Olen huomannut, että monissa seuranhakuilmoituksissa ja tuolla iki-ihanalla ihannenainen palstalla vaaditaan, että naisella on hyvä perhetausta. Mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa ja miten tärkeää se on? Miten se teidän mielestänne vaikuttaa? Miten suhtaudutte, jos nainen kertoo, että biologinen isä jätti äidin hänen ollessaan raskaana ja että äiti on kasvattanut lapsen yksin? Miksi se on niin negatiivista? Miten uskotte sen vaikuttaneen kyseiseen naiseen niin negatiivisella tavalla, ettette voisi kuvitella suhdessa kyseisen naisen kanssa?
Hyvä perhetausta?
yh:n tytär
191384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Deitti-, unelmamies- tai nainen-palstallahan luetellaan haaveita. Harva tosissaan uskoo, että kukaan kaikki kriteerit täyttäisi. Eihän siitä haittaakaan olisi, jos nainen sattuisi olemaan älyläs, rikas, kaunis, koulutettu jne. Mutta harva kai niitä todellisuudessa odottaa ja jos odottaakin, kuka meistä taviksista haluaisi niin ulkokultaisen kumppanin?
Minusta perhetausta on itsessään aivan joutavanpäiväinen kriteeri. Mutta taustalla on vakavampi ajatus, jota ei voi sivuuttaa. On todennäköisempää, että rikkinäinen perhetausta on aiheuttanut ihmiselle traumoja, joita ei ole selvitelty. Niinpä on olemassa riski, että ne tulevaisuudessa kaadetaan puolison niskaan.
Enkä sano tätä pahalla, olenhan itsekin avioroperheen lapsi.
niitä traumoja voi olla ihan perusperheen lapsellakin... mulle on jäänyt trauma huutamisesta, en voi sietää sitä sitten pätkääkään.
Isä ja äiti takuulla pitää toisistaan kiinni hautaan saakka, mutta perhana kun eivät voi tehdä sitä ilman jatkuvaa huutoa ja tappelua.
Deittipalstat ovat vähän kuin vuokralaisen valitseminen. Jos on paljon valinnanvaraa, niin riskit yritetään minimoida, koska varma ei voi olla.
Miksi ottaa riski, että traumoja onkin, tai perinnöllisiä sairauksia, alkoholismia, masennusta jne... Tai miksi ottaa luottotiedoton opiskelijamies, jos vuokralle on tarjolla työssäkäyvä nainen, jolla on luottotiedot kunnossa?
vaan on tapana tehdä kepposia.
Voihan se olla että työssäkäyvä ookoo-luottotietoinen nainen saa hermoromahduksen ja burnoutin, alkaa juoda ja viettää levotonta elämää, toisaalta se luottotiedoton opiskelija saattaakin saada työpaikan ja asiansa kuntoon.
Voi olla että sen valiogeeneillä ja nuhteettomalla taustalla varustetun ihannekumppanin kanssa kärsitäänkin lapsettomuudesta.
Koskaan ei voi pelata varman päälle, mun strategiani on luottaa siihen että elämä kantaa. Tavalla tai toisella.
No worries. :)
olisko se onnelline lapsuus ja tasapainoine nuoruus?
vaikee sanoo.
olisko se joidenki suussa sit rikkat vanhemmat tai suku?
tai perinteisempi isä, äiti ja lapset. omakotitalossa. maalla.
mistä näitä tietää.. tietänevätkö itsekään. kunhan jotai laittaneet. pitäis kysyy niiltä ketä se non sinne laittanu.
kyllä yksinhuoltajaki saa varmaan kasvatettuu lapsen sillee, et se on onnelline ja kasvais tasapainoseks nuoreks. ei se varmaan helppoo ole, siis lapsen kasvattamine yksin. mut aika monet sais tukee, et ei ne iha täysin yksin kuitenka olis, välttämättä.
Perhetausta on merkittävä paristakin syystä. Koska olen mies ja olemme miesten logiikka -palstalla, käsittelen vain naisen perhetaustaa miehen näkökulmasta.
Isäsuhde on kiistatta naisen elämän merkittävin miessuhde, koska se määrittää miten nainen suhtautuu myöhemmässä elämässään miehiin ja kaikkiin muihin miessuhteisiinsa. Nainen, joka ei ole lapsena saanut kokea isän rakkautta, ei usko olevansa rakkauden arvoinen, eikä siksi osaa ottaa vastaan miehen rakkautta myöhemmässä elämässään. Nainen, joka ei ole voinut luottaa isäänsä, ei osaa luottaa muihinkaan miehiin. Siksi on tärkeää, että naisen isä on ollut rakastava ja luotettava.
Turhaan ei sanota, että nainen odottaa parisuhteessa samanlaista kohtelua kuin on lapsena saanut isältään. Isänsä laiminlyömät naiset ajautuvat elämässään tavallista useammin ongelmallisiin miessuhteisiin. Vastaavasti jos isä on kohdellut tytärtään hyvin, naisella on useimmiten terve itsetunto ja hän odottaa mieheltään samanlaista kohtelua. Isin tytöistä saakin parhaat tyttöystävät ja vaimot. Tilastollisesti avioriskin todennäköisyys kasvaa, jos toinen tai kummatkin puolisoista ovat avioeroperheistä. Se ei ole sattumaa.
Toinen tekijä on hoiva ja suoja, jonka isovanhemmat voivat tarjota mahdollisille lapsenlapsilleen. Sanomattakin on selvää, jos naisella on kaksi hyvää vanhempaa, tulee mahdollisilla lapsilla olemaan naisen puolelta kaksi hyvää isovanhempaa. Se on merkittävä tekijä lasten kasvatuksen kannalta.
kysyä sulta, että kuinka helvetissä ihminen voi olla noin kylmä laskukone?
Oletko elänyt oikeasti yhtään, vai ainoastaan laskeskellut kammiossasi?
norsunluutornissa.
...jos se isä on läsnä, mutta on vaikka väkivaltainen/alkoholisti/jatkuvasti uskoton/yms.? Onko silloinkin parempi, että isä on kuitenkin siellä tytön elämässä vai olisiko parempi, jos perheenä olisi pelkkä tasapainoinen onnellinen yh-äiti?
En ole koskaan kokenut, etten olisi miehen rakkauden arvoinen. Totta puhuen jos olen rehellinen, niin pidän itseäni melko hyvänä saaliina :)
Ainoa, minkä tuo yh-äitiys on aiheuttanut on se, etten mitenkään automaattisesti pidä miehen läsnäoloa osana onnellista elämää, vaan koen olevani ihan tyytyväinen yksinkin. Ja tietysti sen, että sekä äiti, että minä osaamme tehdä myös ne ns. perinteiset miesten työtkin itse.
Niin ja vielä senkin, etten anna paljoa arvoa biologiselle sukulaisuudelle, vaan niille, jotka rakastavat ja kohtelevat hyvin.
> jos se isä on läsnä, mutta on vaikka
> väkivaltainen/alkoholisti/jatkuvasti
> uskoton/yms.?
Mielestäni puhuin laiminlyömisestä. Perheensä/lapsensa voi laiminlyödä monella tavalla:
1) hylkäämällä perheen kokonaan
2) pahoinpitelemällä
3) olemalla läsnä, mutta vähättelemällä
4) olemalla läsnä, mutta jättämällä huomiotta (esim. ajankäytöllisesti).
Ja niin edelleen. Kaikesta tuollaisesta voi jäädä jälki. En kuitenkaan näkisi tarvetta lähteä erittelemään sen perusteella, millä tavalla naista on laiminlyöty lapsena. Kyse on kuitenkin yksilöllisestä asiasta, jokainen kokee asiat hieman eri tavalla. Oikeastaan ei lasta edes välttämättä tarvitse laiminlyödä millään tavalla, vahinkoa syntyy jo pelkästään siitä, jos lapsi kokee tulleensa laiminlyödyksi.
...eli siis minä olen laiminlyöty, mutta en koe tulleeni laiminlyödyksi... Miten se sopii sun teoriaan? :D
Ja silti kokee olevansa ihan normaali ihminen ja on pärjännyt elämässään vähintään yhtä hyvin kuin ne keskiluokkaisen ydinperheidyllin kasvatit? Onko sitä silti huonompaa suhdemateriaalia?
T: Taustalla enemmän tai vähemmän traumaattinen lapsuus, mutta hyvin tässä porskutettaan eteenpäin.
Tiedostat itsekin, että isäsi on totaalisesti laiminlyönyt kasvatuksesi, koska puhut että isäsi on jättänyt äitisi eikä ole suostunut sinua tapaamaan.
Kokemustaso on toki tärkein, mutta kyse voi olla myös mielen defensiivisestä mekanismista. Kieltäminen/torjuminen on mielen yleisin tapa puolustautua negatiivisia tunteita/kokemuksia vastaan. Toivottavasti kohdallasi ei kuitenkaan ole näin.
Jos kumppanitarjokkaan perheenjäsen olisi esim. juuri vapautumassa huumekauppa- ja väkivaltatuomioista...
vaikuttaa esim.silläkin jo et tehdään lapsia ja lapset kasvaa isommiksi, jos joku isovanhemmista on alkoholistipummi, niin helposti lapsenlapsi saa riesakseen rahaa ruikuttavan isoisän tai äidin. Kova koulu, tai kuten eräänkin tuttavaperheen lapsen rahat oli nisti eno varastanut.
Toisaalta harva ajattelee pariikymmentä vuotta pidemmälle.
Kehityksen kannalta tytön elämään suuri merkitys on isä suhteella. Esim: Mä oon tämmöisen hyvän perheen lapsi, kuten sanotaan, mutta suksia en tänä päivänäkään jalkaani pistä, eikä meillä katsota töllöstä ikinä hiihtoa tai mäkihyppyä, kiitos isän, kaikesta muusta on päässytkin jo sinuiksi (melkein). Täytyy nyt sanoa: mulla on ollut ja on hyvä isä vain urheilun saralla hyvin vaativa ja kunnianhimoinen ja mottona omilla on toimeen tultava taloudellisesti. Mä opettelen löysäämistä vieläkin ja etten olisi itselleni nii ankara.
Täällä on nyt varsin yksipuolisesti käsitelty vain niitä naisia, jotka ovat eläneet äitinsä kasvattamina. Mutta mites te miehet suhtaudutte naiseen, joka on kasvanut yksinhuoltajaisän kanssa?
Äitikin on ollut elämässäni koko ajan läsnä, mutta ensisijainen huoltajani vanhempieni avioeron jälkeen oli isäni. Tällä hetkellä välit molempiin vanhempiini ovat erinomaiset ja heidän keskinäiset välinsäkin ovat hyvät. Isääni näen kuitenkin edelleen useammin ja hänelle on suurempi osa elämässäni.
Mitäs tästä sanotte? Mitä traumoja mulla mahdollisesti on =)?
kato muita alaspäin, sitä ikäänkuin itse nousee suhteellisesti korkeammalle tasolle ja miten vaivattomasti.
Vittuako sillä on väliä, vaikka toinen olisi perheestä jossa on vaikkapa väkivaltainen isä joka säännööisesti antaa pataan niin äideille, kuin tyttärille, pääasia on, että toinen saa isukin mallia ja kulissit on kunnossa.
Tähän sopii Juicen sanoitus "vaikk on ruvella perse, niin paidat on siliämässä".
"Miten uskotte sen vaikuttaneen kyseiseen naiseen niin negatiivisella tavalla, ettette voisi kuvitella suhdetta kyseisen naisen kanssa?"
Ei estäisi. Joillakin porvaripelleillä on vain nämä sosiaaliset standardit, jotka naisen on täytettävä täyttääkseen herrojen tyttöystävä-kriteerit. Vitut siitä Naisesta, tärkeintä on status ja ulkoiset seikat, kuten juuri esim. perhetausta. Mut, sitä saa, mitä tilaa.
Omassa elämässäni olen huomannut, että perhetaustalla/ sosioekonomisella taustalla on yllättävän iso merkitys parisuhteen muodostamisessa.
Tulen itse ehjästä ydinperheestä, mutta kaikenlaista muuta draamaa perhe-elämään on mahtunut. Olen huomannut että minun on paaaaljon helpompi rakentaa parisuhdetta sellaisen miehen kanssa, jolla on ollut elämässään samantapaisia kokemuksia, kuin ns. malliperheestä tulevan miehen kanssa.
Ystävyyssuhteissa taustalla ei ole niin suurta merkitystä, mutta kyllä eletty elämä ja sen mukanaan tuomat kokemukset niissäkin suhteissa vaikuttavat.
En voisi kuvitella seurustelevani sellaisen miehen kanssa, joka toivoo naiseltaan hyvää perhetaustaa.