onko normaalia???

ihana mies! ehkä se on miehesi tapa viettää laatuaikaa lastesi kanssa..=) sitäpaitsi ei opiskelun tarvitse olla aina yksinäistä puurtamista, esimerkiki kauppakorkean pääsykokeisiin luettiin kirjat läpi ja sitten istuttiin kavereitten kanssa ja kyseltiin ja tentattiin toisiltamme. ja kaikki päästiin sisälle. no gradu tehdään jo yksin..;)

anna miehesi puuhata lasten kanssa.

Meistä kolmesta piti isän mukaan tulla lääkäreitä, ja vastaavia. Koulunkäyntiin suorastaan pakotettiin, läksyt piti aina lukee ääneen ja ainakin viis kertaa alusta loppuun, oli kuullusteluita ja jos et osannut, niin ei kun lukemaan uudelleen. Rahalla kannustettiin ja jos kokeista sai 10 niin rahaa tuli 10mk, jos sai 6- niin joutu maksamaan 1mk. 4:sta tuli takkiin 5mk. Silloinen viikkoraha oli 3-5mk. Tuskin saatiin sitä koskaan.
Ei ihme, että kaikilta kolmelta loppui mielenkiinto koulunkäyntiin, eikä kukaan saanut mistään päästötodistusta.

Tosi sairasta oli ja siksi meistä ei kenestäkään tullut lääkäriä eikä johtajaa. Tuli työtön, osa-aika työtön ja yksi pääsi rakennukselle käskettäväksi.

Omat lapseni saavat todellakin erilaisen kohtelun. Kysyn vain että, tuliko paljon läksyjä ja illalla onko saanut läksyt tehtyä. Lapset ovat aina tulleet oma-aloitteisesti kysymään neuvoa ja pyytämään ennen kokeita kyselemään parantaakseen muistamistaan.

Vanhimmista on jo kaksi hyvin koulutettua ja nuoremmat saavat siitä motivaatiota yrittää itsekin johonkin päämäärään.

Tuntikausien pänttääminen isän opastuksella kuulostaa tosi ihmeelliseltä. Kai sitä voi pääjuttuja kysyä ko. alueesta, mutta ei nyt joka sivua. Kokonaisuushan se ratkasee, eikä jokaisen nippelitiedon opettelu ulkoa.

Toki vanhemmat voi antaa vinkkejä lukemiseen, jos koululainen ei itse vielä ylä-asteella tiedä miten kannattaisi lukea kokeisiin, mutta ei pidä mennä äärimmäisyyksiin.

on normaalia että vanhemmat tarkistavat että lapset on tehny läksyt, mutta ei normaalia että kytätään vieressä. Mutta kyllä mä muistan ite lapsuudesta kun ei ois voinu vähempää kiinnostaa tehdä läksyjä, niin joskus äidin oli pakko olla vähän aikaa vieressä kattomassa että mä teen ne läksyt kans.

hän on kiinnostunut lasten koulunkäynnistä. Näin pitää ollakin. Tietenkin rajansa kaikella.

ja siitä, kuinka lapsi isän kyselyihin suhtautuu, mutta myös teistä vanhempina kuinka otatte lapsen epäonnistumisen/ onnistumisen perheen sisällä vastaan.

Voi olla että opiskelu- ja lukuinto laantuisivat hyvin nopeasti jos isä yht'äkkiä lopettaisi kuulustelunsa. Näin sikäli jos lapset kokevat opiskelevansa isänsä mieliksi -isäänsä varten. (kuten uskoakseni aiemmassa kommentissa jossa koko perheen lasten motivaatio loppui niin totaalisesti että koulutkin jäivät kesken).

Minä olisin itse ollut valtavan tyytyväinen siitä jos isällä tai äidillä olisi joskus ollut aikaa kysellä läksyjä ja kokeita varten. Ei auttanut vaikka olisin vienyt kirjan suoraan isän käteen ja istunut sohvalle viereen odottamaan että jotain tapahtuisi. Kokeissa pärjäsin hyvä-tasolla huolimatta siitä että kokeisiin valmistautumiset alkoivat kokeen vastaisena aamuna tai pelkkään onneen luottaen. Äiti saattoi joskus kysyä olinko lukenut kokeeseen, mutta hymähti vain jos kerroin rehellisesti etten ollut lukenut. Sama linja jatkui lukiossa (kirjoitin b:n paperit) ja on jatkunut nykyisissäkin opinnoissani yliopiston puolella. Aina olen pärjännyt mutta parempiin tuloksiin yltäisin jos näkisin enemmän vaivaa koulunkäyntini suhteen.

Opin jo lapsesta pitäen itsenäiseen opiskeluun -tai opiskelematta jättämiseen. En olisi pistänyt lainkaan pahakseni jos joku olisi joskus ollut kiinnostunut koulunkäynnistäni.

Mutta tosiaan, kohtuus kaikessa.
Kysy mitä lapsesi ajattelevat siitä että isä kyselee. Kokeilkaa kuinka lapset pärjäisivät kokeissa ilman isän kyselyä ja vaikka he eivät pärjäisikään, kannustakaa silti jatkamaan "ensi kerralla sitten uudestaan"! Lapsen ihmisarvo ei saa olla riippuvainen kouluarvosanoista, ja mikäli se on, silloin asiat eivät ole terveellä pohjalla.

Ystävääni lainaten: "En paljoa ehdi iltaisinkaan mihinkään kun on niin paljon lukemista ja tekemistä koulua varten. Minulle on hommaa jo täydellisyyden tavoittelussa". (koulumenestys tarkoittaa hänelle onnistumista ihmisenä, ns. täydellisyyttä. Ja minusta se on surullista.)

normaalia valvottaa lapsia puolilleöin läksyjen tai koekirjojen kanssa. Järkikin jo sanoo, että hyvinnukuttu yö on kokeen onnistumisen kannalta järkevämpää kuin tuntikausien jankkaaminen ja yöunien menetys.

Muutenkin kuulostaa hieman oudolta tuo miehesi käytös. Lasten pitäisi itse jo ottaa vastuuta opiskelusta (ei ehkä aivan täyttä vastuuta, mutta mielestäni jo melkein) ja opiskelun halun pitäisi lähteä itsestään ja omasta- ei isän onnistumisen halusta.

Jos tunnelma on hyvä, niin mitä tuomittavaa tuossa on? Lapset oppivat ja mieskin pääsee kertaamaan asioita. Mikä sen parempaa, että perhe touhuaa yhdessä. Menen säkin mukaan oppimaan ja kertaamaan.

Jos touhu ahdistaa lapsia, niin sitten teillä on ongelma.