MITÄ ON STONER -ROCK?

Onko esim joku suomalianen stoner-rock bandi olemassa?

sANOKAA edes joku esimerkki moisesta rokista.
41566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Stoner rock tai stoner metal on raskas hidas- tai "Palm Desert Sceneen", johon kuuluu monia tyylilajin kuuluisimmista suurimmista artisteista ja yhtyeistä.

Matalan ja säröisen kitarasoundin johdosta stoner rock on joskus samaistettu grungeen, mutta yleensä nämä raskaan rockin tyylilajit halutaan kuitenkin erottaa toisistaan.

Stoner rockin syntyyn yhdistetään erityisesti yhtye nimeltä Kyuss. Kyuss nousi 1990-luvulla maineeseen albumillaan Blues for the Red Sun. Vuonna 1995 hajonneen Kyussin seuraajista tunnetuin lienee yhtyeen jäsenten Josh Hommen, Alfredo Hernandezin ja Nick Oliverin perustama Queens of the Stone Age. Myös laulaja John Garcialla on ollut monia Kyussin jälkeisiä projekteja, kuten Unida, Hermano ja Slo Burn. Kyussin rumpali Brant Bjork jätti yhtyeen soittaakseen toisessa stoner-yhtyeessä nimeltä Fu Manchu.

Vaikkakin Stoner rock on jossain vaiheessa liitetty marijuanan käyttöön, se ei sitä välttämättä ole. yleisesti ottaen Stoner viittaa jyräävään ja rullaavaan rockiin. Suomalaisista yhtyeistä lähinnä Stoneria on Mannhai.


Stoner rock -yhtyeitä

Acid King
Alabama Thunderpussy
Atomic Bitchwax
Bongzilla
Brant Bjork
F32.10
Capricorns
Cathedral
Clutch
Corrosion of Conformity
Death From Above 1979
Dozer
Down
Eagles of Death Metal
El Caco
Electric Wizard
Enter The Pain (Suomi)
Fireball Ministry
Fu Manchu
Hawkwind
Hermano
High on Fire
Hiidenkivi (Suomi)
Kyuss
Mannhai (Suomi)
Masters of Reality
Melvins
Mondo Generator
Monster Magnet
Mustasch
Nebula
Orange Goblin
Queens of the Stone Age
Scott Reeder
Shovelhead
Slo Burn
Sparzanza
Spiritual Beggars
Sword, The
Truckfighters
Unida
Wallrus
Wolfmother

Äänestä
  • Dozer(swe)&f32.10(fin)
    2.9. ravintola torvi, lahti
    3.9. on the rocks, helsinki
    4.9. hellä, tampere
    6.9. klubi, turku

    Äänestä

Suomalaisen bändin Monsteriserin musiikissa on paljon stoner-vaikutteita.

Äänestä

Stoner on ainoa oikea musiikin muoto!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??```??? kirjoitti:

Onko esim joku suomalianen stoner-rock bandi olemassa?

sANOKAA edes joku esimerkki moisesta rokista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu