Olemme erään ystävättäreni kanssa miettineet tätä asiaa jo pidemmän aikaa, eli missä pyörii sellaisia miehiä, jotka ovat tai joista on tulossa hyvin toimeen tulevia, jotka ovat rauhallisia ja mukavia, kuitenkin henkisesti vahvoja, miehiä jotka ovat valmiita antamaan itsensä täysin, ei mitään baarissa viihtyviä yhden illan seikkailuja etsivä yöperhosia?
"Kahdenkympinkriisi" on päällä ja kateellisena seuraan vierestä ystävien onnellisia suhteita ja kihlautumisia, itse en ole koskaan edes suudellut ketään saati sitten seurustellut kenenkään kanssa. Olen luonteeltani ujohko ja pelkään suhteeseen "antautumisen" satuttavan, mutta sitäkin enemmän voi satuttaa yksinäisyys. En silti etsi suhdetta vain jonkin läheisriippuvuuden takia, vaan uskon olevani siihen nyt valmis, pystyisin riskeeraamaan itseni, antamaan itseni kokonaisena, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että minua saatetaan tahtomatta/tahallaan satuttaa. Tähän en aikaisemmin olisi pystynyt.
Nyt vain ongelmana on se, että en tiedä miten lähteä liikkeelle, mistä voisin löytää miehen? Aika karkeasti sanottu, mutta sehän se ongelmanydin on. Tiedän toki että kriteerini ovat "tiukat" ja että niistä täytyy joustaa, eihän kukaan voi löytää sitä "Unelmien Poikamiestä", niitä valitettavasti ei kasva puussa jokaisen ohi kulkevan naisen poimittavana. Kriteerinä hyvin toimeen tuleva saattaa vaikuttaa pinnalliselta, mutta sitä se ei oikeastaan ole. Harva mies kestää sitä että nainen tienaa enemmän ja itse opiskelen lääketiedettä, joten tulevaisuudessa palkka tulee olemaan hyvä. Toki luennoilta saattaisi jonkun löytää, mutta kun siellä tapaa vain oman vuosikurssin porukkaa ja meillä miehistä 2/5 on sormustettuja, 1/5 mahdoton/lähes mahdoton saada kontaktia ja 2/5 on juurikin niitä pahuksen bilehileitä. Mutta missä voisi tutustua muihin "varteen otettaviin" tapauksiin? Baarissa ei jaksa roikkua, pari kertaa ystävättärien pakottamana ollut mukana ja täytyy sanoa, että ei ollut minun paikkani. Ja jotenkin minusta vain tuntuu, että etsimäni ei löydy baarista, toisinkin voi tietysti olla...
Jotain vikaahan minussakin täytyy olla, koska en vielä koskaan ole ollut minkäänlaisessa suhteessa. Suurin vika on siinä, että en ole kokenut olevani valmis antamaan itseäni kokonaan toiselle ja olen katsonut sen olevan väärin niitä kohtaan, jotka olivat valmiita muuhunkin kuin ystävyyteen, enkä siis koskaan "ylittänyt rajaa". Silloin opiskelu oli ehdottoman ensisijaista, nyt olen oppinut että elämässä on paljon muutakin. Siitä toivosta että unelmieni ritari saapuisi jonain päivänä valkealla ratsullaan, pelastaisi minut ja pyytäisi lupaa saada tunnustaa värejäni, olen kuitenkin jo luopunut.
"Kahdenkympinkriisi" on päällä ja kateellisena seuraan vierestä ystävien onnellisia suhteita ja kihlautumisia, itse en ole koskaan edes suudellut ketään saati sitten seurustellut kenenkään kanssa. Olen luonteeltani ujohko ja pelkään suhteeseen "antautumisen" satuttavan, mutta sitäkin enemmän voi satuttaa yksinäisyys. En silti etsi suhdetta vain jonkin läheisriippuvuuden takia, vaan uskon olevani siihen nyt valmis, pystyisin riskeeraamaan itseni, antamaan itseni kokonaisena, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että minua saatetaan tahtomatta/tahallaan satuttaa. Tähän en aikaisemmin olisi pystynyt.
Nyt vain ongelmana on se, että en tiedä miten lähteä liikkeelle, mistä voisin löytää miehen? Aika karkeasti sanottu, mutta sehän se ongelmanydin on. Tiedän toki että kriteerini ovat "tiukat" ja että niistä täytyy joustaa, eihän kukaan voi löytää sitä "Unelmien Poikamiestä", niitä valitettavasti ei kasva puussa jokaisen ohi kulkevan naisen poimittavana. Kriteerinä hyvin toimeen tuleva saattaa vaikuttaa pinnalliselta, mutta sitä se ei oikeastaan ole. Harva mies kestää sitä että nainen tienaa enemmän ja itse opiskelen lääketiedettä, joten tulevaisuudessa palkka tulee olemaan hyvä. Toki luennoilta saattaisi jonkun löytää, mutta kun siellä tapaa vain oman vuosikurssin porukkaa ja meillä miehistä 2/5 on sormustettuja, 1/5 mahdoton/lähes mahdoton saada kontaktia ja 2/5 on juurikin niitä pahuksen bilehileitä. Mutta missä voisi tutustua muihin "varteen otettaviin" tapauksiin? Baarissa ei jaksa roikkua, pari kertaa ystävättärien pakottamana ollut mukana ja täytyy sanoa, että ei ollut minun paikkani. Ja jotenkin minusta vain tuntuu, että etsimäni ei löydy baarista, toisinkin voi tietysti olla...
Jotain vikaahan minussakin täytyy olla, koska en vielä koskaan ole ollut minkäänlaisessa suhteessa. Suurin vika on siinä, että en ole kokenut olevani valmis antamaan itseäni kokonaan toiselle ja olen katsonut sen olevan väärin niitä kohtaan, jotka olivat valmiita muuhunkin kuin ystävyyteen, enkä siis koskaan "ylittänyt rajaa". Silloin opiskelu oli ehdottoman ensisijaista, nyt olen oppinut että elämässä on paljon muutakin. Siitä toivosta että unelmieni ritari saapuisi jonain päivänä valkealla ratsullaan, pelastaisi minut ja pyytäisi lupaa saada tunnustaa värejäni, olen kuitenkin jo luopunut.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Nämä hyvin toimeentulevat miehet ovat siellä missä sitä hyvää toimentuloa saa. Eli töissä.
En tietenkään tiedä millaista pääomapamppua haet, mutta raha ei todellakaan ole se mikä ratkaisee. Itse olen huomannut, että kaikki kriteerit voi ihan kylmiltään heittää romukoppaan ja katsoa mitä tulee vastaan. Olen tavannut mitä erilaisimpia ihmisiä, joilla kaikilla omat heikkoutensa, mutta myös Paljon vahvuuksia. Eikö kyse ole kuitenkin loppupeleissä siitä, että pystytkö elämään juuri sen henkilön ja hänen henkilökohtaisten heikkouksiensa kanssa?
Jos törmäät johonkin ihmiseen joka kiinnostaa sinua. Tutusta häneen tarkemmin. KUN löydät hänen heikkoutensa, mieti haittaako se oikeasti.
En todellakaan ole etsimässä mitään "pääomapamppua", vaan yksi kriteeri minulle parin valinnassa on se että mies on/tulee olemaan hyvin toimeen tuleva. Eihän raha ole se mikä ratkaisee, mutta valitettavasti silläkin on merkityksensä... Jokaisella ihmisellä on ja tulee olla omat heikkoitensa ja siksi en sanonutkaan olevani etsimässä jotain "Prinssi Rohkeaa". Ehkä vain olen turhan "luokkatietoinen" kun olen päättänyt antaa varallisuuden vaikuttaa siihen sitoudunko johonkuhun loppuelämäkseni. Jotenkin vain tuntuu että kaikki sukulaisten/tuttujen suhteet joissa on ollut selkeä varallisuusero ovat kariutuneet nimen omaan riitoihin rahasta. Kahden ihmisen välinen suhde on aina kompromisseja eiköhän se ole selvää kaikille, jotka tosissaan etsivät elämänkumppania.
Miten vaikeeta miehelle on kun nainen tienaa paremmin kun et ole seurustellut...
Kannattaisi varmaan väijyä tuotantotalouden opiskelijoita, jotka ainakin täällä Tampereella tunnistaa valkoisista haalareista. Myös tietoteekkarit tienaavat ainakin palkkavertailujen mukaaan hyvin.
Itse en sitten kuulu kumpaaankaan ryhmään, mutta tuskin joudun silti köyhyysrajallakaan elämään.
Lääkistyttö teekkaripoika on tuttu näky ainakin omissa kavereissa.
Millaiseenkohan ansaan ne mahtaa jäädä kiinni? Onko jotain vinkkejä yleisistä riistapoluista jonka varteen pitäisi jeeppi parkkeerata ja ladata ase täyteen nukutus nuolia? ;)
Lääkis, oikis, kauppi, teekkari ja monet muut on hyviä vaihtoehtoja, mutta vaikka hyviä vaihtoehtoja löytyy niin ei se auta sitä, et niitä ei koskaan tapaa missään. Eli missä ne kaikki viettää aikaa? Onko ainut mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin oman kurssin ulkopuolelta todella baari tai opiskelijabileet jossa suurin osa on ihan kiitettävän humalassa ennen tapahtuman alkuakaan.
Ei kai sitä nyt keskellä katua voi ihmistä pysäyttää ja kysyä että lähdetkö vaikka kahville?
...sellasen mukavan ja rauhallisen teekkarin vois löytää? Ja miten se vois saada omakseen?
Niinkuin keskustelun alottaja myös minä haluaisin löytää miehen itselleni. Onhan se kurja kun itsellä ei oo ketää ja kaverit ovat onnellisia seurustelukumppaninsa/avopuolisonsa kanssa. Kyllä sitä välillä on heille kateellinen.
Tosin mää opiskelen inssiks joten tapaahan niitä miehiä koululla. Ja ohan niitä iskuyrityksiäkin opiskelijabileissä ollut, mutta kännissä olevat jätkät ei oikein innosta.
Heh, se muuten olisi aika hienoa, mahdollisesti myös toki aika järkyttävääkin, jos joku aivan tuntematon äkisti pyytäisi kadulla lähtemään kahville. ;P Varmaan ite häkellyksissä suostuisinkin.
Kannattaa kokeilla, ehkä joku muukin tekisi niin kuin minä.
En usko että silti saisin mistään kerättyä niin paljon rohkeutta, että voisin niin tehdä. Tosin jos rohkenisi, niin voisihan se lopputulos olla suotuinenkin :)
Ehkäpä jossain tilanteessa kokeilenkin kahville kutsumista kadulla.
Jeh, siitä rohkeudesta se varmaan onkin kiinni. Olisipa sitä sen verran itselläkin, että uskaltaisi jonkinlaisen aloitteen tehdä.
Ehkä ollaan sitten joskus kadulla samaan aikaan. ;P
Sitä odotellessa levitetään siipemme uusiin tuuliin ja annetaan unelmien johtaa matkaamme ;)
näin tehkäämme, unelmia aina tarvitaan. ^^
Kyllä se on ihan naisten omaa keksintöä väittää ettei miehet kestäisi parempi tuloista naista.
Vaikeaa kuvitella suhdetta naisen kanssa joka ajattelee rahaa ennen romanssia, joten toisaalta ihan hyvä että ilmoittavat kyseisen ongelmansa ennen suhteen aloitusta.
... ettei se mene niin, mutta itse koen asian niin, etten tahdo olla elätettävä tai elättäjä, jollei siihen ole syynä esimerkiksi se että on kotona lapsen kanssa tai sairastuu tai joutuu työttömäksi. Saman suuntaisia ajatuksia ovat esittäneet miespuoliset ystävänikin, mutta heillä suurempi kynnys on ollut astua heikompituloisen rooliin.
Romanssi voi minusta ihan hyvin tulla ja tuleekin ennen rahaa ja kai se niin on, että "Sen Oikean" kohdatessaan millään ei ole väliä, mutta syvempää suhdetta mietittäessä vaakakupissa painaa usein myös taloudellinen ja yhteiskunnallinen asema tai vaikkapa uskonnollinen vakaumus, ihmisen ominaistuoksu tai aikaisemmista suhteista mahdolliset olevat lapset. Niitäkin mietitään ennen kuin sitoudutaan toiseen täysin. Minusta pelkkä romanssi ei ole sitoutumista. Romanssin voi kokea ja se voi olla täysin vastakkainen järjelle ja näin tuleekin olla, mutta silti romanssin jälkeenkin on edessä vielä toivattavasti monia kymmeniä onnellisia vuosia, olettaen että suhde on kaikin puolin vakaalla pohjalla. Joten ehkä "Sitä Oikeaa" voi etsiä myös niin sanotusti omasta yhteiskuntaluokastaan.
Monista muistakin "ongelmista" on hyvä ilmoittaa etukäteen ja siitä vakaa suhde syntyy, uskoisin, että pystytäänkö "ongelmat" ratkaisemaan, vai uskotaanko niiden horjuttavan suhdetta joskus myöhemmin, aallon pohjassa, jolloin täytyy tehdä päätös yritetäänkö vai erkaannutaanko. Ongelma voi olla sekin, että toinen tahtoo lapsia toinen ei, ikäero tai vaikkapa se että toinen nauttii yöelämästä ja vilkkaasta menosta, toisen tahtoessa viettää aikaa kotona. Ei raha suinkaan ole ainut tai harvinaisin asia, jota mietitään ennen suhdetta, mutta tuntuu että siitä on nyky aikana tullut eräänlainen tabu, aihe josta ei puhuta, jollei tahdota leimautua "porvariksi" tai materialistiksi.
Hei,
Olet aika laskelmoiva. Vaikka oletkin tulevaisuudessa todennäköinen rivilääkäri, et silti tienaa huimia summia. Tulot taas riittävät keskivertotyöläiselläkin, mikäli menot ovat niihin suhteutettuna tasapainossa. Laskelmoivan asenteesi valossa et myöskään vaikuta sellaiselta hedonistilta, joka tekisi rahaa toteuttaakseen unelmiaan. Sinulla on ainakin selkeä mielikuva siitä, miltä perheidylli parhaillaan näyttää ja tavoittelet sitä.
Suosittelisin ylipäätään tutkimaan, mikä elämässä on elämisen arvoista. Kaikkea ei voi saada, varsinkaan parisuhteessa. Luulen, että listasi saattaa hyvinkin pian karsiutua.
Miten "Se Oikea" ja syvempi suhde toisistaan eroavatkaan? Toki, viihtyäkseni yleensä miehen seurassa, se edellyttää tietynlaista älykkyyttä ja kiinnostusta elämään. Siksi useimmiten kumppanini taustalla on ollut opiskelua ja kunnianhimoa. Samoin ihannoin terveellistä elämäntapaa, joten arvostan ihmistä, joka syö terveellisesti ja nauttii urheilun tuomasta hyvästä olosta. Mutta, olen tapaillut juristia, joka treenasi toki, saadakseen kunnon yläkropan, mutta söi uskomattoman epäterveellisesti. Hänellä oli rahaa, niin perittyä kuin itse ansaittuakin. Hänellä ei ollut tunneälyä, ei huumorintajua eikä empaattisuutta.
Kirjoituksestasi kuvastuu mielestäni yksi asia: et tiedä mistä oikeasti puhut. Koe kumppani, niin ymmärrät.
Summa summarum, elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
> Joten ehkä "Sitä Oikeaa" voi etsiä myös niin sanotusti omasta yhteiskuntaluokastaan.
> itse koen asian niin, etten tahdo olla elätettävä tai elättäjä, jollei siihen ole syynä esimerkiksi se että on kotona lapsen kanssa tai sairastuu tai joutuu työttömäksi.
Eli sinä haluat hyvin ansaitsevan miehen, joka elättää sinut kun saat lapsia? Totta, naisen koulutuksella ei silloin ole mitään väliä tai vaikka ei olisi tehnyt päivääkään töitä hienossa ammatissaan.
Tavallinen duunari ansaitsee helposti enemmän kuin spesiaalikirurgi, joka onkin jäänyt työttömäksi. Kuitenkin sinulle kelpaa työtön lääkäri :D :D
Ja monihan teistä oma tasonsa etsijöistä ei kelpuuta kuin "oman tasonsa mukaiset työt", että se sun hyvin toimeentuleva puolisosi voi olla pitkäänkin kotona, terveyskeskukseen hän ei kuitenkaan suostu menemään töihin kun siellä on alempitasoista massaa. Ei ole tavatonta, että esim. spesiaalialoja kannattauuden takia keskitetään isommille paikkakunnille.
Vaikka tietenkään et ollut ajatellut elää vaurasta perhe-elämää omakotitalossa pienemmällä paikkakunnalla, vaan pääkaupungissa tietenkin... sehän on hienoa se, koska se on KALLISTA...
Pelottavan kova-arvoista juttua, tosin ei yllätä yhtään ko. opinahjon osalta. Ei tietenkään tarvitse alkaa ketään tulojasi hyväksikäyttävää ihmistä alkaa elättämään, mutta kyllä tuossa on kumppanuus ja kiintymys aika kaukana. Tulee kaikin tavoin mieleen hyväksikäyttö ja se, että pelkäät, että sinua yritetään hyväksikäyttää. Sellaisessa ilmapiirissä on aika vaikea perhettä perustaa, sen kun pitäisi perustua luottamukseen. Siinä ihan aidosti raha-asiat ovat suhteellisen sivuseikka, mielellään sitä elättää sellaista, jota rakastaa, jos itsellä siihen on varaa ja toisella on esim. pienemmät tulot.
Jos asiassa on ollut jotakin ongelmaa omalla kohdallani, niin ennemminkin niin päin, että jotkut miehet ovat sairaalloisen kiinnostuneita naisen tuloista, ja oikeastaan haluavat, että ne ovat tosi hyvät. Näin siis, jos raha on suuressa roolissa tälle miehelle ja hän hinkuu suuria taloja ja muuta materiaa. Terve suhtautuminen on, että raha-asia on aikalailla sivuseikka ja välttämätön paha, kunhan tavallisella tavalla tullaan toimeen, eli että ei eletä köyhyysrajalla.
pojat kaikkoavat koneittensa ääreen, loput tosimiehet jää jäljelle, senkun valitset.
Ei kannata ehkä tänne vakavissaan kirjoitella, koska olet selvästi älykäs, herkkä ja ajatteleva ihminen. Täällä suomi-mikäliekeskusteluissa vain pahoittaa mielensä, jos lukee lokavastauksia.
Vinkki: älä kuitenkaan luovu unelmastasi siitä ritarista, joka pyytäisi lupaa saada tunnustaa värejäsi. Mutta: oikeasti ritarit eivät pelasta, vaan se täytyy pystyä tekemään itse. Värien tunnustaminen on ok, mitä se nyt sitten nykyään tarkoittaakin. Ja miehen täytyy saada olla vähän ritari (vai mitä hyvät miehet?).
Miestä odottaessa kannattaa tehdä niitä asioita joista itse nauttii (esim opiskelu, työ, harrastukset) ja koittaa jaksaa uteliaasti kiinnostua ihmisistä ihan ystävänäkin.
Kiitos kauniista ja kannustavista sanoistasi. Olin jo lähes päättänyt jättää keskustelun omaan arvoonsa, mutta oli hyvä, että tarkistin sen vielä. Taidat olla oikeassa siinä, että tämä palsta ei ole kovin hyvä paikka, jos tahtoo tasokasta keskustelua, olin itsekin siitä tietoinen kirjoittaessani tänne, mutten uskonut sitä... Jatketaan siis elämää eteenpäin uskon voimalla. Luottaen siihen että aurinko paistaa vielä.
tämä puoliso haluaakin myöhemmin elämässään vaikka kouluttautua uudelleen ja alkaa pienituloiseksi opiskelijaksi moneksi vuodeksi? Tai haluaa pitää sapattivapaan? Tai materiatavoitteenne menevät aivan ristiin, toinen haluaa mökkiä, toinen kalliita autoja? Tai jos hän ottaa lainaa omiin nimiinsä ja tarkoituksiinsa kaikki isotkin tulonsa menevät sen kuittaamiseen? Tai haluaa ryhtyä yrittäjäksi, joka on aina alussa taloudellinen riski? Tai tutkijaksi, joka on huonosti palkattua touhua? Nämä kaikki ovat ihan mahdollisia vapaasti valittuja vaihtoehtoja ns. hyväpalkkaisellekin alalle valmistuvalle ihmiselle. Tai toisaalta huonopalkkainen voi olla perinyt hyvin tai tulee perimään hyvin, sinä et vain tiedä sitä, esim. itse olen tällä hetkellä aika huonopalkkainen, mutta minulla on perintöjä, siitä vain ei tiedä juuri kukaan jne... Eli ei kyllä minusta kannata laskea liikaa noiden kuvioiden varaan, kova-arvoiseksi vain leimaudut. Ja mitä entisaikoihin tulee, ennen ei tullut Suomessa kuuloonkaan, että joku puhuisi yhteiskuntaluokastaan, Suomessa ei yksinkertaisesti ole ollut luokkayhteiskuntaa, toisin kuin nyt tämäkin ketju osoittaa että on syntymässä.
Mutta on tietysti ihan oikein etsiä kaltaistaan seuraa, koska nämä ajatukset ovat niin merkittäviä perhe-elämässä, että vaikeaa tulee olemaan, jos kovin erilailla esim. rahan merkityksestä ajatellaan.
Hei
Minäpä pohdin samaa asiaa mutta päinvastoin. Baarissa hilluminen ei todellakaan ole mieleistä puuhaa. Ensinnäkään siellä ei saa mitään järjellistä keskustelua aikaiseksi, koska on niin paljon häiriötekijöitä. Mutta mistä sitten voisi löytää fiksun ja mukavan tytön? Mikä mahtaakaan olla todennäköisyys että osuisi samaan aikaan, samaan paikkaan sen oikean kanssa? KUn joku ensin kertoisi mihin pitää tulla ja koska?
On niin turhauttavaa, kun heti saa tyrmäystuomion, kun yrittää edes keskustelua avata. Eihän siinä ehdi antaa siruakaan itsestään. Saatikka ehtiä vakuuttamaan omaa toimeentuloaan...
Niin että kertokaapa fiksut tytöt, missä teitä tapaa? Olisi kiva jos voisi mennä treffeilee useamminkin kuin kerran puolessa vuodessa.
Ja sinulle unelmissa, oletko valmis sokkotreffeille?
Missähän me tytöt liikutaan..? Koulussa, kotona, harrastuksissa ja kaupassakin käydään, mutta totta kyllä meitä voi olla vaikeaa tavoittaa. Pitäisi varmaan aloittaa maanlaajuinen kampanja vaikkapa tyyliin ”sido valkea liina ostoskoriisi, jos haluat, että sinulle tullaan juttelemaan kaupassa” tai sitten pitäisi sopia että kaikki me jotka emme viihdy baarissa tapaisimme jossain muualla, taidenäyttelyt, museot ja kahvilat voisivat olla oivia paikkoja :)
Sokkotreffit? Voisin ehkä uskaltaakin, jos samalle paikkakunnalle osumme…
Menkää ihmees lattari tansseihin. Siellä on molempii rahakkaita neitoja ja päin vastoin. Mut sielläkin on oma juoksu järjestys. Ei saa heti ekalla kertaa luovuttaa jollei tärpää. se on täysin oma piirinsa kans mut hauskaa kun pääsee sisälle. tänäänkin on oiva päivä lähtee humpalle. Nykyään paljon meittii nuaria persoonii näkee siä.
Neuvo kolmekymppiseltä: mieti tosissasi kenen kanssa joudut elämään koko loppuelämäsi - vastaus on sinä itse. Mene siis tekemään just sitä mistä itse tykkäät ja kaikki muu tulee kaupan päälle siinä sivussa. Usko pois, turha turhautua jos ei kakskymppisenä ole ketään ja olla kateellinen kun muilla on. Itse teet elämästäsi just sellaisen kuin haluat. Tekemällä asioita joista itse nautit ja liikkumalla porukassa johon tunnet kuuluvasi, voit "vahingossa" törmätä sellaiseen kaksilahkeiseen joka tuntee samoin.
Ongelma voi olla että kakskymppisenä ei vielä tiedä mitä haluaa elämältään mutta lohdullista on että aikaa on. Ja muista että ei-akateemisesti koulutettukin voi tienata hyvin ja olla fiksu tai toisinpäin. Elämän tärkeimpiä asioita ei rahalla saa.
Miten määrittelet bilehileen? Tarkoittaako se joka viikkoista bilettämistä vai sitä, että käy bilettämässä edes joskus? Onko pelkät baarit vastenmielisiä vai kaikki "kotibileetkin" (tarkoittaen kaveripiirin kokoontumisia erinäisissä paikoissa)? Mikäli kaikki juhliminen on vastenmielistä, rajoittaa se aika paljon valintaa. Suurin osa ihmisistä nyt vaan haluaa toisinaan rentoutua hyvässä seurassa. Vai liittykö tämä kaatokännissä olevien ihmisten seuraan? Osa ihmisistä osaa käyttäytyä (vankassakin) humalassa. Ei kaikki baarissa olijat välttämättä ole etsimässä yhdenillan juttua. Osa on vaan pitämässä hauskaa kavereiden kanssa. Monelle varmasti sopisi numeroiden vaihto ja myöhäisempi tapaaminen.
Suosittelisin iskemään miehesi jostain muualta kuin kurssikavereistasi (vaikkakin se on lääkiksessä hyvin yleistä). Hieman erilaiset ympyrät ovat rikkaus. Tietenkin ihmisten pitää olla omalla tavallaan samankaltaisia, mutta haluatko aina puhua kotona työasioista?
Sitten vielä yksi kysymys, mitä tarkoittaa "tunnustaa sinun värejäsi"? Meinaatko merkata miesparan jollain tavalla?
Ei hyvän itsetunnon omaavia miehiä kiinnosta kuinka paljon tienaat.
Bilehileellä tarkoitan nimenomaan ihmistä, joka hilluu baareissa viikottain/lähes päivittäin. Tämä "vastenmielisyys" koskee oikeastaan vain baareja, ei niinkään muuta hauskanpitoa alkoholin kanssa tai ilman. Itse en moneen ihmiseen ole törmännyt, joka osaisi vähänkään syvemmässä humalassa käyttäytyä, mutta kyse saattaa olla siitä, etten kovin paljon ole pyörinyt paikoissa, joissa on humalaisia ihmisiä tuttuja tai tuntemattomia.
Kyllä mies merkataan pysyvästi ja helposti tunnistettavalla tavalla tyyliin 'tämä on minun näpit irti' :) Vakavasti ottaen värien tunnustamisessa on kyse syvästä ihastuksesta, joka "ennen muinoin" yleisesti johti rakkauteen, läheiseen suhteeseen ja elinikäiseen kumppanuuteen, avioliittoon. Eli ei sitä miestä mitenkään merkata, vaikka ei sekään hassumpi idea taitaisi olla.
Olen 45v nainen ja asun eteläeuomessa.
Olen joutunut luopumaan jaloistani koska varpaat meni kuolioon.
Nyt olen yksin eikä ketään halua minua omakseen
koska olen jalaton, Miehet onko asia näin että teille kelpaa kokonainen nainen eikä puolikas. neuvokaa mua.
Ansku -62