillämme koska emme ole valmiita jakamaan vielä kotia. tulee epäonnistunut olo. tiedän että hän tarkoittaa hyvää ja haluaa tosissaan että olemme mummuna ja vaarina pihakeinussa onnellisina vielä vuosien päästä. sydän sanoo toista ja järki toista. on hienoa kuulla että olet saanut ajatuksia kokoon, totuushan on se että loppupeleissä olemme itse oman elämämme tärkeimpiä ihmisiä.vanha klisee on paras neuvo tosiaan pitää sitä itseä rakastaa että pystyy sitä vierustoveriakin raakastamaan estoitta. "malja siis meille vahvoille naisille jotka pistävät elämänsä reilaan!"
Olen tosiaan horoskoopiltani vaaka.
Mun vahvuus tosiaan loppui aika lyhyeen.Olenpa sitten sulle esimerkkinä siitä mitä heikkous on:).Ei siinä,tämä mun vasta kappaleenikin oli suuunitellut eroa,samaan aikaan kun mä olin ajatellut,että olisi ainakin tauon paikka jne.Mutta..Kaikki kai kaatui siihen kun tämä herra purjehti paikalle(piti silloin keskustella asioista) ja aloin ajatella kuinka paljon mä tykkään siitä.Eipä sitten tullut puhuttua asioita ja ajatuksia halki.Nyt sitten vallitsee vielä tuon kohtaamisen jälkeen sellainen hämmennyksen tila,ettei oikein tajua miten siinä niin kävi,haittaako että näin kävi,miksi tuntuu että kaikki levisi taas käsiin?Toivo ja usko heräsi,että jos saisi asiat rullaamaan ilman suurta tuskaa ja hämmennystä.Koko ajan odottaa,että ihme tapahtuisi.Mä olen edelleen tyytymätön tilanteeseen,mutta liian suuri usko ja toivo ja toisesta tykkääminen,se hämmentää.Pitäskö sitten tukeutua noihin kolmeen seikkaan?Pitäis varmaan lähteä tonne ulos ajatuksia selvittää kun on niin kaunis päiväkin.
Tässä on sun viestistäkin aikaa kulunut,toivottavasti sulla ei asiat ole ottaneet takapakkia järjestymisessä.Uskon että nuo teidän päätökset on ja tekee kipeää,mutta eihän asiat ja päätökset ole aina miellyttäviä.Ainakin teidän suhde on rehellinen,se on positiivistä.Pystytte sanomaan ja puhumaan miltä tuntuu kuitenkin.Ilman rehellisyyttä ja tuota puhumista voisi käydä pahemmin.Mutta mä lähden nyt ulos ennen kuin puhun ja kirjoitan aivan sekavia.Huh,jos ne palaset taas loksahtais kohdalleen..