vanhanen vastaan ruusunen. Ihme mies tuo Masa kun aikoo vieläkin valittaa.
Alkaa tuntua mediassa pysymistempulta koko touhu!
Alkaa tuntua mediassa pysymistempulta koko touhu!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Häviön myöntäminen on joillekin vaikeaa. Typerää Vanhaselta jatkaa asiaa kun sen voisi jo unohtaa ja jatkaa elämää.
oli tehnyt ns. "naiselliset", ja väittänyt yrittäneensä erota pariinkin otteeseen. Uskoo ken tahtoo, mutta totuus on totuus. Naiset aina vetää miljoona vuotta tapahtuman jälkeen tuota korttia esiin, "MINÄ itseasiassa halusin erota MUTTA mies ei päästänyt irti, olenhan NIIN ihana!!!!!!1"
Nainen ei voi myöntää että hän oli se jota ei haluttu, koska naisiahan aina halutaan. Ainakin suomalaisia. MOT.
olisikin halunnut erota, kukaan nainen ei viihdy salasuhteessa, ja kyllähän ne miehiset motiivit tollasiin suhteisiin tiedetään...
aikaa eräs kansanedustaja Alatalo itki lehdessä, että hänelle tuli täysin puun takaa tieto, ettei hänen vaimonsa mielestä keikke-ertistilla saa olla avioliiton ulkopuolisia seksisuhteita.
Alatalolta kesti noin puoli vuotta itkeä eroavaa vaimoa takaisin.
Tiedä sitten palasivatko yhteen.
Olen myös livenä nähnyt ja kuullut kuinka kundi roikkuu 24 h puhelimessa rukoillen mimmiä takaisin.
Oli naisystävän veli, nääs.
Mikäli Suskin puheet kahdesta irtipääsy-yrityksestä pitää paikkansa, niin on meillä epäkohtelias pm.
Eikös tämän kys. nimeltä mainitsemattoman henkilön, mutta aiemmin mainitun vaimo tehnyt itsemurhan vaatehuoneessa? Muija killui ja Mikko tuli paikalle...?
Nimim. luenko vääriä lehtiä?
mistikuva, että Mikko oli keikalla ja sai tiedon ennen keikan alkua.
Mikko veti keikan ja lähti kaiketi suoraan kotiin sen jälkeen.
Olisi kuitenkin voinut kertoa suoraan, ellei sitten lehti tiputellut pikkuhiljaa tietoja
Suussani kosti Matille kirjoittamalla paljastuskirjan, koska Matti ei innostunut Suussanin vauvakuumeesta. Väärinhän se meni.
että Mattia se vasta vituttaakin.
Kaikenlaista paskaa voi jäädä käteen, kun menee suoli24-treffipalstalle seikkailemaan. Pysykää hyvät ihmiset poissa sieltä.
kärsii koko pääministeri.
Eikä ymmärrä luovuttaa, ei sitte millään.
(en äänestä)
kuten muutkin "Matit" jos ei mokaamalla edelleen niin valittamalla eteenpäin, jotta hyvä juttu ei vaan unohtuisi! Kukahan uutiskipeä tai muuten "pervo" tuotakin vielä jatkossa äänestää!?
Luuleeko se että kansa ihailee sitä saavutuksesta?
Miten minulla on sellainen mielikuva, että kirjesalaisuus kattaisi myös tekstiviestit, eli niiden suora julkistaminen sinällään on jo rikos. Sinällään porvaripellejen toilailut kiinnosta pätkääkään, mutta mitä vittua tuokin huorailu tulee maksamaaan yhteiskunnalle? Jooo-o, hävinnyt osapuoli maksaa kulut ja vittu ne menee meidän taskusta saatana. Jotain Rotia tohonkin pelleen pitäisi saada saatana.
tuo Masan vainojahti kyllä vaikuttaa. Herran jumala sentään Suomen valtion pääministeri kinastelee oikeudessa jostain naurettavista pikkuasioista 20 tonniin vuodessa tienaavan yh-äidin kanssa.
Sitäopaitsi kun astuu julkisuuteen / tuollaiseen virkaan niin tottakai siinä tulee myös negatiivisia juttuja mukanaan sen kultarannan, autokuskin ja 20 tonnii/kk liksan lisäksi. Ja itehän se lopulta päättää keneen sen munansa tuikkaa, oisko jopa ihmistuntemuksessa jotain vikaa kun ei osaa valkkaa sellaisia naisia jotka ei lähde hölötteleen julkisuuteen noilla asioilla.
Sehän se passaa! Antas ny vaan jo olla.
Siis minusta edelleenkin Rikos on niissä tekstiviestin suorassa lainauksessa ilman asianomistajan lupaa- eli kirjesalaisuuden rikkominen. Yllättäen Oikeus sivuutti tämän seikan täysin. Mutjoomäoonvaanmä.
Eikös kyse ollut perhe ja intimi asioiden kertomisesta?
Itsehän Matti oli niitä loukkaavia paikkoja kirjasta huomiokynällä merkinnytkin.
Jopa sen että on lemmikki eläimiä. Ja itse oli ne esitellyt julkisuudelle jo ennen ihan kuvien kera.
Oikeudellisesta näkökulmasta kyse on vain yksityisyyden suojasta sekä kirjesalaisuuden rikkomisesta, mikäli (ja kun oli) kirjesalaisuutta on rikottu. Tämän seikan oikeus jätti täysin huomioimatta, vaikka se on yksiselitteisen selvä.
Kyllä säkin ihme tyyppi olet. Eli susta on oikein että vaikkapa susta tai äidistäs tehtäis joku paljastuskirja jota myytäis kaikille muutamalla eurolla. Sitten siihen seiskalehden jutut päälle. Enempää miettimättä voin ihan suoraan sanoa että tuollainen paska on saatanasta. Jos joku vaikkapa ton kirjan kustantaja tulis vastaan, niin että tunnistaisin, niin pistäisin teräskärkisaappaani sen suuhun.
Ja totta kai se on myös mediatemppu Vanhaselta. Eihän me eilen olla synnytty. Vahinko on tapahtunut mutta kai ihmisellä on oikeus hakea oikeutta.
Enpä ole lukenut kirjaa, mutta eipä siinä kovin suuria paljastuksia Vanhasesta annettu ilmi? Vai oliko siinä just se vika että hänestä ei suurempia paljastuksia löytynyt? Onhan se kauheaa jos ainoa asia mistä voi puhua on peruna.
ei voita koskaan. Oikeus voi vain toteutua tai olla toteutumatta. Luulen, että Vanhasella ei ole enää itselläänkään kysymys henkilökohtaisesta voittamisesta tai häviämisestä, vaan periaatteesta.
Tämä tapaus on vielä kesken, joten vielä ei voi sanoa mitään.
Kysymys on jopa jonkinasteisessa ennakkotapauksesta yksityisyyden suojan ja sananvapauden punnitsemisen välillä, ainakin näin korkealla tasolla. Tästä johtuen asia voi päätyä vielä korkeimman oikeudenkin käsiteltäväksi hovioikeuskäsittelyn jälkeen.
että ihmisten yksityisasioita voisi kertoilla halvoissa kustannepainanteissa sillä legimiteetillä että on kysytty "asiantuntijalausunto" siitä onko ko. toiminta laillista vai lainvastaista, että oikeus perää tuomionsa tähän, huh huh...
kun laintulkinta ei ole selvää ja tapaus on ennakkotapauksen luonteinen, voi asia päätyä korkeimpaan oikeuteen asti. Niin oikeuskäytäntöä ja laintulkintaa maassamme luodaan. Se on maan tapa ja oikeuslaitoksemme perusperiaate.
Tässä asiassahan käräjäoikeudessakin varsinainen ammattituomari oli eri mieltä kuin lautamiehet, jotka äänestivät ammattilaisen päätösehdotuksen nurin. Lautamiesten asemasta käräjäoikeuksissa on lakiammattilaisten keskuudessa oltu jo pitkään monta mieltä (lähinnä niistä kait haluttais eroon) ja tämä tapaus nostaa tuon keskustelun taas voimakkaammin esille.
Uskon, että tapauksen ratkaisu muuttuu jo hovissa.
Susan vaikuttaa melko viriililtä ja etten sanoisi, jopa pantavalta naiselta. Ihmettelen miksi Matti ei innostunut, minä ainakin olisin tälläkin hetkellä rakastelemassa Susania hellästi mutta päättäväisesti. Luulen että pääministerimme ei ole kovin päättäväinen tai hellä heebo....
niin katse kohti Tuomiojaa. Ukko miettii pää punaisena (sick) miten saisi huomiota. "Teologia pois yliopistosta", "Vedin huumeita"... ketään vaan ei kiinnosta! Hähä!
sillä tämä bensakortti. Saatas mekin vähän makua pula-ajasta.
Sillä sai pientä huomiota.
tuokin vielä. Se nyt taisi sitten tepsiäkin.
päättivät tunteiden pohjalta, hovissa päättää tuomarit.
En ole kepuli, mutta rajansa on oltava kenen tahansa kiusaamisella, myös miehen.
vielä horonen saa mitä ansaitsee.. Tuomio kun langetetaan lain pohjalta, eikä tunteiden pohjalta niin alkaa tapahtua.
Rahastus kääntyykin sitten ympäri, kun pitää ruveta makselemaan oikeusjuttua..
Nautin ja odotan sitä päivää..
jos jäi epäselvää, niin toisen yksityisasioita ei levitellä oli se sitten kuka tahansa, ei sen enempää muille ihmisille, kuin lehdillekään.
Tässä ei voittanut kuin suomalainen tyhmyys.
Käytännössä Vanhanen käy oikeutta mediaa ja kustannusyhtiötä vastaan ja sitä kautta selvittää yksityisyyden suojan rajoja.
Ruususelta Vanhanen ei vaadi mitään. Ruusunen istuu oikeudessa tietysti siksi, että hän on nuo yksityisyyttä ilmeisesti loukkaavat tiedot tuottanut. Edelleen: silti Vanhanen ei perää häneltä mitään.
Kukin päättää omassa päässään kumpi on suurempi rikos tai vastaava: kömpelyys ihmissuhdeasioissa vai entisen kumppanin ihmissuhdemokien julkaiseminen kirjana kaikelle kansalle. Seksielämästään Vanhanen ei kerro omassa kirjassaan tai antamissaan aiemmissa yksityiselämää koskevissa haastatteluissa. Se siis siitä ´nämähän olivat jo tunnettuja tietoja´.
Poliittista peliähän tuo lautamiesten päätös oli. SDP:n Helsingin piirin varapuheenjohtaja Risto Kolanen ja Helsingin kokoomusosaston puheenjohtaja Antti-Jussi Räihä äänestivät Ruususen puolesta. Pitää näemmä harkita Kokoomuksen äänestämistä uudelleen ja kerrankin kriittisesti.
Aika valitettavaa, että aktiivisesti puoluetoiminnassa mukana olevat tekevät oikeudellisia päätöksiä vastapuoluetta kohtaan. Tuomari ja päätöstä kommentoineet oikeusoppineet ovat päätöksestä eri mieltä.
On myös mielenkiintoista, miten mediaa ei kiinnosta kuin oma sananvapautensa. Esim. Kenian vaalien ajan väkivaltaisuudet eivät kiinnosta ketään. Medialla nyt ei tunnetusti olekaan ollut omanarvontuntoa.
Taas se nähtiin. Turhaan selität puoluekantaasi.
juttu. Mielipide rekisteröity. :D
Puoluepolitiikan sotkeminen mihin tahansa asioiden hoitoon vie kaiken päin persettä. Peräänkuulutan edelleen hallittua diktatuuria.
mieltä, että omasta elämästään saa täysin vapaasti kirjoittaa kirjan tai vaik leffan ja siihen kuuluvista ihmisistä, mutta henkilökohtaisuudet voi jättää pois ja myöskin et juttu pyörii yhden ihmisen ympärillä.
Onhan noit muitakin julkisuuden henkilöitä ollut monissa muissakin kirjoissa, mutta Kuronen kirjaa ampui pahasti yli juuri henkilökeskeisyydellään ja liiallisilla paljastuksillaan. Itsekään en ilahtuisi lukea eksän kirjasta, joitain sanomisiani tai tekemisiäni, ei sillä et niissä mitään olisi muutakuin ei kuulu muille.
Toivonkin Vanhasen voittavan ja et asialle saadaan piste ja vastaavat Kuroset ymmärtämään, ettei nyt ihan mitä tahansa tehdä. Toisaalta ketä olis tavan tavallinen Vanhanen edes kiinnostanut, että sikälikin Kurosen motiivit kirjalle aikas selkeet.
Mitäs niin yksityista Susan paljasti, sellaista jota ei kansa ennalta olis Matin omista paljasteluista jo lukenut? Olihan se esitellyt kaiken jo etukäteen.
Siksi en ymmärrä mistä nyt sillä keittää. Taitaa olla kostoa koko homma.
Niin kuka kosti kenelle ja millä tavoin?
Saat ajatella itsekin. :)
jos mä näpytän tässä miehelleni tekstiviestin ja lähetän sen eteenpäin, niin tahdonko lukea myöhemmin sitä tekstaria julkisesti jostain kirjasta tai lehdestä? Joo, en tahdo.
Mä kirjoitan rakkaudentunnus kirjeen miehelleni, niin tahdonko sen kirjeen lukea myöhemmin kirjasta? Joo, kiitos en tahdo.
Todellisuudentajusta, en kyllä kirjaa ole lukenut, mutta ymmärtänyt et kirjassa on julkaistu tekstiviestejä yms.
Ja mitä tulee julkisuuden henkilöihin, niin ei heidänkään paskantamiskeikkansa kuulu koko kansalle ja siihen tuo on verrattavissa.
Toki tiedän niin naisia ja miehiä, jotka erotessaan kadottavat todellisuuden tajunsa ja ryhtyvät repostelemaan yksityiskohdilla ja henkilökohtaisuuksilla jokaiselle joka vähäänkin jaksaa kuunnella, mutta mihin katoaa eron myötä se kunnioitus ja toisesta välittäminen ja luottamus? Jos jokainen toimii todellisuuden tajun menettäneenä, niin kuka viitsii edes luottaa kumppaniinsa ja kertoa hänelle mitään, jos jokainen ihminen erotessa alkaa retostelemaan yksityiskohtaisesti?
Siinä sulle todellisuuden tajusta, tosin itse kirjaa en viitsinyt juuri noista syistä lukea.
Jos Teidänkin mielestänne Ruusunen/Vanhanen on muka joku ykkösjuttu, josta pitää "vääntää kättä", ei Teilläkään mene hyvin!! Ihan hyvällä.
Parenpi ois jos unohdettain koko juttu, molemmat ovat uhreja ja kärsineitä, sananvapaudesta saatiin vain juttu kasaan.
Kumpaakaan puolustelematta, antakaa ihmisten elää omaa elämää, kohu laantuu aikanaan, ja Vanhanen ja Ruusunen eläkää eteenpäin.
Myös "paremmissa piireissä sattuu ja tapahtuu"
T: Viisas nainen
Yksityisyyden suoja tulee olla kaikilla ihmisillä,niin "ylemmillä kuin alemmilla" eli siinä mielessä ymmärrän Vanhasen halun valittaa. Tuskin hän itsekään nauttii negatiivisesta julkisuudesta, riesa koko asia ja mennyt tapahtunut.
Täytyyhän sen nauttia siitä!
Tuskinpa etenkään itselle negatiivisen asian vatvominen kuitenkaan nautintoa tuo, miehinen kunnia on kärsinyt ja kärsii lisää, mitä pidemmälle asiaa toitotetaan julkisuudessa. Mutta jokaisellahan meistä on mielipiteensä ja näkemyksensä. Turhaakin turhempi valtakunnan farssi oli tämä romanssi kuitenkin eikä jatkossa voi varmasti hyvin kumpikaan, päättää oikeus mitä päättää. Oikeuden päätöstähän ei tiedä kukaan jatkossakaan etukäteen.
Olen huomannut, että miehet vastaavissa tilanteissa laittavat exiensä p-llukuvat internettiin. Miehet on ehkä enempi visuaalisia kuin kirjallisia tyyppejä.
oikeen perusteellisesti. Tässä näkee, miten mies saattaa olla äärimmäisen pikkumainen ja loukkaantuu sydänjuuriaan myöten joutavasta. Siitä ei ole sitten perääntyminen, vaikka miten koitettaisiin puhua ja keskustella. Kun mies loukkaantuu, tärkeää ei ole enää se, mistä mies loukkaantuu. Tärkeää on kuuluttaa mahdollisimman laajalle yleisölle, että NYT minua on loukattu verisesti. Eikä mies koskaan tule saamaan lohtua tai tasoitusta tässä. Mies vetää itsensäkin lokaan hakiessaan oikeutta. Mitä järkeä?
Kuten sanottu, olisi jo aikaa sitten unohdettu koko episodi ja kaikki eläisivät rauhassa omalla tahollaan, jollei joku jääräpää toitottaisi samaa edelleen itse.
hohhoijaa...kyseessä siis kepun pääministeri
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1496907