kartoittaja

Kartoittajan työstä ja työnkuvasta kysyn. Jos jollakin on asillista tietoa, niin voitko ystävällisesti vastata. Työnkuva? Raskasta kantamista maastossa? (Mittavälineet), koulutus, onko oppisopimuksella mahdollista,työtä tarjolla?
Palkkaus?
99362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kertokaahan alan ammattilaiset maanmittausalan hommista enemmän!

Äänestä
  • perinteinen kartoittajan työ on pääasaillisesti maastomittauksia. Valtion puolella tarkoittaa lähinnä rajapyykkien mittaamista ja laittamista, rajojen aukaisua ym. Kuntapuolella työkuvaan yleisesti kuuluu kartoitusta, pyykitystä, maastoonmerkintää, kartankäsittelyä, laskentaa ym. Mittauskalustona nykyään käytetään enenevissä määrin GPS/GNSS laitetta. Taajamissa mittaukset hoituvat edelleen takymetrillä.

    Työssä joutuu jonkin verran kantamaan kalustoa, mutta yleensä autolla pääsee suhteellisen lähelle. Ei siis tarvita teräsmiehen kuntoa pärjätäkseen.

    kartoittajan tutkinnolla voi nykyään hakeutua myös toimistotöihin. Työpaikasta riippuen monenlainen toimistotyö kuuluu myös työnkuvaan, ainakin mittausaineiston käsitelyn osalta.

    Tällä hetkellä kartoittajista on kuva pula joten suosittelen koulutukseen hakeutumista. Monet kunnat ottavat myös mielellään oppisopimiksella. Oppisopimuksella koulutus kestää noin 2 vuotta. Sen ajan olet normaalisti töissä ja käyt noin kerran kuussa Hämeenlinnassa lähiopetuksessa. Suurin osa opetuksesta tapahtuu työpaikalla.

    Äänestä

  • kartoittaja vm 94 kirjoitti:

    perinteinen kartoittajan työ on pääasaillisesti maastomittauksia. Valtion puolella tarkoittaa lähinnä rajapyykkien mittaamista ja laittamista, rajojen aukaisua ym. Kuntapuolella työkuvaan yleisesti kuuluu kartoitusta, pyykitystä, maastoonmerkintää, kartankäsittelyä, laskentaa ym. Mittauskalustona nykyään käytetään enenevissä määrin GPS/GNSS laitetta. Taajamissa mittaukset hoituvat edelleen takymetrillä.

    millä tasolla palkat liikkuu?

    Äänestä

  • koordinaatti kirjoitti:

    millä tasolla palkat liikkuu?

    Kuntapuolen palkoista osaan sanoa, en muista.

    Palkka riippuu monesta asiasta. Meilläkin on käytässä 2 eri järjestelmää, tuntipalkkaiset ja kuukausipalkkaiset. Kuukausipalkkaisilla tehtäväkohtainen palkka on 1850€/kk ja tähän päälle tulee ammattialalisä ja henkilökohtainen palkan osa. Työkokemuksesta riippuen ammattialalisä on 5 tai 9%. 5% jos on työkokemusta 3 vuotta, jos yli 5 vuotta 9%. Henkilökohtainen palkanosa määritellään puoli vuotta työsuhteen alkamisen jälkeen ja on 0-30% lisää. Tässä kunnilla on vaihteleva käytäntö. Jotkut maksavat reilusti ja jotkut taas pitävät maksimina esim 10%. Meillä kuuksusipalkkaisilla se vaihtelee 19-23% välillä. Eli palkan voit laskea 1850+(1850*ammattialalisä)+(1850*henkilökohtainen palkan osa)

    Esim. yli 5v työkokemuksella ja 20% henkilökohtaisella palkaksi tulee noin 2386€

    Äänestä

  • kartoittaja vm 94 kirjoitti:

    perinteinen kartoittajan työ on pääasaillisesti maastomittauksia. Valtion puolella tarkoittaa lähinnä rajapyykkien mittaamista ja laittamista, rajojen aukaisua ym. Kuntapuolella työkuvaan yleisesti kuuluu kartoitusta, pyykitystä, maastoonmerkintää, kartankäsittelyä, laskentaa ym. Mittauskalustona nykyään käytetään enenevissä määrin GPS/GNSS laitetta. Taajamissa mittaukset hoituvat edelleen takymetrillä.

    Työssä joutuu jonkin verran kantamaan kalustoa, mutta yleensä autolla pääsee suhteellisen lähelle. Ei siis tarvita teräsmiehen kuntoa pärjätäkseen.

    kartoittajan tutkinnolla voi nykyään hakeutua myös toimistotöihin. Työpaikasta riippuen monenlainen toimistotyö kuuluu myös työnkuvaan, ainakin mittausaineiston käsitelyn osalta.

    Tällä hetkellä kartoittajista on kuva pula joten suosittelen koulutukseen hakeutumista. Monet kunnat ottavat myös mielellään oppisopimiksella. Oppisopimuksella koulutus kestää noin 2 vuotta. Sen ajan olet normaalisti töissä ja käyt noin kerran kuussa Hämeenlinnassa lähiopetuksessa. Suurin osa opetuksesta tapahtuu työpaikalla.

    Kun puhutaan laskemisesta ja trigonometrisistä funktioista... Onko tämä koneen hommia? Pärjääkö perustason matikalla (peruskoulussa kasin luokkaa) vai pitääkö itselläkin olla laskupäätä?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kyllä siinä peruskoulun matikalla pärjää. Koulutuksessa tulee geodeettista laskentaa, mutta siitä kun idean ymmärtää kyllä ohjelmat hoitaa itse laskemisen.

    Äänestä

  • kartoittaja vm 94 kirjoitti:

    Kyllä siinä peruskoulun matikalla pärjää. Koulutuksessa tulee geodeettista laskentaa, mutta siitä kun idean ymmärtää kyllä ohjelmat hoitaa itse laskemisen.

    Siinä olisi meikäläiselle yksi vaihtoehto.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kun puhutaan laskemisesta ja trigonometrisistä funktioista... Onko tämä koneen hommia? Pärjääkö perustason matikalla (peruskoulussa kasin luokkaa) vai pitääkö itselläkin olla laskupäätä?

    hgin ja vantaan kpgin kartoittajien palkkaeroja työpaikkailmoituksissa ovat olleet n 2vk sisään.. ja vantaalla kartoittajan palkka oli reilusti 1900 ja helsingissä 200 alempi. johtunee siitä onko ryhmävetäjä vai alainen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ammattinvaihtaja / 37 kirjoitti:

Kartoittajan työstä ja työnkuvasta kysyn. Jos jollakin on asillista tietoa, niin voitko ystävällisesti vastata. Työnkuva? Raskasta kantamista maastossa? (Mittavälineet), koulutus, onko oppisopimuksella mahdollista,työtä tarjolla?
Palkkaus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu