FINBALTICISTA

Ihmetystä herättävää

Hakkivoxin vieraskirjasta poimittu vastaus erään kirjoittajan kysymykseen kuului näin.

Ongelmia oli ja suurimpina olivat ne kappaleet, jotka on tallennettu eri koneella kun soitetaan eli pitäisi aina olla se sama toistava soitin, jolla tallennuskin on tehty tai sitten originaali levyt.

Tarkoittaako tuo siis sitä että Hakkivox on käyttänyt finbaltic finaalissa poltettuja levyjä? Eihän se ole sallittua?

78

4785

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .....

      Sepä toimii tai ei toimi "ajatuksen" voimalla. Eiks tuo oo ihan selvä paljastus. Hyvä että ollaan näin tyhmiä ja aliarvioituja karaokeharrastajia. Selviää paljonkin asioita - ihan nokkiemme eestä. Olen se "häirikko".

      • asioihin

        Keskustelussa alkoi vilahtamaan käsite mp3 joka ei nyt taas tuohon karaokeen liity millään tavalla. MP3 on pakkausformaatti musiikille, ei siis dvd:lle.

        Musiikin kopioinnille ammattikäyttöön saa luvan teostolta sekä gramexilta (ns. dj sopimus) mutta karaokelevyjen kopioimiseen ei saa minkäänlaista lupaa mistään.

        Jos siis kopioituja levyjä on käytetty jossain kisassa, niin mielestäni silloin on kyllä syyllistetty rikokseen. Vaikka kisa onkin käyty Virossa, niin eiköhän se ole rikos sielläkin käyttää noita poltettuja levyjä.

      • ....
        asioihin kirjoitti:

        Mua vain itseäni huvitti yksi juttu...

      • mieti.

        Eikö se leffa tason I-pod olis parempi, kun on niin kevytkin. Ja huomaamaton.

      • tilletalle
        mieti. kirjoitti:

        Eikö se leffa tason I-pod olis parempi, kun on niin kevytkin. Ja huomaamaton.

        Mutta todellakin mp3 on eräs formaatti.

        Mutta kaikki alkuperäiset levyt soivat joka vehkeessä. Piraatit poltetut tietää siitä, että joku raita ei vain toimi. Tai sitten ei koko lätty ei pelaa. Joskus säälittää katsoa hikihatussa säätäviä kj:tä kun... Niin... ainahan naarmuja löytyy. Mutta dvd saa olla aikalailla monta kertaa pizza- tai pullalautasena, ennenkuin naarmut sen kuuluvuutta estää. Piraattilevyjen polttajiakin on monentasoisia - tekevät juttujaan ja onneksi eivät osaa. Joten uskon että tämä "ilmiö" ei ole kovinkaan yleistä. En ole kauhiasti siihen asiaan viittinyt huomiotani kiinnittää.

        Menen mielummin vaikka sitten toiseen paikkaan laulamaan...

        Tekniikka ei teetätä sinällään ongelmia. Jotkut asiat tulevat esiin vain paljastuakseen.

        Muuten en ota asiaan mitään kantaa. Tämäkin asia on senverta kaksipiippuinen juttu. Monesti köyhillä on taito, muttei rahaa. Se kenellä on rahaa, mutta ei halua maksaa palakoon roviolla. Joillakin on rahaa ja peli reilua.(ym. osin) Joka junaan menijöitä riittää...

      • sepelisäkki
        tilletalle kirjoitti:

        Tilletalle ei nyt tiedä, mistä puhuu.

        Alkuperäisetkään dvd:t eivät joskus suostu yhteistyöhön jonkun tietyn soittimen kanssa. Ja tästä on ihan ensi käden kokemusta.

      • sanoi putkinen
        tilletalle kirjoitti:

        Mutta todellakin mp3 on eräs formaatti.

        Mutta kaikki alkuperäiset levyt soivat joka vehkeessä. Piraatit poltetut tietää siitä, että joku raita ei vain toimi. Tai sitten ei koko lätty ei pelaa. Joskus säälittää katsoa hikihatussa säätäviä kj:tä kun... Niin... ainahan naarmuja löytyy. Mutta dvd saa olla aikalailla monta kertaa pizza- tai pullalautasena, ennenkuin naarmut sen kuuluvuutta estää. Piraattilevyjen polttajiakin on monentasoisia - tekevät juttujaan ja onneksi eivät osaa. Joten uskon että tämä "ilmiö" ei ole kovinkaan yleistä. En ole kauhiasti siihen asiaan viittinyt huomiotani kiinnittää.

        Menen mielummin vaikka sitten toiseen paikkaan laulamaan...

        Tekniikka ei teetätä sinällään ongelmia. Jotkut asiat tulevat esiin vain paljastuakseen.

        Muuten en ota asiaan mitään kantaa. Tämäkin asia on senverta kaksipiippuinen juttu. Monesti köyhillä on taito, muttei rahaa. Se kenellä on rahaa, mutta ei halua maksaa palakoon roviolla. Joillakin on rahaa ja peli reilua.(ym. osin) Joka junaan menijöitä riittää...

        Kyllä se vaan on ikäväkseni todettava että ei ne alkuperäisetkään kaikissa soittimissa toimi. On sitten kyse karaokesta tai dj toiminnasta. Eli dvd levystä tai cd levystä. Ja ei sitä alkuperäistä levyä edes tarvitse käyttää mainitsemanasi pizza- tai pullalautasena. Itselleni tuo ongelma on tullut vastaan monesti ja varsinkin dvd levyillä. Cd levyjäkin mahtuu mukaan aivan liian monta, siis niitä joissa on tuo ongelma. Yleensä homma on tosin kiinni soittimesta mutta on niitä mukaan mahtunut tapauksia, joissa syyllinen on nimenomaan tuo levy.

        Väite siitä että piraatin tunnistaa siitä että joku raita ei toimi, ei siis todellakaan pidä paikkaansa.

      • sepelisäkki
        tilletalle kirjoitti:

        Mutta todellakin mp3 on eräs formaatti.

        Mutta kaikki alkuperäiset levyt soivat joka vehkeessä. Piraatit poltetut tietää siitä, että joku raita ei vain toimi. Tai sitten ei koko lätty ei pelaa. Joskus säälittää katsoa hikihatussa säätäviä kj:tä kun... Niin... ainahan naarmuja löytyy. Mutta dvd saa olla aikalailla monta kertaa pizza- tai pullalautasena, ennenkuin naarmut sen kuuluvuutta estää. Piraattilevyjen polttajiakin on monentasoisia - tekevät juttujaan ja onneksi eivät osaa. Joten uskon että tämä "ilmiö" ei ole kovinkaan yleistä. En ole kauhiasti siihen asiaan viittinyt huomiotani kiinnittää.

        Menen mielummin vaikka sitten toiseen paikkaan laulamaan...

        Tekniikka ei teetätä sinällään ongelmia. Jotkut asiat tulevat esiin vain paljastuakseen.

        Muuten en ota asiaan mitään kantaa. Tämäkin asia on senverta kaksipiippuinen juttu. Monesti köyhillä on taito, muttei rahaa. Se kenellä on rahaa, mutta ei halua maksaa palakoon roviolla. Joillakin on rahaa ja peli reilua.(ym. osin) Joka junaan menijöitä riittää...

        Unohdin mainita...

        Olen mm. töissä hämmästellyt täysin pakasta vedettyä dvd:tä, josta ei toiminut kuin puolet kappaleista. Ja kyseessä oli siis ihan ammattilevy. Kyllä hävetti ilmoittaa, että nyt ei kyllä toimi. Mutta kyseinen levy toimi moitteettomasti toisessa soittimessa.

        Ilmeisesti käyttämäni dvd-soitin oli sitten piraattiversio, tilletallen logiikan mukaan, kun se ei soittanut levyä?

      • Kyllästetty
        sepelisäkki kirjoitti:

        Se nyt on nähty jo moneen kertaan, ettei tuon tyypin tarvitse mitään miettiä, höpötystä tulee selvästi ihan miettimättä.

      • musaani
        Kyllästetty kirjoitti:

        Se nyt on nähty jo moneen kertaan, ettei tuon tyypin tarvitse mitään miettiä, höpötystä tulee selvästi ihan miettimättä.

        Jos vaikka päähän pälkähtäis jotain sanottavaa. Saitin huomioonottaen vaikkapa karaokesta.

    • Kysjälle vastattiin

      Ei laittomilla levyllä FinBaltic finaalia käyty. Niin hullu ei Hakkivox sentään ole.

      Tallenteilla tarkoitettiin Latvian ja Liettuan karaokefirmojen tuotteita.
      Heidän karaokekilpailukappaleet ovat tehneet omiin maihinsa karaokelevyjä tuottaneet lailliset yritykset.

      Heidän tallenteissaan oli oikkuja, kuten joskus on ollut oikkuja täällä kotosuomessakin.
      Kysyjälle selventäisin, että Latviassa ja Liettuassa karaoke ei ole läheskään vielä niissä mittasuhteissa kuin meillä täällä Suomessa tai vaikkapa Eestissä.
      Siellä karaokelevyjen levikki on vielä vähäistä, joten karaoketuottajat valmistavat levynsä itse. Uskon ongelman poistuvan ajan myötä, kuten se on jo lähes kokonaan poistunut meiltä Suomestakin.

      Kysmyksessä eivät siis olleet Eestin eikä Suomen karaokelevyt, joskin KSF:stä ostettu yksi levy täytyi vaihtaa erään suomalaisen kohdalla toiseen soittimeen, jolloin se toimi moitteettomasti.

      Jo kysmyksesi asettelu on mielestäni absurdi, sillä en usko ohjelmatoimistojen riskeeraavan ysitystään ja mainettaan moiseen vilppiin.

      Lexa Mikkola, Ohjelmatoimisto Hakkivox Oy
      FinBaltic King and Queen Karaokekilpailun johtaja

      • ....

        Alkoi heti teksti dominoivasti. Allekirjoitus saa sukat pyörimään jalassa.

        Absurdia kysymystä ei olekaan. Absurdeja vastauksia kyllä on. Harvinaisen asiallinen vastaus muuten. Joskin en ymmärtänytkään mitään, koska olen

        Kettutieteiden lehtori, koulutuksena kaikkinaisen mielikuvituksen akatemian diblomin väkinäinen myöntäminen.

      • epäselvässä

        vastauksessa järjestäjän omassa blogissa mistä sai kyl selvän käsityksen. Sillon kait on turha huutaa et "ottakaa selvää" kun ite kerta epäselvästi mut selvässti sanoo. Mut eiköhän tää selvinnyt ettei ollut mitään epäselvää lopuksi.

      • kummastelija

        Miten täällä muuten tietää kuka kukin on jos ei ole rekisteröitynyt? Varsinkin kun edustaa jotain alan tahoa tai firmaa...

      • tullut allekirjoituksena
        kummastelija kirjoitti:

        Miten täällä muuten tietää kuka kukin on jos ei ole rekisteröitynyt? Varsinkin kun edustaa jotain alan tahoa tai firmaa...

        Jos viittaat Hakkivoxin Lexan vastaukseen, niin henkilön hyvin tuntevana uskon hänen kirjoittavan vain omalla allekirjoituksellaan. Enkä usko, että hän antaisi kenenkään muun ilman haloota kirjoittaa nimellään.
        Joten miksi hänen rekisteröityä?
        Minä taas en uskalla...hih, hih!

      • Kysymyksellä vasatattu
        .... kirjoitti:

        Alkoi heti teksti dominoivasti. Allekirjoitus saa sukat pyörimään jalassa.

        Absurdia kysymystä ei olekaan. Absurdeja vastauksia kyllä on. Harvinaisen asiallinen vastaus muuten. Joskin en ymmärtänytkään mitään, koska olen

        Kettutieteiden lehtori, koulutuksena kaikkinaisen mielikuvituksen akatemian diblomin väkinäinen myöntäminen.

        On hyvä, että täällä käy ottamassa kantaa sivistyneitäkin ihmisiä. Tämä on sinulle kohteliaisuus ei piikki.
        Kiitos ja kunnia asiallisille ja opastaville kannanotoille ja kysymyksille sekä vastauksille.
        Mielestäni Lexan absurdi sopii vallan maniosti epäilevään kysymykseen, johon kysymyksen asettaja epäilevästi kysymyksen muodossa myös vastaa.

        Vai kuinka...miten muuten vastaat?
        Joko olet lakannut tyttöystäväsi pahoinpitelyt?
        Onkohan absurdia vai ei?

      • ....
        Kysymyksellä vasatattu kirjoitti:

        pitänyt kysymyksillä vastaamisiin. Silloinhan tietoisesti käännetään itse kysymyksen ydin ihan aidanseipääseen?

        Tuohon kysymykseen on helppo vastata, kun on ymmärtää mitä kysytään, tai ei heittäydy itse absurdiksi.
        Selkeä vastaus:
        Ei, en ole pahoinpidellyt koskaan tyttöystävääni.

        Absurdius tulee vasta silloin esiin vastaajassa nimenomaan ensimmäisenä: Hän ehdonalaistaa kysyjän kysymyksen ja hänen järjellisyytensä. Ja sitten ottaa vallan omiin käsiinsä. Joihinkin se tehoaa. Toisiin ei.

        Jo aloitus oli kysyjältä kysytty vastakysymys jtkn näin: Ei kai Hakkivoxilla niin hulluja olla? Eikö tämä merkitse sitä, että kysyjä asetetaan kysymyksineen pilkan valoon ja tehostetaan jollain ymmärtämättömällä jonninjoutavalla löpinällä absurdiudesta tai seli seli-juttuja. Allekirjoitus kuitenkin henkilöltä joka tietää, miten firmassa toimitaan. Miksi hän sitä muilta kysyy? Hän todennäköisesti nauttii toisten mollaamisista joka rivillään.

        Jos ihminen kysyy epäilevästi - Hän ymmärtää jotain asioista. Ja rohkenee kysyä hyvinkin yksinkertaista asiaa. Se joka ei ymmärrä mitään, ei osaa edes kysyä, vaan nyökkää kauniisti hymyillen. Toiset vastaa suoraan tai ehdonalaistaa kysymyksen merkityksen. Jälkimmäinen tapa herättää minussa aina epäilyä. Toisilla on taito kysyä toisella taito selitellä. Uskokoon kuka mitä tahtoo.

        Minä en usko ainakaan mitään - tai aika vähän.

      • musaani

        Yleensä firmat vastaa ystävällisesti heitä koskeviin kysymyksiin. Eivätkä provosoidu alentuvaksi vaikka olis minkämoisesta väärinkäsityksestä kyse.

        Ihmettelen suuresti Hakkivoxin Lexa Mikkolan suhtautumista kysymykseen. Luulis Hakkivoxinkin intresseissä olevan valveilla oleva yleisö joka estää laittomuudet? Jos siis Hakkivox toimii laillisesti.

        Firmat laittavat yleensä palautteensa myös siten näkyville että sen mieltää firman viralliseksi vastaukseksi. Jo otsikko ja nimimerkki osoittaa erittäin väkevää ylenkatsetta asiakaskuntaa kohtaan.

        Toivon että tämä osoittautuukin jonkun vääräleuan asiattomaksi viestiksi Hakkivoxin nimiin. Ja kohta oikea Lexa ystävällisesti, asiakasystävällisen nöyrästi kirjoittaa oman, selventävän juttunsa.

      • lauleskelija
        musaani kirjoitti:

        oli Hakkivoxin vastaus.Joillakin vain on jokaiseen asiaan negatiivineen ajatus. On se kummaa touhua kun jokaisesta asiasta pitää kaivaa jotain riidan aihetta.
        Miksiköhän täällä aina pari tällaista viihtyy.
        Kotona ja joka paikassa varmaan ahdistaa niin että täällä pitää päteä.

      • vissiin

        nöyristelee täällä omille asiakkailleen joka käänteessä?

      • musaani
        vissiin kirjoitti:

        nöyristelee täällä omille asiakkailleen joka käänteessä?

        Ei pidä sekoittaa termejä. Nöyryys tarkoittaa hyvää itsetuntoa. Niin hyvää ettei pidä itseään täydellisenä. Niin hyvää että uskaltaa laittaa tekemisensä puntariin ja pystyy harkitsemaan oman tekemisensä eri näkökantoja. Näin pystyy kehittämään toimintaansa ja ottamaan vilpittömästi vastaan asiakaskunnan palautteen.

        Nöyristelyllä taas tarkoitetaan kansanomaisesti "perseennuolentaa". Sillä ei ole mitään tekemistä nöyryyden kanssa.

        Maailman huipputekijöiden suusta kuulee monesti tuon nöyryyden ajatuksen omassa tekemisessään. Synonyymi sanalle nöyryys vois olla kunnioitus. Tai huomioon ottaminen.

        Lexan otsikko "OTTAKAA SELVÄÄ" ei kieli huomioon ottamisesta, kunnioituksesta eikä näin ollen nöyryydestäkään. Siksi sitä on vaikea mieltää oikeaksi yrittäjän kannanotoksi ja vastineeksi asiakkaan kysymykseen.

      • ei sitten

        ole hyvää itsetuntoa, koska pitää itseään ilmiselvästi täydellisenä?
        Kyllä sitä oikeasti pitäisi ottaa asioista selvää ennenkuin lähtee julkisella keskustelupalstalla jotain syyttelemään?

      • tilletalle
        ei sitten kirjoitti:

        ole hyvää itsetuntoa, koska pitää itseään ilmiselvästi täydellisenä?
        Kyllä sitä oikeasti pitäisi ottaa asioista selvää ennenkuin lähtee julkisella keskustelupalstalla jotain syyttelemään?

        Musaani sulla vähintään viisaita kannanottoja!
        Vauh!

        Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka tajuavat että puhekieli, kirjoituskieli ovat vain 20% ihmisen ulosannista.

        Kirjoituskielestä on ehkä vaikeampi "nähdä" asenteita, yhden kirjoituksen jälkeen, mutta mitä useammin lukee, vaikka nimimerkin taakse piiloutuneen ihmisen tekstiä, voi aina selvemmin hänen asenteensa. Ja paljon muutakin.

        Taas lähti kärpäsparvi lentoon, kun itse pesää söhästiin!

        Jos ei ole syytä huolestua ja kaikki hyvin, voi ihan rauhassa vastata epäselvyyksiin. Minusta kysyjä ei ollut provosoiva lainkaan, mutta halusi tosissaan vastauksen. Ei tarvitse hävetä jos kysyy jotain. Vastatessa voi joutua miettimään entistä tarkemmin, miten vastailee... Itsekukin.

        Kukaan ei ole pyytänyt täällä ketään nöyristelemään eikä edes nöyrtymään, vaikka jälkimmäiseen olisikin aihetta. Mutta se alkaa jokaisen itsensä päätöksestä - Nöyryys on itsensä rehellistä tutkiskelua ja omien tekojensa motivaatioiden ja seurauksien miettimistä. Sekä avointa, rohkeutta vaativaa - toimintansa vaikutusten huomioimista itseensä ja toisiin. Onko vaikeaa?
        Nöyristellä ei tarvitse ketään. Hän joka on alentuva, omaa huonon itsetunnon, ja avaa keskustelunsa yleensä vanhaan totuttuun, turvalliseen malliin, josta kuultaa läpi pelko; l. mm. ylimielisyys, kärsimättömyys, uppiniskaisuus, jonka hän ovelasti sälyttää uteliaiden tai asioista kiinnostuneiden niskaan... Ja toiset korventaa parvena ympärillä.

        Vaikka hyökkäys on "paras" puolustus, joitakin ihmisiä on, joita ei sanoilla ja niiden väleillä huijata. Totuus on vain näin. Pienikin määrä riittää. Kannattee olla kirjoittamatta tänne kuitenkin, kun taivas iskee tulta!

      • ihan

        Eli höpötätikin on sitä mieltä että kannattaa ihan yleisillä keskustelupalstoilla alkaa epäilemään firmoja ihan nimellä rikoksista?
        Jos asia epäillyttää niin ei kannata kysyä ensin firmalta suoraan?

      • tilletalle
        ihan kirjoitti:

        Vaan puolustanut kysyjän oikeuksia. Ai kysyä tietyiltä ohjelmatoimistoilta jotain - kiitos ennen syön kissankieleni. Niistä ei saa muuta kuin pahanmielen ja muutakin paskaa rekvisiittaa kyytipojaksi. Joskus lukiessani joidenkin ohjelmatoimiston kätyreiden juttuja, olen voinut pahoin. Kysyessäni suoraan, vielä pahemmin. Tuloksena vain varmat "postimerkit" Honoluluun otsassani. Vastaukset ovat jääneet aivan toissijalle. Koskaan en ole mitään järkevää sanaa edes kuullut, kysyessäni muutamilta. Joten annan sen puolen jollekin muulle taholle. Aina on minunlaisia jonossa tulossa, kun vuoronsa tulee.

        "Rikosasioita" tutkikoon muut. Ei kiinnosta. Sulla on aika suora tuo pururata korviesi välissä. Mutta kirjoitukseni ei ole tarkoitettu alkuunkaan sinun ymmärrystasolla oleville -- Ihan yleisellä tasolla käsittelin asioita. Etkö huomannu, snaijannu? Härkitkö? Varo marginaali on niin kapea, voit osua omaan silmääsi. Ihan vain ohjeellinen toteamus laisillesi.

      • EI OLE ALENTAVAA

        Uskokaa tai älkää. Minulle tuli tunne, että tätä palstaa on joskus kivakin seurata, jos vain aikaa enemmän liikenisi.
        Valitettavasti kirjoituksista suuri osa on asiattomia ja tahallaan vääristäviä.
        Kiitos ja kunnia niille tämän ketjun kirjoittajille, jotka ovat olleet kanssani oikeista asioista samaa mieltä ja aivan asiallisesti oivaltaneet sanontani.

        Aikani on ollut rajallinen, enkä ole ehtinyt palstaa seurata, johon aion tehdä korjauksen - jos sen suonette.
        Nyt tiedän, että joku "vääräleuka" vastaa, että "ei sua ole tänne kyllä kaivattukaan..." no, sana on vapaa.

        Olen ollut musiikki- ja laulukilpailujen järjestelyissä vuosittain mukana lähes 30 vuotta.
        Ensimmäinen suurempi kontaktini ison tapahtuman järjestämineen ajoittuu jo -70 luvun alkuun, jolloin Suomen Vappu otettiin vastaan ravintoloiden - alkojen - ja muusikkojen lakon kera.
        Olin mukana järjestämässä Oulun Tarmolan tanssipaikkaan vuorokauden mittaista lakkokonserttia, joissa soitti lakkotanseissa lähes 20 orkesteria. Jamppa Tuomisen "Aamu toi ilta vei..." teki tuolloin läpimurtonsa.

        Itse kilpailujen järjestäjänä kaikki alkoi Hietamiehen Heikin kera Lappeenrannan Humppakisoista, jossa toimin pohjoisen tiedottajana ja itse Lappeenrannassa taustalla joka paikan höylänä.
        Väliin on mahtunut iloja ja suruja onnistumisia ja epäonnistumisiakin, jotka on pitänyt niellä satakiloisen miehen voimin.

        Nyt on tullut aika luopua joistakin tekemisistä, joiden taustalla toki aion kiusaksennekin jatkaa.
        Lähinnä kysmykseen tulee Avoimet IskelmäKaraoken - ja -Laulun Suomen Mestaruuskilpailut.
        Haemme sen vetojuhdaksi alan ammattilaista ja pyyteetöntä sekä puolueetonta henkilöä. Ilmoittautua voi minulle milloin tahansa.

        Keskitän voimiani ohjelmatoimistomme kehittämiseen sekä kansainvälisen FinBaltic King and Queen kilpailuun sekä ajattelin ilkikurikseni seurata tätä palstaa ja ottaa silloin tällöin kantaa, mikäli mielestäni aihetta löytyy.
        Olen pitänyt yli vuoden tauon tälle palstalle kirjoittamisessa. Joidenkin harmiksi lupaan jatkossa vierailla täällä useammin.

        Miksi tämän kaiken nyt tänne kirjoitin?
        1. Käyn itse silloin tällöin vetämässä karaokeiltoja, joissa ihmiset ovat samalla "viivalla" ja saan tavata ihan tavallisia ihmisiä, ilman mitään juppimaisuuksia. Voisin verrata noita karaokeihmisiä tämän palstan vierailijoihin.
        2. Tälle palstalle on vihjailevasti kirjoitettu "minun kirjoittamanani" silloin tällöin - Minä kirjoitan vain OMALLA NIMELLÄNI. Joten jätän "apinoimiset" omaan arvoonsa.
        3. Haluamme tiimissämme rakentaa - emme repiä.
        4. Kaikkia en voi miellyttää eikä läheskään kaikkia persoonani miellytä, joka ei ole tarkoituskaan.
        Tasapuolisesti pyydän kaikilta nöyrimmin anteeksi, joita olen loukannut ja joiden varpaille olen astunut.
        5. En ole nöyrtymässä (nuoleskelemassa) vaan pyrin harrastamaan nöyryyttä, jota pidämme välittämiemme artistien, juontajien, karaokevetäjien...sekä toimistomme väen ensisijaisena pyrkimyksenä.
        Uskon, että näiden vuosien myötä minulla on antaa isällisiä neuvoja. Miten välttää virheitä ja jopa miten niitä huomaamattakin tehdään. Kuten minäkin olen tehnyt ja teen varmaan edelleenkin.
        Ehkäpä tämä kirjoituksenikin oli yksi niistä virheistä, joita olen tehnyt.

        Keväistä "lauluaurinkoa" odotellen
        Lexa Mikkola
        www.hakkivox.fi - [email protected]

      • tilletalle
        EI OLE ALENTAVAA kirjoitti:

        täällä kiusallasi. Mutta täällä on harrastettu sellaista karaokeharrastajien pölläkkää, että olisin itsekin kiinnostunut ottamaan selvää, kuka täällä yrittää ketäkin nujertaa.

        Ihanne ja pyrkimys niihin ovat jo hienoja asioita ihmisen elämässä. Sitten kun vielä ratkaisee paraodoksaalisuuden, joka omine vivahteineen on onnistumisten ja onnentunteen toteutumisen esteenä. Ihminen on silloin oman itsensä herra. Tai sanoisinko oman kaninsa herra. Ettei ihan uskoon sekottettaisi...

        Ihminen, jolla on elämän arvot, (en tarkoita oloja, vaan paljon pysyvämpiä kulmakiviä) kohdallaan ja näkeymys kokonaisuuksiin sekä taito olla ihanteidensa mukainen, ovat merkkejä persoonallisesta mestarista.

        Vaatimattomaton - kunnioittaen itseään sekä toisiaan. Vaatimattomuus ei ole lainkaan nöyristelyä - se on tapa elää. Vaatimattomuuteen ei kuulu tunne tai halu vaatia. Ei varsinkaan sellaista, johon itse ei kykene. Vaatimattomuutta, kuten myöskään nöyryyttä, ei vaadita nöyristelynnäkemisen toivossa.

        Vaatimattomuus puhuu puolestaan, ilman sanoja. Tekojen ja oikeiden motivaatioiden siivittäminä. Antaminen ei ole keneltäkään pois, vaan se tuo mukanaan vilpitöntä iloa, onnea, "sattumuksia", erilaista vapaudentunnetta. Omilla teoillaan ansaittujen tunteiden kokemista ensisijaisesti itsessään!

        Yksikään ihminen elämässämme ei ole toisiinsa verraten eriarvoisessa asemassa, mutta ehkä erilaisessa tehtävässä. Jokaisella meillä on tarkoitus, vaikka meiltä puuttuisikin sitten ihanteet ja pyrkimyksetkin.

        Luova ihminen osaa myös elää luovasti. Venyen (laajeten) ja kutistuen. Mutta säilyttäen uskon omaan itseensä. Silloin me hengitämme elämää. Siksi tämä puheenvuoro minusta kuuluu karaokeen mainiosti. Ilman henkimistä ei tule ääntä, ei isoa tai pientäkään. Emme elä toisten ihmisten päänsisällä, mutta voimme päästä osalliseksi toisten onnentunteista, joista saa pysyvää voimaa. Tai mahdollisuuden olla itse kokematta ikäviä, voimia vieviä asioita. Kun vain ihminen tajuaa: Kaikki tapahtumat sisältävät mahdollisuuden johonkin, jos vain itse suo sen tilaisuuden itsellensä.

        Lantilla on kaksi puolta, kruunu voi yhtä hyvin olla klaava, jos vain niin päätämme. Tai Paperillakin voidaan halkaista kallio - ilman mitään vaikeuksia. Jokaisella meillä on paikka auringossa vuorollaan, vaikka maissipellonjuurakoissa matelemalla kulkisimmekin.

      • ikinuoret vetäjänalut

        Olemme olleet aktiiviset tämän palstan seuraajat ja kirjoittajat.
        Porukkamme kahvihetken kesken luimme Lexan kirjoituksen.
        Kirjoituksesta paistaa läpi oikea asenne ja kokemus, jota jo seniori-iän tulevaisuudessa -
        - emme tiedä hänen ikäänsä - mutta päädyimme tähän tuon - 70 luvun vihjauksen perustella -
        saavuttava Lexa haluaa muillekin jakaa.
        Tätä ja tällaisen asiallista kannanottoa lisää tälle palstalle.
        Otetaan opiksi ja kunnikas hatun nosto alan konkarille.
        Vielä kerran kiitos.
        Keväistä aurinkoa mekin odottelemme.

      • Vielä vanhempi vetäjä

        Toinen on sotajalalla kaikkia karaokekilpailujärjestäjiä vastaan, koska KAIKKI ovan salaliitossa häntä vastaan. Eri nimimerkeillä hän on saanut takajaloilleen kaikki täyspäiset täällä kirjoittelijat.
        Toinen on pöyristyttävä egoisti, joka yrittää tehdä karaokekeskustelufoorumista oikeussalia, jossa jokainen karaokejuontaja ja ohjelmatoimisto ovat vastuussa ja tilivelvollisuudessa hänelle.
        En ole Lexa Sinua edes koskaan tavannut, mutta ammattipiirit ovat pienet, ja korviini olisi kantautunut, jos jotain oikeasti huomautettavaa olisi.
        Antaa näiden parin tyypin tauhkata sivupersoonineen ilman sen kummempaa reagointia. Tuntuu siltä, että jos joku vaivautuu näiden reposteluihin vastata, niin siitähän nämä vasta yltyvätkin.

      • tilletalle
        Vielä vanhempi vetäjä kirjoitti:

        Sinulla nimenomaan on erittäin hyökkäävä tyyli. Luulen tunnistavani sinut, mutta sinä vain tunnistelet minun
        " sivupersoonani tai jonkun eri nikin sivupersoonia" Miten se on sinun järjissäsiolemisen laita? Kenelläkö niitä hallitsemattomia ajatuksia onkaan?

        Mä muistan kun olin pikku tyttö ja mun kaveri sanoi minä vihaan k....ta. Kysyin tunnetko yhtään? En mutta vihaan silti.

        Tämä tyttönen on nyt kirugi ja silloin vasta viisitoistavuotias. Minä olen lehmänhäntä, mutta en kasva alaspäin. Joskus, hetkittäin nousen luomistilanteissa ylöspäin.

        Toisista täällä kirjoittajista, joista vihjailet en tiedä mitään sen enempää kuin sinäkään. Et pysty yhtään käsittelemään asioita, vaan kellut ulapalla. Karismaattinen vanhuus luo aina kunnioitusta minussa, muttei tuollainen lapsentasolle jäänyt " vieläkin vanhempi vetäjä"

        Kalkkis on hyvää liitutauluun kirjoitettaessa, joka on aikoja sitten korvattu muilla keinoin siirtäessä tietoa jälkipolville... Aika menee eskosein... Sitä repostelua sinä haluatkin jatkaa, mutta käännät mielelläsi aikaansaamaasi kaaoksen muiden niskaan. Otin ihan huvikseni listan kirjoituksistasi. Aika musta on sun maailmankuva ja ihmiskuva. Suorastaan harhaista - joka on tietty ihan oikea ilmapiiri täällä. Mutta minä en kuulu harhaan.

        "Mä oon niin pitkään elänyt, että mulla on elämänkokemusta, vaikka muille jakaa" --- vuosissako kokemuksien vastaanottokykyä mitataan. Tai mollaamalla toisia pädetään?

      • tilletalle
        ikinuoret vetäjänalut kirjoitti:

        Olemme olleet aktiiviset tämän palstan seuraajat ja kirjoittajat.
        Porukkamme kahvihetken kesken luimme Lexan kirjoituksen.
        Kirjoituksesta paistaa läpi oikea asenne ja kokemus, jota jo seniori-iän tulevaisuudessa -
        - emme tiedä hänen ikäänsä - mutta päädyimme tähän tuon - 70 luvun vihjauksen perustella -
        saavuttava Lexa haluaa muillekin jakaa.
        Tätä ja tällaisen asiallista kannanottoa lisää tälle palstalle.
        Otetaan opiksi ja kunnikas hatun nosto alan konkarille.
        Vielä kerran kiitos.
        Keväistä aurinkoa mekin odottelemme.

        sittisontiaisetkin paikalle. Vetäjänalut, hehe heh, Tarkoittaako se sitä että ette ole vielä köyden päähän tarttuneet, mutta aiotte?

        Miettikää sitten mitä vedätte ja ketä vedätte ja mistä vedätte. Aika alentava nimitys toi k-vetäjä on.(Poistakaamme sanastosta kokonaan, kunnioitus ja kumarrus k-juontajanimikkeille)

        Oottako hyvinkin pärjäilleet kilpailussa, kun uraanne jo suuunnittelette?

        Mulla ei ole nuorista karaokeisännistä ja- emännistä muuta sanottavaa kuin; Kivoja ovat, jos sitä ovat siviilioloissaankin. Kerran olen saanut pelätä tupakkianvetävää karaokejuontajaa
        (vapaa-ajallaan), joka salaa yritti käsi pitkällä pöydän alta pilkottaen polttaa mun keinokuituisiin housuihini tupakillaan reiän. Ne eivät olisi palaneet, mutta sulaneet ehkä molempien yllätykseksi päälleni. Onneksi tajusin oudon lämmön, joka ei johtunutkaan hyvästä esityksestä! sitä rataa, haluatteko kuulla lisää?

        kukaan halua kuulla.

      • tilletalle
        lauleskelija kirjoitti:

        kukaan halua kuulla.

        Nyt on kärpäs- ja pörisevien sittisontiaisten hyökkäys odotettavissa. Mitään kukaan ei tehdyille, mahda. En minä näitä asioita leuhkiakseni kerro, eikä ne hivele ketään muutakaan. Mutta voisi vähän muokata asenteita...?

      • musaani
        EI OLE ALENTAVAA kirjoitti:

        Uskokaa tai älkää. Minulle tuli tunne, että tätä palstaa on joskus kivakin seurata, jos vain aikaa enemmän liikenisi.
        Valitettavasti kirjoituksista suuri osa on asiattomia ja tahallaan vääristäviä.
        Kiitos ja kunnia niille tämän ketjun kirjoittajille, jotka ovat olleet kanssani oikeista asioista samaa mieltä ja aivan asiallisesti oivaltaneet sanontani.

        Aikani on ollut rajallinen, enkä ole ehtinyt palstaa seurata, johon aion tehdä korjauksen - jos sen suonette.
        Nyt tiedän, että joku "vääräleuka" vastaa, että "ei sua ole tänne kyllä kaivattukaan..." no, sana on vapaa.

        Olen ollut musiikki- ja laulukilpailujen järjestelyissä vuosittain mukana lähes 30 vuotta.
        Ensimmäinen suurempi kontaktini ison tapahtuman järjestämineen ajoittuu jo -70 luvun alkuun, jolloin Suomen Vappu otettiin vastaan ravintoloiden - alkojen - ja muusikkojen lakon kera.
        Olin mukana järjestämässä Oulun Tarmolan tanssipaikkaan vuorokauden mittaista lakkokonserttia, joissa soitti lakkotanseissa lähes 20 orkesteria. Jamppa Tuomisen "Aamu toi ilta vei..." teki tuolloin läpimurtonsa.

        Itse kilpailujen järjestäjänä kaikki alkoi Hietamiehen Heikin kera Lappeenrannan Humppakisoista, jossa toimin pohjoisen tiedottajana ja itse Lappeenrannassa taustalla joka paikan höylänä.
        Väliin on mahtunut iloja ja suruja onnistumisia ja epäonnistumisiakin, jotka on pitänyt niellä satakiloisen miehen voimin.

        Nyt on tullut aika luopua joistakin tekemisistä, joiden taustalla toki aion kiusaksennekin jatkaa.
        Lähinnä kysmykseen tulee Avoimet IskelmäKaraoken - ja -Laulun Suomen Mestaruuskilpailut.
        Haemme sen vetojuhdaksi alan ammattilaista ja pyyteetöntä sekä puolueetonta henkilöä. Ilmoittautua voi minulle milloin tahansa.

        Keskitän voimiani ohjelmatoimistomme kehittämiseen sekä kansainvälisen FinBaltic King and Queen kilpailuun sekä ajattelin ilkikurikseni seurata tätä palstaa ja ottaa silloin tällöin kantaa, mikäli mielestäni aihetta löytyy.
        Olen pitänyt yli vuoden tauon tälle palstalle kirjoittamisessa. Joidenkin harmiksi lupaan jatkossa vierailla täällä useammin.

        Miksi tämän kaiken nyt tänne kirjoitin?
        1. Käyn itse silloin tällöin vetämässä karaokeiltoja, joissa ihmiset ovat samalla "viivalla" ja saan tavata ihan tavallisia ihmisiä, ilman mitään juppimaisuuksia. Voisin verrata noita karaokeihmisiä tämän palstan vierailijoihin.
        2. Tälle palstalle on vihjailevasti kirjoitettu "minun kirjoittamanani" silloin tällöin - Minä kirjoitan vain OMALLA NIMELLÄNI. Joten jätän "apinoimiset" omaan arvoonsa.
        3. Haluamme tiimissämme rakentaa - emme repiä.
        4. Kaikkia en voi miellyttää eikä läheskään kaikkia persoonani miellytä, joka ei ole tarkoituskaan.
        Tasapuolisesti pyydän kaikilta nöyrimmin anteeksi, joita olen loukannut ja joiden varpaille olen astunut.
        5. En ole nöyrtymässä (nuoleskelemassa) vaan pyrin harrastamaan nöyryyttä, jota pidämme välittämiemme artistien, juontajien, karaokevetäjien...sekä toimistomme väen ensisijaisena pyrkimyksenä.
        Uskon, että näiden vuosien myötä minulla on antaa isällisiä neuvoja. Miten välttää virheitä ja jopa miten niitä huomaamattakin tehdään. Kuten minäkin olen tehnyt ja teen varmaan edelleenkin.
        Ehkäpä tämä kirjoituksenikin oli yksi niistä virheistä, joita olen tehnyt.

        Keväistä "lauluaurinkoa" odotellen
        Lexa Mikkola
        www.hakkivox.fi - [email protected]

        Tervetuloa vaan vakituiseksi kirjoittajaksi. Ja hatunnosto pitkästä urasta.

        Markkinointia on monenmoista. Esim. Benettonin takavuosien mainokset tehtiin niin että ne muutamassa maassa kiellettiin ja koko maailman mediassa niistä pitkään keskusteltiin. Ne hipoi taitavasti sopivaisuuden rajoja ja käsitteli tabuja. Ensimmäissessä palautteessasi asiakkaalle en kyllä usko tuosta olleen kyse.

        Tämä palsta vois toimia hyvinkin tehokkaana mainoksena jos täällä yrittäjä osais hienosti pelata. Tätä alan harrastajat lukee ilmeisesti aika laajistikkin. Positiivisen kaiun hankinta vaatii kyllä sitten sitä aitoa nöyryyttä. Nöyristellä ei tarvitse yhtään. Tyytyväisyydellä totesin että näihin pyritkin.

        Suosittelisin nikin rekisteröintiä. Silloin kukaan ei pääse nimissäsi kirjoittamaan. Saat myös sähköpostilaatikon johon täällä kirjoittavien on helppo laittaa yksityisiä viestejään. Oikea palautehan on yrittäjälle ensiarvoisen tärkeää.

        Läpinäkyvyys tekemisiin tuo asiakkaita. Jos se niitä karkottaa niin vika ei ole asiakkaissa vaan tekemisessä. Tämä on hyvä foorumi karaokeyrittäjän läpinäkyvyyden parantamiseen.

        Tervetuloa

      • Hoitoalla
        tilletalle kirjoitti:

        Nyt on kärpäs- ja pörisevien sittisontiaisten hyökkäys odotettavissa. Mitään kukaan ei tehdyille, mahda. En minä näitä asioita leuhkiakseni kerro, eikä ne hivele ketään muutakaan. Mutta voisi vähän muokata asenteita...?

        Emme mekään halua kuulla sinusta. Toimin hoitoalalla, joten voisit poiketa meikäläisten paikassa, mieluummin kuin sotket tätä palstaa.
        Tämä on ilman sinuakin tarpeeksi sekaisin.

      • Vielä vanhempi vetäjä
        Hoitoalla kirjoitti:

        Emme mekään halua kuulla sinusta. Toimin hoitoalalla, joten voisit poiketa meikäläisten paikassa, mieluummin kuin sotket tätä palstaa.
        Tämä on ilman sinuakin tarpeeksi sekaisin.

        Että porukka täällä on kurkkuaan myöten täynnä eri persooniasi ja alituista höyryämistäsi? Ei itku pääsisi jos ei tarvitsisi enää kertaakaan lukea näitä angstiraivoisia jeremiadeja.

      • samaa mieltä
        musaani kirjoitti:

        Tervetuloa vaan vakituiseksi kirjoittajaksi. Ja hatunnosto pitkästä urasta.

        Markkinointia on monenmoista. Esim. Benettonin takavuosien mainokset tehtiin niin että ne muutamassa maassa kiellettiin ja koko maailman mediassa niistä pitkään keskusteltiin. Ne hipoi taitavasti sopivaisuuden rajoja ja käsitteli tabuja. Ensimmäissessä palautteessasi asiakkaalle en kyllä usko tuosta olleen kyse.

        Tämä palsta vois toimia hyvinkin tehokkaana mainoksena jos täällä yrittäjä osais hienosti pelata. Tätä alan harrastajat lukee ilmeisesti aika laajistikkin. Positiivisen kaiun hankinta vaatii kyllä sitten sitä aitoa nöyryyttä. Nöyristellä ei tarvitse yhtään. Tyytyväisyydellä totesin että näihin pyritkin.

        Suosittelisin nikin rekisteröintiä. Silloin kukaan ei pääse nimissäsi kirjoittamaan. Saat myös sähköpostilaatikon johon täällä kirjoittavien on helppo laittaa yksityisiä viestejään. Oikea palautehan on yrittäjälle ensiarvoisen tärkeää.

        Läpinäkyvyys tekemisiin tuo asiakkaita. Jos se niitä karkottaa niin vika ei ole asiakkaissa vaan tekemisessä. Tämä on hyvä foorumi karaokeyrittäjän läpinäkyvyyden parantamiseen.

        Tervetuloa

        Olen kanssasi samaa mieltä. Joukkoon mahtuu Lexan kaltainen pitkän matkan kulkija, joka uskaltaa ottaa virheetkin vastaan "hattu kourassa"

        Olen ottanut hänen isännöimiin kilpailuihin useimminkin osaa.
        Voin kertoa hauska episodin, jota hän viljelee ennen kilpailutapahtuman alkua.
        Hän kehoittaa kaikkia moittimmaan ja arvostelemaan toisia etukäteen, jos aihetta ilmenee.
        Valitukset hän kehoittaa tekenmään "sinne tavanomaiseen paikkaan eli Sysmän Kirkkoherran virastoon. Keskiviikkoisin virka-ajan jälkeen, joten pulinat pois..."

        Kun otin enimmäisiä kertoja osaa FinBaltic karaokeillan tapahtumaan, minua jäi vaivaamaan hämennys, sillä se ei ollukaan tavanomainen kilpailuilta vaan kaikki laulajat olivat yhtälailla samassa kategoriassa, joista sitten poimittiin soveliaampia varsinaiseen kilpailuun eli semifinaaleihin.
        Hieno idea ja tuntuu toimivan.
        Harmittaa vaan kun tänä vuonna putosin pois Tallinnan finaalista, jossa varmaan parhaat kuitenkin olivat Suomen edustajina.
        Tulihan vihdoinkin naisten sarjan voitto Suomeen. Onneksi olkoon Nitte Valo!

      • tilletalle
        samaa mieltä kirjoitti:

        " joku toinen kirjoittaa minun nimissäni paskaa".

        Hattu kourassa - joo. Vain roopeankan vihollinen kroisosankka oli hattu kourassa ja vain siksi, että löi vetoa tietyistä asioista. Ja joutui syömään sen.

        Minä olen täällä ihan tasan niin kauan aikaa kun aihetta tarvitsen. Heh heh! Mutta nyt mulla on keikka, sorry.

      • musaani
        Vielä vanhempi vetäjä kirjoitti:

        Että porukka täällä on kurkkuaan myöten täynnä eri persooniasi ja alituista höyryämistäsi? Ei itku pääsisi jos ei tarvitsisi enää kertaakaan lukea näitä angstiraivoisia jeremiadeja.

        että tämä saitti on tarkoitettu kaikille karaokeharrastajille. Tuo henkilökohtainen parjauskampanja sekä saitilta savustamispyrkimys on sellaista mitä kohtaan ala-asteen opettajana pikkutyttöjen sosiaalisuuden opettelussansa.

        Emme sitä kiusaamista hyväksy lapsillekkaan. Kirjoituksissasi on kaikki tuomittavan kiusaamisen merkit. Oletan että olet aikuinen. Sitä tuomittavampaa ja halveksuttavampaa toimintasi ja pyrkimyksesi ovat.

        Jos et juttujamme kestä, älä niitä lue. Kirjoittele joihinkin toisiin juttuihin. Kirjoita jotain joka koskee karaokea, ei täällä kirjoittelevia henkilöitä.

      • arbeit macht frei
        tilletalle kirjoitti:

        " joku toinen kirjoittaa minun nimissäni paskaa".

        Hattu kourassa - joo. Vain roopeankan vihollinen kroisosankka oli hattu kourassa ja vain siksi, että löi vetoa tietyistä asioista. Ja joutui syömään sen.

        Minä olen täällä ihan tasan niin kauan aikaa kun aihetta tarvitsen. Heh heh! Mutta nyt mulla on keikka, sorry.

        Toivon että keikka toimisi terapeuttisesti. Mitä hyvänsä keikkaa hämärissä heitelläänkin.Nuo sinun juttusi voisivat olla jollain toisella filosofisemmalla palstalla.Vai pyöriikö piiri pieni, kuten kaulussa sanotaan.?

      • tilletalle
        arbeit macht frei kirjoitti:

        Toivon että keikka toimisi terapeuttisesti. Mitä hyvänsä keikkaa hämärissä heitelläänkin.Nuo sinun juttusi voisivat olla jollain toisella filosofisemmalla palstalla.Vai pyöriikö piiri pieni, kuten kaulussa sanotaan.?

        keikka. Mä teen monenkinlaisista syistä keikkoja. Minkälaisia, hyvin terapeuttisia. Eräs mies, joka oli valmistautunut itsensä lopettamiseen, ensikertaa avautui kertomaan sisällesullotuista asioistaan. Autan sokean tien yli. Ja kaikkea siitä väliltä. Elämä on minulle yksi keikka. Miksi filosofoisin jossain muualla? Täällähän on ihmisiä jotka ymmärtävät elämää, filosofointi on vain tapa puhua siitä -- juuri niille jotka siitä ovat kiinnostuneita. Yli tuhansia lukijoita parjausketjuissa - on hyvä paikka tutkiskella asioita vähän syvemmin...

      • ei.nyt.omalla.nimellä

        Olen ollut finaalissa joskus muutamia vuosia sitten. kanssakilpailija, SUOMALAINEN nainen tai itseasiassa parikin naista ainakin lauloi kappaleensa POLTETULTA suomalaiselta ja ulkolaiselta karaokelevyltä. Yksi naisista jopa sijoittui, sillä loppulausunnossa vielä kehuttiin, etttei tekniikan vuoksi kuva toiminut ollenkaan, kuului vain pelkkä ääni. Jollakulla oli mukanaan myös kotikaraokelevyjä.

        Nämä olen omin silmin nähnyt ja oikeaksi todennut, vaikka Hakkivoxin johtaja sanoisi mitä. En aio omalla nimelläni kommentoida, sillä en taatusti pääsisi uudelleen joskus finaaliin.

      • Vielä vanhempi vetäjä
        ei.nyt.omalla.nimellä kirjoitti:

        Kollegoita on käynyt niin paljon niissä kisoissa, että aivan varmasti olisi käry käynyt jos polteluilla olisi soitettu. Miksi olisikaan soitettu poltetuilla, aivan kuin suht isolla ohjelmatoimistolla ei olisi ihan laillisia ja oikeita levyjä??
        Mutta ko. ohjelmatoimistolla on ollut ainakin rock-kisoissa sellainen ongelma, ettei ole ollut käytössä cdg-formaattia toistavaa soitinta. Ja porukka on tuonut omia cdg-levyjään. Näinhän siinä silloin käy, että levy toimii kuten normaali cd-levy. Kuvaa eli tässä tapauksessa sanoja ei tietenkään tule näkyviin.
        Mistähän kysyjä voisi tietää, että kyseessä on poltettuja levyjä? Tuntuisi täysin uskomattomalta.

        Eikös ne omat levytkin pitäis olla ammattilevyjä. Kotilevyjähän ei julkisesti saa käyttää. Vai kuinka?
        Onkohan tuota valvonu joku? Vai kisaako noissa vain kj:t joilla on ammattilevyt käytettävissä?

      • EI KELVANNUT

        Olen ollut Hakkivoxin parissakin kisassa mukana lähes loppusuoralla ja kerran FinBalticin loppusuoralla.
        Minulle kävi kerran siten, että sain luvan tuoda oman levyn, jos se on ammattilevy.
        En muistanut silloin mainita, että formaatti on CDG, joten biisi ei toiminut. Vaihdoin biisiä ja homma toimi.
        Viimeksi heillä oli mukana soittimet, joissa tuo formaatti toimi. CDG formaatissa ei todellakaan näy kuin pelkkä teksti.
        Minä en ole havainnut kisoissa suomalaisten tehneet rikkeitä kappaleiden suhteen.
        FinBalticissa Viro, Latvia ja Liettua, ainakin viimeksi, toivat nähdäkseni koostelevyt, joissa kaikkien heidän edustajien kappaleet olivat samalla levyllä.
        Laillista taitaa olla tuokin, sillä noissa maissa finaaleihin tuovat biisit noiden maiden karoketuottajat, joilla on oikeus biiseihin.
        Muutamana vuotena olen huomannut, että FinBalticissa ja muissakin Hakkivoxin kisoissa on tuomaristossa ollut Powerin Hintsanen ja Warnerin Lindström, joilla on oikeus biiseihin. Luulen, (en siis tiedä) että he saavat esittää tai esityttää omistamansa kappaleet missä muodossa tahansa?

        Luin eräästä ketjusta (nyt poikkean asiasta), että tiletalle ja joku rekisteröitynyt musari olisivat aviopari?
        Heidän kirjoitelmistaan päätellen. Noin saattaa ollakin.
        Lopetetaan pikkumaisuudet ja palataan oleelliseen eli suosittuun karaokeen ja sen kautta käytäviin laulukilpailuihin. Tattis!

      • TILETALLE ja
        EI KELVANNUT kirjoitti:

        Musaani....oli oikea epäilty parini!

      • tilletalle
        TILETALLE ja kirjoitti:

        Musaani....oli oikea epäilty parini!

        ja heittää sontaa. Onneksi en edes 10 kertaa luettuani ymmärtänyt mitään? Kuka on mitä?

        En reksiteröidy, mulle tiletalekaan ele vaan tilletalle. Neljän L- nimimerkki.

        Aika alhaista vetoa en voi muuta kuin päätä pyörittää.

      • tilletalle
        tilletalle kirjoitti:

        ja heittää sontaa. Onneksi en edes 10 kertaa luettuani ymmärtänyt mitään? Kuka on mitä?

        En reksiteröidy, mulle tiletalekaan ele vaan tilletalle. Neljän L- nimimerkki.

        Aika alhaista vetoa en voi muuta kuin päätä pyörittää.

        oliko päätä tai häntää? Mutta tosiaankin ehkä varoitan ystävällisesti. Tuo edellinen ( 4L kirjoittaja olin kyllä minä. tilletalle.) Minä kirjoitan asiaa, mutta matkin edellisessä kirjoituksessani jonkun muun kirjoitustaitoa.

        Alan itse myös taipua sille kannalle, että täällä on yksi tai korkeintaa 2-3 ihmistä, jotka kirjoitavat eri nikeillä ja parjaavat, kuka sitten tielle milloinkin sattuu, antaen tosi ilkeän kuvan karaokeväestä- karaokejuontajineen. Meille karaokekuluttajille.

        Ettekö te aio ruveta karaoesimiehet toimenpiteisiin? Joka ainoa - jonkun (joidenkin) kirjoittelijan herjaus - kohdistuu myös teihin.

        Kuten aikasemminkin sanoin, tunnen kyllä pari hyökkävää herjaajaa, aivan varmasti. Hän joka käänteessä ja joka ketjussa kääntää juttunsa meihin. Syytellen meitä joka paikkaan puuttumisesta. Karaokekeskustelu on mennyt täällä kahden nikin itsensä puolustamiseksi (tilletalle ja Musaani, muutaman irrallinen kirjoittajan saadessa myös osansa) Sitkeän herjaajan pyöriessä kuin vimmattu joka ketjussa. Tällä kirjoittelee eräs hyvinkin arveluttavan hyökkäävästi.

        Taitaa olla sittenkin parasta antaa tää mulle muutama kuukausi sitten tapahtunut tapaukseni rikospoliisille. Voisi olla apua täälläkin tämän herjaamisen kuriin saamiseksi.

        Ihmisen täytyy olla aika kyllästynyt itseensä, että jaksaa eri nikeillä jatkuvasti purkaa negaatioitaan yleisillä palstoilla. Kaiken takana saattaa olla ihan vakavasti otettava tapaus.

        On vähintäänkin arveluttavaa, että joku kerää negaatioita täältä, hyökkien vähänkään karaokesta asiallisesti keskustelevien päälle. Minusta tuollainen ilmiö on jo vakavaa itsestään. Kuinka moni onkaan alkanut netissä oman sairaan maailmansa toteuttamisen?

        Muistutan vielä minua on uhattu täällä. Minulle on julkisesti asetettu kilpailukieltoja. Asioista tietämättömät ovat julistaneet "rangaistuksen" oikeaksi ja "aiheelliseksi" Minun persoonaani arvuutellaan. Ollaan oltu muka paikalla ja keksitty mitä törkämpiä versioita jutusta. Ei totuuden siementäkään. Jotkut ovat selvästi puhuneet ohi suunsa. Mietin ihan tosissani miten paljon muuta kiusaa tämä sairaalta vaikuttava kirjoittaja on saanut aikaan... Jotkut ovat olevinaan jo naapureitani. Minun nimeni on loattu tarkoituksellisesti, niissä piireissä missä vähintäänkin arveluttavasti käyttäytyvä hemmo pyörii. Onneksi tästä todellakin vakavasta jutusta ei kovin moni tiedä, vaikka ovat tuntevinaan ja tietävinään. Mulla odottaa valmis todisteiden nippu - Ehkä toivon nyt jälkeenpäin että olisin sittenkin jo aikaisemmin antanut asian tutkittavaksi. Silloin kun kävin rikospoliisin juttusilla.

        Täällä nimittäin seilaa aika pelokas ja hyökkäävä, kenties ihan vakavasti ajoissa otettava parjaaja, herjaaja. Jonka kirjoituksia ei voi ohittaa ihan olan kohautuksella enää.

      • h-molli

        Siis mies vieläpä.No eikös ne kytät saa IP osoitteen selville?samalla selviää henkilöllisyys heille, ja onko jutussa aineksia herjaussyytteeseen..miksi, entäpä jos vastapuolikin on kerännyt "aineistoa" sinua vastaan?
        Niinkauan kuin täällä voi anonyymisti kirjoittaa, en usko että virtuaalimaailmassa, siis täällä, kovinkaan paljon painaa, mitä kukin kenellekin sanoo, katsoppas, vastapuolenkin todisteet tutkitaan, ja jos meillä olisi virtuaali-poliisit, juttu olisi jo ohi,aikaa sitten, ihan läpihuutojuttuna.Sähän voit olla vaikka mies???ja mä..voisin..ryntäät kertoo muuta..

        Muista että täällä olemme omalla saitillamme, emme työssä, meidän pitäisi pystyä purkamaan paineita ulos, eikä silitellä kenenkään päätä..täällä voidaan vaikka potkaista asiakkaat VIRTUAALISESTI kuuhun! *virtuaalinen hekotus!!!*

        Ja mä voisin lähteä guidaamaan kuuhun, se onkin yksi niitä paikkoja missä en ole käynyt!

        Karaoket kuussa...virtuaalisesti!
        *

      • Vielä vanhempi vetäjä
        musaani kirjoitti:

        Eikös ne omat levytkin pitäis olla ammattilevyjä. Kotilevyjähän ei julkisesti saa käyttää. Vai kuinka?
        Onkohan tuota valvonu joku? Vai kisaako noissa vain kj:t joilla on ammattilevyt käytettävissä?

        Musaanille: yksityishenkilölläkin voi olla ammattilevyjä. Ja monilla onkin.
        Siis kysymykseesi vastaus: kyllä pitää olla ammattilevy kun vie julkisesti esitettäväksi ja juuri näin on toimittukin.

      • tilletalle
        h-molli kirjoitti:

        Siis mies vieläpä.No eikös ne kytät saa IP osoitteen selville?samalla selviää henkilöllisyys heille, ja onko jutussa aineksia herjaussyytteeseen..miksi, entäpä jos vastapuolikin on kerännyt "aineistoa" sinua vastaan?
        Niinkauan kuin täällä voi anonyymisti kirjoittaa, en usko että virtuaalimaailmassa, siis täällä, kovinkaan paljon painaa, mitä kukin kenellekin sanoo, katsoppas, vastapuolenkin todisteet tutkitaan, ja jos meillä olisi virtuaali-poliisit, juttu olisi jo ohi,aikaa sitten, ihan läpihuutojuttuna.Sähän voit olla vaikka mies???ja mä..voisin..ryntäät kertoo muuta..

        Muista että täällä olemme omalla saitillamme, emme työssä, meidän pitäisi pystyä purkamaan paineita ulos, eikä silitellä kenenkään päätä..täällä voidaan vaikka potkaista asiakkaat VIRTUAALISESTI kuuhun! *virtuaalinen hekotus!!!*

        Ja mä voisin lähteä guidaamaan kuuhun, se onkin yksi niitä paikkoja missä en ole käynyt!

        Karaoket kuussa...virtuaalisesti!
        *

        Vastapuoli saa joka ainoan kirjoitukseni kerätä talteen ihan vapaasti! Näin olen arvellutkin.

        Sitten kun laitetaan kuvioihin ihan asiaa, kysyvä mieheni, joka haukuttiin valehtelijaksi ja hänkin sai kilpailukiellon - vastassa voi vain olla kaksi nolla.

        Joten tälläistä karaoke on parhaimmillaan. Kun ohjat ei enää pysy kenekään käsissä. Ammutaan kovilla ihan umpinaisessa kuusimetsässä.

        Minä olisin halunnut keskustella ihan muista asioista. Mutta kun persoonani on vedetty tällekin tasolle juttuihin mukaan. Minulle ei jää paljoa vaihtoehtoja.

        Sinä vissiin h-molli tiedät asiasta jotain vai? Mulle on selvitetty nämä "kyttäasiat", kuten sanoit.Virtuaalimaailmaa ei siinä mielessä ole lainkaan kun luulet, se ei anna kenellekään oikeutta herjata. Siitä tiedätkö näpsähtää aika helposti tuomioita, ootko kuullut?

        Minun tapauksessani ei ole perinjuurin kyse mistään virtuaalijutusta. Netissä tapahtuva minun yleinen - julkinen herjaaminen on vain seurausta siitä.

        H- molli, olet syyllistynyt uhkaukseen, tai herjaukseen - puhuessasi mm. ryntäistäni ja sitä edellisessä lauseessa. Kannattaa ihan oikeasti varoa mitä sanoo. Mitä minä olen sanonut, voin kaiken todistaa, enkä ole vain kertonut asioita uhkaillakseni, olen toiminut.

        Tosta sun loppukanetistasi huomaa, että oot aikamoisesti komponenttisoitunut. Virtuaalitekemisinesi. Et oo kauaa ollut rekisteröitynä, mutta olet omaksunut nopeasti täällä olevan ilkeän parjaamisasenteen.

        Siksi tohdinkin epäillä, että olet pyörinyt täällä aikaisemminkin. Mutta katsellut vain virtuaalilasien läpi.

        Sinä itse olet täällä toitottanut pitkän aikaa sitten jo siitä ja siitä haastamisesta oikeuteen..en tajua miksi, eikä se kyllä minulle kuulu mutta ..itse ärsytät ihmisiä!

        Niin makaa kuin petaa..sinä et tunne minua, enkä minä sinua halua edes tuntea, haluan vain rauhaa tänne saitille.Arvailuja saa aina esittää puolesta ja vastaan, et sinä täällä määrää kuka kirjoittaa ja mitä, virtuaalisestikin..täällä kirjoittelee omilla tai vierailla nikeillä niin monta sataa ihmistä, että lepuuta jo hermojasi, emme ole kiinnostuneita sinusta persoonana, uskotko tää saitti ei palvele sinua muuten kuin riidankylvömielessä.Sun ideologialla sä saisit vertaistasi palautetta jossain muualla..ja varmasti olisit onnellinen..

        ja sitten tämä ei ole provo, ilkeä, mauton, käskevä, ainoastaan mielipiteen esitys...

      • Itsekin finaaleissa
        ei.nyt.omalla.nimellä kirjoitti:

        Olen ollut finaalissa joskus muutamia vuosia sitten. kanssakilpailija, SUOMALAINEN nainen tai itseasiassa parikin naista ainakin lauloi kappaleensa POLTETULTA suomalaiselta ja ulkolaiselta karaokelevyltä. Yksi naisista jopa sijoittui, sillä loppulausunnossa vielä kehuttiin, etttei tekniikan vuoksi kuva toiminut ollenkaan, kuului vain pelkkä ääni. Jollakulla oli mukanaan myös kotikaraokelevyjä.

        Nämä olen omin silmin nähnyt ja oikeaksi todennut, vaikka Hakkivoxin johtaja sanoisi mitä. En aio omalla nimelläni kommentoida, sillä en taatusti pääsisi uudelleen joskus finaaliin.

        Mua on aina niin jännittänyt finaaleissa, etten ole moista havainnut.
        Luin kirjoituksen otsikolla "olet oikeassa" jonka oli kirjoittanut nimimerkki "EI KELVANNUT"
        Lue sinäkin, ennenkuin nimillä alat jotain ohjelmatoimistoa syyttelemään.
        He nääs voivat tehdä itsestään tutkimuspyynnön, jolloin paljastut.

      • Ei aina tarvitse
        Vielä vanhempi vetäjä kirjoitti:

        Musaanille: yksityishenkilölläkin voi olla ammattilevyjä. Ja monilla onkin.
        Siis kysymykseesi vastaus: kyllä pitää olla ammattilevy kun vie julkisesti esitettäväksi ja juuri näin on toimittukin.

        Olemme tuottaneet karaokelevyjä, joiden kappaleisiin meillä on oikeudet.
        Me voimme tuoda kilpailutapahtumiin myös koostelevyn, jota ei ole yleisessä myynnissä. Kustannuksista vastaamme me.
        Joten TE spekuloitte turhaan. Näin olemme joskus menetelleetkin.
        "Täysin laillista"

      • jumpsuttivatten
        tilletalle kirjoitti:

        Vastapuoli saa joka ainoan kirjoitukseni kerätä talteen ihan vapaasti! Näin olen arvellutkin.

        Sitten kun laitetaan kuvioihin ihan asiaa, kysyvä mieheni, joka haukuttiin valehtelijaksi ja hänkin sai kilpailukiellon - vastassa voi vain olla kaksi nolla.

        Joten tälläistä karaoke on parhaimmillaan. Kun ohjat ei enää pysy kenekään käsissä. Ammutaan kovilla ihan umpinaisessa kuusimetsässä.

        Minä olisin halunnut keskustella ihan muista asioista. Mutta kun persoonani on vedetty tällekin tasolle juttuihin mukaan. Minulle ei jää paljoa vaihtoehtoja.

        Sinä vissiin h-molli tiedät asiasta jotain vai? Mulle on selvitetty nämä "kyttäasiat", kuten sanoit.Virtuaalimaailmaa ei siinä mielessä ole lainkaan kun luulet, se ei anna kenellekään oikeutta herjata. Siitä tiedätkö näpsähtää aika helposti tuomioita, ootko kuullut?

        Minun tapauksessani ei ole perinjuurin kyse mistään virtuaalijutusta. Netissä tapahtuva minun yleinen - julkinen herjaaminen on vain seurausta siitä.

        H- molli, olet syyllistynyt uhkaukseen, tai herjaukseen - puhuessasi mm. ryntäistäni ja sitä edellisessä lauseessa. Kannattaa ihan oikeasti varoa mitä sanoo. Mitä minä olen sanonut, voin kaiken todistaa, enkä ole vain kertonut asioita uhkaillakseni, olen toiminut.

        Tosta sun loppukanetistasi huomaa, että oot aikamoisesti komponenttisoitunut. Virtuaalitekemisinesi. Et oo kauaa ollut rekisteröitynä, mutta olet omaksunut nopeasti täällä olevan ilkeän parjaamisasenteen.

        Siksi tohdinkin epäillä, että olet pyörinyt täällä aikaisemminkin. Mutta katsellut vain virtuaalilasien läpi.

        torilla,toinen oli toisen näköinen,kukas se sitten oli se,ainoa oikea apina?kun kumpikin toestaan apinoi.voi veikkonen,kampaa nuamasi,nih suat bannaanin,nih!

      • h-molli
        tilletalle kirjoitti:

        Vastapuoli saa joka ainoan kirjoitukseni kerätä talteen ihan vapaasti! Näin olen arvellutkin.

        Sitten kun laitetaan kuvioihin ihan asiaa, kysyvä mieheni, joka haukuttiin valehtelijaksi ja hänkin sai kilpailukiellon - vastassa voi vain olla kaksi nolla.

        Joten tälläistä karaoke on parhaimmillaan. Kun ohjat ei enää pysy kenekään käsissä. Ammutaan kovilla ihan umpinaisessa kuusimetsässä.

        Minä olisin halunnut keskustella ihan muista asioista. Mutta kun persoonani on vedetty tällekin tasolle juttuihin mukaan. Minulle ei jää paljoa vaihtoehtoja.

        Sinä vissiin h-molli tiedät asiasta jotain vai? Mulle on selvitetty nämä "kyttäasiat", kuten sanoit.Virtuaalimaailmaa ei siinä mielessä ole lainkaan kun luulet, se ei anna kenellekään oikeutta herjata. Siitä tiedätkö näpsähtää aika helposti tuomioita, ootko kuullut?

        Minun tapauksessani ei ole perinjuurin kyse mistään virtuaalijutusta. Netissä tapahtuva minun yleinen - julkinen herjaaminen on vain seurausta siitä.

        H- molli, olet syyllistynyt uhkaukseen, tai herjaukseen - puhuessasi mm. ryntäistäni ja sitä edellisessä lauseessa. Kannattaa ihan oikeasti varoa mitä sanoo. Mitä minä olen sanonut, voin kaiken todistaa, enkä ole vain kertonut asioita uhkaillakseni, olen toiminut.

        Tosta sun loppukanetistasi huomaa, että oot aikamoisesti komponenttisoitunut. Virtuaalitekemisinesi. Et oo kauaa ollut rekisteröitynä, mutta olet omaksunut nopeasti täällä olevan ilkeän parjaamisasenteen.

        Siksi tohdinkin epäillä, että olet pyörinyt täällä aikaisemminkin. Mutta katsellut vain virtuaalilasien läpi.

        Kysymys..D-kuppi

        Kukahan se lukee kaikki just oikeen väärinpäin??

        :))

      • Voisitko
        lauleskelija kirjoitti:

        oli Hakkivoxin vastaus.Joillakin vain on jokaiseen asiaan negatiivineen ajatus. On se kummaa touhua kun jokaisesta asiasta pitää kaivaa jotain riidan aihetta.
        Miksiköhän täällä aina pari tällaista viihtyy.
        Kotona ja joka paikassa varmaan ahdistaa niin että täällä pitää päteä.

        Jo tiedä että musaani ja tille talle ovat pariskunta näin ainakin kertovat asiasta tietävät minä en heitä tunne henk koht mutta heidän mielipiteensä on tullut tutuiksi ja aina se on tuollainen negatiivinen.

      • tilletalle
        h-molli kirjoitti:

        Kysymys..D-kuppi

        Kukahan se lukee kaikki just oikeen väärinpäin??

        :))

        lue ohjeet ja painu muuanne kertomaan etukertoimistasi.

        Muuten joka kirjoituksestasi huomaa erään asian...

        Että olet erittäin huomionkipeä, itseäsi mainostava, ja käsität jokaisen kirjoituksen itse tahallasi väärin.

        Puhu vain tosiaankin omista lisukkeista. Ja lennä haaviin - perhonen!

        Syytit minua, ja minä syytän nyt sinua..vääristelevä virtuaalivainoaja..niinhän itse kirjoitat että sinua vainotaan, kirjoitit että minä vihjailen, MINÄ EN VIHJAILE, MINÄ SANON SUORAAN MITÄ AJATTELEN, JA MINULLE ON TÄYSIN SAMANTEKEVÄÄ ONKO SINUA TÄLLÄ TAI MILLÄÄN MUULLAKAAN SAITILLA, JA ONKO SINUA OLEMASSA VAI EI, TÄHÄN LOPPUI KOHTELIAISUUS!!!!!

        ET OLE VOIMAN OIKEALLA PUOLELLA!

      • hoitsu11-1968
        tilletalle kirjoitti:

        oliko päätä tai häntää? Mutta tosiaankin ehkä varoitan ystävällisesti. Tuo edellinen ( 4L kirjoittaja olin kyllä minä. tilletalle.) Minä kirjoitan asiaa, mutta matkin edellisessä kirjoituksessani jonkun muun kirjoitustaitoa.

        Alan itse myös taipua sille kannalle, että täällä on yksi tai korkeintaa 2-3 ihmistä, jotka kirjoitavat eri nikeillä ja parjaavat, kuka sitten tielle milloinkin sattuu, antaen tosi ilkeän kuvan karaokeväestä- karaokejuontajineen. Meille karaokekuluttajille.

        Ettekö te aio ruveta karaoesimiehet toimenpiteisiin? Joka ainoa - jonkun (joidenkin) kirjoittelijan herjaus - kohdistuu myös teihin.

        Kuten aikasemminkin sanoin, tunnen kyllä pari hyökkävää herjaajaa, aivan varmasti. Hän joka käänteessä ja joka ketjussa kääntää juttunsa meihin. Syytellen meitä joka paikkaan puuttumisesta. Karaokekeskustelu on mennyt täällä kahden nikin itsensä puolustamiseksi (tilletalle ja Musaani, muutaman irrallinen kirjoittajan saadessa myös osansa) Sitkeän herjaajan pyöriessä kuin vimmattu joka ketjussa. Tällä kirjoittelee eräs hyvinkin arveluttavan hyökkäävästi.

        Taitaa olla sittenkin parasta antaa tää mulle muutama kuukausi sitten tapahtunut tapaukseni rikospoliisille. Voisi olla apua täälläkin tämän herjaamisen kuriin saamiseksi.

        Ihmisen täytyy olla aika kyllästynyt itseensä, että jaksaa eri nikeillä jatkuvasti purkaa negaatioitaan yleisillä palstoilla. Kaiken takana saattaa olla ihan vakavasti otettava tapaus.

        On vähintäänkin arveluttavaa, että joku kerää negaatioita täältä, hyökkien vähänkään karaokesta asiallisesti keskustelevien päälle. Minusta tuollainen ilmiö on jo vakavaa itsestään. Kuinka moni onkaan alkanut netissä oman sairaan maailmansa toteuttamisen?

        Muistutan vielä minua on uhattu täällä. Minulle on julkisesti asetettu kilpailukieltoja. Asioista tietämättömät ovat julistaneet "rangaistuksen" oikeaksi ja "aiheelliseksi" Minun persoonaani arvuutellaan. Ollaan oltu muka paikalla ja keksitty mitä törkämpiä versioita jutusta. Ei totuuden siementäkään. Jotkut ovat selvästi puhuneet ohi suunsa. Mietin ihan tosissani miten paljon muuta kiusaa tämä sairaalta vaikuttava kirjoittaja on saanut aikaan... Jotkut ovat olevinaan jo naapureitani. Minun nimeni on loattu tarkoituksellisesti, niissä piireissä missä vähintäänkin arveluttavasti käyttäytyvä hemmo pyörii. Onneksi tästä todellakin vakavasta jutusta ei kovin moni tiedä, vaikka ovat tuntevinaan ja tietävinään. Mulla odottaa valmis todisteiden nippu - Ehkä toivon nyt jälkeenpäin että olisin sittenkin jo aikaisemmin antanut asian tutkittavaksi. Silloin kun kävin rikospoliisin juttusilla.

        Täällä nimittäin seilaa aika pelokas ja hyökkäävä, kenties ihan vakavasti ajoissa otettava parjaaja, herjaaja. Jonka kirjoituksia ei voi ohittaa ihan olan kohautuksella enää.

        Sinä kirjoitit..
        "Ihmisen täytyy olla aika kyllästynyt itseensä, että jaksaa eri nikeillä jatkuvasti purkaa negaatioitaan yleisillä palstoilla. Kaiken takana saattaa olla ihan vakavasti otettava tapaus.
        On vähintäänkin arveluttavaa, että joku kerää negaatioita täältä, hyökkien vähänkään karaokesta asiallisesti keskustelevien päälle. Minusta tuollainen ilmiö on jo vakavaa itsestään. Kuinka moni onkaan alkanut netissä oman sairaan maailmansa toteuttamisen? "
        -Sinä teet itse sitä kaikkea, mistä muita syyttelet
        -Karaokesta on yritetty puhua asiallisesti, kanssasi se on mahdotonta
        -Hyvä, että vihjaat kokoajan vakavasta tapauksesta, ettet ole itseäsi kieltänyt, siitä on hyvä jatkaa
        -Toivon todella, että osaat ajoissa hakeutua avun äärelle, koska emme kaipaa enempää tragedioita
        -Toivon sinulle APUA, kaikella rakkaudella, mene hyvä ihminen, ja soita!!!

      • musaani
        Voisitko kirjoitti:

        Jo tiedä että musaani ja tille talle ovat pariskunta näin ainakin kertovat asiasta tietävät minä en heitä tunne henk koht mutta heidän mielipiteensä on tullut tutuiksi ja aina se on tuollainen negatiivinen.

        Etkös vasta juuri ilmestyny ulkomailta tulleena tähän keskusteluun? Hyvät tiedot ja vankat mielipiteet oot ehtiny hankkia. Taidat olla tämän yhden henkilön taas yksi uusi sivupersoona.

      • voisitko

        että olen ulkomaalainen ,sanoinko olenko asunut ulkomailla just niin en sanonut sanoin että olin poissa suomesta jonkin aikaa ja sun ja tilletallen mielipiteitä on saanut lukea jo vaikka kuinka pitkään.Taas tuli ilmi että sä et tajua lukemaasi. olisi parempi suomelle että lähtisit pois täältä älykkyys osamäärä koko suomessa nousee varmasti huippu lukemiin.

      • tilletalle
        voisitko kirjoitti:

        Kuka helvetti sua ulkolaiseksi on luokitellutkaan? Apua... Toivo ja epätoivo vaihtelee mielessä lukiessa tätä kot kot laumaa. Kaikki osaa sen ja kurnauttaa. Siinähän sitten onkin.

        Ainoa lohtu, kenties ne osaa paremmin laulaa...

        Tää kirjoittaja on alvariinsa ulkomailla ja kukkiiko siellä älykkyys, epäilen.

      • mikkis teotorakkis

        Opettele ketjurakenne ja netti-etiketti

      • mat.maikka
        mikkis teotorakkis kirjoitti:

        Opettele ketjurakenne ja netti-etiketti

        Tuossa paljon varaa parantaa, ketjurakenne ei ole kaikille heti selvä asia.

      • tilletalle
        mat.maikka kirjoitti:

        Tuossa paljon varaa parantaa, ketjurakenne ei ole kaikille heti selvä asia.

        Heip rakkaat puhekumppani, kirjoitustasolla.

        Mie en ketjuunnu. Oon vissiin kyllästetty omalla itselläni.

        Mie muistan kouluajoista, että jos jollakin atomilla oli puute jostain elektronista - ja toisella ol ylmiäräinen tai ylimääräisiä. Ne vetivät toisiansa puoleensa ja syntyi uusi yhdiste. Näin vissiin ei käynyt koskaan alkuaineille?

        Kuka täällä muuten oikiasti on ketjussa pysynyt?

        Keskustelu on sitä kiinnostavampaa, mitä enemmän ihmiset puhhuu. Ko hilijaisuus voi viedä sanat yksi kerrallaan. Puhuva ihminen ei ole vielä kelottunut puu tai muumioitunut ( lokkien kakalla kuorrutettu) yhden ilmeen patsas. No mutta nyt mie lähen taas hakemaan kokemuksia. Mikäköhän persoonistani nyt puhui? Ossaisko joku valaista?

        Everything is allrigh. Iso hali kaikille, sylkekää vaikk' sit vasemman olkapäänne ylitse, ongelma ei ole minun!

      • MelPlayt poltettuja
        ei.nyt.omalla.nimellä kirjoitti:

        Olen ollut finaalissa joskus muutamia vuosia sitten. kanssakilpailija, SUOMALAINEN nainen tai itseasiassa parikin naista ainakin lauloi kappaleensa POLTETULTA suomalaiselta ja ulkolaiselta karaokelevyltä. Yksi naisista jopa sijoittui, sillä loppulausunnossa vielä kehuttiin, etttei tekniikan vuoksi kuva toiminut ollenkaan, kuului vain pelkkä ääni. Jollakulla oli mukanaan myös kotikaraokelevyjä.

        Nämä olen omin silmin nähnyt ja oikeaksi todennut, vaikka Hakkivoxin johtaja sanoisi mitä. En aio omalla nimelläni kommentoida, sillä en taatusti pääsisi uudelleen joskus finaaliin.

        Olen minäkin saman huomannut, mutta vain MelPlayn levyissä, jotka lähes kaikki ovat poltettuja paria comboa lukuun ottamatta.
        Polttamisen hoitaa tuottaja itse, jolloin säästää prässäyskustannuksissa, eikä tarvitse valmistuttaa levyjä turhaan varastoon.
        Luullakseni Hakkivox on ollut jossain muodossa tuottamassa karaokebiisejä, joten eiköhän ne pelaa lainkirjaimen mukaisesti.
        Hyvä karaokekevättä vain sinullekin "ei polttelija"

      • imettelen
        MelPlayt poltettuja kirjoitti:

        Miksi m antaa tehjä noin. onko se mainosmuoto, hoonoo tarj. kad. M on mitä on ei kai p....li niitten elämä oo kiinni polttreista? Vai onkos

        Hyvii kappalei, mut tosi peestä panosaminen niihin. M ei välitä vaikka polttareita vietetään, mielummi kun vaan tarpeeksi monta kertaa niit filmataan tai näytetää. Mielummin niin. Naimisiin mennää kai kerran tosissaa, mut polttareita voi viettää usseinkin. Se on varmannii ainaskii h....ta, muta vanhin ammatti, ei olla kukaan sen huonompia tai erilaisenpia

        M Taso kuiski parempi nykyään muta, muta Vaikea hengittaa. Kirjain on laissa p

      • h-molli
        imettelen kirjoitti:

        se toinenkin M tekee niin!m....a polttaa ja uusi h....haussi valmis...

      • h-molli
        h-molli kirjoitti:

        se toinenkin M tekee niin!m....a polttaa ja uusi h....haussi valmis...

        että monopoli se on

      • ber
        Ei aina tarvitse kirjoitti:

        Olemme tuottaneet karaokelevyjä, joiden kappaleisiin meillä on oikeudet.
        Me voimme tuoda kilpailutapahtumiin myös koostelevyn, jota ei ole yleisessä myynnissä. Kustannuksista vastaamme me.
        Joten TE spekuloitte turhaan. Näin olemme joskus menetelleetkin.
        "Täysin laillista"

        poltetuista levyistä sen verran et pystyn milloin tahansa todistamaan poltettujen levyjen
        käytön ohjelmatoimisto hakkivoxin toimesta, mut lexan mielestä ulkolaiset biisit saa kopioida, pitää tarkistaa eestin levyjen suhteen lefkan" firmalta vielä kun en oikein usko tuohon... eli
        osta levy.n.25e ja tee kaikkiin muihin settiin
        kopiot ja myy vielä siinä sivussa 70-100e kpl
        etenpäin muille et silleen...

      • täysin...
        Vielä vanhempi vetäjä kirjoitti:

        Toinen on sotajalalla kaikkia karaokekilpailujärjestäjiä vastaan, koska KAIKKI ovan salaliitossa häntä vastaan. Eri nimimerkeillä hän on saanut takajaloilleen kaikki täyspäiset täällä kirjoittelijat.
        Toinen on pöyristyttävä egoisti, joka yrittää tehdä karaokekeskustelufoorumista oikeussalia, jossa jokainen karaokejuontaja ja ohjelmatoimisto ovat vastuussa ja tilivelvollisuudessa hänelle.
        En ole Lexa Sinua edes koskaan tavannut, mutta ammattipiirit ovat pienet, ja korviini olisi kantautunut, jos jotain oikeasti huomautettavaa olisi.
        Antaa näiden parin tyypin tauhkata sivupersoonineen ilman sen kummempaa reagointia. Tuntuu siltä, että jos joku vaivautuu näiden reposteluihin vastata, niin siitähän nämä vasta yltyvätkin.

        Eivät nämä keskustelufoorumit ole todellakaan oikean tiedon välittämiseen tarkoitettuja. Oikeaa tietoa saa kysyen puhelimessa esiintyen omalla nimellä. Täällä nimimerkkien suojassa on aiheutettu jo paljon kärsimystä. Yhdelläkään kirjoittajalla ei voi olla hyvä olo klikatessa lähetä viesti-painiketta, jos tekstissä on panettelua ja herjaamista.

      • Anonyymi
        musaani kirjoitti:

        Yleensä firmat vastaa ystävällisesti heitä koskeviin kysymyksiin. Eivätkä provosoidu alentuvaksi vaikka olis minkämoisesta väärinkäsityksestä kyse.

        Ihmettelen suuresti Hakkivoxin Lexa Mikkolan suhtautumista kysymykseen. Luulis Hakkivoxinkin intresseissä olevan valveilla oleva yleisö joka estää laittomuudet? Jos siis Hakkivox toimii laillisesti.

        Firmat laittavat yleensä palautteensa myös siten näkyville että sen mieltää firman viralliseksi vastaukseksi. Jo otsikko ja nimimerkki osoittaa erittäin väkevää ylenkatsetta asiakaskuntaa kohtaan.

        Toivon että tämä osoittautuukin jonkun vääräleuan asiattomaksi viestiksi Hakkivoxin nimiin. Ja kohta oikea Lexa ystävällisesti, asiakasystävällisen nöyrästi kirjoittaa oman, selventävän juttunsa.

        Hakkivoxin RETRO Sm-karaoke kappaleet pitäisi mainostuksen mukaan olla soitettu vanhoilta lasediskeiltä mutta eivät ole. Hakkivoxhan mainistaa - palaa karaoken juurille - ja ettei käytetä kuin kappaleita jotka on julkaitu ennen vuotta 2000 laserdiskeillä. Kuitenkaan ei laserdisklevyjä eikä niiden soittimia kilpailupaikoilla näy olevan käytössä. Kappaleet näkyy olevan kopioitu laserdiskjulkaisuista tietokoneellle kun seassa on kappaleita joita ei lasediskeiltä varsinkin finkaraokenkappaleiden osalta kappaleita joita ei koskaan uudelleenjulkaistu Dvdllä joihin kaikkien karaokeplayereiden kappaleiden kappaletaustat pohjaa. Hakkivox näkyy soittavan kappaleet läppäriltä tai ulkoiselta kovalevyltä jollain läppärin perusvideosoitto ohjelmalla. Näkyy myös Sm karaoke olevan kopioita ja soitettavan perusläppäriltä jollain soittoohjelmalla.

      • Anonyymi

        Vanhemmalla iällä on kruunun kultaukset rapisseet. Riidanhaluinen, vanha käppänä, jonka juontamiin kisoihinkaan ei ole enää tuntua.

    • Rautalankamalli

      Luin itsekin Hakkivoxin sivulta myös tuon ensimmäisen vastauksen ja Hakkivoxin johdon vastauksen korjauksen.
      Turha saivartelu on ikävää, varsinkin jos tahallaan haluaa käsittää vastauksen negatiivisesti ja väärin, kuten sinä teit.
      Parasta oli, että Nitte Valo toi vihdoinkin viiden vuoden odotuksen jälkeen naisten sarjassa voiton Suomeen.
      Aidon Hevlilevyn kappaleella Nemo ja KSF:stä ostetun levyn kappaleella (versio Tina Turner) Proud Mary.
      Hyvä Suomi ja turhat riidanhaluiset vihjaukset sinne syvimpään pee......en!

      • mikkis-100

        katsonut, ehkä ymmärtää et hyvin on ´nuoret kasvatettu, luulemaan että ovat parhaita, negoja ei hyväksytä. kun mamma ja pappa sano et mä oon paras, vaikkei ois ääntä tippaakaan..niinkuin paljolti onkin.Ei provo..realiteettia sitä elämän kaipaisi enemmän!

    • hyvät veljet ja siskot

      On aika lopettaa kirjoittelut nimimerkkien suojassa. Jos on epäselviä asioita, niin soittakaa ohjelmatoimistojen väelle. Olen täysin ulkopuolinen ja eksyin googlaamalla paikalle. Luulin jaksavani lukea koko viestiketjun, mutta en jaksanut. Paha olo tuli ihan kaikkien puolesta liian nopeasti. Ystävällisyyttä ihmiset! Hymyilkää! Hymyilemiseen tarvitaan 26 lihasta, mutta murjotukseen 62. Mitäpä suotta itseään vaivaamaan!

    • Anonyymi

      Kekkonen laulut karaoke mallia yökausia puhelut auki sievi korvaa ei Kiinni saa valituista

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      309
      7102
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2116
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1327
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1267
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1186
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1116
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1051
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe