Hän aina ajattelee minua miniäänsä lämmöllä, ja hänellä on aina jotain "pientä kivaa" varattuan mieltäni piristämään. Lapsille uusia vaatteita, viimeksi teatteriliput 2 kpl. Saattaa olla sisustus juttuja, olen tykännyt todella. Vaikka olenhan minä sanonut ettei tarvitse hänen vähistä rahoistaan meihin nuoriin tuhlailla, hän väittää sen olevan vain huvi.
Hänen mielestään "lapset tarvitsee" ja "vähäisiä ovat hänen muistamisensa"
Ei voi kuin kiittää ja kumartaa, meillä on sattunut ihmeellinen säkä, saada ihana anoppi.
Hänen mielestään "lapset tarvitsee" ja "vähäisiä ovat hänen muistamisensa"
Ei voi kuin kiittää ja kumartaa, meillä on sattunut ihmeellinen säkä, saada ihana anoppi.
Vastaukset 25
Vanhimmat
käynyt anopillakaan kun on miniä, jolla on positiivista ajattelutaitoa ! Se jos mikä on harvinaista.
miksi muuten anopin kasvattama poika olisi niin mukava, miksi valiitajat eivät ymmärrä katsoa peilii
Onko se poika mukava siksi että se on anopin kasvattama?? Tuskin... Ja ei minunkaan anoppini mikään hirviö ole, joskus se silti potuttaa ja minulla on sen verran käytös tapoja etten sano mitä ajattelen; toisin kuin hän =D
Ja poikaansa harmittaa äitinsä paljon enemmän kuin minua.
anoppini on aivan ihana ihminen :) tykästyin häneen jo ensinäkemällä. Hän asuu minusta ja miehestäni n. 150 km päässä ja pyrimme ainakin kaksi kertaa puolessa vuodessa käymään hänen luonaan. Aina on ruoat valmiina ja sauna lämpimänä, kun menemme hänen luonaan käymään. Hän on ottanut minutkin aivan upeasti vastaan, koskaan meillä ei ole mitään kärhämää ollut, enkä ymmärrä ylipäätänsä, että miksi niin usein miniän ja anopin välit ovat niin surkeat. Myös minun omat vanhempani ovat ottaneet todella hyvin mieheni vastaan. Monesti pyytävät kyläilemään ja syömään. Ei voisi asiat tällä saralla paremmin olla :)
Sn anoppi asuu tarpeeksi kaukana.:)
Se on hienoa, että on anopeissakin löytyy kivoja ja tunneälyltään normaaleja immeisiä. Totta kai heitä on ja varmaan enemmistö! Toisaalta jos luet näistä "ihan pihalla" olevista anopeista esimerkiksi tällä palstalla, et varmaankaan missään nimessä haluaisi olla näiden miniöiden "housuissa", vai mitä?
Miniä-anoppisuhde voi säilyä todella hyvänä kun pysytään aika semmosella pinnallisella tasolla, etäisyyttä on fyysisti tarpeeksi ja tapaamiset suhteellisen harvoin. Onhan se varmasti kiva saada hyvää ruokaa, lahjoja, muistamisia jne., jos ne tulevat ilman taka-ajatuksia ja vaateita ns. hyvästä sydämestä. Kenestä ei olisi?! Ihan pieni varoituksen sana nyt kuitenkin...sisareni maksaa nyt muutaman vuoden jälkeen näiden ns. lahjojen vastaanottamisesta tosi raskaasti!
Eikä ilkeä anoppi ole välttämättä vain ilkeä miniän mielestä! Kun oma anoppini pääsi eläkkeelle terveydenhuollon puolelta, tästä iloitsivat myös hänen ex-työkaverinsa vielä parin vuoden jälkeenkin. Kuulin asiasta oman työkaverini kautta, joka oli ollut palaverissä anopin ex-työpaikalla. Hän ei edes tiennyt, että kyseinen ihminen on mun anoppi!
"Miniä-anoppisuhde voi säilyä todella hyvänä kun pysytään aika semmosella pinnallisella tasolla,etäisyyttä on fyysisesti tarpeeksi ja tapaamiset suhteellisen harvoin..."
Mihin perustat väittämäsi?
Vain ja ainoastaan omiin kokemuksiisi?
Tuliko mieleen että ei se noin ole aina?
Minä olen anoppini kanssa tekemisissä suht paljon ja keskustellaan asioista kuin asioista,riitaa ei ole ikinä ollut ja pyytettömästi on lahjoja ym. ostellut ja muksua aikoinaan hoitanut.
Puhun 27 vuoden kokemuksella.
Enkä usko että tuosta hirmuksi muuttuu.
Miten on, että anoppeja kiittelevät muistavat likimain aina kertoa, miten anoppi on kaitsenut lapsenlapsiaan ja ostellut vaikka mitä lahjoja, tietenkin, täysin pyytettömästi?
Onko jollakin loistava suhde anoppiin, sellaista, missä ei rahalla ostella juttuja toiselle, kahviteta, syötetä ulkona, käydä näyttelyissä? Onko hyvä suhde anoppiin vain vaihdanta-taloutta?
Olen itse miniä, ja me olemme mieheni kanssa jos jotenkin auttaneet sitä anoppia ja appea, ja he ovat sitä apua osanneet sitten pyytää. Oh yes.
Tuntuu, että osa näistä anoppejaan kiittelevistä kaipaa elämäänsä sitä äitihahmoa ja isoäitiä lapsenlapsilleen. Turvaverkostoa. Jotkut taas eivät koe anopin läsnäoloa tarpeelliseksi, ja haluavat, että tämä on sen 150 km päässä. Miten itsenäistyä ja muodostaa omia perinteitä, jos molempien äidit ovat aina turvallisen välimatkan päässä?
...oikein tarkoitat?
Kyllä minulla olisi hyvä suhde anoppiin vaikka ei koskaan olisi ostellutkaan mitään.
Me nyt vain tullaan toimeen keskenämme.
Ihan kuin tulen toimeen muidenkin ihmisten kanssa.
Toisiin on vain läheisemmät välit.
Tuntuu siltä kuin anopin kanssa ei saisi olla ystäviä.
Ihan vaan sen takia kun on miehen äiti.
En minä äitihahmoa hae,minulla on omakin äiti.
En tajua nyt ollenkaan tälläistä pointtia.
Ja mitä kummallista siinä on jos mummut haluaa hoitaa lapsenlapsiaan???
Rakkaudesta ja välittämisestä kumpikin mummu sitä on tehnyt.
Aivan vapaaehtoisesti.
Ja lapset muistavat hyvällä,mukavia muistoja.
Minä olen täysin itsenäinen.Ja mieheni.
Meillä on omat tapamme ja perinteemme.
Mutta jos itsenäisyys tarkoittaa sitä että anoppiin ja appiin sekä omiin vanhempiin ollaan yhteydessä ns. kerran vuodessa ja muutettava satojen kilometrien päähän niin minulla on ollut väärä kuva itsenäisyydestä.
Minä autan ainakin anoppiani ja omaa äitiäni täysin pyyteettömästi.
Oman ehtimiseni ja jaksamiseni mukaan.
En koe siinä mitään kummallista.
Anteeksi nyt vain mutta jonkinlaista katkeruutta kuultaa kirjoituksestasi.
Siis minun mielestäni.
Viestini alkaa näin "Se on hienoa, että on anopeissakin löytyy kivoja ja tunneälyltään normaaleja immeisiä. Totta kai heitä on ja varmaan enemmistö! "
Olen itse 43-vuotias, paljon ystäviä ja sukukaan ei ihan pieni. Naisvaltaisella ammattialalla ja anopit aiheena on hyvin suosittu, hyvässä ja pahassa. Päätelmäni perustuvat tälle pohjalle. Minä suhtaudun aina vähän skeptisesti näihin kommentteihin..."riitaa ei ole koskaan ollut"...olette siis aina kaikesta samaa mieltä, kun kaksi marjaa...No, sinähän sen tiedät. Kuulut varmaan juuri tuohon onnelliseen enemmistöön, jolla viestini aloitin!
Minä en myöskään kaipaa äitihahmoa tai jotain auktoriteettiä elämääni. Mulla on oma ihana äiti. En tosin anna hänenkään sekaantua kummemmin omaan tai perheeni elämään. Tosin semmosta pelkoa ei ole koskaan ollut.
Mies kertoi, että hänen työpaikallaan on joku 45-vuotias rouva, joka on siis tulevana jouluna ensi kerran tilanteessa, että pitäisi joulua valmistaa itse. Tähän asti olleet vuoroin hänen äidillään ja myös anoppilassa. Lapset (siis jo aikuisia) olivat puhuneet, että ovat juuri siitä pahoillaan, että heille ei muodostunut mitään omia perinteitä...ei jouluna eikä muutoinkaan! Aina mentiin mummojen mukaan kaikessa.
Ei tosiaankaan olla kaikesta samaa mieltä!!
Mutta jos ei olla niin minkä takia siitä riitaa pitäisi tulla?
Selvennän nyt vielä että anopissa on ärsyttäviä piirteitä niinkuin minussakin ja siskossani,miehessäni,lapsissani,työkavereissani...
Eli minä en ole tekemisissä yhdenkään ihmisen kanssa jonka kanssa olisin aina samaa mieltä.
Mutta ei siitä riidellä tarvi.
No,paitsi nyt tuon miehen kanssa kun pitää joskus vääntää asiat rautalangasta eikä mene jakeluun silloinkaan...
No heh,tämä yritti olla huumoria,toivottavasti kukaan ei ala minulle nytten parisuhteesta puhumaan.
Uskon kanssasi että valtaenemmistö anopeista ja miniöistä on aivan tavallisia fiksuja ihmisiä.
Mutta kun täällä tunnutaan epäilevän heti jos joku ilmoittaa anopin olevan mukava!
No, jos olet ollut anopin kanssa erimieltä ja nähtävästi olet! Uskalsitko tämän eriävän mielipiteen tuoda julki? Kunnioittiko anoppi sitä sinun eriävää mielipidettä? Vai...olitko hiljaa ja annoit muorin olla siinä uskossa, että olitkin samaa mieltä? Jäi vähän kiinnostamaan.
Ärsyttäviä piirteitä löytyy meistä kaikista kun ei vissiin kukaan meistä oo täydellinen, paitsi kuulemma joku hipin näkönen äijä vuodelta jotain (tosin mä en ole minkään lajin uskovainen). Se on minusta ihan toinen juttu kun totaalisen ilkeä anoppi, kuten mulla on. Sitä paitsi sitä mieltä on myös hänen oma poikansa! Mun tarvii 3-4 päivää vierailureissun jälkeen "terapoida" miestä kaikkien ilkeyksien jäljiltä. Itse lopetin vierailut jo useampi vuosi sitten kun ei merkitse kyseinen immeinen yhtään mitään.
En ole katkera, vaikka kritisoin liian läheistä suhdetta anoppiin. En kaipaa enää lapsuudenkotiin, en kaipaa äidin enkä anopin huomiota, koska olen aikuinen, naimisissa.
Haluaisin, että minun ja mieheni vanhemmilla olisi oma elämä, ettei heidän elämänsä pyörisi niin paljon lapsiensa (liki 40-v) ympärillä. Miten lapset pärjäävät työpaikassa, miten he parhaiten tekisivät remppansa? Miksi naapuri ei aja ruohoa, miksi sitä ja tätä? Aina huomauttamassa, lastensa työpaikoista, neuvomassa, vaikka itse lähtivät/heidät lähetettiin (miten itse he asian tulkitsevat) ennenaikaiselle eläkkeelle, ja anoppi ja appi eivät ole koskaan tehneet minkäänlaista remppaa omaan kotiinsa.
Olen vaan nähnyt sen nurjan puolen. Sivusta seurannut ja oppinut, että joskus etäisyys tekisi kaikille osapuolille hurrjan hyvää.
Ihmettelen todella näitä miniä-anoppi juttuja tällä palstalla. Oma äiti on ihana, mutta anoppi, joka on miehen äiti ja lasten mummi, on hirviö...Missä ymmärrys ja puolison kunnioitus. Se anoppi ja appi ON SUKUA sinun lapsillesi ja miehellesi. Sinä et. Sitä pitää arvostaa ja kunnioittaa.
Tuntuu, että nykynaiset ovat ylimielisiä, itsekkäitä ja huonosti käyttäytyviä. Sitten itketään, kun ollaan niin yksin ja kukaan ei välitä ja tukiverkkoa ei ole ympärillä. Lahjat ym hyödyt kelpaa, mutta ei muuta.
Useissa kulttuureissa ja aikaisemmin Suomessakin perhe, jossa on useita sukupolvia, on tärkeä perusasia. Ollaan kiinteästi yhteydessä. Eri sukupolvet ovat elämän rikkaus.Eri ikäisistä ihmisistä voi oppia kaikenlaista. Ihminen tulee toimeen toisten ihmisten kanssa, jos itse sitä haluaa. Asennekysymys!
Voi sukulaisten kanssa olla tekemisissä ja kyläillä/soitella/meilailla ilman, että menettää itsenäisyyden ja oman elämän määräämisen.
Suuri syy siihen, että suomalaiset kärsivät masennuksesta ym. mielenterveysongelmista, on varmasti se, että eletään pikku asunnoissa yksin tai pikku perheissä eristäytyneenä.
Uskallan tuoda eriävät mielipiteeni julki.
Ei tarvi pelätä mitään,anoppi ei suutu.
Itseasiassa anoppini pohtii kovastikkin erilaisia näkökulmia asioihin.
Eikä ne eriävät mielipiteet koskaan mitään ihmeempää ole olleet.
Anoppi on aika erikoinen ilmeisesti koska ei ole koskaan puuttunut meidän elämäämme.
Tietää ja tunnistaa omat ja poikiensa puutteet ja piirteet.
Ajattelee vanhaksi ihmiseksi syvällisiä ja osaa nauraa itselleen.
Hän on vaan ihminen jonka kanssa tulee toimeen.
Semmoinen aito ja tavallinen.
Omine vikoineen.
En tiedä onko elämä opettanut vai geeneissäkö syy?
ikävää jos olet nähnyt vain sen nurjan puolen.
Minulla ei siitä ole kokemusta.
Tottakai sekä mieheni että omat vanhempani kyselevät ja "murehtivat" mutta se on sitä normaalia välittämistä.
Koskaan ei ole mennyt yli.
Eivät utele eivätkä sekaannu asioihimme.
Eli kyllä minulla on asiat oikeasti hyvin.
Vaikka me anopin kanssa hyvin juttuun tullaankin niin tottakai meillä on keskinäinen kunnioitus ja "reviiri",emme me missään symbioosissa elele.
En äitinikään kanssa.
Oma äitini on toiminut kuten mummon tulee, vaan miehen äitiä lapsemme (4 kpl) alkoivat kiinnostaa vasta kouluiässä elikkä sitten alkoi tulla joskus (ei joka vuosi) joululahjarahaa synttärikorttia. Anoppi ei ole edes sylissä pitänyt yhtäkään lastamme, ei koskaan.
Miten puolison kunnioitus liittyy tähän asiaan? "Se anoppi ja appi ON SUKUA sinun lapsillesi ja miehellesi. Sinä et."
Kyllä minä olen lapsilleni sukua ihan varmasti ihan itte tehtyjä ja synnytettyjä...Lapsissani on tietysti geenejä myös anopin puolelta. Paitsi hänhän oli itse sitä mieltä, että meillä ei ole edes lapsia kun ovat hänen mielestään ns. väärää sukupuolta, voit arvata kumpaa! Anoppini on hirveä ihminen, se on tosiasia. Ikä tai elämänkokemus ei ole asiaa parantanut. Minä en ole yksin, minulla on tukiverkosto. Siihen anoppi ei tosin kuulu. En käyttäydy huonosti. 6 vuotta annoin anopin viedä ja minä vikisin. Sitten asia valaistui, anoppi ei koskaan muutu ihmiseksi, jota voisi vähääkään arvostaa. Hän puhuu kaikista ihmisistä alentuvasti ja kadehtii monia, jopa omia lapsiaan ja miestään. Mitä voisin oppia anopilta...toisten ihmisten aliarviointia ja halveksuntaa...ei kiitos!
Se, että aikaisemmin sukupolvet asuivat ja elivät kiinteästi yhdessä oli taloudellinen pakko ei tosiaankaan aina omaehtoinen valinta. Tätä on monesti jälkipolvet romantisoineet. Olen paljonkin sukulaisteni kanssa tekemisissä, päivittäin. Ei tarvi itkeskellä ainakaan sen takia. Lahjoja ei ole tullut koskaan. Ei edes häälahjaa. Lapsille siis joskus viime vuosina jotain tosi pientä. Ei ole tarvis. Mies ja minä tienataan molemmat sen verran hyvin, että voidaan lahjoa lapsiamme ihan tarpeeksi. Lisäksi muistamme muuta sukua ja me heitä. Eikä meidän asuntokaan ole pieni...170 m2...elikkä vissiin meitin mielenterveyskin on sun ajatusten mukaan ihan huippua!! Niin ja perhe ei oo pieni kun 6 henkilöä. Metsään meni, että rytisi...Voisin laittaa sulle anopin osoitteen, voit käydä pällistelemässä tätä ihana immeistä ihan livenä...
vaikka joistain asioista olisi erimieltä. Fiksut ihmiset suovat toisille ihmisille omat mielipiteensä. :)
Anoppisi on huomannut, että saa tavaralla teidät tykkäämään itsestään enemmän. Ajatteleekohan hän ettei hänestä tykätä jos ei järjestä "pientä kivaa" teille tavaran muodossa..
Minun anoppini "hyvää hyvyyttään" tunki meille kaikenlaista tavaraa, "koska emme me nuoret osanneet niitä tavaroita itse hankkia" (=anopin ilmaus asiasta). Ja koska hän oli ostellut tavaroita hänellä oli kuulemma oikeus myös puuttua meidän elämäämme ja päätöksentekoihimme. Anoppi oli oikeasti ja vakavissaan tuota mieltä ja niinpä kieltäydyimme kaikesta hänen "hyvää hyvyyttä" -avusta.
Tavaroiden antamiset voivat olla myös hallitsemiskeino anopille.
Ihana anoppi, niin mukava ja kiltti, voidaan puhua ihan kaikesta taivaaan ´ja maan välillä ja aivan mahtavat naurut saadaan joka kerta kun nähdään :):) Ja hän myös ostaa meille välillä jotain tarpeellista, ihanasti hössöttää että te tarviitte sitä ja sitä jne. :) Ja kyllä mekin viedään hänelle tuliaisia kun mennään kylään :) Mahtava nainen, ihana kuulua samaan perheeseen :)
Taas tuli se lahjojen vaihto esiin, hyvässä anoppisuhteessa. Menetkö velkaisen luo ilkkumaan, että minäpä söin hyvän lounaan eilen, eikä maksanut mitään?
Hmm...
Sopiiko kysyä vastaajan ikää?
Sinun perheesi on miehesi kanssa.
Sinun vanhempasi ja sisaruksesi ovat sukuasi.
Miehesi vanhemmat ja sisarukset ovat hänen sukuaan.
Vai asutko kenties samassa taloudessa anoppisi kanssa, jolloin muodostatte saman perhekunnan?
Ostaako anoppisi sinulle kaikkea, mitä äitisi ei?
Siis jos jonkun miniän mielestä anoppi on mukava tai peräti ihana ihminen, siinä TÄYTYY OLLA JOTAIN TAKANA???? Joku hyötysuhde ilman muuta.
Onko olemassa joku erityinen kaava, jonka mukaan pitää perheitten, nuorten ja vanhempien, elää ja olla? Ja jos tästä kaavasta poiketaan, se ei voi olla normaalia vai?
Onko välttämättä kaikkien elettävä niin, että anopit ja miniät eivät näe toisiaan kuin jonkun kerran vuodessa? Entäs jos kuitenkin nähdään useammin, vaikkapa - hui kauhistus - joka päivä, ja SILTI ollaan ihan hyvissä väleissä, niin miten se on selitettävissä?
Oisko mitenkään mahdollista, hyvät siskot, että kyse on vaan ihan normaalista ihmisten välisestä kanssakäymisestä, missä ei ole jännitteitä eikä minkäännäköisiä hyötymissuhteita? Voisko tällainen mitenkään mennä järkeen?
Jotkut ihmiset ihan oikeasti elää näin, niin omien kuin puolisonkin sukulaisten kanssa.
Minkäs ikänen mahdat itse olla?
Itse ainakin olen miehen naituani olevani samaa perhettä myös miehen perheen kanssa.
Anopilleni olen siis DAUGHTER-in-law.
Kauheen kylmä ajattelutyyli sulla...bhyi!