kunniamurhalla

Turkin kurdi on uhannut minua ja lastani kunniamurhalla. Syyt murhalla uhkaamiseen ovat vähäpätöisiä, kuten jos jokin asia ei asia ei ole hänen mieleisensä, josta olen keskustellut jonkun muun henkilön kanssa. Lastani on uhattu kunnimurhalla jo syntymättömänä, tyyliin, jos alkaa tapaamaan suomalaisia miehiä meidän kulttuurin mukaan. Onko tämä normaalia puhetta kurdeilta, vai onko henkilö ei terve tapaus. Antakaa neuvoja hyvät ihmiset? Emme ole yhdessä koskaan asuneet/ eläneet vain seurtusteleet hetken, syynä uhkailuun on että en anna lastani hyväksi käyttää dnana eli maahan jäänti lupana, koska lapsesta ei ole muutoin välittänyt ja aborttiin vain painosti vielä kuudennella raskaus kuukaudella. On myös uhannut kostaa llapsen pitämisen tappamalla tämän tai sieppaamaalla turkkiin. Mistä apu? Tämä ei ole provo!
272846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Laiton uhkaus on rikos, joten mars poliisille ilmoitusta tekemään ja lähestymiskieltoa hommaamaan. Samalla edesautat kyseisen henkilön maasta karkottamista ja/tai oleskeluluvan epäämistä, joten mitään haittaa tuosta tuskin on.

Jos sinulla on asiasta todisteita, tekstiviestejä, kirjeitä tai todistajia, niin aina parempi. Niin ja helppohan häntä on varmaan vähän provota, niin että saat sellaiset...

Äänestä

Alkuperäinen kysyjä :"Antakaa neuvoja hyvät ihmiset?"

Vastaus: Ilmoitus laittomasta uhkauksesta poliisilaitokselle. Kirjaa ylös uhkausten lukumäärä ja päivämäärät koska uhkailtiin.
Poliisit neuvovat ja auttavat asiassa eteenpäin.
Lähestymiskielto todennäköisesti ainakin määrätään, kun murhalla uhkaillaan!
Tuollainen käytös Ei ole hyväksyttävää eikä normaalia missään tapauksessa. Tunnen kurdeja, eivät hyväksy, eivätkä tee tuollaista.

Äänestä

Ota yhteys poliisiin ja sosiaaliviranomaisiin.
Mahdollinen yhteishuoltajuus kannattaa pyrkiä vaihtamaan sinun yksinhuoltajuudeksi, käräjillä jos ei muuten.

Tuntemani kurdit ovat lapsiaan rakastavia ja tapaavia isiä, vaikka ovat eronneetkin lapsen suomalaisesta äidistä. Eli käytös todella outoa.

Äänestä

Kunniamurhat on tiiviisti yhteydessä kurdikulttuurin kunniakäsitykseen.

Netistä löytyy järjestöjä jotka vastustavat kurdien kunniamurhakulttuuria, kuten muun muassa KWKR(Kurdish Women's Rights Watch), KWAHK(Kurdish Women: Action against Honour Killing): http://www.kwrw.org/

Tälläkin palstalla linkitetty video 16 vuotiaan kurditytön brutaalista kivityksestä johon osallistui satoja kurdimiehiä on mainitu tuon yhdistyksen sivuilla:

http://www.kwrw.org/index.asp?id=87

Kunniamurhista ja kunniaväkivallasta Suomessa oli jokin aika sitten juttua Helsingin Sanomissa:

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Kunniaan liittyvä väkivalta yleistyy/1135234223416

Se on lisääntynyt täälläkin sitä mukaa kun näitä heimokulttuurien edustajia on valunut Suomeen.

Suomessa KWKR:ää vastaava järjestö on Monika-Naiset.

Sinun tilanteessasi poliisin puoleen kannattaa varmasti kääntyä. Toinen asia on sitten se pystyykö poliisi tekemään asiallesi mitään, koska monikultturinen dogma ei hevillä salli puuttua maahanmuuttajien kulttuurisidonnaisiin juttuihin. Ehkä voisit kääntyä myös tuon Monika-Naiset järjestön puoleen.

Äänestä
  • "Toinen asia on sitten se pystyykö poliisi tekemään asiallesi mitään, koska monikultturinen dogma ei hevillä salli puuttua maahanmuuttajien kulttuurisidonnaisiin juttuihin"

    Siis että mitä tuo tarkoitti?
    Tottakai ihmisen henkeen ja turvallisuuteen kohdistuvaan uhkailuun puututaan virkavallan toimesta suomen lain mukaan, kun kysyjä suomessa asuu. Ei mikään "monikulttuurinen dogma" mene suomen lain edelle ja anna lupaa murhauhkailulle. Tuonkaltainen uhkaus ei ole maassamme mikään "kulttuurisidonnainen juttu".

    Äänestä

  • ookoo--- kirjoitti:

    "Toinen asia on sitten se pystyykö poliisi tekemään asiallesi mitään, koska monikultturinen dogma ei hevillä salli puuttua maahanmuuttajien kulttuurisidonnaisiin juttuihin"

    Siis että mitä tuo tarkoitti?
    Tottakai ihmisen henkeen ja turvallisuuteen kohdistuvaan uhkailuun puututaan virkavallan toimesta suomen lain mukaan, kun kysyjä suomessa asuu. Ei mikään "monikulttuurinen dogma" mene suomen lain edelle ja anna lupaa murhauhkailulle. Tuonkaltainen uhkaus ei ole maassamme mikään "kulttuurisidonnainen juttu".

    toi on just niin totta että virkavalta EI pysty puuttuun tohon...valitettavasti. Tai voi, mutta sit lähtee henki aivan varmasti. Ja ainakin, kun itse yritin hakea apua tossa tilanteessa, suositeltiin mulle sitä ja tätä, kukaan ei auttanut tosissaan aikä ketään kiinnostanut. Turvakotiinkin kun soitin, eivät voineet tarjota, kuin jotain parin päivän paikkaa eikä lapsen koulunkäyntiä olis pystytty järkkään silloin ym... Mitäs sen parin päivän jälkeen olis tapahtunut...koettakaa vaan arvailla. Emme myös olleet naimisissa eikä asuttu yhdessä, joten mua ei edes otettu tosissaan. Kaikesta tuosta on nyt vuosi ja olen elossa ja se hullukin on "hävinnyt" johonkin. Toivon, että jos ja kun menet poliisin puheille, kerro heille kaikki ja kerro myös miltä tuntuu, pyydä vaikka nimen ym kaiken vaihtoa. Elämäsi muuttuu ja on jo nyt muuttunut. Kaikki tuntuu olevan jotain niin utopistista, kun vaan suomessa voi tapahtua. Mutta se ei toivomalla lopeta eikä rukoilemalla häviä johonkin... Sun tarvii tehä se itse. Painota poliisille, ettei hän saa mitenkään tietää, että sinä olet tehnyt ilmoituksen!!! Ei missään tapauksessa. Heille ei ole ongelma päästää joku päiviltään, eikä he sitä itse tee, täällä on paljon ulkkiksia laittomasti maassa, jotka sen voi tehä mukavaa korvausta vastaan. Joten ottakaa hyvät naiset tosissaan niitten hullujen uhkailut!!!!

    Äänestä

Valitettava tosiasia kuitenkin on, että Suomessa ei asioihin voida puuttua, ennenkuin jotain konkreettista on tapahtunut.

Äänestä
  • Tuota noin. Alkuperäinen kirjoittaja ole hyvä ja skippaa yli nämä nimimerkki "punaniskapetejen" (joka tosin oli oikein nähnyt vaivaa kaivaakseen yksittäistapauksen sakssasta vakuuttaakseen että tilanne on aivan kaottinen ja toivotan eikä poliisit voi mitään ja blaablaa) sekä ilmeisesti marklundin uhatut-kirjaa lukeneiden hysterisointia että ....
    Jokatapauksessa poliisit ja virkavalta auttavat aivan varmasti, enemmän kuin se että kaivelee nenäänsä kotona ja pelkää. Käyvät ainakin jututtamassa hiipparia että mikä meininki.

