Huono seksi suhteen loppu ?

Hei, olen 25 mies ja olen seurustellut reilun kuukauden (vasta) erään vajaan 2-kymppisen nuoren naisen kanssa.

Olemme molemmat ilmeisen rakastuneita toisiimme vaikka olemmekin vasta lähiaikoina oppineet kunnolla tuntemaan toisiamme sillä emme näe viikoilla kovinkaan usein, lähinnä vain viikonloppuisin.

Nyt ongelmaksi muodostuu se että seksi mitä välillämme on ollut on ollut vain toistemme tyydyttämistä käsin, toisinsanoen yhdyntä ei ole tuottanut tulosta vielä jostain kumman syystä, joko omat haluni loppuvat suoristuspaineiden takia juuri kun pitäisi alkaa puuhastelemaan tai sitten emme ole löytäneet kunnon asentoa jossa rakastella.

Kiihotumme kuitenkin toisistammme kun suutelemme ja koskettelemme toisiamme. Nyt ongelmaksi muodostuu se että olen itse kokematon ikäisekseni ja tyttöystäväni taas on ikävän passiivinen ja varmasti myös kokematon kuitenkin vaikka on ollut useammissa suhteissa jo aikaisemminkin.

Mitä ihmettä pitäisi tehdä ? Pitäiskö lopettaa suhde jo alkumetreillä ja luovuttaa, vai yrittääkkö itsepintaisesti ?

Halu olisi mutta jokainen epäonnistunut kerta kun tuppaa tuomaan vaan entistä enemmän suorituspaineita ja pettymystä. Tilanne tuntuu pahalta ja ei tiedä pitäisikö hakeutua lääkärille asian tiimoilta.

Kokemuksia ja vinkkejä ???
81639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itselläni on hyvin samankaltaiset kokemukset, vaikka halusin kovasti, jännityksen vuoksi ei tahtonut onnistua...nyt kuitenkin olen ollut puoli vuotta naisen kanssa joka aidosti rakastaa minua ja oli kärsivällinen.
Kun oppii tuntemaan toisen ja tottuu ajatukseen että ollaan yhdessä aivan lähekkäin, luonto hoitaa loput! ;)
Itselläni meni n.4kk että aloin olla itsevarma ja naisenikin on nykyisin varsin tyytyväinen!
Lykkyä teille molemmille, älkää nyt tuhotko hienoa juttua noin mitättömän asian takia.

Äänestä
  • Kiitos muuten tosi paljon kun kerroit omista kokemuksistasi. Tuo 4kk on aika pitkä aika mutta toivon että saataisiin tyttöystävän kanssa homma toimimaan kunnolla tuossa ajassa edes. Edistystä tulee ajan kanssa se on huomattu :)

    Äänestä

Ette löydä sopivaa asentoa? Jotenki musta kuullostaa enemmän siltä, että kumpikin on ns. hannaava osapuoli, joka odotta toisen osaavan ja hallitsevan tilanteen paremmin.

Yrittäkää molemmat rentoutua ja nauttia lemmen hetkistänne. Et maininnut kauanko olette tunteneet toisenne. Kuitenkin olette seurustelleen reilun kuukauden, joka on hyvin lyhyt aika. Lähes kokemattomina voi olla ihan antaa seksielämän odottaa vähän aikaa ja antaa luottamuksen kasvaa.

Suosittelen sinnikästä yrittämistä, jos kahden kuukauden seurustelun jälkeenkään ette kykene varsinaiseen yhdyntään, ja se vaivaa, niin sitten voi lopettaa seurustelun.
Karu totuushan sekin on, että seksi kuuluu oleellisesti parisuhteeseen..

Äänestä
  • Ihmiseen tutustuminen vie aina aikansa. Se, että voi luottaa toiseen ja voi olla avoin, rento, vapautunut, toisen seurassa on parasta mitä kuvitella voi. Kun nämä asiat on kunnossa ns suorituspaineetkin menevät saman tien romukoppaan. Joskus vaan tutustuminen ja pinnan rikkominen vie aikansa. Malttakaa nyt vielä olla suhteessa, yhden kuukauden perusteella ei vielä kannata pensseleitä iskeä santaan :))

