Niin...Kaikki olennainen tässä tekstissä kiteytyy tuohon kysymykseen...Olen tällä hetkellä kohta 26v täyttävä "nuori" mies ja tarina on tämä. Aloitin seurustelemaan jo 16- vuotiaana silloin 15v tytön kanssa ja kaikki oli loistavaa. Pääsin sitten ajan saatossa opiskelemaan ja muutimme uudelle paikkakunnalle yhdessä asumaan. Kaikki oli AIVAN loistavaa ja sujui hyvin, kunnes eräänä synkkänä kesäpäivänä rakas avovaimoni soitti rannalta humalassa, että tämä oli nyt tässä...Seurustelua oli silloin takana 4,5 vuotta. Minä romahdin täysin. Jouduin käymään läpi terapiat, lääkkeet, itsemurha-ajatukset ym. kunnes tapasin tytön, joka sai minut taas ajattelemaan elämää positiivisesti. Siitä sitten alkoi suhde, joka kesti kolme vuotta, josta yhdessä asumista noin 2,5 vuotta. Muutimme yhteen nopeasti osin olosuhteiden pakosta. Tämäkin suhde oli kyllä hyvä, sitä en missään tapauksessa kiistä, mutta muutama kuukausi sitten päätin itse lopettaa ko. suhteen...Nyt kuitenkin yksin asuminen tuntuu aika-ajoin MUSERTAVALTA! Minulla on kyllä kulissit kunnossa eli hyvä työ, muutama hyvä ystävä ym., mutta illat yksin kotona hajottavat välillä totaalisesti. Aion silti viettää elämääni nyt hetken aikaa ilman minkään tapaisia seurustelusuhteita, koska tiedän, että joskus on opittava olemaan yksin...Kysyisinkin nyt kohtalotovereilta, kuinka olette selvinneet "yksin olemisen tuskasta"? En vain pysty "nollaamaan aivojani" ja tuijottamaan TV:tä koko aikaa...Ja kun vielä tähän päälle kärsin pitkäaikaisesta masennuksesta, ei minkään uuden esim. harrastuksen aloittaminen tunnu helpolta...Neuvoja??
Yksinäinen
Yksinäinen
Vastaukset 10
Vanhimmat
aloittaa siitä, että vihdoinkin selvitätä tuon masennuksen syyn ja alat hoitaa sitä terapiassa. Sitä kautta jaksat sitten vähitellen tehdä muutakin kuin tuijottaa töllöä ja miettiä yksinäisyyttä. Silloin, kun elämässä on sisältöä, yksinoleminen ei tarvitse olla synonyymi yksinäisyydelle. Nainen ei pelasta sinua omilta ongelmiltasi, ne sinun on ratkaistava ihan itse.
...itse jouduin lähtemään neljätoista vuotta kestäneestä avosuhteesta lapset kainalossa kaksi vuotta sitten, enkä ole luonut minkään valtakunnan uusia suhteita. Mutta lasten kanssa se menee näinkin. Pahaan jamaan poikapolo olet itsesi päästänyt, suorastaan läheisriippuvuus tulee mieleen. Mikäli hukkaa oman itseytensä parisuhteessa, ei suhde ole voinut olla aivan täysipäinen. Hyvä suhde kun kasvattaa samaan aikaan itseyttä että yhteisyyttä. Itse en ole samaan allikkoon joutunut, olen vain saanut henkisesti niin lujaa turpiin, etten usko minulla olevan mitään annettavaa muille. Sen kauhistuttavan tyhjyyden tunteen joka minutkin aina vähän päästä meinaa imaista täytän opiskelulla ja kirjoittamisella sekä muistelemalla niitä motiiveja joiden vuoksi suhteesta lähdin. Tsemppiä, ja enne kaikkea itsenäisyyttä!
Ole kärsivällinen ja älä ainakaan aloita heti uutta suhdetta. Menee ihmisestä riippuen vuodesta neljään vuoteen olla oma itsensä eron jälkeen, teki kumpi osapuoli tahansa aloitteen. Jospa et ole vielä valmis muuhun kuin tv:n katseluun ? Jospa se halu tehdä jotain muuta tulisi takaisin ihan ajallaan ? Tietysti jos nostat sen takapuolesi ylös siitä sohvasta ja lähdet sigleharrastusten pariin tutustut samalla itseesi. Kun tunnet itsesi hyvin niin vasta sen jälkeen voit antaa toiselle ihmiselle jotain..tarkoitan siis naista. Voimia !
Tärkeintä olisi nyt että et makaa kotona sohvalla jolloin mieli pysyy maassa. Käy ystäviesi luona tai pyydä heitä välillä käymään sinun luonasi. Liiku ihmisten parissa yleensäkin, auttaa unoshtamaan ikävät asiat ja huomaamaan että "ei se ollut lammen ainoa ankka". Älä ryntää suhteeseen suinpäin, muutaman hyvän vinkin löysin itse selviydy.fi sivuilta.
Ei muuta kuin rinta rottingille ja eteenpäin !
Mulla aivan samanlainen tausta. Kotoa suoraan parisuhteeseen, ei mitään opettelua yksinoloon. Masennuskin seuralaisena, mutta vaikka aikaa otti, niin tiedän nyt olevani kykenevä myös yksinoloon.
Tässä muutama neuvo, kun niitä pyysit. Ulkoilma tekee ihmeitä varsinkin masentuneelle. Kun oikein ahdistaa, yritä pukea ulkovaatteet ja pieni lenkki, voim olla aluksi roskiksen vienti ja talon ympäri kävely. Jokinm asia sinua varmaan kiinnostaa, käy kirjastossa tai käytä nettiä, olkoon se luonto tai moottoripyörät. Ihmisellä pitää olla myös jokin haave, mieti mitä haluaisit, matkan kaukomaille, reppureissun lapissa, uuden menopelin tai mitä tahansa muuta. Tutki mahdollisuuksiasi ja rupea toteuttamaan haavettasi. Ja hulluinta on, että minulle jääneet lintupariskunta toi elämän tunteen kotiin. Niille voi sanoa aamulla, että huomenta teillekin ja kun tuli kotiin kuului ehkö sirpitys eli en tullut hiljaiseen yksinäisyyteen ja niille voin rähjätä pahaa oloani, tuntematta yksinpuhelua harrastaneena itseäni hulluksi. Eli jokin elävä kotiisi, en suosittele kyllä koiraa tai kissaa masentuneelle, mutta linnut ja kalat pärjäävät sen huonon päivän yli ilman hoitoa.
Jokainen ihminen keksii itselleen sopivan keinon elää yksinään, kunhan ei nauti huonosta olosta (masokisti) ja ei halua rypeä itsesäälissä, tosin aikaa tarvitaan ja minä ainakin soin itselleni yhden säälipäivän viikossa. Vuosi on kulunut elämäni romahtamisesta ja hirvittävästä yksinäisyyden tunteesta ja nyt tunnen, että minusta on kasvamassa aikuinen, kypsä ihminen ja toivon, että joskus tulevaisuudessa voin luoda ainakin perustukset kunnossa olevan ihmissuhteenkin.
Edellinen viesti antoi hyviä neuvoja.
Itsellä pitkästä liitosta ero 3-vuotta sitten.
Olet nuori ja varmasti sinulla on annettavaa itsellesi ja jollekin toiselle (usko vaan)
Nyt täytyy hoitaa käytännön asioita eli syö, nuku ja ulkoile. Kuullostaa holhoavalta mutta toimii takuuvarmasti. Kun lähdet liikkeelle huomaat pian että "mustaan aukkoon" ilmestyy valoa joka kasvaa voimaa antaen.
Pärjäile.........
Kiitos teille kaikille vastauksista!!
Täytyy todellakin repiä "perse ylös penkistä" väilillä vaikka väkisin. Nyt onneks parhaalla ystävällä taas aamuvuoroviikko, niin ei tarvii joka työpäivän jälkeen olle itekseen kotona. Aloitin käymään tuossa vähän uimahallillakin, ehkä sekin liikunta jotain ajan kanssa tekee.
Kumma juttu tuo aika...Kun ajattelee, että omasta erosta on 3kk, niin silti tuntuu, että olisin ollut vuosia jo yksin. Aina sanotaan, että aika parantaa ja se kyllä pitääkin paikkansa, mutta miksi se kuluu niin hitaasti juuri silloin kun haluaisi sen menevän nopeasti!? Huoh...Kohta pääsee töistä, pitää varmaan yrittää soitella kavereille tai alkaa taas ahdistamaan...Tulispa jo kesä! Aurinko parantaa aina paljon...
Yksinäinen
Hei sulle :)
olen 23v ja itselläkin kohta 4kk erosta (oltiin 5v yhdessä) ja alkaa tuntua hyvälle! :) Minut siis jätettiin.. Olen tutustunut uusiin ihmisiin ja ollut paljon muiden ihmisten seurassa ja heidän avullaan olen saanut uusia ajatuksia ja uskoa tulevaisuuteen :) Yksinoleminen ei tunnu enää pahalle, ei enää ahdista. Tuntuu oikeasti aikas hyvälle kun saa tulla ja mennä miten haluaa eikä ole kenestäkään riippuvainen! :) Kaikki ovet avoinna! :) Päällimmäinen tunne on helpotus!
Tsemppiä sulle, kyllä sullakin kohta alkaa tuntua hyvälle kun et jää 4 seinän sisälle ja teet kaikkea mistä tykkäät :)
Ja uusia todellakin tulee vastaan silloin kun vähiten odottaa..olen tavannut yhden miehen, jollaista en uskonut olevan olemassakaan! Mutta en halua kuitenkaan vielä pitkään aikaan mitään suhdetta, koska haluan nauttia nyt tästä vapaudesta kun vielä voin! :)
Mutta eihän sitä koskaan tiedä.. :)
Aurinkoista kevättä!
tunne oli helpotus. Mikään ole niin viheliäistä kuin olla kaksin yksin. Voi tehdä mitä huvittaa, ei tarvite selitellä menojaan etc. eli aivan mahtavaa! Itse olen myös harkinnut josko sinkkuudesta tulee pysyvä elämisen muoto, olen ollut useaan otteeseen pitkissä suhteissa ja niiden aikana elämäni on aina tuntunut pysähtyvän paikoilleen. Onhan myös mahdollista että en ole kertakaikkiaan tavannut oikeanlaista naista, tiedä sitten. Mutta pikku kysymys, miten ihmeessä pääsee oikeille treffeille? Tuntuu olevan niin helvetin vakavaa touhua nykyään, viisivuotis suunnitelma suhteen "etenemisestä" on allekirjoitusta vaille valmiina pöydällä alle minuutin. Ihan vaan asiaa ihmetellyt.
Joskus, oikein ahdistavana päivänä, voi ajatella tekevänsä aina vain yhden asian kerrallaan, sillai päivässä pääsee eteenpäin ja ei jää pahaan oloon makaamaan.
Eli, ensin aamulla ylös sängystä (yksi asia), sitten kohta puetaan päälle (yksi asia), keitetään kahvit (yksi asia) ja niin edelleen. Kohta sitä huomaa väsäävänsä korttia ystävälle ja kävelevänsä kylille. Tsemppiä!!
Älä vaadi itseltäsi liikaa, anna aikaa toipua!!