Veljeni on itsekäs ihminen. Ja kaiken päälle vielä todella materialistinen. Kaikki asiat pyörivät hänen ja hänen lapsensa navan ympärillä. He ovat tämän maailman napa. Kaikkein tärkein ja pyhin asia suvussamme. Heidän etunsa on ykkönen.
Tulemme juuri ja juuri toimeen. Olemme luonteeltamme ja ajatusmaailmaltamme kuin päivä ja yö, että sekin jo hankaloittaa.
Hän on myös muun kuin perheensä suhteen kitupiikki. He elävät ylellistä elämää, mutta esim. merkkipäivälahjat ja joululahjat muille, mm. minulle ja muille sisaruksille ovat n. 10-20e arvoisia, vaikka hän tienaa todella todella hyvin, paremmin kuin kukaan sisaruksistani (sen tiedän sillä hän on summan itse kertonut). Minä sen sijaan ostan lahjan hänelle sen mukaan mikä olisi hyvä lahja ja mikä sopisi hänelle ja se saattaakin olla montakymmentäeuroa arvokkaampi kuin hänen minulle antamat lahjat.
Tiedän lahjoista ei saisi valittaa, niihin kuin ei ole mitään oikeutta saada. Ajatus on täkein. Mutta hänen lahjoissaan ei ole kyllä edes sydän mukana, välillä tuntuu että se vittuilee antaeessaan lahjan. mieheni sanoo että seuraavan kerran annetaan sille t-paita tarjoustalosta, mutta sellainen protestointi ei ole minun tapaistani... kerran niin olen tehnyt ja hän on osoittanut todella suorasti tyytymättömyytensä - itse asiassa lahja ei ollut edes tahallaan hänelle ei-mieleinen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Omassa suvussa on yhdistelmä jossa on itsekäs veli, joka toteuttaa ylimielisen ja tahallista ärsyttämistä harjoittavan vaimonsa temppuja. Jos huomauttaa esimerkiksi mökin käytöstä, on heti kateellinen. Ei ole oikein keksinyt muuta kuin yrittää vältellä kyseistä perhettä. Voi olla että tämä on se mitä hekin lopulta haluavat.
Veljen käyttäytyminen perustuu jonkinlaiseen hallitsemisen haluun, on sen selvästi sanonut, hänen vaimostaan en sitten tiedä, katkera bit...
tuo. Äidilläni on veli joka on niin kitsas ja itsekäs kuin olla ja voi. Sitäpaitsi hän kadehtii jopa vanhempiaan.
Esimerkiksi, isovanhempani olivat ostaneet uuden hienon nahkasovan. Setäni oli heti arvostellut ja irvistellyt koko päivän kyläilynsä aikana. Isoäitini pahoitti mielensä ja suuttui hänelle niin, että lupasi antaa sohvan perintönä minulle. :D
Meillä on ollut jo kauan ennen tätä huonot välit setääni. Inhoan käydä siellä kylässä, koska saan aina kuulla jos jonkinlaista piikittelyä äitiäni ja isääni kohtaan.
Eipähän ole sitten ihme, että näemme ehkä kaksi kertaa vuodessa. Jouluna ja syntymäpäivillä.
asiat höpöttämällä omiaan jokaisessa mahdollisessa paikassa?
ÄRSYTTÄVÄÄ TYHMYYTTÄ !
Hirvee nainen. Toivottavasti saada virkavallan avulla kuriin.