typ ja kuntouttava

Joku kirjoitti tossa aijemmin vastalauseen TYPin ihalijalle työssäkäyvälle. itse olen nyt itsemurhan partaalla ja olin kuntouttavassa 1 päivän, nyt olen valvonut 25 h putkeen niin koville otti, tänään musta ei ole enään mihinkään. Olen sekoamassa.



" Minä taas olen kanssasi täysin eri mieltä asiasta. Työvoiman palvelukeskukset pitäisi lakkauttaa heti. Siellä nitistetään ihminen viimeistään ja uskon että moni on tehnyt itsemurhan nimenomaan työvoiman palvelukeskuksen kiusaamisten johdosta. Viime viikonloppuna tapasin yhden ihmisen joka itse sanoi, että jos hän olisi herkempi ihminen niin hän olisi tehnyt itsemurhan, koska häntä on kiusattu typissä. Siellä patistellaan ihmisiä tyhjänpäiväisille kursseille tai töihin 8 euron päiväpalkalla. Ei kenenkään itsetuntoa nosta tuollaiset asiat, päinvastoin.
Taidat itse olla typissä töissä kun puolustelet sitä. Ei voi muuta ajatella kirjoituksestasi. Ajattele niitä ihmisiä jotka asioivat typissä, asetu edes joskus heidän asemaansa jos pystyt. Tuskin kuitenkaan pystyt. Minä tapaan paljon työttömiä ja olen kuullut kuinka heitä on kohdeltu ja en aina voisi uskoa todeksi juttuja, ellen tuntisi niitä ihmisiä jo ennestään jotka minulle kertovat kokemuksiaan."
2182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on sellainen paikka, jossa ihminen leimataan hulluksi. Ihmisarvo viedään ja aletaaan holhota.

Äänestä

Valitettavaa, että Suomi24 suosii nettikiusaamista ja spämmäystä, minkä vuoksi TYP-tyypit täällä rellestävät. Nuo spämmit aiheuttaa sinun asemassasi oleville lisäahdistusta.

Ihmettelen näitä spämmääjiäkin. Heille on empatia ilmeisesti täysin tuntematon käsite. Minä en alentuisi moiseen, vaikka mitä maksettaisiin.

Spämmääjistä on joku ehkä räkänokkainen koululainen, mutta enimmäkseen touhun lienee johdettu työhallinnon taholta. Jos spämmit tulevat valtioneuvoston (mm. työhallinnon atk:ta hoitaa valtioneuvoston atk-osasto) ip-numeroista, niin ei tarvinne hakea syytä, miksi spämmit pysyvät ilmoituksista huolimatta.

Surullista. Tavoitteena lienee keskustelujen estäminen tällä palstalla. Mahtoiko jossain suunnassa viestit alkaa tuntua liian vaarallisilta 'systeemin' kannalta?

Tsemppiä sinulle. Koita jaksaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmiset on ilkeitä. kirjoitti:

Joku kirjoitti tossa aijemmin vastalauseen TYPin ihalijalle työssäkäyvälle. itse olen nyt itsemurhan partaalla ja olin kuntouttavassa 1 päivän, nyt olen valvonut 25 h putkeen niin koville otti, tänään musta ei ole enään mihinkään. Olen sekoamassa.



" Minä taas olen kanssasi täysin eri mieltä asiasta. Työvoiman palvelukeskukset pitäisi lakkauttaa heti. Siellä nitistetään ihminen viimeistään ja uskon että moni on tehnyt itsemurhan nimenomaan työvoiman palvelukeskuksen kiusaamisten johdosta. Viime viikonloppuna tapasin yhden ihmisen joka itse sanoi, että jos hän olisi herkempi ihminen niin hän olisi tehnyt itsemurhan, koska häntä on kiusattu typissä. Siellä patistellaan ihmisiä tyhjänpäiväisille kursseille tai töihin 8 euron päiväpalkalla. Ei kenenkään itsetuntoa nosta tuollaiset asiat, päinvastoin.
Taidat itse olla typissä töissä kun puolustelet sitä. Ei voi muuta ajatella kirjoituksestasi. Ajattele niitä ihmisiä jotka asioivat typissä, asetu edes joskus heidän asemaansa jos pystyt. Tuskin kuitenkaan pystyt. Minä tapaan paljon työttömiä ja olen kuullut kuinka heitä on kohdeltu ja en aina voisi uskoa todeksi juttuja, ellen tuntisi niitä ihmisiä jo ennestään jotka minulle kertovat kokemuksiaan."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu