takia altistuvat olemaan huonohkossa parisuhteessa?
Olen viime aikoina alkanut miettimään, että ehkä minun pitäisi lopettaa suhde mieheen, joka ei tunnu välittävän minusta kovinkaan paljon. On erittäin vaikea lopettaa suhde, koska sitten jäisin aivan yksin ja se tuntuu kauhealta. Tiedän, että ero on edessä ennemmin tai myöhemmin.
Kertokaa, jos olette olleet tai olette tällä hetkellä samantyyppisessä tilanteessa. Mistä saisin voimaa lopettaa tämän suhteen?
Olen viime aikoina alkanut miettimään, että ehkä minun pitäisi lopettaa suhde mieheen, joka ei tunnu välittävän minusta kovinkaan paljon. On erittäin vaikea lopettaa suhde, koska sitten jäisin aivan yksin ja se tuntuu kauhealta. Tiedän, että ero on edessä ennemmin tai myöhemmin.
Kertokaa, jos olette olleet tai olette tällä hetkellä samantyyppisessä tilanteessa. Mistä saisin voimaa lopettaa tämän suhteen?
Vastaukset 15
Vanhimmat
No joo.. Olen tavallaan samassa tilanteessa sillä erolla, että mies on kovin kiintynyt minuun, mutta itse en ole kovinkaan rakastunut.. Lähinnä pidän häntä hyvänä ystävänä.
Irti en osaa päästää, koska sitten olen aivan yksin. Ystäviä on kaksi, mutta heitä näen n. kerran kuukaudessa, jos sitäkään.
Aina kun mietin lopettavani suhteen, iskee ahdistus siitä, että sittenhän olen tosiaan ihan yksin. Illat töiden jälkeen, viikonloput, lomat jne. Ei, sitä en enää halua, koska monta vuotta tuolla tavalla elin, ja pää oli hajota monta kertaa.
Ihannetilannehan tietty olisi, jos voisin rakastaa miestäni niin kuin hän rakastaa minua. Mutta näillä se on nyt mentävä. Suuria tunteita on ikävä, mutta nyt tämän täytyy riittää minulle.
Mietin miten taas jaksaisin elää kaiken ajan yksin. Luulen, että mies tulee kyllä minut vielä jättämään, en haluaisi sitäkään jännittää kokoajan, joten jotenkin on vain riuhtaistava itsenä irti..:(
Kiitos vastauksestasi.
minullakin ja olen mies.
Vaimo ei oikein osaa elää parisuhteessa, hänelle on tärkeintä kaikki muut, ja mies tulee sitten siinä viimeisenä. Vaimo ei ilmeisesti ole suhteeseen tyytyväinen, vaikka sanookin toista.
Ehkäpä olen vain ihan väärä mies ja alan kohta etsiskellä, löytyisikö aidan "toiselta puolen" naista, joka osaa, ja ymmärtää myös miestään.
Eropaperit edin minä laittaa ensin. :)
mies on todella rakastunut minuun ja minä myös mutta tuntuu että meillä on koko ajan jotain ongelmia että ei jaksais ja lähteminen on käynyt usein mielessä. mutta sitten mietin että olisin taas yksin. on säälittävää olla jonkun kanssa yhdessä vain siksi että ei olisi yksin mutta asiat on monimutkaisia..
on parisuhde monille sukupuolesta riippumatta. Omassani mies toi mallin kotoaan sitä sen kummemmin kritisoimatta: pyykkihuolto, ruokahuolto, lastenhoito. Ne keskinäiset sopimukset joita harvakseltaan tehtiin, tehtiin rikottaviksi, näytti exäni ajattelevan. Minä taas -naivi idiootti - halusin löytää yhteisyyden tunteesta sen motiivin miksi ylipäänsä pariudutaan. Vähänpä tiesin.
sillä ymmärrätkö sinä, että on erittäin julmaa sitä toista ihmistä kohtaan, jos olet parisuhteessa vain itsesi takia.
Ymmärrätkö?
Ymmärrätkö, että se toinen rakastaa sinua oikeasti, mutta vain hän, siis vain hän..
Nyt sinun pitää elää täysin yksin, hakea vain yhdenillan seuraa ja välttää jokaista tilannetta, joka voisi johtaa vakavampaan suhteeseen.
Sitten kun olet omalta osaltasi oikeasti valmis parisuhteeseen, perusta se rakasta, nauti saamastasi rakkaudesta, pidä huolta kumppanistasi ja elä elämäsi onnellisesti loppuun saakka.
Olen tässä viestiketjussa uusi, mutta myös minulla on suhde, jossa mies rakastaa enemmän minua kuin minä häntä. Ja yksi iso syy siihen, että olemme yhdessä on se, etten halua elää yksin.
Tapasin nykyisen avomieheni 3-kymppisenä, sitä ennen pisin suhteeni oli kestänyt kolme kuukautta. Koin joissain (lyhyissä) seurustelusuhteissani suuria tunteita (intohimoa, jopa rakkautta?), joita olisin halunnut kumppanin kanssa vaalia ja katsoa rauhassa, mihin suhde kehittyisi. Nämä tyypit kuitenkin jättivät minut kuin nallin kalliolle, vaikka aluksi olivatkin kovasti kiintyneitä.
En usko, että minä voisin kohdata miehen, jonka kanssa rakastaisimme toisiamme yhtä paljon. En ole sellaista ikinä kokenut. Ehkä kyse on minun korvieni välistä - rakastun "vääriin" miehiin - tai sitten minulla on vain ollut todella huono tuuri.
En kärsi tippaakaan huonosta omasta tunnosta, että nyt olen tilanteessa, jossa mies rakastaa minua syvästi ja intohimoisesti, mutta minä tunnen häntä kohtaan enemmänkin toverillista rakkautta. Olen hänelle hyvä ja hellä, jaamme ilot ja surut ja olemme vahvasti sitoutuneet (yhteinen firma ja lapsista puhuttu). En koe hänen kanssaan mitään jalat alta-tunteita, mutta tykkään kyllä olla hänen kainalossaan.
Ei ole ketään kohtaan julmaa olla tällaisessa suhteessa. Kaikkien meidän elämät menevät niin eri tavoilla. Ihan turha kenenkään alkaa saarnata kellekään, minkälainen suhde on "oikea" tai "oikeutettu". Jokainen tekee omat valintansa, ja ne ovat jokaiselle ne parhaat mahdolliset valinnat.
Miksi en sitten halua olla yksin? Olin yksin melkein 10 vuotta (lukuun ottamatta niitä muutamaa seurustelua, enkä silloin tietenkään ehtinyt asua kenenkään kanssa yhdessä). Minulle n. 300 iltaa vuodessa yksin oli liian kova paikka. Ne loput 65 iltaa kuluivat kavereiden kanssa.
Elämähän on 99% arkea. Nautin suunnattomasti, kun saan esim. laittaa ruokaa kahdelle, lähteä hiljaisena sunnuntaina rauhalliselle kävelylle mieheni kanssa tai että aamulla herätessäni en ole yksin, vaan hän tuhisee siinä vieressä. Voidaan lähteä yhdessä matkalle tai vaikka vain lähikuppilaan syömään. Yksin en tekisi kumpaakaan.
Olen aina tarvinnut silloin tällöin ns. omaa aikaa, ja nyt onkin luksusta kun on jotain, mistä sitä aikaa ottaa. Ennen oli niin päin, ettei muuta kuin omaa aikaa ollutkaan.
jotka elävät vain itsekeskeisesti ja toisista ihmisistä hyötyen.
YKSI JULMIMMISTA TAVOISTA!!!
Ei mieheni kärsi siitä, että saa elää ja iloita rakastamansa ihmisen kanssa.
Enkä minäkään ihan kenen kanssa tahansa jakaisi elämääni;) Ja yhdessähän tässä eletään, ei mitenkään "minun ehdoillani" tai vain minun hyödykseni.
Kaikkien kohdalle ei osu sitä suurta, jalat alta lyövää rakkautta, johon vielä saisi vastakaikuakin. Ja vielä sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa voisi elää yhdessä.
Maailma on kyllä pullollaan niitä, jotka luulevat tietävänsä paremmin, miten suhteessa pitää olla ja tuntea, ja kailottavat ylemmyydentuntoisesti näitä oppejaan muille. Ihan kuin sanan "rakkaus" jankuttaminen olisi hienompaa kuin luottamisesta, kunnioittamisesta ja välittämisestä puhuminen.
Mitä kamalaa on olla yksin? Miksi se pelottaa? Minä olen mielelläni yksin ja olen ollutkin paljon. Ystäviä voi hankkia monella tapaa, jos se kiinnostaa. Harrastukset ja niihin liittyvät kerhot ovat parhaita.
En muutenkaan oikein ymmärrä ihmisiä, jotka menevät suhteesta toiseen yksinäisyyden pelossa ja seurustelevat vain tästä syystä. Oikea syy parisuhteseen kun on se toinen ihminen ja sen oikeanlaisuus suhteessa sinuun. Yksinäisyyden pelossa parisuhteen solmiminen on huono ratkaisu, sillä ei saa kestävää parisuhdetta.
Yksin voi olla kivaa. Yksin saa tehdä mitä huvittaa ja yksinkin voi pitää hauskaa. Taitaa olla mielikuvituksen puutetta tai jotain.
"Yksin voi olla kivaa. Yksin saa tehdä mitä huvittaa ja yksinkin voi pitää hauskaa. Taitaa olla mielikuvituksen puutetta tai jotain."
Olin samaa mieltä siihen asti kunnes alkoi 30 vuotta häämöttää. Siinä vaiheessa vain alkoin jostain syystä tuntua surulliselta se kaikki yksin vietetty aika, yksin harrastetut harrastukset ja yhdelle valmistettu sunnuntai-lounas.
Mulla oli paljon saman ikäisiä ystäviä, jotka eivät myöskään olleet suhteessa. Eikä kukaan sukulainen ihmetellyt olenko lesbo vai mitä kun ei miestä ole. Suru tuli siis jostain sisältäni, ei siitä, että olisin kuvitellut, että pitää olla suhteessa. Kaipasin toisen ihmisen läheisyyttä. En puhu (vain) seksistä vaan elämän, ajatusten ja arjen jakamisesta. Oli myös pidemmän päälle aika raskasta tehdä ihan kaikki ratkaisut yksin, vain omaan arvostelukykyyni luottaen; asunnon osto, loman vietto etc.
mutta nyt en tarkoita yksinolemista vaan totaalista yksinäisyyttä. Yksinäisyys ei ole kenellekään hyväksi, mutta yksinolemista varmasti kaikki ihmiset tarvitsevat jossain määrin.
En aloittanut seurustelua mieheni kanssa yksinäisyyden takia vaan siksi että ihastuin häneen.
Kokonaan yksin vai? Eikö sulla ole ystäviä, sukulaisia, vanhempia, mitään? Ei huonossa suhteessa kannata roikkua. Sä vaan kiusaat itseäsi ja kärsit.
minä valitsin yksinäisyyden, jotta voisin olla miehen kanssa jota rakastan. asumme tällähetkellä erimaissa, ja joudun siis odottamaan joitakin vuosia, ihan yksin, että päästään vihdoin muuttamaan yhteen. toki tapaamme parin kuukauden välein.
sen rakkauden ja intohimon vuoksi valitsin tämän tilapäisen yksinäisyyden, mitä en ole ikinä ennen kokenut. minulla on aina ollut suhteita, tai yhdenyön suhteita, en ole vain osannut olla ja nukkua yksin..
nyt en miestäni halua pettää, joten sinnittelen vain yksin. mutta kyllä se on tehnyt hyvää, kyllä ihmisen pitää osata olla yksin. vain silloin osaa myös oikeasti rakastaa.
Mielummin yksin kuin huonossa parisuhteessa, on monen sinkun neuvo! Ja näin minäkin ajattelen. Yksinäisyys on ahdistavaa ja monesti toivoisin että olisi joku, mutta omassa elämässä olen korvannut puuttuvan parisuhteen runsaalla työnteolla, ystävien kanssa vietyllä ajalla, harrastuksilla jne. Ja hyvin on mennyt. Olen aiemmin ollut hyvässä suhteessa, jonka jälkeen on uskoa että löytyy suhde missä molemmat on samalla aaltopituudella ja rakkaus on molemminpuolista.
Kokemusta on myös suhteesta jossa minä rakastin täysillä, toinen ei. Siinäkin tuli roikuttua, ei sen takia, että en osaisi olla yksin, vaan sen takia jos vaikka toisen rakkaus syttyisi jotenkin. Ei se syttynyt. Ja nykyisin tunnen vihaa tätä ihmistä kohtaan, joka itsekkäistä syistä ei päästänyt minua lähtemään vaikkei pystynyt antamaan sitä mitä kaipasin, rakkautta.