Olen tässä pitkän aikaa miettinyt, että mikä kumma itseni naissuhteissa mättää kun ei koskaan osu kohdalle sellaista, joka tuntuisi siltä ainoalta. Okei, olen ollut suhteissa mutta minut on aina jätetty ennemmin tai myöhemmin. Naisen saanti ei silleen mikään kummoinen temppu ole, jos jaksaisi nähdä asian eteen enemmän vaivaa.
Mutta se vaivaa minua, että aina löydän naisia jotka eivät sitten ole kuitenkaan minulle. Toinen asia mikä vaivaa on se, että suvussani on kummallakin puolella ollut sellaisia, jotka ovat kuolleet poikamiehenä. Jos olenkin saanut geenit tähän, vaikka olen kyllä elämäntavoilta erilainen.
Mutta silti olen itseeni tyytyväinen, olen sentään rehellinen enkä koskaan suhteissa pettäisi. Toisekseen olen ihan ok noin muutenkin. Jos ei vaan kerta natsaa niin kai se kirous on vaan kannettava, toivon kuitenkin ettei näin ole.
Mutta tämä ei siis ollu valitus, ei missään nimessä!! Samoin tuntevia?
Mutta se vaivaa minua, että aina löydän naisia jotka eivät sitten ole kuitenkaan minulle. Toinen asia mikä vaivaa on se, että suvussani on kummallakin puolella ollut sellaisia, jotka ovat kuolleet poikamiehenä. Jos olenkin saanut geenit tähän, vaikka olen kyllä elämäntavoilta erilainen.
Mutta silti olen itseeni tyytyväinen, olen sentään rehellinen enkä koskaan suhteissa pettäisi. Toisekseen olen ihan ok noin muutenkin. Jos ei vaan kerta natsaa niin kai se kirous on vaan kannettava, toivon kuitenkin ettei näin ole.
Mutta tämä ei siis ollu valitus, ei missään nimessä!! Samoin tuntevia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei poikamieskirousta ole sen enempää kuin vanhapiikakiroustakaan. Mikä muuten mahtaa olla syynä siihen, että naisista käytetään huomattavasti rumempaa nimitystä?
Geeneistäkään ei voi olla kyse, sillä noilta poikamiehenä kuolleilta sukulaisiltasi ei liene periytynyt kenellekään mitään ominaisuuksia.
Jos olet yli nelikymppinen, kuten minä, voit jo ihan rauhassa sopeutua siihen ajatukseen, että joko sinussa on jokin kamala vika tai että sinulla on kauhean huono tuuri. Minä tykkään itsestäni kovasti ja olen mielestäni oikein mallikas olento, joten minun selitykseni on tuo jälkimmäinen. ;)
varakas ja akateeminen poikamies on paaaaljon korkeammalla jalustalla kuin joku amisukkomiesressukka, joka on tossun alla.
Poikamies pystyy pitämään itsensä vapaana, siis vapaana, joka nykyisen ilmastonmuutoskatastrofin aikana on pelkästään kiitettävä ominaisuus, jos ei hanki perillisiä, tai jos ilmastonmuutos vaimenee, niin nykyinen poikamies voi siittää lapsia vasta paljon myöhemmin.
Siis koska mies on kunkku, niin poikamies se vasta kunkku onkin. Pitänyt itsensä irti naaraan riistosta.
Nainen on out jo 30 v ja lasten saanti pian tyssää ja on joka lailla kulahtanut eikä miehet ole kiinnostuneita.
Mielestäni kumpikaan sukupuoli ei ole säälittävä, ei myöskään nainen, jos on oma valinta, jos ei ole oma valinta, niin nainen on vanhapiikanimityksensäkin vuoksi jotenkin outo tai säälittävä.
Ero miehen ja naisen välillä on todella totaalinen.
Usko jo, että sekä maanisessa että depressiivisessä tilassa kirjoittamasi sepustukset ovat näinkin luokattoman palstan pohjasakkaa. Pyydä poikiasi panemaan kone lukkoon siksi aikaa, kun olet vapaalla jalalla.
Niinhän se täällä palstalla tuppaa itse kullakin menemään... Koira kuoli, akka läksi kävelemään, töistä tuli potkut, poika kertoi olevansa homo, auto kolhittiin parkkipaikalla paskaksi, televisio meni ulosottoon, muna ei seiso, kylpyhuoneessa on hometta... Mutta en valita.
Lotossa kolme ja lisänumero oikein, sähkökatkos pilasi pakasteet, radiosta tulee vain huonoa musiikkia, rikas täti kuoli eikä jättänyt penniäkään minulle, kynsivallintulehdus varpaassa, viime vuodesta lihonut kymmenen kiloa, vessanpönttö meni tukkoon, tytär seurustelee jääkiekkoilijan kanssa, ilmastonmuutos kolkuttaa portilla, hallitus on perseestä, kuin myös oppositio... Mutta en valita.
KRP ratsasi valokuvakansioni, jossa oli kuva minusta kylvettämässä viisivuotiasta poikaani ja sain uuden lempinimen "lapsipornokeisari", naapuriin muutti romaniperhe, jääkiekossa tuli turpaan, tietokoneessa on virus, Aku Ankan taso on laskenut aivan helvetisti viime vuosina, veronmaksajien rahoja tuhlataan, netti ja tekstiviestit lol vittu huonontavat nuorten suomen kielen osaamista, 86-vuotias setäni hakkaa minut tenniksessä, esinahassani on känsä... Mutta en valita.
Jos totta puhutaan, niin vituttaahan se. Ihan sikana. Mutta miehiä tässä ollaan eikä mitään marjanpoimijoita, joten en valita. Vaikka aihetta kyllä olisi. On tässä nimittäin asiat sen verta persiillään. Mutta kun ei tuo valittaminen kuulu suomalaiseen mentaliteettiin, niin ei sellaisia harrasteta. Eli siis, vaikka kyrsiikin niin maan mahdottomasti, niin en valita. Vaikka lääkäri sanookin, että pitäisi päästää höyryjä välillä eikä padota kaikkea sisäänsä. Vaan kun en osaa. Valitettavasti.
piristävä sepustus. :D
tuntuu samalta kuin sinusta. Niinhän tää elämä vain menee, että niitä "ei sopivia" tapaa niin kauan kuin tapaa vihdoin sen oikean. Sä et vaan vielä ole tavannut sitä "yhtä ja ainoaa" ja odottavan aika on aina pitkä...
Samalla tavalla kuin susta tuntuu että sä löydät aina vaan naisia, jotka sitten eivät kuitenkaan ole sinulle - oletko ajatellut että ne naisetkin ajattelevat ehkä samoin, että hekin löytävät aina miehiä, jotka eivät olekaan heitä varten. Niin sinun kuin niiden tyttöjenkin on vain jatkettava sen oikean etsintää... Se on just näin yksinkertaista.
Ja kuule, mitään poikamiesgeenejä ei ole olemassakaan, en ainakaan ole koskaan kuullut. Joten huokaise helpotuksesta - jokaisesta suvusta löytyy niin poikamiehiä kuin naimattomia naisiakin. Sä oot nimimerkin mukaan noin 22 v joten sä olet just nyt siinä iässä jolloin pitää takoa, eli nyt ja tästä eteenpäin on sun elämäs oikein tilaisuus etsiä ja katsastaa vaimoehdokkaita. Vastahan sä olet tullut aikuisikään!
Sä pystyt loppujen lopuks aika paljon itse vaikuttamaan kuinka moneen ihmiseen sä tutustut. Ja jos sä olet noin muutenkin ok, niin ihmisiin tutustumiseen ei tarvita muuta kuin tilanteita missä on ihmisiä. Joten hakeudu sinne missä meitä ihmisrotuun kuuluvia on ja ala katsastella, älä alenna ketään mielessäs, koska juuri hän voi olla portti sun ja jonkun toisen onneen... Innostu elämästä! Tämä ON seikkailu...