Esimieheni

Heips!

Kuinka jaksaa vaikeata esimiestä?

Olen jo useamman vuoden tehnyt hänen kanssaan töitä ja se on alkanut käydä raskaaksi. Hän on älykäs ja ammattitaitoa löytyy mutta esimiestaitoja ei.

Hänellä on tapana "vittuilla" älykkäästi ja manipuloida ihmisiä. Hän jallittaa ihmisiä loukkuun palavereissa ja antaa ymmärtää asioita rivien välistä. En ole ainoa joka yhteisössämme kokee tämän.

Itselläni alkaa olla mitta täynnä. Työskentely hänen kanssaan ei ole sujuvaa. Huomaan reagoivani kiukulla hänen tapaansa toimia (saattaa olla hänen tavoitteensakin), enkä koe kanssakäymistä luontevaksi hänen kanssaan
Vittuiluun en haluisi ruveta vastaamaan, sillä väittelyssä hän voittaisi minut reilusti. Kuten jo maintsin on hän hyvin älykäs ja sanavalmis (keksii vaikka vastauksen omasta päästä).

Asia on kyllä laajalti työyhteisössä tiedossa (oli jo ennen kun minä siellä aloitin). Kaikki ovat paljon rennompia kun hän on poissa.

Olen itse sillä kannalla, että joko minun pitää antaa asioiden mennä ohi korvien tai lähteä.

Miten oppisin suhtautumaan hänen sanoihinsa kuin ilmaan, niin että työhyvinvointini paranisi? Pomoni ei kuitenkaan tunne minua, eikä hänen sanoillaan saisi olla merkitystä. Hänhän tekee kuitenkin samaa kaikille ihmisille työyhteisössämme ja sitä kautta myös eristää itsensä meistä muista.
2550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

paskiainen. Ja tietenkin johtavassa asemassa. Joskus tulee mieleen vanha Shellin mainos "tämäkin vain Suomesta". Ainoa oikea paikka tällaiselle on saunan takana ja nappi otsaan. Mene rauhallisesti hänen luokseen laske kätesi hänen olkapäälleen ja kysy hitaasti " Varaatko itse ajan psykiatrille vai teenkö sen puolestasi?. Kai ymmärrät, että tarvitset apua". Sinun on osoitettava rautaista itsetuntoa ja päästävä tämän paskiaisen yläpuolelle. Jotenkin päästävä nujertamaan se. Se vaatii aikaa. Se on projekti. Rauhallisuus ja katsekontakti sekä pieni ivallinen hymy on myrkkyä manipuloijalle.

Näitä sivuja lukiessa, tulee väistämättä mieleen, että eikö elämä olekin liian arvokas asia tuhlattavaksi työssä?

Äänestä

Osaat hyvin sanoin kuvata, mitä minä en osaa. Siksi pidän tätä palstaa merkittävänä tekijänä sille - että olen yleensä vielä elossa kaiken kokemani jälkeen.

Minähän yritin vielä viimeisillä voimillani v-lla takaisin huonolla menestyksellä. Rivien välistä puhumisen lisäksi hän käytti lisäksi lehtileikettä päästäkseen tulokseensa. Mikä raukkis!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nepparipoks kirjoitti:

Heips!

Kuinka jaksaa vaikeata esimiestä?

Olen jo useamman vuoden tehnyt hänen kanssaan töitä ja se on alkanut käydä raskaaksi. Hän on älykäs ja ammattitaitoa löytyy mutta esimiestaitoja ei.

Hänellä on tapana "vittuilla" älykkäästi ja manipuloida ihmisiä. Hän jallittaa ihmisiä loukkuun palavereissa ja antaa ymmärtää asioita rivien välistä. En ole ainoa joka yhteisössämme kokee tämän.

Itselläni alkaa olla mitta täynnä. Työskentely hänen kanssaan ei ole sujuvaa. Huomaan reagoivani kiukulla hänen tapaansa toimia (saattaa olla hänen tavoitteensakin), enkä koe kanssakäymistä luontevaksi hänen kanssaan
Vittuiluun en haluisi ruveta vastaamaan, sillä väittelyssä hän voittaisi minut reilusti. Kuten jo maintsin on hän hyvin älykäs ja sanavalmis (keksii vaikka vastauksen omasta päästä).

Asia on kyllä laajalti työyhteisössä tiedossa (oli jo ennen kun minä siellä aloitin). Kaikki ovat paljon rennompia kun hän on poissa.

Olen itse sillä kannalla, että joko minun pitää antaa asioiden mennä ohi korvien tai lähteä.

Miten oppisin suhtautumaan hänen sanoihinsa kuin ilmaan, niin että työhyvinvointini paranisi? Pomoni ei kuitenkaan tunne minua, eikä hänen sanoillaan saisi olla merkitystä. Hänhän tekee kuitenkin samaa kaikille ihmisille työyhteisössämme ja sitä kautta myös eristää itsensä meistä muista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu