saako

Saako kotona puhua ja puida koko ajan työasioita? Ymmärrän jos päivän tärkeimmistä tapahtumista haluaa jutella ja kertoa tai jos jotain tosi kurjaa tai kivaa on sattunut. Mut entä kun sitä juttua riittää joka päivä moneks tunniks?
Meil joskus ollut ihan konfliktikin tästä asiasta, kun ei mistään muusta puhuttu kuin hän pitkiä monologeja työasioistaan. Ja jos en vaikuttanut koko ajan kiinnostuneelta tai vaihdoin puheenaihetta niin olin huono kumppani.
Aamulla ensimmäiset sanat voi liittyä töihinsä ja niin myös illan viimeiset mietinnät. Alan olla jo enemmän perillä hänen työkuvioistaan kuin omistani. Onks tällanen hyvin tavallista? Ja "kuuluuko"minun häntä kunnioittavana jaksaa kuunnella ja osoittaa mielenkiintoa jatkossakin?
6923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jospa sanoisit, että älä puhu niin paljoa työasioistasi ja kokoajan. Jos jotain normaalista poikkeavaa on sattunut töissä niin tietysti pitää kuunnella mutta menee yli jos kokoajan. Onko hän kenties väsynyt töihin?

Äänestä
  • Eikö se ole epäkunnioittavaa sanoa toiselle noin jos hän kokee tarvetta puhua? Uskoakseni hän loukkaantuisi ellen saisi tosi hienovaraisesti asiaa ilmiastua.
    Joskus mulla saattaa vähän adrenaliini nousta, kun en jaksais kuunnella. Varsinkaan heti aamusta, tai esim viikonloppuna.
    En tiedä oisko stressaantunut vai mitä. Mä ainakin alan olla väsynyt töihinsä.

    Äänestä

  • kotona?? kirjoitti:

    Eikö se ole epäkunnioittavaa sanoa toiselle noin jos hän kokee tarvetta puhua? Uskoakseni hän loukkaantuisi ellen saisi tosi hienovaraisesti asiaa ilmiastua.
    Joskus mulla saattaa vähän adrenaliini nousta, kun en jaksais kuunnella. Varsinkaan heti aamusta, tai esim viikonloppuna.
    En tiedä oisko stressaantunut vai mitä. Mä ainakin alan olla väsynyt töihinsä.

    No minusta ei työasioista tarvitse puhua kotona. Jos hänellä oikeasti on niin paljon ongelmia työpaikallaan että niistä riittää juttua moneksi tunniksi kotonakin niin hän tarvitsee joko ammattiapua tai uuden työpaikan.
    Kyllä työasioista voi kertoa muutaman minuutin puolin ja toisin vaikka työpäivän jälkeen, mutta siihen sen pitää jäädä. Työ on erikseen ja koti on erikseen!

    Jos työasiat joutuu tuomaan kotiinsa asti useaksi tunniksi niin käske hänen pyytää työpaikaltaan ylityökorvausta noilta tunneilta. Ja ota itsellesi puolet rahoista kun joudut kuuntelemaan hänen selityksensä. Jos tämä ratkaisu ei hänelle kelpaa niin luulisi ainakin auttavan ymmärtämään häntä kodin ja työpaikan eron.

    Tämä blogiartikkeli osuu minusta hyvin asian ytimeen (vaikka ei lapsia huushollissa olisikaan)
    http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/2008/03/04/tayta-elamasi-fotoalbumi-ajoissa/

    Äänestä

  • quantoo kirjoitti:

    Noin minäkin olen ajatellut. En tiedä onko ne aina varsinaisia ongelmia. Jos ei ole ongelmaa voi työyhteisöstä ja sen tapahtumista muuten yksityiskohtaisesti. Vaikka mitä henkilö A sanoi B:lle, tai mitä mieltä C on D:stä, joita minä en siis tiedä enkä näin ollen osaa päivitellä tapahtunutta.
    Ei siis tuo töitä kotiin mutta niistä riittää puhuttavaa. Eikä toki päivittäin monia tunteja. Mutta jos työpaikallaan meneillään jotain suurempaa niin sitten se on ihan kokopäiväistä.
    Koetan siis kuunnella ja vaivihkaa yritän vaihtaa puheenaihetta, mutta hän kokee loukkaavana sen jos minä en kuuntele mielelläni.

    Äänestä

  • saako kotona?? kirjoitti:

    Juu, ymmärsin kyllä että ei varsinaisesti tuo töitä tehtäväksi kotona. Mutta jos kotona vain puhuu töistä (tai juoruaa siitä mitä siellä tapahtui) niin kyllä sen voi rinnastaa siihen että tuo työelämän kotiinsa. Ilmeisesti hän joko nauttii tuosta että saa juoruta kaikkea tai sitten on niin vit***nut työpaikan tapahtumista että hänen on pakko saada avautua. En tiedä kummasta kyse kun et kerro tarkemmin, mutta joka tapauksessa ei ole minusta normaalia. Kuulostaa siis siltä että koko hänen elämänsä pyörii työn ja työpaikan ympärillä. Kokeile ehdottaa hänelle jotain harrastusta tai jotain jota hän voisi tehdä tai (jos hänellä on kavereita) ottamaan yhteyttä kavereihinsa jotta voi heidän kanssaan jotain tehdä. Luulisi että se olisi hänen omakin etunsa että elämässä olisi muutakin sisältöä.

    Kai se enemmän on avautumista ja sen tarvetta. Välillä v***utuneena ja jos asiat rullaa niin sitten siitä avautumista. Jokatapauksessa miettii paljon työasioita. Tuntuu että omistautuu asioihin siinä määrin ettei kotonakaan pysty ajattelmaan mitään muuta, ja työasioiden hoito menee omienkin asioiden hoidon edelle.
    Ei ilmeisesti pysty ainakaan heti töiden jälkeen irrottautumaan työstä kun käy sitä illan mittaan läpi. Ei tilanteesta kuitenkaan tunnu kärsivän, ainaka niin että ainakaan tekisi asialle mitään.
    Itse koen usein että oman työpäiväni jälkeen en yhtään jaksaisi mitään työkuvioista paasaamista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kotona..? kirjoitti:

Saako kotona puhua ja puida koko ajan työasioita? Ymmärrän jos päivän tärkeimmistä tapahtumista haluaa jutella ja kertoa tai jos jotain tosi kurjaa tai kivaa on sattunut. Mut entä kun sitä juttua riittää joka päivä moneks tunniks?
Meil joskus ollut ihan konfliktikin tästä asiasta, kun ei mistään muusta puhuttu kuin hän pitkiä monologeja työasioistaan. Ja jos en vaikuttanut koko ajan kiinnostuneelta tai vaihdoin puheenaihetta niin olin huono kumppani.
Aamulla ensimmäiset sanat voi liittyä töihinsä ja niin myös illan viimeiset mietinnät. Alan olla jo enemmän perillä hänen työkuvioistaan kuin omistani. Onks tällanen hyvin tavallista? Ja "kuuluuko"minun häntä kunnioittavana jaksaa kuunnella ja osoittaa mielenkiintoa jatkossakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu