Olen ollut paljon yksin kun avoliittoni päättyi neljä vuotta sitten. Tähän mennessä en ole vielä löytänyt ketään joka olisi oikeasti iskenyt -- vaikka olen jonkin verran nettitreffeilä, mutta näistä ei ole juuri mitään syvempää seurannut.
Nytpä sitten kolahti. Mies, ihana ja sellainen jonka seurassa viihdyn toden teolla.
Mutta -- olen hyvää vauhtia pilaamassa tämän tutustumsen. Yllättäen huomaan että ajattelen miestä tauotta, olen epävarma, olen äärimmäisen levoton, pelkään jopa.. mutta mitä?
Minusta tuntuu että pitäisi kuulla miehestä päivittäin.. tahdon kirjottaa hänelle tuntemuksistani, hyvistä ja huonoista. Joudun tekemään kovasti työtä etten tekstaisi, etten kirjottaisi, etten soittaisi.. sillä mies on toista ääripäätä, hän tahtoo ottaa todella hitaasti ja varovasti ja pitää melko vähänlaisesti yhteyttä.
En olisi uskonut että horjahdan tasapainosta näin helposti. Hävettää ja itkettääkin.. miksi tämä vaikuttaa minuun näin voimakkaasti?
Olen ehtinyt jo soittaa miehelle pari sellaista puhelua että epäilisin itsekin tahtoisinko jatkaa tällaiseen ihmiseen tutustumista joka vaikuttaa näin epävarmalta ja ehkä jopa mustasukkaiselta?!
Tämäkö on syyni yksinoloon? Enkö pysty käsittelemään isoja tunteita, miksi tämä viiltää näin paljon?
Nytpä sitten kolahti. Mies, ihana ja sellainen jonka seurassa viihdyn toden teolla.
Mutta -- olen hyvää vauhtia pilaamassa tämän tutustumsen. Yllättäen huomaan että ajattelen miestä tauotta, olen epävarma, olen äärimmäisen levoton, pelkään jopa.. mutta mitä?
Minusta tuntuu että pitäisi kuulla miehestä päivittäin.. tahdon kirjottaa hänelle tuntemuksistani, hyvistä ja huonoista. Joudun tekemään kovasti työtä etten tekstaisi, etten kirjottaisi, etten soittaisi.. sillä mies on toista ääripäätä, hän tahtoo ottaa todella hitaasti ja varovasti ja pitää melko vähänlaisesti yhteyttä.
En olisi uskonut että horjahdan tasapainosta näin helposti. Hävettää ja itkettääkin.. miksi tämä vaikuttaa minuun näin voimakkaasti?
Olen ehtinyt jo soittaa miehelle pari sellaista puhelua että epäilisin itsekin tahtoisinko jatkaa tällaiseen ihmiseen tutustumista joka vaikuttaa näin epävarmalta ja ehkä jopa mustasukkaiselta?!
Tämäkö on syyni yksinoloon? Enkö pysty käsittelemään isoja tunteita, miksi tämä viiltää näin paljon?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Koeta vaan pitää nyt malttia! Minulla itsellä kanssa välillä sama vika:) ja varmaan on monia muitakin..?
En minäkään ymmärrä aikuisia ihmisiä, joiden nyt suurinpiirtein jo pitäisi tietää mitä hakevat, ja silti mennään suhteissa kuin käsijarru päällä. Poikkeuksena tietysti seksi, mutta henkisellä tasolla halutaan pitää etäisyyttä.