    Kun minusta tuntuu, että teillä molemmilla on vähän lukkoja päällä seksin suhteen, niin ainakin minä ryhtyisin puhumaan näistä "kiusaavista" asioista. Asiat eivät välttämättä siitä ratkea, mutta pääasia onkin, että avautuisitte toisillenne ja tunnustaisitte toisillenne niitä salaisuuksia joita ette missään tapauksessa muille sanoisi. Se luo pohjan luottamukselle ja kiintymykselle. Ja sille oikealle rakkaudellekin :))

    Äänestä

  • ykä kirjoitti:

    Ihmiseen tutustuminen vie aina aikansa. Se, että voi luottaa toiseen ja voi olla avoin, rento, vapautunut, toisen seurassa on parasta mitä kuvitella voi. Kun nämä asiat on kunnossa ns suorituspaineetkin menevät saman tien romukoppaan. Joskus vaan tutustuminen ja pinnan rikkominen vie aikansa. Malttakaa nyt vielä olla suhteessa, yhden kuukauden perusteella ei vielä kannata pensseleitä iskeä santaan :))

    Kun minusta tuntuu, että teillä molemmilla on vähän lukkoja päällä seksin suhteen, niin ainakin minä ryhtyisin puhumaan näistä "kiusaavista" asioista. Asiat eivät välttämättä siitä ratkea, mutta pääasia onkin, että avautuisitte toisillenne ja tunnustaisitte toisillenne niitä salaisuuksia joita ette missään tapauksessa muille sanoisi. Se luo pohjan luottamukselle ja kiintymykselle. Ja sille oikealle rakkaudellekin :))

    toisillenne, jos et pysty puhumaan seksistä kumppanisi kanssa elä ota uutta kumppania se ei ratkaise asiaa.

    Äänestä

Ei tuommosessa asiassa kumppanin vaihto auta. Tai no, jos te molemmat olette kokemattomia, niin tietysti kokeneempi kumppani voi toimia sulle "opettajana", mutta siihenkö sitten pitäisi parisuhde perustaa...?
Sehän on paljon kivempaa opetella kaikkea yhdessä. Puhukaa asioista; mitä haluaisit hänen tekevän sinulle ja mitä hän haluaisi sinun tekevän itselleen. Jo sekin, että tyydytätte toisenne käsin, on hieno alku.
Lainatkaa kirjastosta joku seksiopas, tai ostakaa sellainen. Lukekaa sitä yhdessä, jutelkaa lukemastanne ja kokeilkaa! Näistä asioista on ihan turha ottaa paineita. Ei teillä mitään pahempia ongelmia ole, jos pystytte tyydyttämään toisenne käsin. Tyttöystäväsi passiivisuus voi todellakin johtua siitä, että hän on kokematon, hän saattaa jopa pelätä yhdyntää. Tietysti on olemassa sekin kurja mahdollisuus, että tyttöystävälläsi on pahoja kokemuksia seksiin liittyen ja ajatus siitä, että joku työntyy häneen sisälle, saa hänessä aikaan negatiivisia tunteita. Pääasia on, että nämä asiat täytyy selvittää! Eli puhukaa.
Ja asennoista vielä: ainakin yksi hyvin rento asento, jossa ei pitäisi kellekään tulla suorituspaineita, on se, jossa mies makaa rentona selällään ja nainen on hajareisin polvillaan tämän päällä ratsastamassa. Mies voi ihailla ja hyväillä rakastamaansa naista, ja nainen voi liikkua juuri sellaisella tavalla, joka tuottaa hänelle eniten nautintoa. Lisäksi, jos naista pelottaa yhdyntä, tässä asennossa hän kontrolloi itse tilannetta, joten sen pitäisi jo tuoda hiukan itsevarmuutta lisää hänellekin. Sitä paitsi meidän kotona tuo on molempien lempiasento... :)

Äänestä

Miten toden näköistä on että tapaa henkilön johon rakastuu? Aika pieni ainakin omasta kokemuksesta. Miten seksin voi antaa tuhota suhde? Ja te ootte ollut yhdessä niin vähän aikaa. Ehkä kannattaa yrittää, tuskin teillä niin paljon vielä aikaa on mennyt yrittämiseen. Kyllä se siitä, tärkeää on läheisyys ja kaikki suoriutuu ajallaan

Äänestä

vai kiinni? olen samaa mieltä muiden kanssa keskustelusta ja juttelemisesta.
Kiinnostaisi silti,että onko teillä luonnollista olla valot päällä toistenne seurassa alasti?
Koska nuorempana kun yritin seksiä ekaa kertaa silloisen poikaystäväni kanssa, hän oli vielä neitsyt, enkä minäkään mistään oikein mitään tiennyt. Sormin kaikki onnistui ja saimme tyydytystä, mutta tosi paikan tullen poikaa alkoi jännittämään ja seisokki laski eikä yhdynnästä tullut mitään. puoli vuotta siihen meni ennenku seksi onnistui ja sekin tapahtui vahingossa kun se liukui vahingossa sisään =) sen jälkeen kaikki toimi hyvin. Siinä välissä ennenkuin tuo onnistui opimme olemaan alasti toistemme seurassa ja opettelimme toistemme mieltymyksiä ja opimme puhumaan. Aikaa siihen ei tarvitse niin kovin kauna mennä kuin meillä.

Neuvoni onkin, että valot päälle ja vaatteet pois. Makailkaa sängyssä ja hyväilkää toisianne ja tehkää toisillenne selväksi,että illan ei tarvitse päätyä yhdyntään. Katselkaa, ja tutkikaa. kysele mikä tuntuu hyvältä ja kannusta koskettelemaan itseäsi (en tarkoita pelkkää penistä) vaan kaikkialta.
Minä en suosittele ongelmaisen seksin ensiasennoksi naista ratsastamassa, sillä se on varsinkin ujolle tytölle liian avoin asento, kokemattomana pitää itse olla tekevä osapuoli ja yksin ylhäällä kaukana miehestään, en usko, että se toimii. Ja voisitte kokeilla sellaista, että kun olette kiihottuneita ja kummankin tekee mieli viet peniksesi naisen huulille (seisoi tai ei) ja liikuttelet sitä siinä, ilman kiirettä, eikä tarvitse työntyä sisään. kiusoittelet ja tutustut siihen mahdollisuuteen, että se voisi mennä sinne sisään. Voit sormilla kokeilla onko naisesi kostunut ja levittää nesteitä myös ulkopuolelle naisen huulille ja kun peniksesi liukuu siinä niin uskoisin sen kiihottavan molempia varsinkin jos ette ole ottaneet sitä painetta, että sen pitäisi päätyä yhdyntää. Rauhallisuus on valttia.

Tuli ehkä pitkä ja liian yksityiskohtainen tarina, mutta toivoisin sen auttavan sillä seksi ihmisen kanssa jota rakastaa ja josta välittää on niin kaunista.

Ja siinä olen samaa mieltä, että on hyvä kun olette molemmat kokemattomia ja voitte yhdessä tutustua seksin saloihin, se lähentää. Ja ajan kanssa saatte mahtavan läheisen suhteen toisiinne.

Pahoittelen jos tämä oli liian ei sopiva neuvo tai liian jotain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jonas25 kirjoitti:

Hei, olen 25 mies ja olen seurustellut reilun kuukauden (vasta) erään vajaan 2-kymppisen nuoren naisen kanssa.

Olemme molemmat ilmeisen rakastuneita toisiimme vaikka olemmekin vasta lähiaikoina oppineet kunnolla tuntemaan toisiamme sillä emme näe viikoilla kovinkaan usein, lähinnä vain viikonloppuisin.

Nyt ongelmaksi muodostuu se että seksi mitä välillämme on ollut on ollut vain toistemme tyydyttämistä käsin, toisinsanoen yhdyntä ei ole tuottanut tulosta vielä jostain kumman syystä, joko omat haluni loppuvat suoristuspaineiden takia juuri kun pitäisi alkaa puuhastelemaan tai sitten emme ole löytäneet kunnon asentoa jossa rakastella.

Kiihotumme kuitenkin toisistammme kun suutelemme ja koskettelemme toisiamme. Nyt ongelmaksi muodostuu se että olen itse kokematon ikäisekseni ja tyttöystäväni taas on ikävän passiivinen ja varmasti myös kokematon kuitenkin vaikka on ollut useammissa suhteissa jo aikaisemminkin.

Mitä ihmettä pitäisi tehdä ? Pitäiskö lopettaa suhde jo alkumetreillä ja luovuttaa, vai yrittääkkö itsepintaisesti ?

Halu olisi mutta jokainen epäonnistunut kerta kun tuppaa tuomaan vaan entistä enemmän suorituspaineita ja pettymystä. Tilanne tuntuu pahalta ja ei tiedä pitäisikö hakeutua lääkärille asian tiimoilta.

Kokemuksia ja vinkkejä ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu