Ruusunenko

Voi Voi Vanhasta. Eiks mies osaa jo lopettaa ja herätä ruususen unesta. Kattos nyt kerrankin peiliin ja miettis kaksi kertaa missä mennään. Ihmissuhde kurssille sun pitäs kai mennä?. Susan sinulla vielä tallella omaa minäänsä.
2285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Susanhan se tässä keississä oli se, joka ei osannut normaalien aikuisten ihmisten tavoin nuolla haavojansa yksin, niin kuin ihmiset tavallisesti tekevät parisuhteen kariuduttua. Ottamatta kantaa Vanhasen oikeusjutun nostamisen järkevyyten, onhan se kamalaa, jos omasta parisuhteesta ja yksityiselämästä kirjoitetaan kirja vai tykkäisitkö itse että sinun tekemisesi seksielämää myöten painettaisiin kirjoihin ja kansiin?

Äänestä

No kyllähän se tilanne on pikemminkin niin, että jos joku on minänsä hukannut, niin nimenomaan sussu. Lehdessä on keikistelty milloin minkäkin kauneusleikkauksen edellä, sen jälkeen ja siinä välillä yms. yms. Tai tietenkään kun en ihmistä livenä tunne, niin ehkä hänen minänsä vain on tuollainen. Siis se kirjahan oli tarkoitus olla jätetyn kosto mutta homma levisi sitten käsiin. Vanhanen on hoitanu hommansa korrektisti tästä hässäkästä huolimatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruusunenko kirjoitti:

Voi Voi Vanhasta. Eiks mies osaa jo lopettaa ja herätä ruususen unesta. Kattos nyt kerrankin peiliin ja miettis kaksi kertaa missä mennään. Ihmissuhde kurssille sun pitäs kai mennä?. Susan sinulla vielä tallella omaa minäänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu