Jokaiselle on varmaan osunut kohdalle tilanne, jossa toinen osapuoli on rakastunut tulisesti ja itse ei. Miten olette selvittäneet tilanteen jos toinen on jäänyt roikkumaan siitä huolimatta, että olette rehellisesti kertoneet, että ette tunne samoin?
Roikkujista irti?
eieeh
293671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Asiassa kaksi puolta!!..On näitä ihmisiä ,ketkä vaan häviää suhteesta, eivät kerro mitään, ei siis yhtään mitään!! silloinhan sitä hetken aikaa kyselee, missä on! Ei varmaankaan ole tarkoitus roikkua, jos oisi toisella osapuolella suuta sanoa asia niinkuin on!! Ja hatun nosto heille, ketkä rohkeesti asian sanovat, ettei kiinnosta!! Hyvää kevättä vaan kaikille :=)
että oletetaan, että roikkujalle on sanottu suoraan, että tunne ei ole molemmin puolinen. Kyllä sen pitäisi riittää normaalille ihmiselle.
tässä ollaan ja ihminen saattaa ihastua ja rakastua erittäin kovin... Oletko itse joskus todella, siis todella retkahtanut ja jäänyt ilman vastakaikua? Helpompaahan tuo "jattäminen" olisi heti mahdollisimman pian, mutta on olemassa tapauksia, joissa tämä ihastunut on kertonut tunteensa ja toinen niiden puutteen, mutta jostain kumman syystä ollaan yhteyksissä ja tehdään kaikkea yhdessä... jopa rakastellaan jne. Siinä pidemmän tällaisen kanssakäymisen aikana tämä ihastunut, joka kertakaikkiaan ei osaa lähteä kävelemään tunteidensa vankina, rikkoutuu ja voi hyvinkin ilmetä jos vaikka minkälaista käyttäytymistä... Mikä tässä on sitten vastuu ja kenen, vai molempien jne. Voiko toinen käyttää toista hyväkseen tietäen toisen voimakkaat tunteet, vaikka onkin ollut "rehellinen"? Jne. Eettisiä kysymyksiä ja inhimillisiä piirteitä...
Tilanteet ovat monet ja en tiedä mikä kuvio siellä teillä on ollut ja kuinka pitkään kestänyt, mutta siis halusin tuoda tällaisen tilanteen esille... Siinä käyttäytyy kuten käyttäytyy, mutta ei välttämättä ole sen epänormaalimpi, kuin muutkaan tai pikemminkin juuri normaali ainakin jos kokee jotain tällaista kuin tässä esimerkissä... Aikanaan asiassa mennään yli ja "roikkuminen" loppuu... Käyttäytymistä on vaikea perustella tai pitää hyväksyttävänä, mutta kaikkea vain sattuu ja tapahtuu... Roikkujakin tuntee pahaa oloa omasta käyttäytymisestään varmasti ja häpeää sitä sitten kun pää selkenee, heh. Eli siis jos puhutaan normaalista ihmisestä.
Epänormaalina roikkumista voi kyllä pitää jos tuttavuus on vain muutaman kerran näkemisen jälkeen roikkumista ja vaikka mitä tuota rataa...
Sepäs siinä onkin jos toinen haluaa olla silti tunteidensa kohteen lähellä vaikka tämä on ilmoittanut ettei tunne samoin, siis hän haluaa että tunteiden kohde muuttaa mielensä. Parasta on varmaan, olla mahdollisimman rehellinen ja jämerä, eli kieltäytyä kaikesta kanssakäymisestä, ettei jätetty/hyljätty osapuoli saa turhaa toivoa mistään. Varmasti vaikeaa jos asuu samalla paikkakunnalla, kun ei voi loputtomiin vältellä toista, eikä se ole mielestäni oikein sitä jättäjää kohtaan, että hänen pitäisi vältellä toista säälin takia. Kyseessä ei ole pitkä suhde tai yleensäkkän sellainen jossa oltaisiin sitouduttu.
ei varmaankaan kykene itse irtautumaan, siitähän on muutenkin kyse - ajan kanssa ehkä, jos jonkin aikaa välttelee? Tai jos on tekemisissä vain sen verran kuin on pakko.
Jos kyseessä on kuitenkin suhde, eikä vain tuttavuus, toinen voi ehkä kuvitella, että jos kerran välitit niin voit alkaa taas uudestaan välittää.
Vaikea ymmärtää kun itse olen tullut hyljätyksi muutaman kerran ja olen aina hyväksynyt toisen päätöksen mukisematta. Uskon, että toista ihmistä ei voi omistaa ja elämä on liian lyhyt "puolisuhteisiin". Olen naispuolinen siis ja joskus on 3-6kk suhde päättynyt siihen kun toinen onkin sanonut, ettei tästä mitään tule. Miksi enää elätellä turhia toiveita jos toinen tuntee niin. Eli se ken leikkiin ryhtyy leikin kestäköön?
Minulle ainakin helpotus saada ratkaisu jos toinen ei tunne samoin, kyllähän sen itsekin vaistoaa, sitten voi nuolla haavojaan ja jatkaa elämää. En ymmärrä roikkumista, ymmärrän silloin jos hylkääjä ei suoraan, sano että haluaa lopettaa suhteen ja ei tunne samoin, mutta oletetaan nyt että on sanonut, useampaakin kertaan.
Ripustautumista varmaan voi aiheuttaa sekin, jos ripustautujan sosiaalinen piiri ei ole kovin iso. Siitä yhdestä ihmisestä tulee silloin maailman tärkein asia. Mutta riippuu varmaan tapauksesta.
Tulen itse kyllä katkeraksi jos ensin minua pidetään varalla ennen kuin saadaan kakistetuksi ettei kiinnostakaan - oli joskus aika rajalla ettei minusta tullut häirikkö. Varsinaisista ihmissuhteista ei kuitenkaan ole kokemusta joten en tiedä miten käyttäytyisin jos tulisin jätetyksi.
Eihän se ole varalla pitämistä jos seurustelee ja tutustuu toiseen, jos sitten tuleekin hyljätyksi, miten se voi tarkoittaa että pidetään varalla? Siis eikös sitä tavata ensin jonkin aikaa, että nähdään onko toinen sopiva itselle kumppaniksi ja mihin suuntaan tunteet kehittyvät, siinä kumpikin ottaa tietoisen riskin, että tämä ehkä jatkuu ja johtaa johonkin tai sitten ei.
Ehkä sillä toisella oli tunteita alussa, mutta ne vain hiipuivat tai niistä ei tullutkaan mitään suurta, ihminen kun ei aina tiedä heti onko hän rakastunut vai ei, vai mitä? Suhde kuitenkin päättyisi ennemmin tai myöhemmin, ei siinä auta rakastuiko toinen ensisilmäyksellä vai kahden viikonkuluttua kun toinen ei tunne samoin niin ei tunne samoin, tunteitakaan ei voi pakottaa, eihän siinä ole mitään järkeä.
oli vain sellainen häilyvä ja epämääräinen tila, joka kesti ja kesti... Siinä tavattiin, toinen ihastui heti ja toinen ei sitten ja jo parin näkemisen jälkeen oltiin kavereita. Toisella elämä sekaisin ja sekään ei helpottanut tilannetta yhtään... siis tällä, jolla tunteet eivät roihahtaneet. Kuitenkin siinä tunteet molemmin puolin tunnustettuna tapailua jatkettiin yli vuoden verran, jona aikana tapailtiin ja oltiin lähes kuin pari ja tehtiin kaikkea romanttista, mutta toinen vain sitten oli jossain epämääräisessä kaveri-suhteessa omalta puoleltaan ja toinen ihastunut ja ajan kanssa rakastunut, kun nähtiin ja nähtiin vaan ja jatkettiin tapailua ja yhteisiä öitä. Sitten lopulta löytyikin suhde toisesta ja "kaveri" mäkeen siltä seisomalta... Se on raastavaa, kun puhuu toista mitä tekee ja viestii olemuksellaan ja haluaa nähdä ja tehdä kaikkea, mutta ei haluakkaan jne. jne. Valottaa tämän esimerkin tilannetta ja syitä jotka johtivat ei toivottuihin reaktioihin ja roikkumiseen lyhyehköksi ajanjaksoksi jne. Jälkeenpäin voi olla viisas ja hävetä käyttäytymistään aikana, kun kaikki kanssakäyminen loppui, mutta kun voit varmaan ymmärtää miltä tuntuu olla yli vuosi toisen kanssa, joka tuntuu parhaalta mitä koskaan olet tavannut ja saat tehdä kaikkea mitä parit, mutta koskaan et päässyt edes oikeasti kokeilemaan suhdetta ja oltiin vain kavereita... ei siis koskaan edes hetkeä yhdessä, vaan vain kavereita... mitä sen nyt tässä tapauksessa ikinä tarkoittikaan lopulta? Eli ei mitään selvää eroa edes kun koskaan ei oltu edes yhdessä ja toisella maailma synkkeni todella pahasti pitkän alusta asti jatkuneen ees taas vänkäämisen aikana ja sekavassa, kummallisessa pitkään jatkuneessa tilassa, josta ei vain voinut lähteä pois, kun sai läheisyyttä ja yhteisiä hetkiä ja vaikka mitä... vaikka tietäisikin että tämä ei pääty hyvin ja sydän särkyy pahasti... jo sinä tapailuaikana...
Jos tilanne on tuollainen selkeä että ollaan tavattu ja sitten tapaillaan selkeissä merkeissä ja hommasta ei tule mitään ja tulee selkeä erotilanne, kuten ymmärsin tuosta sinun jutustasi, niin siinä en ihan täysin ymmärrä tätä roikkumisjuttua... itse en menettelisi noin, jos noin kävisi ja koko systeemihän on selvä peli... silloin roikkumisessa kyse jostain muusta, kuin minun esimerkissäni.
Parasta mitä voit tehdä on sanoutua irti kaikesta kanssakäymisestä totaalisesti hänen kanssaan. Ei sinun tarvitse häntä vältellä, mutta et ole missään tekemisissä, et tapaile häntä ainakaan tms. Mieluiten et vastaa viesteihin et mitään... jos kyse normaalista ihmisestä niin kyllä se roikkuminen siitä loppuu suht nopeaan... viimeistään muutaman kuukauden kuluessa kun pääsee alkuun ylimenossa... heh. Kaikenlainen kanssakäyminen vaan antaa ihastussumussa olevalle toiveita että jos sittenkin tyyliin, kun kerran haluaa nähdä ja jutella jne.
Ei se sinun kannaltasi ole kivaa... tiedän, mutta tunteet taitavat olla ihmisten elämien pahimmat heiluttelijat ja kiikuttelijat, kun ne ovat tarpeeksi voimakkaat... heh.
Kyllä se siitä laantuu ja loppuu, mutta hiukka ymmärrystä myös sille joka kait on nyt sitten löytänyt jotain ainutlaatuista :)
Tämä tietysti vain jos nyt on kyseessä normaali kovasti ihastunut ihminen... sekopäät ovat asia erikseen sitten...
Kerroin sen vain esimerkkinä, miten minusta olisi voinut tulla häirikkö. Kyseessä oli vain kirjoittelusuhde. Vaikea selittää, mutta olimme tunteneet aika kauan, monta vuotta. Tarvitsin tämän ihmisen hyväksyntää.
selitykset ja keskustelut eivät joissain tapauksissa auta, jos hyljätty osapuoli ei hyväksy totuutta, eli sitä, että toinen ei tunne samoin. Toisen voi hyväksyä ja pitää ystävänä, mutta jos se toinen roikkuu ja häiritsee ja yrittää rajoittaa ihailunsa kohteen elämää jatkuvasti, niin kukapa sellaista hyväksyy ja jaksaa kun pitäisi ommatkin hommat saada tehtyä. Pahimmillaan voi omakin elämä suistua raiteilta sinnikkään ihailijan tähden joka ei anna toisen jatkaa omaa elämäänsä, että mietippä sitä.
Niin, eli missä menee sitten sekopään raja? Minusta pari kuukauttakin on pitkä aika kuunnella toisen ruikutusta ja esim. tekstiviesti, puhelinsoittelua varsinkin tosiaan kun on henkilölle sanottu että ei tämän kanssa suhdetta halua.
Kyllä minusta, jokainen jolla on vastuuntuntoa pystyy ottamaan vastuun myös itsestään ja siitä, että tuli nyt hyljätyksi ja elämä jatkuu, aina tulee uusia. Ehkä ei heti samanlaista, mutta joskus myöhemmin. Ehkäpä nämä roikkujat eivät osaa ajatella niin positiivisesti.
jos ei osoita tyrehtymisen merkkejä useamman kuukauden kohdalla, taitaa olla vakavampi tapaus... Niin ja tuossa esimerkissä mitä kerroin niin siihen ei liittynyt soittelua ja tekstiviestihäiriköintiä. Lähinnä sposteja, joista ei voi olla ylpeä titenkään, mutta siinä nyt on ainakin toisella mahdollisuus olla lukematta niitä ja ne ei piippaile jne yöllä, heh. ja eikä tuo ylimeno sitten niin hirveän pitkään ottanut aikaa, mutta tilanteen outous ja pitkällinen raastavuus vain sai sen aikaiseksi tässä tapauksessa... Siinä tuli pahasti loukatuski ja hyväksikäytetyksi ja kaikkea...
Muuten tuo mitä olet kertonut kuullostaa sillein ei niin normaalilta, koska sanoit että tapailitte, eli olitte selvässä tapailutilanteessa ja sitten tuli selvä erotilanne ja että koko homma ei edes ollut pitkäkestoinen... Ei siinä nyt pitäisi kovin pahasti normaalin hajota ja ainakaan jäädä ruikuttamaan... itse en jäisi ainakaan, vaan seuraavaa metsästämään :)
Minun esimerkki vain oli tuollaisesta vaikeasta ja ihmistä särkevästä, pitkäkestoisesta, kaikella tavalla epämääräisestä yhdessäolosta ja mitä se toiselle sitten sai aikaan.
Edelleen ohjeet on samat. Älä ole missään tekemisissä, elä tapaile, elä suostu keskusteluun edes tekstiviestien tai spostien välityksellä ja tee totaalinen katko häneen. Ei tarvitse vältellä, mutta muuten totaalinen välirikko. Jos sen jälkeen jatkuu ja jatkuu... sanotaan kuukausia, niin sitten voit ilmoittaa hakevasi lähestymiskieltoa ja että hänen toimintansa häiritsee ja ahdistaa jne. Jos sitten vielä jatkuu niin sitten iso pyörä pyörimään, eli apua viranomaisilta jne. Tai oikeammin tuohon ei voi sanoa mitään aikarajaa, milloin ilmoitat hänelle hakevasi lähestymiskieltoa jos ei lopeta, koska senhän määräät sinä ja kuinka kauan jaksat ottaa viestejä ja puheluita vastaan...
Kyllä pitää ihmisen selvitä lyhyestä selvästä tapailusta ja saamistaan pakeista, kun mitään kummempaa pitkään kestänyttä venkoiluakaan ei kerran ole olemassa tässä sinun jutussasi. Minunkin jutussani se oli ohi lyhyemmässä ajassa, kuin tuo useampi kuukausi, heh. Mitä nyt sai pään selvenemään ja jatkamaan eteenpäin... Eikä se johtunut niinkään siitä että tuli "jätetyksi", vaan siitä mielipahasta, kun huomasi tulleensa rakkauspäissään tosi lahjakkaasti kusetetuksi ja hyväksikäytetyksi jne.
eri tavoin eri tilanteissa voikaan käyttäytyä... Itse olen tosiaan eronnut täysin fiksusti ilman mitään ruikutusta tai roikuntaa pitkästä suhteesta ja olen edelleenkin ystävänä ja kaverina tekemisissä exän kanssa ja yleensä suhtaudun rukkasiin so fuckin what... who cares ajatuksilla ja olen itsekkin jakanut pakkeja paljonkin tässä sinkkuaikanani, mutta tuo reilun vuoden kokemus sitten laukaisi tällaisenkin reaktion ensimmäistä kertaa... no kaikesta opitaan ja kasvetaan ja osaan vältää moista jatkossa... heh.
Toivottavasti tyyppi pääsee nopeasti yli sinusta ja ruikutukset sun muut lakkaavat!
valaistusta sinun juttuusi... Et kait nyt vaan yritä kaveerata ja pitää häntä ystävänä? Se on emämoka ja ei koskaan tule onnistumaan ja se toinen ei edes pysty aloittamaan ylipääsyä, koska olette tekemisissä jollain tavalla ja vaikka mitä sanoisit niin se toinen voi ihastuskemikaaleista sekaisena elätellä toiveita, koska sinähän annat ikäänkuin köyttä hänelle tuolla "kaveruudella". Ei syvästi ihastuneen kanssa voi olla kaveri tai ystävä ja se rikkoo ja ahdistaa kumpaakin ja vain pahentaa toisen olotilaa ja myös sinun kun et pistä stoppia jutulle. Se ei riitä että ollaan vain kavereita, vaan et enää ole missään tekemisissä. Jotkut arvostelevat että on tyhmää kun ei hyväksy sitä että ollaan vain kavereita ja että on itsekäs kun vaatii enemmän ja että aikuinen pystyy häivyttämään tunteet ja jatkaa kaverina, mutta paskan marjat, jos tunteet ovat riittävän voimakkaat. Pikku ihastus voi mennäkkin noin, mutta ei totaalinen retkahtaminen. Koskaan siitä ei tule todellista ystävyyttä, joka ei satuta ainakin toista!!!
Ihastuin yhteen mieheen, joka halusi meidän olevan ystäviä. Itsekin aluksi ehdotin sitä hänelle, mutta myöhemmin aloin uskoa, että meistä voisikin olla pariksi. Nyt kun vihdoin parin kuukauden jälkeen alan tajuta, ettei siitä mitään tulekaan, ärsyttää vaan ne toisen ystävyyspuheet. Edellisen kerran kun kaverin kanssa puhuin puhelimessa ja hän oli päättämässä puhelua sanoihin "ollaan taas yhteyksissä", sanoin että "miten vaan, ollaan vaan".
Eli jos toisella on sua kohtaan sellaisia tunteita, joihin et itse kykene vastaamaan, kierrä koko ihminen kaukaa. Meitä on yli 6mrd tällä planeetalla, ei kukaan ole niin ihmeellinen ettei siitä yli pääsis.
yhteyttä erääseen naiseen eli kirjoittelin muutamia posteja ja juttelin mesessä siihen asti kunnes asiat saatiin oikaistua.Koska hän oli pistänyt suhteen poikki perusteina sellaiset asiat joissa oli tapahtunut selvä väärinkäsitys. Vaikka asiat saatiin sitten puhuttua halki, hän kuitenkin halusi ymmärtää asiat omalla tahallaan eikä jatkaa. Mutta siinä vaiheessa annoinkin asian jo olla eikä me enää olla yhteyksissä.
Tietysti itse olisin antanut asian olla jos se oliski ollut vaan se ettei toinen halua olla kanssani eikä sen ihmeempää olisi ollut.
kuitenkin niin voimakas tunne, ettei kaikki varmaan koko elämänsä aikana edes tunne sitä. Siksi uskon, että kovinkaan suuri osa ihmisistä ei tuollaista "joudu" kokemaan. Itse en ainakaan ole kyseisessä tilanteessa ollut.
Tai verrattava tilanne voi olla ehkä eron yhteydessä, jos jätetty vielä rakastaa. Silloin sen kanssa kuuluu vain keskustella ja kertoa rehellisesti asiat niinkuin ne on. Eli että on vaikka tavannut jonkun uuden. Vaikka se satuttaa sitä jätettyä, niin se on silti parempi kun sen kuulee suoraan siltä toiselta heti, eikä vasta aikojen kuluessa jostain muualta. Rehellisyys on tärkeää ja silti voi olla toiselle lempeä ja kohtelias.
Oletko kertonut toiselle, mitä ajatuksia toinen sinussa herättää, jollei niitä rakkaudentunteita?
Mitä jos toinen haluaakin vain jotain kaveruutta, vai oletko ihan varma, että hän on ymmärtänyt, ettet rakasta häntä? Sanoitko sen siis ihan suoraan kasvotusten? Jos olet sanonut, niin ajattelisin että toinen on varmaan jäänyt vaille jotain vastauksia tai joku on jäänyt kaihertamaan mieltä. Muussa tapauksessa en roikkumista sitten ymmärrä, ellet sitten itse vain tulkitse sitä väärin.
toinen jää roikkumaan, keskusteluista huolimatta. Joillakin tää roikkuminenku muuttuu suorastaan toisen vainoamiseksi ja mm. pommitetaan jatkuvasti tekstiviestein ja vaaditaan aina vaan selityksiä. Eihän sitä voi loputtomiinkaan selitellä jätetylle?
Minulle on sinkkuaikanani käynyt usein, että törmään näihin roikkujiin.
He ovat heti halunneet kihloihin ja muuttaa yhteen.Minä taas en missään tapauksessa halua enää koskaan sitoutua mitenkään kehenkään.On niin paljon pettymyksiä takana.
On tosi vaikea päästä eroon näistä.Olen alusta asti heti sanonut, etten aiokaan sitoutua, vaan ollaan muuten vaan.Mutta kun he eivät usko.Väkisin vain tuputetaan seuraa.Kymmeniä kertoja joudun sanomaan uudelleen ja uudelleen, missä mennään.On se kumma kun ei mene tajuntaan, vaikka toinen jatkuvasti sanoo asian niin kuin se on.
eli ilmeisesti se mitä ei voi saada kiinnostaa aina vaan enemmän? Toisesta tulee ikäänkuin valloitettava saalis joka on PAKKO saada itselle vaikka tunne ei olisikaan aluksi molemmin puolinen, ehkä roikkujat ajattelevat, että saavat jotenkin ruikuttamisella toisen mielen muuttumaan...
Kerro se eka niin helpompi vastata. Itselleni joskus
exät soittelee ja mikäpä siinä tottakai voin jutella
ja keverina käydä bissellä vaikka. Sitten jos toinen
vonkaa seksiä ja itseä ei enää kiinnosta niin kerron sen selkeästi. Aina on mennyt perille. Jos taas tarkoitat tilannetta jossa toista vaivaa joku asia niin keskustelu auttaa. Kysy mikä asia vaivaa ja sitten puhutte ne asiat läpi.
jumimaan sellaiseen mieheen, joka ei halunnut selvittää asioita loppuun. ei sanonut ettei rakasta vaikka kerroin omista tunteistani. olin jotenkin hukassa sitten, otin yhteyttä, vetäydyin ja palasin. kai sitä tietyllä luonteella varustettuna haluaa vain kuulla kuinka ne asiat on toisen mielestä. lopulta onneksi ihastuin erääseen toiseen. jälkeenpäin olen miettinyt, että vaikka tajusin että ohi oli, niin se toisen haluttomuus sanoa asiaa suoraan jätti sellaiseen hulluun välitilaan mut... toivottavasti ikinä en joudu samaan tilanteeseen, vaan toiselta löytyy rotia sanoa suoraan, että ei halua mua enää.
mm. sitä, että toinen osapuoli ei usko, että jättäjä/hylkääjä on oikeasti sitä mieltä, että tämä ei tunne samoin vaan yrittää esim. ruikuttamalla ja keskusteluilla saada toisen päätä käännettyä tyyliin: teen sinut vielä onnelliseksi, eikö voitaisi vielä nähdä jnejne. Kuinka paljon näitä keskusteluja sitten on velvollinen itse kukanenkin käymään hyljätyn kanssa, missä menee raja, eli olettaisin, että jossain vaiheessa pitäisi itse ottaa vastuu omasta itsestään ja myöntää se, ettei saanutkaan tunteidensa paloa ja hyväksyä tosi-asiat.
käyttäydyitkö aggressiivisesti tai suutuitko kun toinen kertoi sinulle, että ei halua sinua? Joillekin voi olla hankala sanoa kovin suoraan jos on taipumusta järjestää kauhea kohtaus, eli ei kestä kkään kuulla totuutta. Sellaisille on vaikea kertoa suoraan että anteeksi, mutta en pidä sinusta niin paljon, että haluasin suhdetta kanssasi. Tottakai sellaiselle voi puhua joka ei vedä kauheata hernettä nenuun...riippuu kai ihmisestä?
roikkuminenhan on niinkuin se määritellään.
Itse vain olen ollut siinä tilanteessa, et olisin halunnut selvittää muutaman mieltä vaivaavan jutun, mutta toinen ei ala millekkään. Lopulta ihan vain kuulumisia kysyä, sekään ei tuottanut tulosta.
Suoraan sanottuna varmaan jollakin mittarilla olen ehkä roikkunut, mutta kun pari asiaa roikkuu ilmassa, mitkä haluan selvittää enemmän kuin pelkään sitä, et mitä toinen siitä ajattelee.
En mä sitä välitä, mitä se musta tai mun käytöksestä ajattelee, voihan se sanoa sen, jos tuntuu.
Toisaalta, kun toisesta ei ota selvää kirveelläkään.
Mä voin ymmärtää jos sitä ärsyttää, mutta se voi myös ilmaista ja sanoa tai tehdä sen selväks et hei ei kiinnosta. Aivotoimintaa kyseisellä ihmisellä on, kielitaitoakin useamman kielen verran ja kirjoittakkin osaa, käyttelee sujuvasti sähkösiä välineitä sun muuta, joten mua ei häiritse pätkääkään, et jos toinen mun yhteydenotoistani häiriintyy, jos ei ITSE halua ilmaista, et haittaa. Nimenomaan kysymys on siitä, ettei hän ole HALUNNUT tehdä asialle mitään, ei myöskään lopettaa sitä edes pienellä vihjeellä.
Mä otan vastuun tekemisistäni, oletan, et toinenkin on niin aikuinen, et tekee oman osansa.
Enkä ala aliarvioimaan häntä silti millään tekosyyllä, mitä tässä nyt joku saattaisi alkaa keksimään, miksi ei voi sanoa.
Mä en ala tulkitsemaan mitään ylimaailmallisia olemattomia vihjeitä suuntaan enkä toiseen.
Tuntuu, et nämä, jotka tällaisia kyselee, usein jotenkin olettaa, et toinen osaa lukea ajatuksia tai käsittää jostain olemattomista olemattomuuksista jotain sen suurempaa.
Mä lopetan tasan sillä sekunnilla joskus, kun toinen saa kakastua ulos, et ei kiinnosta tai lopeta tai jotain äärimmäisen yksinkertasta.
Siihen saakka vastuu tästä on myös hänen.
Hän ei ole mikään uhri, eikä ahdisteltu tapaus, ei lähimainkaan. Pikemminkin vois kuvitella, et se nautiskelee tilanteesta, ilmeisesti tuo hiljaisuuden myönteiset seuraukset on paremmat ,kuin et ilmaisis kiinnotumattomuuden.
Vaikka roikkuisin, otan vastuun siitä, mitä teen, mutta en siitä, mitä toinen jättää tekemättä!
Kyllä jättäjälläkin on mielestäni ainakin jonkilainen velvollisuuus kertoa miksi homma ei toimi.
Itse olen jätetty kuukausi sitten pitkästä suhteesta, lähti vaan sanomatta mitään. Sain kuitenkin yhteyden, mutta keskustelusta ei tullut mitään. Kävi viikon päästä hakemassa pienen osan tavaroistaan ja sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Olen yrittänyt soittaa... ei vastaa, olen lähettänyt viestiä.... ei kommenttia. Jos kerran jättää niin hoitais sitten asian kunnialla loppuun, niin tämäkin nainen saisi paremmin aloitettua uutta elämää. Nyt pyörii vaan tuolla päänupisssa, että haluaakohan tulla takaisin kun tavaratkin vielä täällä. Niin, ainakin tässä minun tapauksessani, jättäjäkin voi aiheuttaa roikkumista. No nyt on pikku hiljaa tullut sellainen fiilis. ettei yhtään soittoa , ei yhtään viestiä, hänenhän ne tavarat on, ottakoon itse yhteyttä.
Minua on kerran roikutettu 6 vuotta. Ja minusta on aika yleistä, että toinen osapuoli (mies) ei kerro suoraan, vaan haluaa rusinat pullista. Ja pitää todellakin varalla, ei myönnä eikä kiellä, Vaikka ehkä uskotteleekin olleensa rehellinen. onko se rehellistä, jos toistuvista pyynnöistä huolimatta ei kerro mitä ajattelee tulevaisuudesta. Rakastunut haluaa toivoa, ei osaa olla toivomatta, jos sitä toivoa ruokitaan. Vaikkakin teoilla, läheisyydellä ja yhteisellä naurulla.
Minä kerroin tunteeni, alusta asti. Hänkin kertoi tunteitaan ja itki krokotiilinkyyneleitään aina kun yritin irrottautua. Vain silloin. Ja muutti mielensä kun palasin. Aina.
Olihan sitä tyhmä, juostessaan aina alas samalta kalliojyrkänteeltä. Toisen osapuolen luvatessa alhaalla, että "otan kiinni... ähäkutti". Mutta ei siltä osapuolelta, joka rakastaa vahvasti voi odottaa vahvuutta. Sitä vahvuutta ja jämäkkyyttä pitäisi voida odottaa siltä tunteettomammalta. Toisella on pelissä elämä ja koko oma itse. Toiselle on kysymys vain siitä raaskiiko luopua mukavasta saavutetusta edusta: joustavasta seurasta ja auliista seksistä.
Hän sai mukavan ja vaivattoman suhteen, minä sain itseni rikki. Ja väärässä vaiheessa elämää.
Hassua kyllä, hän taitaa ajatella minua nyt enemmän kuin minä häntä. Tai tiedänkin sen.
Ensin mieti, että oletko varmasti selittänyt asian riittävän selvästi. Varsinkin näissä tunneasioiden selvittelyissä ihmiset usein itse varsinkin jälkeenpäin mielellään kuvittelevat sanansa suoremmiksi kuin ne todellisuudessa ovat.
Normaali ihminen ymmärtää, jos sille sanoo, että ei onnistu, älä enää soita äläkä tule käymään, hyvästi. Jos ei ymmärrä, sillä on päässä vikaa. Ääritapauksissa voi sitten ilmoittaa poliisille ahdistelusta ja hakea lähestymiskiellon. Toimii.