Millainen on ruma ihminen? Siis ulkoisesti ja sisäisesti? Oletko sinä mielestäsi ruma?
Ruma galluppi
gallupin laatija
4319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joka musertaa toisia ja vie muista kaiken energian pois naljailullaan ja käytöksellään. Ruma ihminen voi olla myös sellainen, joka on itseään niin täynnä, ettei oikein edes näe muita.
En pidä itseäni rumana ulkoisesti enkä sisäisesti. Olen ihan normaali kaikin puolin. Ainakin suurimaan osan ajasta.
..oletusarvoisesti vain kauneutta ja hyvyyttä. Rumuus ja pahuus on hieman oudompi käsite minulle. Sanoisin, että ihmiset ovat aina enemmän tai vähemmän kauniita ja hyviä.
Rumuus ja pahuus paljastuu vasta tutustumisen jälkeen, tuohon rumuuteen ja pahuuteen olen törmännyt todella harvoin, enkä keksi mitään yleispätevää sääntö mitkä tietyt piirteet tekisivät ihmisestä automaattisesti ruman tai pahan.
En ole mielestäni ruma. Sisäisesti olen vähemmän kaunis kuin ulkoisesti, vielä kun saisi muutkin sen uskomaan.
Mielestäni ne asiat, joita ihmisessä voidaan pitää "rumana", ovat yleensä sellaisia, joihin voi vaikuttaa itse.
Yleisen hygienian laiminlyönti:
jos pitää likaisia, rikkinäisiä ja haisevia vaatteita
Rasvaiset, epäsiistit hiukset
Suihkussa käynnin laiminlyönti, hikiläiskät ym. pahat hajut
Likaiset hampaat (ei ole nähnyt hammasharjaa ja-lankaa aikoihin)
Paha akne-ongelma
en sano, että nämä tekevät automaattisesti ihmisestä ruman, mutta varmasti parantaa asiaa ainakin jonkin verran, kun nämä ovat kunnossa.
Ylipaino ehkä, jos on sairaalloisen lihava, laihdutus kannattaa varmasti.
Mutta:
joo, sisäisesti ruma ihminen rumentaa ulkonäkönsäkin, vaikka oliskin kaunis/komea.
Sisäinen rumuus:
-Valehtelu
-Toisten hyväksi käyttäminen
-Ilkeys
-Ahneus
-Kaksinaismoralismi
-Tuomitseminen
-Itsekeskeisyys, minä-minä tyyppi
-Kunnioituksen puute elämää kohtaan. Esimerkiksi toisen kissan myrkyttäminen, ihmisten tappamisesta puhumattakaan
-Päämääriin pääseminen välittämättä siitä, miten kohtelee ihmisiä siinä välillä
rumuus olis niinku epätasapainoo, kaikki ei olis niinku esteettist mikä liittyis rumuuteen.
tää olis sellane keskimäärä, ei kaunis eikä ruma.