    Äänestä

  • ottakaa ny iisisti siellä kirjoitti:

    Tuota noin. Alkuperäinen kirjoittaja ole hyvä ja skippaa yli nämä nimimerkki "punaniskapetejen" (joka tosin oli oikein nähnyt vaivaa kaivaakseen yksittäistapauksen sakssasta vakuuttaakseen että tilanne on aivan kaottinen ja toivotan eikä poliisit voi mitään ja blaablaa) sekä ilmeisesti marklundin uhatut-kirjaa lukeneiden hysterisointia että ....

    "Käyvät ainakin jututtamassa hiipparia että mikä meininki."

    Mitä sä luulet hulluun ton vaikuttavan?

    Kaottinen ja toivoton ovat sinun esittämiäsi määritelmiä eivät minun. Ja minä kyllä kannustin aloittajaa ottamaan yhteyttä poliisiin, vaikka epäilinkin poliisin kykyä tehdä mitään.

    Mitä linkkaamaani artikkeliin tulee, niin et ilmeisesti edes lukenut sitä. Kyse ei ole mistään yksittäistapauksesta vaan huolestuttavasta ilmiöstä Saksassa. Miljoonapäinen maahanmuuttajavähemmistö noudattaa Saksassa omia lakejaan ja sensitiivinen Saksan tuomioistuin on puun ja kuoren välissä, koska ei uskalla puuttua niihin.

    Tuo kyseinen tapaus oli laajalti uutisoitu Suomessakin, joten vaivaa ei tarvinnut paljoa nähdä. Tai no jos parin minuutin googlausta pitää kovana vaivannäkönä niin tietysti sitten. Kaivoin esille Spiegelin artikkelin mielummin kuin YLE:n uutisen siksi että Spiegel raaputtelee tapausta ja itse ilmiötä pintaa syvemmältä toisin kuin kotoinen mediamme.

    Viranomaisten poliittinen korrektius ja sensitiivisyys maahanmuuttajien sellaisia rikoksia kohtaan, jotka eivät ole rikoksia näiden oman kulttuurin moraalikoodiston mukaan, on ongelma ei ainoastaan viranomaisten poliittisen korrektiuden takia vaan myös siksi ettei rikollisiin pääse käsiksi. Esimerkiksi Ruotsissa, missä kunniamurhista on viimeaikoina laajalti uutisoitu, poliisi valittelee, ettei pysty edes tutkimaan niitä koska yhteisö suojelee murhaajia.

    Mutta jos tuntuu pahalta puhua ikävistä asioista niin pipoa vaan syvemmälle silmille. Sillähän ne ongelmat katoaa.

    Äänestä

  • hohohohhoijaah kirjoitti:

    "Käyvät ainakin jututtamassa hiipparia että mikä meininki."

    Mitä sä luulet hulluun ton vaikuttavan?

    "Mitä sä luulet hulluun ton vaikuttavan? "

    No kyllä se ttodennäköisesti enemmän alkuperäisen asiaa auttaa kun Der Spiegelin artikkeleiden linkittäminen ja googlaaminen.

    Äänestä

  • punaniskapete kirjoitti:

    Kaottinen ja toivoton ovat sinun esittämiäsi määritelmiä eivät minun. Ja minä kyllä kannustin aloittajaa ottamaan yhteyttä poliisiin, vaikka epäilinkin poliisin kykyä tehdä mitään.

    Mitä linkkaamaani artikkeliin tulee, niin et ilmeisesti edes lukenut sitä. Kyse ei ole mistään yksittäistapauksesta vaan huolestuttavasta ilmiöstä Saksassa. Miljoonapäinen maahanmuuttajavähemmistö noudattaa Saksassa omia lakejaan ja sensitiivinen Saksan tuomioistuin on puun ja kuoren välissä, koska ei uskalla puuttua niihin.

    Tuo kyseinen tapaus oli laajalti uutisoitu Suomessakin, joten vaivaa ei tarvinnut paljoa nähdä. Tai no jos parin minuutin googlausta pitää kovana vaivannäkönä niin tietysti sitten. Kaivoin esille Spiegelin artikkelin mielummin kuin YLE:n uutisen siksi että Spiegel raaputtelee tapausta ja itse ilmiötä pintaa syvemmältä toisin kuin kotoinen mediamme.

    Viranomaisten poliittinen korrektius ja sensitiivisyys maahanmuuttajien sellaisia rikoksia kohtaan, jotka eivät ole rikoksia näiden oman kulttuurin moraalikoodiston mukaan, on ongelma ei ainoastaan viranomaisten poliittisen korrektiuden takia vaan myös siksi ettei rikollisiin pääse käsiksi. Esimerkiksi Ruotsissa, missä kunniamurhista on viimeaikoina laajalti uutisoitu, poliisi valittelee, ettei pysty edes tutkimaan niitä koska yhteisö suojelee murhaajia.

    Mutta jos tuntuu pahalta puhua ikävistä asioista niin pipoa vaan syvemmälle silmille. Sillähän ne ongelmat katoaa.

    Ja kuinka tämä vaivannäkösi auttoi alkuperäistä kysyjää eteen päin?

    Äänestä

  • "Punaniskapetelle" kirjoitti:

    Ja kuinka tämä vaivannäkösi auttoi alkuperäistä kysyjää eteen päin?

    Viitsitkö punaniskapete googlettaa koska suomessa tehtiin viimeksi kunniamurha?

    Äänestä

  • googlettaa kirjoitti:

    Ylikomisario Veli Hukkasen mukaan pääkaupunkiseudulla on ollut reilun vuoden aikana lukuisia tapauksia, joissa perhe on uhannut tappaa maahanmuuttajanaisen sen takia, että tämä on halunnut eroon väkivaltaisesta parisuhteesta. Poliisi on järjestänyt naiset yhdessä sosiaaliviranomaisen ja muiden auttavien tahojen kanssa salaisiin turva-asuntoihin.

    Helsingissä on surmattu kahden viime vuoden aikana viisi maahanmuuttajanaista. Tapauksissa ei ole paljastunut viitteitä kunniaväkivallasta

    "http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2006/04/440752"

    Äänestä

  • pyytämäsi henkilö kirjoitti:

    "Tapauksissa ei ole paljastunut viitteitä kunniaväkivallasta"

    Asiallinen ja mietitty vastaus linkkeineen. Kiitos.

    Äänestä

  • googlettaa kirjoitti:

    Viitsitkö punaniskapete googlettaa koska suomessa tehtiin viimeksi kunniamurha?

    Juurihan tuolla yllä linkkasin Hesarin artikkelin jossa Monika-Naiset Liiton toiminnanjohtaja Reet Nurmi sanoo:

    "Kunniamurhiakin on Suomessa Nurmen mukaan tapahtunut. "Ne eivät tietenkään tule suoraan meidän tietoon, mutta naiset ovat niistä kertoneet."

    ja Turun Sanomista:

    http://arkisto.turunsanomat.fi/?ts=3,0:0:0:0,0:0:0:0:0,0,1:0:0:0:0:0:Kunniamurha

    "Poliisi pelkää kunniamurhia tapahtuvan pian

    Helsingin poliisi pelkää, että kunniamurha on pian Suomessa totta. Ylikomisario Veli Hukkasen mukaan pääkaupunkiseudulla on ollut reilun vuoden aikana lukuisia tapauksia, joissa perhe on uhannut tappaa maahanmuuttajanaisen sen takia, että tämä on halunnut eroon väkivaltaisesta parisuhteesta. Poliisi on järjestänyt naiset sosiaaliviranomaisen ja muiden auttavien tahojen kanssa salaisiin turva-asuntoihin. Tapauksissa joudutaan turvaamaan myös muun muassa vanhempien ja lasten tapaamisia sekä oikeudenkäyntejä. Väkivaltarikosyksikön johtaja, rikosylikomisario Kari Tolvanen pitää kunniamurhaa mahdollisena."

    Onko se muuten niin vaikeaa laittaa googleen hakusankasi vaikka kunniamurha ja katsoa millaisia uutisia napsahtaa ruutuun?

    Suomessa on vielä aika vähän potentiaalisia kunniamurhaajia verrattuna Ruotsiin ja Saksaan. Voisko siinä olla syy miksei ongelma ole täällä yhtä pinnalla kuin noissa maissa?

    Kysymykseen mitä hyötyä tästä keskustelusta on aloittajalle; kuten sanoin, minä kehotin menemään poliisin juttusille ja otamaan yhteyttä tuohon Monikaan. Siinä oma kontribuutioni aloittajan kysymykseen. Eikö piisaa?

    Muu on sitten aiheeseen liittyvää yleistä pohdintaa. Kiellettyä kenties?

    Näytät perehtyneen aiheeseen laajalti. Mistä mielenkiintosi juuri kunniamurha-kysymykseen sai alkunsa?

    Keep up the good work! Älä anna näiden lannistaa itseäsi, olet selvästi yksi harvoista, jotka pyrkivät järkevään keskusteluun ja myös perustelet asioita etkä tyydy mutu-artikulointiin.

    Äänestä

  • googlettaa kirjoitti:

    Viitsitkö punaniskapete googlettaa koska suomessa tehtiin viimeksi kunniamurha?

    http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Helsingin poliisi piilottanut tyttöjä kunniaväkivallan uhantakia/HS20060318SI1KA01so5

    Eli ongelma on ihan todellinen meilläkin :(.

    Äänestä

  • ulkopuoliselta kirjoitti:

    http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Helsingin poliisi piilottanut tyttöjä kunniaväkivallan uhantakia/HS20060318SI1KA01so5

    Eli ongelma on ihan todellinen meilläkin :(.

    Tiedän tunteesi paremmin kuin uskotkaan ja haluan toivottaa sinulle voimia. Itse olen ollut vuosia tekemissä kurdikulttuurin kanssa ja ikävän tavallista heidän kulttuurissan tuntuu tuo uhkailu olevan. Olen itse käynyt kädenvääntöä siitä ettei lastani ympärileikata tai viedä isän maahan (jossa ns. sotatilanne tällä hetkellä) selkäni takana. Nyt olen asiassa voiton puolella.

    Kun minulla oli samanlainen tilanne poliisi ei auttanut ollenkaan, he eivät voi tehdä mitään jos lasta ei oikeasti olla maasta jo viemässä, joten sinuna hakisin lähestymiskieltoa juuri tuon uhkaamisen takia.

    Asia kannattaa ottaa vakavasti vaikka tuntuukin että kurdeilla on usein tapana kiivastuneena syöstä sammakoita suustaan, mutta ottaisin sinuna silti vakavasti sillä jo naapurimaastamme ruotsista voimme nähdä ikävä esimerkkinä että näitä uhkauksia on toteutettu.

    Pidä lapsen passi tallessa, keskustele rajavartioston ja poliisin kanssa että uhka on todellinen, sanoivat mitä sanoivat on mahdollista saada passiin merkintä että pysäyttävät rajalla ja tarkistavat onko henkilöllä oikeus matkustaa lapsen kanssa. Itse täytyy olla nyt aktiivinen eikä ottaa pienintäkään riskiä! Tsemppiä

    Äänestä

MLL:n Amoral-hanke on erikoistunut juuri "kunniaan liittyvän väkivallan" mystifioinnin purkamiseen, eli nostamaan aihetta julkisuuteen ja antamaan mahdollisuuden kaikille sitä kohtaavien saada apua.

Aiheeseen paneutuneiden asiantuntijoiden kanssa voi keskustella aiheesta..

PÄIVYSTÄVÄ PUHELIN: 044-3114131
-päivystysajat ma klo 10-12 ja to klo 12-14

Lisää tietoja hankkeesta suomen, englannin, turkin ja arabian kielillä netistä:
www.amoral.mll.fi

Äänestä

kaikki jotka vähättelee "kunniamurha" suomessa olkka hyva ja herata ja katto uutiseita!

Äänestä
  • Kiitos kaikille!
    Ongelma on elämässäni suuri painajainen. Asia on hoidossa virkavallan tiimoilta ja muutoinkin. Mutta silti minulle ja lapselleni voi tapahtua mitä vaan. Yksi virhe ihmissuhteen valitsemisessa sai elämästäni painajaisen. Osoite salainen, numerot salaiset, paikkakunnan vaihto edessä, lapsen suojelu edessä, koska isä yrittää hyötykäyttää maahanjäänti "valuttana"..
    Illalla ihan rukoilin, että voi hyvä jumala, minun paappani taistelivat minulle vapaan isän maan, täällä saan elää ja hengittää, ei tarvitse pelätä ja yksi Kurdi tulee ja vie pohjan siltä minkä maatamme puolustaneet sodassa kaatuneen nuoret miehet toivat meille vapauttamme ja maatamme puolustaessaan. Turhaanko heiltä lähti elämä, tulevaisuus? Jäi kokematta nuoruus, parahain elämä ja lapset, ehkäpä rakastaminen jne. Että me saisimme elää sananvapaudessa ja turvallisuudessa. Älkää hyvät päättäjät ottako tänne enempää kurdeja, joilla niin ristiriitainen ja erilainen kulttuuri!! Surffatkaa netsissä, ja etsikää tietoa kulttuurista ja siitä mitä se toteuttaa!!
    Jumalalle kiitos, että heitä ei ole täällä vielä niin paljon kuin Saksassa, joka alkaa olemaan pulassa, samoin ruotsi. Kyllä viranomaisen täytyy pystyä suojelemaan SUOMALAISTA, oman maan kansalaista. Kuka täältä lähteen Turkkiin minä vaiko kurdi? Otan tosissani kaikki esitetyt uhkaukset. Ikinä ei kenkään kurdin pidä luulla, että meidän yhteiskuntaan tullaan heittelemään kevein perustein toisten ihmisten tappamista. sellainen ihminen ei ole normaali, vaan tarvitsee palautuksen kotimaahansa. Jos tilanne kohdallani hankaloituu teen sen hyvin julkiseksi tiedoitusvälineiden avulla, ja järjestän vaikka mielenosoituksen Helsinkiin. Kurdien uhkaileminen täällä Suomessa pitää saada kuriin, vaikka heidät sinne kurdistaniin palauttamalla, tässä valta valtiovallalla ja poliisilla, joten sinnekin on kohta asiaa!! Taistelen niinkuin poijat silloin henkensä edestä sodassa, se on varma.!!

    Äänestä

  • uhattu kirjoitti:

    Kiitos kaikille!

    Eikö nyt olisi jo aika ruveta tarkemmin kattomaan minkälaista väkeä tänne otetaan.Rupee suoraan sanottuna käpy palamaan. Ei se voi olla kovin vaikee homma arvioida ns. maahantulohaastattelussa minkälainen tapaus kyseinen james on. Kukkahattutädit ne voivottelee ettei rikollisia mamuraukkoja voi palauttaa "pahaan" kotimaahansa. Voi tulla raiskaajalle pipi ja tädit ei oo hoitamassa asioita.
    Vittu tämmöstä touhua ei jaksa enää kattoa.

    Äänestä

  • ei tippaakaan enää kirjoitti:

    Oivasti sanottu, nyt rajat kurdien kohdalla kiinni, kunosaavat käyttäytyä vaan maahantulo haastattelussa. Nyt pitää loppua kunniamurhilla uhakilu ja painostaminen. Nyt pitäisi suomen hallituksen jo ottaa kantaa asioihin, sitä varten se ulkomaalaisvirasto kait on??

    Äänestä

  • uhattu kirjoitti:

    Kiitos kaikille!
    Ongelma on elämässäni suuri painajainen. Asia on hoidossa virkavallan tiimoilta ja muutoinkin. Mutta silti minulle ja lapselleni voi tapahtua mitä vaan. Yksi virhe ihmissuhteen valitsemisessa sai elämästäni painajaisen. Osoite salainen, numerot salaiset, paikkakunnan vaihto edessä, lapsen suojelu edessä, koska isä yrittää hyötykäyttää maahanjäänti "valuttana"..
    Illalla ihan rukoilin, että voi hyvä jumala, minun paappani taistelivat minulle vapaan isän maan, täällä saan elää ja hengittää, ei tarvitse pelätä ja yksi Kurdi tulee ja vie pohjan siltä minkä maatamme puolustaneet sodassa kaatuneen nuoret miehet toivat meille vapauttamme ja maatamme puolustaessaan. Turhaanko heiltä lähti elämä, tulevaisuus? Jäi kokematta nuoruus, parahain elämä ja lapset, ehkäpä rakastaminen jne. Että me saisimme elää sananvapaudessa ja turvallisuudessa. Älkää hyvät päättäjät ottako tänne enempää kurdeja, joilla niin ristiriitainen ja erilainen kulttuuri!! Surffatkaa netsissä, ja etsikää tietoa kulttuurista ja siitä mitä se toteuttaa!!
    Jumalalle kiitos, että heitä ei ole täällä vielä niin paljon kuin Saksassa, joka alkaa olemaan pulassa, samoin ruotsi. Kyllä viranomaisen täytyy pystyä suojelemaan SUOMALAISTA, oman maan kansalaista. Kuka täältä lähteen Turkkiin minä vaiko kurdi? Otan tosissani kaikki esitetyt uhkaukset. Ikinä ei kenkään kurdin pidä luulla, että meidän yhteiskuntaan tullaan heittelemään kevein perustein toisten ihmisten tappamista. sellainen ihminen ei ole normaali, vaan tarvitsee palautuksen kotimaahansa. Jos tilanne kohdallani hankaloituu teen sen hyvin julkiseksi tiedoitusvälineiden avulla, ja järjestän vaikka mielenosoituksen Helsinkiin. Kurdien uhkaileminen täällä Suomessa pitää saada kuriin, vaikka heidät sinne kurdistaniin palauttamalla, tässä valta valtiovallalla ja poliisilla, joten sinnekin on kohta asiaa!! Taistelen niinkuin poijat silloin henkensä edestä sodassa, se on varma.!!

    ja hyvä, että veit asian eteenpäin. Tuollainen uhkailu on todella ala-arvoista.

    Ei kuitenkaan kannata yleistää, ei kaikki kurdit samanlaisia ole.

    Äänestä

kertoisisitko kuulumisia? olisi kiva kuulla et oletko selvittännyt asiaasi virannomaisten kanssa koska toi on kamala juttu toi kunniamurhalla uhkailu! olethan sentään muuttannut salaiseen osoitteeseen mihin mies ei ainakaan heti löydä? nimiähän on helpohko muuttaa jos tuntuu et viel helpompi pysyy siltä piilossa! se ei koskaan lopu jos tollasta uhkaa mun tuttui on kertonnut et näkivät aivan kauheita tapauksia turkissa asuessaan ja ne kaikki oli kurdilaisten miesten tekoja! itse olen Istanbulissa käydessäni melkein kerran lentännyt perseelleni kauhusta kun kaveri sanoi et toikin nainen on saannut tuta kunnianloukkausta mutta se sentään käveli vaan oli kamalan vamman saannut en voi sitä tässä kuvata!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

uhattu kirjoitti:

Turkin kurdi on uhannut minua ja lastani kunniamurhalla. Syyt murhalla uhkaamiseen ovat vähäpätöisiä, kuten jos jokin asia ei asia ei ole hänen mieleisensä, josta olen keskustellut jonkun muun henkilön kanssa. Lastani on uhattu kunnimurhalla jo syntymättömänä, tyyliin, jos alkaa tapaamaan suomalaisia miehiä meidän kulttuurin mukaan. Onko tämä normaalia puhetta kurdeilta, vai onko henkilö ei terve tapaus. Antakaa neuvoja hyvät ihmiset? Emme ole yhdessä koskaan asuneet/ eläneet vain seurtusteleet hetken, syynä uhkailuun on että en anna lastani hyväksi käyttää dnana eli maahan jäänti lupana, koska lapsesta ei ole muutoin välittänyt ja aborttiin vain painosti vielä kuudennella raskaus kuukaudella. On myös uhannut kostaa llapsen pitämisen tappamalla tämän tai sieppaamaalla turkkiin. Mistä apu? Tämä ei ole provo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu