Miksi sivareita halveksistaan?

Etenkin tämän palstan sankarisivarit jaksavat jokatoisessa viestissään inistä, että itsenäisyys on ihan turha ja Suomi on ihan kauhea paikka, kun on tämä kaiken kaatava asevelvollisuus. Nämä kommaripunikkipässit haaveilevat jostain totaalisesta kommunismista, jossa valtiotakaan ei enää olisi. Ei toisaalta ole ihme, että nämä tyypit eivät omaa kansallistaidentiteettiä, kun eivät ole ikinä mihinkään tunteneet kuuluvansa.
Se on taas sitten aivan ylimääräistä typerää vittuilua näiltä itseään suvaitsevaisina pitäviltä hörhöiltä, että katsovat oikeudekseen räkiä niiden päälle, jotka tätä maata vielä arvostavat. Sekin ehkä vielä menisi, mutta sitten pitää halveksua vielä niitäkin, jotka näiden vässyköiden kitinän ovat mahdollistaneet. Niitä, jotka uhrasivat parhaat vuotensa tai jopa henkensä sen takia, että tätä länttiä ei olisi miehitetty. Näiden sivaripasifistien suurin huvi on pillittää, kuinka turhaan ne veteraanit tappelivat ja uhrasivat terveytensä, ettei meidän tarvisi. Ne äijät kuitenkin menivät sotimaan sotaa, jota eivät aloittaneet ja hoitivat sen homman niin hyvin, että ulkomaita myöden vieläkin ihmetellään. Kun sitten joku sivaripunikki hehkuttaa, kuinka olisi ollut ihqua, kun oltaisiinkin päästy venäläisiksi, niin ei ihme, jos kansan syvissä riveissä jokunen tyyppi ottaa vähän itseensä. Tämä lapsellinen asenne sitä halveksuntaa aiheuttaa, ei itse aseistakieltäytyminen. Siihen päälle vielä vittuilut niille, jotka sen intin on suorittaneet, niin ei ihme, ettei kaikki ole sivareita halimassa.

Ette halua sotia ettekä kantaa asetta, se on tietysti aivan ymmärrettävää ja se teille sallittakoon. Suomen ja sotaveteraanien halveksuminen on taas pelkkää vittuilua, jota ei luulisi oikeiden rauhanmiesten harrastavan. Vaikka olisitte kuinka erimieltä sotaveteraanien kanssa, luulisi kuitenkin löytyvän järkeä kunnioittaa niitä ja niiden uhrauksia. Suomi on kaiken perseilyn jälkeenkin kuitenkin monella mittarilla hyvä paikka olla ja elää. Teidän henkinen hyvinvointinne ei voi olla kiinni jostain asevelvollisuudesta ja siitä, että te ette siihen porukkaan kuulu, joka intin on suorittanut. Syyt on oltava syvemmällä, vaikka asevelvollisuus osaltaan jotain ahdistukseen vaikuttaisikin.

Aivan turha varsinkin darkkiksen taas virittää jotain kiihkoisänmaallinenmilitaristipaskanatsi -vaihdetta päälle, se ei kenellekkään mene läpi. Eikä mun mielestä varmaan pitäisi kaikkien nuorten miesten käydä sitä miesten koulua läpi perinteiden ja sotaveteraanien takia. Ne käy ketkä käy, mutta sivarikin voi yrittää olla isänmaallinen. Ilman itsenäisyyttä tekään ette olisi mitä olette, jos olisitte edes syntyneet. Saattaisitte olla vaikka sotilaita.
311415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Mielestäni oli aika typerä ratkaisu lähteä sotimaan venäjää vastaan. Täysin valehtelematta meillä kävi ihan vitummoinen tuuri että "voitimme" tuon sodan. Onneksi voitimme ja saimme itsenäisyyden. Järkevästä ratkaisusta tässä on mielestäni aika turha puhua.

Minä en ihmeemmin arvosta sotaveteraaneja sen enempää kuin muitakaan vanhuksia. En heitä kuitenkaan myös halveksu. Jotkut heistä tekivät tekoja joihin ei monestakaan olisi ja osoittivat tietynlaista kovuutta jota voisin ehkä sanoa arvostavani. Samaten arvostan nykyisiä armeijan johtajia samalla tavoin kuin jossain siviilityössäkin menestyneitä ihmisiä. Tai jossain tilanteissa ihan perus duunaria. Mikään ryhmä ei kuitenkaan ole minusta arvostelun yläpuolella. Monien mielestä nämä sotasankarit kuitenkin ovat arvostelun yläpuolella. Tämänhän huomasi jo tuosta mannerheim jupakasta, joka on sinäänsä ihan naurettava. Oletko muuten ajatellut että nämä veteraanit tosiaan lähtivät sotaan pakosta, ei se ollut heidän kaikkien oma uljas päätöksensä. Todennäköisesti monet kusivat ja paskoivat housuihinsa poteron pohjalla. Sotaa ja tappajia ihannoiva kulttuuri on mielestäni jokseenkin hieman sairas. Sodat tulisi unohtaa eikä hehkuttaa niitä vuodesta toiseen.

Minä en halua sotia, mutta haluan että suomella on armeija tai edes jonkunlainen kriisijoukko. Mutta minun mielestäni valtiolla ei ole mitään oikeutta pakottaa täysi-ikäistä omiin valintoihin kykenevää miestä uhraamaan henkeään valtion puolesta. Se ei ole sivistysvaltiolle sopivaa toimintaa. Valtio ei voi myöskään riistää ihmisten vapautta 6-12kk ajaksi väkisten. Asevelvollisuus tarvitaan, mutta se ei saa olla pakollinen, vaan kootaan sellainen armeija joka vapaaehtoisvoimin ja ammattisotilaita lisäämällä saadaan. Tosiasia on se että nykyinen armeija ei kuitenkaan riitä venäjää vastaan ja pienempiä uhkia vastaan se on taas turhan suuri, joten muutosta tässä tarvitaan jo rahankin takia, vaikka suurimmat syyt ovatkin ihmisoikeusrikkomukset, alistukset ja epätasa-arvo.

Minä en ainakaan henkilökohtaisesti pidä suomea huonona maana. Tämä asevelvollisuus on yksi asia joka minua todella paljon ärsyttää, mutta muita saman kokoluokan ongelmia täällä ei kyllä mielestäni ole. Näiden palstan vakio sivarien tavoin en ole kokenut tätä maata loppujen lopuksi niin ahdasmieliseksi. Useimmat olen saanut ihan ystävällisesti puhumalla ymmärtämään tämän minun ratkaisuni jopa tuolla armeijassa. Hiljaa tässäkin asiassa hyvä tulee ja olen siinä kyllä samaa mieltä että armeijan käyvien ym. morkkaaminen ei kyllä ainakaan auta luomaan hyvää kuvaa siviilipalvelusmiehistä. Itse ainakin suhtaudun heihin samoin kun toivon heidän suhtautuvan minuun.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Mielestäni oli aika typerä ratkaisu lähteä sotimaan venäjää vastaan. Täysin valehtelematta meillä kävi ihan vitummoinen tuuri että "voitimme" tuon sodan. Onneksi voitimme ja saimme itsenäisyyden. Järkevästä ratkaisusta tässä on mielestäni aika turha puhua."

    Arvaillahan voidaan aina, mitä olisi käynyt, jos Neuvostoliiton vaatimuksiin olisi suostuttu ilman vastarintaa. Alueiden luovuttaminen ja kumartelu olisi voinut johtaa helvetin paljon pahempaan lopputulokseen. Baltian maista voi katsoa, mitä olisi saattanut käydä. Vaikka Suomen merkitys Neuvostoliitolle olikin pitkälti eri, kuin Baltian. Nöyristely ei yleensä ole se paras vaihtoehto. Suomen sitkeä vastarinta yllätti Neuvostoliiton, mutta kovin kauaa ei olisi snadi Suomi enää jaksanut yksin talvisodassa vastaan laittamaan. Tuon väännön ja tuurin yhteydestä voi olla montaa mieltä. Tuskin ne tuurilla tappeli. Sodan järkevyys tai epäjärkevyys ei kuitenkaan muuta mihinkään sitä, mitä sodan läpikäyneet kokivat ja tekivät, heidän päätettävissä se ei ollut.

    "Oletko muuten ajatellut että nämä veteraanit tosiaan lähtivät sotaan pakosta, ei se ollut heidän kaikkien oma uljas päätöksensä. Todennäköisesti monet kusivat ja paskoivat housuihinsa poteron pohjalla. Sotaa ja tappajia ihannoiva kulttuuri on mielestäni jokseenkin hieman sairas. Sodat tulisi unohtaa eikä hehkuttaa niitä vuodesta toiseen."

    Ihmisiähän nekin tietysti vain olivat ja ovat. Eiköhän useimmat ainakin jollain tavalla ja enemmän tai vähemmän pelänneet. Tuskin kukaan sotaa ihannoi. Historiaa ja sen tapahtumia pitää kuitenkin voida käsitellä hyssyttelemättä ja kaunistelematta. Sodassahan ei ole voittajia tai häviäjiä, vain selviytyjiä.

    "Asevelvollisuus tarvitaan, mutta se ei saa olla pakollinen, vaan kootaan sellainen armeija joka vapaaehtoisvoimin ja ammattisotilaita lisäämällä saadaan."

    Tästä olen täysin samaa mieltä, koska näinhän se vittu järjen mukaan on. Mitään järkeä pitää isoa massa-armeijaa ritsoilla varustettuna tykinruokana. Siinä ei korkea motivaatiokaan auttaisi, kun nallipyssyllä tappelet tankkia vastaan. Pienempi, motivoituneimmista koottu ja hyvin varustettu armeija olisi kaikin puolin parempi. Todennäköisesti jouduttaisiin Irakin tapaiseen sissisotatilaan, mutta siihen riittäisi luultavimminkin vielä äijiä, ja juurikin Irakissakin maailman teknologisesti paras armeija on kusessa pelkkien rynkkyjen ja pommien avulla tappelevien sissien kanssa. Edelleenkään en usko mitään sotia tulevan tänne, mutta jos.

    "Useimmat olen saanut ihan ystävällisesti puhumalla ymmärtämään tämän minun ratkaisuni jopa tuolla armeijassa."

    Helppo uskoa, koska kuulut niihin täyspäisiin sivareihin jotka ovat mukavaa vaihtelua näihin tämän palstan vaahtoajiin. Ihme, ettei kukaan ole vielä alentunut vittuilemaan tuosta otsikon kirjoituslipsusta.

    Äänestä

  • UPDATE_8710672 kirjoitti:

    "Arvaillahan voidaan aina, mitä olisi käynyt, jos Neuvostoliiton vaatimuksiin olisi suostuttu ilman vastarintaa. Alueiden luovuttaminen ja kumartelu olisi voinut johtaa helvetin paljon pahempaan lopputulokseen. Baltian maista voi katsoa, mitä olisi saattanut käydä. Vaikka Suomen merkitys Neuvostoliitolle olikin pitkälti eri, kuin Baltian. Nöyristely ei yleensä ole se paras vaihtoehto. Suomen sitkeä vastarinta yllätti Neuvostoliiton, mutta kovin kauaa ei olisi snadi Suomi enää jaksanut yksin talvisodassa vastaan laittamaan. Tuon väännön ja tuurin yhteydestä voi olla montaa mieltä. Tuskin ne tuurilla tappeli. Sodan järkevyys tai epäjärkevyys ei kuitenkaan muuta mihinkään sitä, mitä sodan läpikäyneet kokivat ja tekivät, heidän päätettävissä se ei ollut."

    Tämä asia onkin juuri näitä mielipidekysymyksiä, sillä ei ole olemassa mitään virallista faktaa siitä jutusta, että se sotiminen Neuvostoliittoa vastaan oli se kaikkein paras ratkaisu. Toisten mielestä se antautuminen voi olla parempi ratkaisu kun vuosikausia kestävä turha sotiminenm tappaminen, haavoittuminen ja rintamalla kuoleminen. Baltian maissa ja muissa entisissä neuvostotasavalloissa osattiin myös sopeutua siihen neuvostomiehitykseen, joten kyllä sama asia olisi onnistunut myös meillä suomessa.

    "Ihmisiähän nekin tietysti vain olivat ja ovat. Eiköhän useimmat ainakin jollain tavalla ja enemmän tai vähemmän pelänneet. Tuskin kukaan sotaa ihannoi. Historiaa ja sen tapahtumia pitää kuitenkin voida käsitellä hyssyttelemättä ja kaunistelematta. Sodassahan ei ole voittajia tai häviäjiä, vain selviytyjiä."

    Sitä et voi kieltää, etteikö talvisota ja nämä muut sodat olisi tuoneet suomeen tätä militaristista ja sotaa ihannoivaa kulttuuria, jossa sitä maanpuolustusta, armeijan suorittamista ja muita sotajuttuja on pidetty aina niin "kunnia-asiana" ja jokaisen suomalaismiehen perusvelvollisuuksina.

    "Tästä olen täysin samaa mieltä, koska näinhän se vittu järjen mukaan on. Mitään järkeä pitää isoa massa-armeijaa ritsoilla varustettuna tykinruokana. Siinä ei korkea motivaatiokaan auttaisi, kun nallipyssyllä tappelet tankkia vastaan. Pienempi, motivoituneimmista koottu ja hyvin varustettu armeija olisi kaikin puolin parempi. Todennäköisesti jouduttaisiin Irakin tapaiseen sissisotatilaan, mutta siihen riittäisi luultavimminkin vielä äijiä, ja juurikin Irakissakin maailman teknologisesti paras armeija on kusessa pelkkien rynkkyjen ja pommien avulla tappelevien sissien kanssa. Edelleenkään en usko mitään sotia tulevan tänne, mutta jos. "

    Hyvä juttu, jos sinä ymmärrät sen asian, ettei se armeija todellakaan tarvitse kaikkia miehiä riveihinsä. Näiden iänikuisten vanhojen sotien ja niistä syntyneiden armeijaperinteiden takia suurin osa suomalaisista kun ei vielä tänä päivänäkään ole ymmärtänyt ja hyväksynyt tätä asiaa, kun jatkuvasti ollaan niin huolissaan siitä asiasta, jos jokaikinen suomalaismies ei mene sinne "sotaväkeen" näiden ikivanhojen perinteiden ja sotaveteraanien muiston kunniaksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    dark-signs kirjoitti:

    "Baltian maissa ja muissa entisissä neuvostotasavalloissa osattiin myös sopeutua siihen neuvostomiehitykseen, joten kyllä sama asia olisi onnistunut myös meillä suomessa."

    Eihän siinä enää vaihtoehtoja ollut, kun peli oli menetetty, oli elettävä niissä puitteissa mitä oli. Tuskin Baltian maissa ihmiset on osanneet edes kaivata kaikkea sitä, mitä Suomi on saanut vapautensa säilyttämisellä. Voihan ihminen olla tyytyväinen ja kokea onnea, vaikka asuisi kaatopaikalle rojusta rakentamassaan majassa. Vaikka virossa ei asutakaan hökkeleissä, ei ainakaan useimmat, niin ollaan siellä kuitenkin vielä Suomea jäljessä valtavan monessa asiassa. Kaikkeen sopeutuu, mutta vieraan vallan kyykyttämistä vastaan mun mielestä pitää kapinoida, vaikka turpaan saannin todennäköisyys olisikin suuri.

    "Sitä et voi kieltää, etteikö talvisota ja nämä muut sodat olisi tuoneet suomeen tätä militaristista ja sotaa ihannoivaa kulttuuria, jossa sitä maanpuolustusta, armeijan suorittamista ja muita sotajuttuja on pidetty aina niin "kunnia-asiana" ja jokaisen suomalaismiehen perusvelvollisuuksina."

    Sotaa ei ihannoida, mutta siitä ollaan yleisesti ylpeitä, että Suomi on pystynyt sotimisesta huolimatta säilyttämään itsenäisyytensä ja autonomiansa. Sodista on suuressa mittakaavassa kulunut niin lyhyt aika, että armeijaa pidetään Suomessa vielä hyvin tärkeänänä instituutiona, varsinkin sodankokeneitten ja siitä seuraavan sukupolven keskuudessa. Tämä on sitä, minkä jotkut näkee sinä militaristisuutena. Asia on eri monissa muissa sodassa mukana olleista Euroopan maista, koska siellä saatiin turpaan ja luottamus armeijaan ei kasvanut sille tasolle, kuin täällä. Armeija on oikeasti nähty myös tietynlaisena traditiona, jossa nuoret miehet ovat osoittaneet halukkuutensa olla valmiina puolustamaan Suomea tarvittaessa aseinkin.

    "Hyvä juttu, jos sinä ymmärrät sen asian, ettei se armeija todellakaan tarvitse kaikkia miehiä riveihinsä. Näiden iänikuisten vanhojen sotien ja niistä syntyneiden armeijaperinteiden takia suurin osa suomalaisista kun ei vielä tänä päivänäkään ole ymmärtänyt ja hyväksynyt tätä asiaa, kun jatkuvasti ollaan niin huolissaan siitä asiasta, jos jokaikinen suomalaismies ei mene sinne "sotaväkeen" näiden ikivanhojen perinteiden ja sotaveteraanien muiston kunniaksi."

    Joka äijästä ei voida tehdä sotilasta pakottamalla, eiköhän sen tajua kaikki, jotka ajatuksen asialle suovat. Jotkut on kuitenkin valmiita vaarantamaan terveytensä ja henkensä mahdollisen kriisin kohdatessa. Ja niiden tyyppien rinnuksille on turha sivarien räkiä karkumatkallaan.

    "Jotkut on kuitenkin valmiita vaarantamaan terveytensä ja henkensä mahdollisen kriisin kohdatessa. Ja niiden tyyppien rinnuksille on turha sivarien räkiä karkumatkallaan."

    Näin se on. Ja vielä kun df ja kamunsa muistaisi sen, ettemme ole valmiita puolustamaan vain isänmaatamme ja perheitämme, vaan myös HEIDÄN perheitään. Niin ellei sitten nämä luikurit pakene sukuineen...

    Äänestä

  • UPDATE_8710672 kirjoitti:

    "Baltian maissa ja muissa entisissä neuvostotasavalloissa osattiin myös sopeutua siihen neuvostomiehitykseen, joten kyllä sama asia olisi onnistunut myös meillä suomessa."

    Eihän siinä enää vaihtoehtoja ollut, kun peli oli menetetty, oli elettävä niissä puitteissa mitä oli. Tuskin Baltian maissa ihmiset on osanneet edes kaivata kaikkea sitä, mitä Suomi on saanut vapautensa säilyttämisellä. Voihan ihminen olla tyytyväinen ja kokea onnea, vaikka asuisi kaatopaikalle rojusta rakentamassaan majassa. Vaikka virossa ei asutakaan hökkeleissä, ei ainakaan useimmat, niin ollaan siellä kuitenkin vielä Suomea jäljessä valtavan monessa asiassa. Kaikkeen sopeutuu, mutta vieraan vallan kyykyttämistä vastaan mun mielestä pitää kapinoida, vaikka turpaan saannin todennäköisyys olisikin suuri.

    "Sitä et voi kieltää, etteikö talvisota ja nämä muut sodat olisi tuoneet suomeen tätä militaristista ja sotaa ihannoivaa kulttuuria, jossa sitä maanpuolustusta, armeijan suorittamista ja muita sotajuttuja on pidetty aina niin "kunnia-asiana" ja jokaisen suomalaismiehen perusvelvollisuuksina."

    Sotaa ei ihannoida, mutta siitä ollaan yleisesti ylpeitä, että Suomi on pystynyt sotimisesta huolimatta säilyttämään itsenäisyytensä ja autonomiansa. Sodista on suuressa mittakaavassa kulunut niin lyhyt aika, että armeijaa pidetään Suomessa vielä hyvin tärkeänänä instituutiona, varsinkin sodankokeneitten ja siitä seuraavan sukupolven keskuudessa. Tämä on sitä, minkä jotkut näkee sinä militaristisuutena. Asia on eri monissa muissa sodassa mukana olleista Euroopan maista, koska siellä saatiin turpaan ja luottamus armeijaan ei kasvanut sille tasolle, kuin täällä. Armeija on oikeasti nähty myös tietynlaisena traditiona, jossa nuoret miehet ovat osoittaneet halukkuutensa olla valmiina puolustamaan Suomea tarvittaessa aseinkin.

    "Hyvä juttu, jos sinä ymmärrät sen asian, ettei se armeija todellakaan tarvitse kaikkia miehiä riveihinsä. Näiden iänikuisten vanhojen sotien ja niistä syntyneiden armeijaperinteiden takia suurin osa suomalaisista kun ei vielä tänä päivänäkään ole ymmärtänyt ja hyväksynyt tätä asiaa, kun jatkuvasti ollaan niin huolissaan siitä asiasta, jos jokaikinen suomalaismies ei mene sinne "sotaväkeen" näiden ikivanhojen perinteiden ja sotaveteraanien muiston kunniaksi."

    Joka äijästä ei voida tehdä sotilasta pakottamalla, eiköhän sen tajua kaikki, jotka ajatuksen asialle suovat. Jotkut on kuitenkin valmiita vaarantamaan terveytensä ja henkensä mahdollisen kriisin kohdatessa. Ja niiden tyyppien rinnuksille on turha sivarien räkiä karkumatkallaan.

    "Eihän siinä enää vaihtoehtoja ollut, kun peli oli menetetty, oli elettävä niissä puitteissa mitä oli. Tuskin Baltian maissa ihmiset on osanneet edes kaivata kaikkea sitä, mitä Suomi on saanut vapautensa säilyttämisellä. Voihan ihminen olla tyytyväinen ja kokea onnea, vaikka asuisi kaatopaikalle rojusta rakentamassaan majassa. Vaikka virossa ei asutakaan hökkeleissä, ei ainakaan useimmat, niin ollaan siellä kuitenkin vielä Suomea jäljessä valtavan monessa asiassa. Kaikkeen sopeutuu, mutta vieraan vallan kyykyttämistä vastaan mun mielestä pitää kapinoida, vaikka turpaan saannin todennäköisyys olisikin suuri."

    Minua taas ei haittaisi ollenkaan se, että Viro ja muut Baltian maat ovat suomea jäljessä joissakin asioissa. Siellä minulla ja muilla aseistakieltäytyjillä olisi mahdollisuus henkiseen hyvinvointiin ilman tätä jatkuvaa vittuilua ja syrjintää, joka johtuu tästä "väärästä" valinnasta. Minulle kun se korkea elintaso ja rahalliset rikkaudet eivät ole koskaan olleet mitenkään tärkeitä juttuja, sillä henkinen hyvinvointi ja onnellisuus ovat paljon tärkeimpiä asioita. Tämän vuoksi olisinkin syntynyt mieluummin johonkin Baltian maahan kun tänne militaristisuomeen.

    "Sotaa ei ihannoida, mutta siitä ollaan yleisesti ylpeitä, että Suomi on pystynyt sotimisesta huolimatta säilyttämään itsenäisyytensä ja autonomiansa. Sodista on suuressa mittakaavassa kulunut niin lyhyt aika, että armeijaa pidetään Suomessa vielä hyvin tärkeänänä instituutiona, varsinkin sodankokeneitten ja siitä seuraavan sukupolven keskuudessa. Tämä on sitä, minkä jotkut näkee sinä militaristisuutena. Asia on eri monissa muissa sodassa mukana olleista Euroopan maista, koska siellä saatiin turpaan ja luottamus armeijaan ei kasvanut sille tasolle, kuin täällä. Armeija on oikeasti nähty myös tietynlaisena traditiona, jossa nuoret miehet ovat osoittaneet halukkuutensa olla valmiina puolustamaan Suomea tarvittaessa aseinkin. "

    Minun mielestäni nämä sodat ovat jo kaukaisia asioita, kun edes minun vanhempani eivät ole joutuneet niitä kokemaan. En ymmärrä tässä asiassa sitä, että miksi ihmeessä nämä sodan muistot oikein pitäisi siirtää suomessa koko ajan sukupolvelta toiselle. Olisi kiva tietää se, että milloin suomessa oikein syntyy se sukupolvi, jota nämä iänikuisen vanhat sodan muistot eivät kosketa enää millään tavalla. En ymmärrä sitä, että miksi meidän 1980-luvulla syntyneiden nuorten pitäisi myös kasvattaa omat lapset näiden isänmaallisten, vanhanaikaisten ja militarististen elämänarvojen mukaisesti. Nyt sentään myönnät jo lopulta itsekin sen asian, että sitä armeijaa pidetään tärkeänä asiana näiden sodan kokeneiden vanhusten keskuudessa. Tämä onkin juuri se syy siihen, miksi kaikkien suomalaismiesten pitäisi aina suorittaa se asepalvelus. Eli tietenkin sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunniaksi. En siis ole sittenkään väärässä tässä asiassa. Kyllä se vaan minun mielestäni on militarismia, kun nämä iänikuisen vanhat sotaperinteet pitäisi aina siirtää tässä maassa sukupolvelta toiselle, niin ettei yksikään sukupolvi saisi elää ilman näitä sota-ajan traumoja.

    "Joka äijästä ei voida tehdä sotilasta pakottamalla, eiköhän sen tajua kaikki, jotka ajatuksen asialle suovat. Jotkut on kuitenkin valmiita vaarantamaan terveytensä ja henkensä mahdollisen kriisin kohdatessa. Ja niiden tyyppien rinnuksille on turha sivarien räkiä karkumatkallaan."

    Ei tätä asiaa olla vaan tajuttu suomessa vielä 2000-luvullakaan, kun edelleenkin suurin osa suomalaisista haluaa aina pakottaa kaikki miehet sinne armeijaan välittämättä yhtään mitään heidän omista elämänarvoista ja mielipiteistään. Minä en ole pakottamassa ketään puolustamaan tätä kurjaa valtiota, joten itse nämä henkilöt ovat sen valintansa tehneet, jos he kerran pitävät sitä suomenmaan puolustamista niin helvetin tärkeänä asiana.

    "Minua taas ei haittaisi ollenkaan se, että Viro ja muut Baltian maat ovat suomea jäljessä joissakin asioissa. Siellä minulla ja muilla aseistakieltäytyjillä olisi mahdollisuus henkiseen hyvinvointiin ilman tätä jatkuvaa vittuilua ja syrjintää, joka johtuu tästä "väärästä" valinnasta. Minulle kun se korkea elintaso ja rahalliset rikkaudet eivät ole koskaan olleet mitenkään tärkeitä juttuja, sillä henkinen hyvinvointi ja onnellisuus ovat paljon tärkeimpiä asioita. Tämän vuoksi olisinkin syntynyt mieluummin johonkin Baltian maahan kun tänne militaristisuomeen."

    Baltiassa sua syrjisi ja sulle vittuilisi venäläiset. Raha ja elintaso eivät ehkä ole mikään henkisen hyvinvoinnin takuu, mutta montaa asiaa ne helpottaa. Kyllä mä ainakin olen onnellisempi tilipäivänä, kuin kaksi päivää ennen tiliä pers'aukisena.

    "Minun mielestäni nämä sodat ovat jo kaukaisia asioita, kun edes minun vanhempani eivät ole joutuneet niitä kokemaan."

    Mä en sua ole kuin sen puoli vuosikymmentä vanhempi ja ainakin mun vanhemmat on joutuneet lapsuudessaan kokemaan sen, kun Suomea sodan jälkeen kursittiin kasaan ja kaikesta oli puutetta. En mä ainakaan sitä haluaisi unohtaa, vaikka itseltä ei ole mitään ikinä puuttunut. Tätä asioiden nykyistä helppoutta ja kaikkea oppii arvostamaan paremmin, kun välillä miettii niitä, kenellä on mennyt vitun paljon huonommin. Historian sisäistämisessä ei ole mitään pahaa. On hyvä tietää mistä on tullut, että tietää mihin on menossa.

    " Olisi kiva tietää se, että milloin suomessa oikein syntyy se sukupolvi, jota nämä iänikuisen vanhat sodan muistot eivät kosketa enää millään tavalla."

    Tuskin koskaan. Inttiin ei tarvi varmaan tulevaisuudessa yleisen asevelvollisuuden puitteissa ainakaan mennä, mutta tulevien sukupolvien on hyvä kuitenkin tuntea historiansa ja tietää se mitä täälläkin on joskus tapahtunut. Toisia se koskettaa enemmän, toisia vähemmän ja jotkut ei välitä vittuakaan.

    "Nyt sentään myönnät jo lopulta itsekin sen asian, että sitä armeijaa pidetään tärkeänä asiana näiden sodan kokeneiden vanhusten keskuudessa."

    En mä sitä ole missään vaiheessa kieltänytkään. Sanoin vaan sitä, että ei näiden vanhusten takia sitä koko armeijasirkusta pyöritetä. Vanhuksille on tärkeätä jatkuvuus. Se että tulevat sukupuolvet ovat valmiita puolustamaan sitä, mitä he ovat olleet rakentamassa.

    "Tämä onkin juuri se syy siihen, miksi kaikkien suomalaismiesten pitäisi aina suorittaa se asepalvelus. Eli tietenkin sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunniaksi. En siis ole sittenkään väärässä tässä asiassa."

    Eihän se mikään syy voi olla. Ei sillä etteikö mua ainakin olisi intissä se motivoinut, kun mietti mitä paskaa sotaveteraanit olivat oikeassa sodassa saaneet kokea. Siihen verrattuna armeija oli lomamatka. Asevelvollisuus kuitenkin on sitä varten, että meillä olisi armeija, ei sen takia, että veteraanit niin haluavat. Siitä voidaan olla montaa mieltä, onko yleinen asevelvollisuus se paras mahdollinen keino pitää armeijaa. Munkaan mielestä ei ja kyllä meidän äänet on ihan yhtä painavia tässä asiassa, kuin veteraanienkin.

    "Kyllä se vaan minun mielestäni on militarismia, kun nämä iänikuisen vanhat sotaperinteet pitäisi aina siirtää tässä maassa sukupolvelta toiselle, niin ettei yksikään sukupolvi saisi elää ilman näitä sota-ajan traumoja."

    Sotaperinteitä ei edes ole. Ei sotaa voi seuraaville siirtää, vaikka siitä voidaan seuraaville kertoa ja tietoa antaa, että nämä tuntevat juurensa siltäkin osin. Sotiminen on perseestä, sen mä ainakin olen edellisiltä sukupolvilta oppinut. Traumojakaan ei voi kenellekkään siirtää. Jos veteraanit on tyytyväsiä siitä, kun kävin intin, niin hyvä. Mä katson olevani pienessä kiitollisuuden velassa niille siitä, mitä ne mulle on valmiiksi pedanneet.

    "Baltiassa sua syrjisi ja sulle vittuilisi venäläiset. Raha ja elintaso eivät ehkä ole mikään henkisen hyvinvoinnin takuu, mutta montaa asiaa ne helpottaa. Kyllä mä ainakin olen onnellisempi tilipäivänä, kuin kaksi päivää ennen tiliä pers'aukisena. "

    Ei se syrjintä Baltian maissa ole samanlaista kun meillä suomessa tämän "väärän" valinnan takia. Kyllä Baltian maissa ja Venäjällä työssä käyvillä ihmisillä on myös tilipäivä, vaikka se palkkataso ei olekaan yhtä hyvä kun suomessa.

    "Mä en sua ole kuin sen puoli vuosikymmentä vanhempi ja ainakin mun vanhemmat on joutuneet lapsuudessaan kokemaan sen, kun Suomea sodan jälkeen kursittiin kasaan ja kaikesta oli puutetta. En mä ainakaan sitä haluaisi unohtaa, vaikka itseltä ei ole mitään ikinä puuttunut. Tätä asioiden nykyistä helppoutta ja kaikkea oppii arvostamaan paremmin, kun välillä miettii niitä, kenellä on mennyt vitun paljon huonommin. Historian sisäistämisessä ei ole mitään pahaa. On hyvä tietää mistä on tullut, että tietää mihin on menossa."

    Olen minäkin kuullut vanhemmilta ja isovanhemmilta juttuja siitä, kuinka heidän lapsuudessa ja nuoruudessa ei ollut yhtä paljon kaikkea mitä tänä päivänä. Tosin vanhempani eivät ole koskaan halunneet rangaista minua ja minun ikäluokkaani siitä, kun meidän nuoruudessa asiat ovat helpommin kun joskus vuosikymmeniä aikaisemmin. Ajat muuttuvat vuosien myötä usein myös helpompaan suuntaan ja se on juuri sitä kehitystä, en näe mitään syytä siihen, miksi kehitys pitäisi pysäyttää tai jarruttaa sitä sen takia, kun vanhempien ikäluokkien nuoruudessa ei ollut näitä samoja asioita ja mahdollisuuksia.

    "Tuskin koskaan. Inttiin ei tarvi varmaan tulevaisuudessa yleisen asevelvollisuuden puitteissa ainakaan mennä, mutta tulevien sukupolvien on hyvä kuitenkin tuntea historiansa ja tietää se mitä täälläkin on joskus tapahtunut. Toisia se koskettaa enemmän, toisia vähemmän ja jotkut ei välitä vittuakaan. "

    Niin suomalaisille kun näiden iänikuisten ja "hienojen" vanhojen armeijaperinteiden vaaliminen on ollut aina niin helvetin tärkeä asia, ettei vaan nykynuoret onnistuisi pääsemään liian helpolla tässä asevelvollisuusasiassa. Kyllä minä tunnen historiaa, vaikka en arvosta näitä iänikuisen vanhoja armeijaperinteitä ja tätä asevelvollisuuden siirtämistä sukupolvelta seuraavalle. Minä en todellakaan halua sitä, että meidän 1980-luvulla syntyneiden lapset joutuisivat myös kärsimään tästä asevelvollisuusasiasta sitten kun asia tulee heidän iässään ajankohtaiseksi, mieluummin annan heille oikein ilolla mahdollisuuden päästä siitä asiasta helpommalla.

    "En mä sitä ole missään vaiheessa kieltänytkään. Sanoin vaan sitä, että ei näiden vanhusten takia sitä koko armeijasirkusta pyöritetä. Vanhuksille on tärkeätä jatkuvuus. Se että tulevat sukupuolvet ovat valmiita puolustamaan sitä, mitä he ovat olleet rakentamassa."

    Kyllä se sotaveteraanisukupolven muiston kunnioittaminen on ollut myös yksi tärkeä syy siihen, miksi tästä asevelvollisuusperinteestä ei olla haluttu suomessa luopua. Monien suomalaisten mielestä kun se asevelvollisuuden säilyttäminen ja nuorten miesten armeijaan pakottaminen on niin hieno tapa kunnioittaa sotaveteraaneja ja muita sodan kokeneita vanhuksia. Minulle tuo asevelvollisuuden jatkuvuus taas ei ole millään tavalla tärkeä asia, eikä minun mielestä kenenkään ole mikään pakko puolustaa tätä kurjaa suomenmaata, joka on vaan pilannut meidän viattomien nuorten miesten elämän tällä asevelvollisuudella. Itse aion todellakin tehdä kaikkeni sen eteen, ettei meidän ikäluokan lapset vaan joutuisi kärsimään samalla tavalla näistä asevelvollisuuden vaikutuksista ja tästä militaristisesta ilmapiiristä.

    "Eihän se mikään syy voi olla. Ei sillä etteikö mua ainakin olisi intissä se motivoinut, kun mietti mitä paskaa sotaveteraanit olivat oikeassa sodassa saaneet kokea. Siihen verrattuna armeija oli lomamatka. Asevelvollisuus kuitenkin on sitä varten, että meillä olisi armeija, ei sen takia, että veteraanit niin haluavat. Siitä voidaan olla montaa mieltä, onko yleinen asevelvollisuus se paras mahdollinen keino pitää armeijaa. Munkaan mielestä ei ja kyllä meidän äänet on ihan yhtä painavia tässä asiassa, kuin veteraanienkin. "

    Totta kai sotaveteraanit joutuivat kokemaan hirveitä asioita omassa nuoruudessaan näiden sotien takia, mutta se ei ole silti mielestäni mikään syy siirtää näitä samoja kärsimyksiä ja näitä armeijaperinteitä aina sukupolvelta seuraavalle.

    "Sotaperinteitä ei edes ole. Ei sotaa voi seuraaville siirtää, vaikka siitä voidaan seuraaville kertoa ja tietoa antaa, että nämä tuntevat juurensa siltäkin osin. Sotiminen on perseestä, sen mä ainakin olen edellisiltä sukupolvilta oppinut. Traumojakaan ei voi kenellekkään siirtää. Jos veteraanit on tyytyväsiä siitä, kun kävin intin, niin hyvä. Mä katson olevani pienessä kiitollisuuden velassa niille siitä, mitä ne mulle on valmiiksi pedanneet."

    Kyllä suomessa on näitä sotaperinteitä, joita varsinkin vanhukset haluavat siirtää aina sukupolvelta seuraavalle tämän asevelvollisuusjutun avulla. Itse en kyllä todellakaan suostuisi suorittamaan armeijaa sen takia, että se saisi sotaveteraanit ja muut sodan kokeneet vanhukset tyytyväisiksi. Minä kun olen syntynyt 1980-luvulla ja näin ollen minä ja edes minun 1950-luvulla syntyneet vanhempani eivät ole millään tavalla vastuussa näistä iänikuisen vanhoista sodista. Ei muissakaan Euroopan maissa nuoret joudu maksamaan mitään kiitollisuudenvelkojaan sotaveteraaneille armeijaa suorittamalla. Mutta näissä sivistyneissä Euroopan maissa kun on päästy jo yli näistä sota-ajan traumoista ja siellä se kehitys ja aikojen muuttuminen onkin hyväksytty paremmin kun täällä takapajuisessa junttisuomessa.

    "Kyllä se sotaveteraanisukupolven muiston kunnioittaminen on ollut myös yksi tärkeä syy siihen, miksi tästä asevelvollisuusperinteestä ei olla haluttu suomessa luopua. Monien suomalaisten mielestä kun se asevelvollisuuden säilyttäminen ja nuorten miesten armeijaan pakottaminen on niin hieno tapa kunnioittaa sotaveteraaneja ja muita sodan kokeneita vanhuksia. Minulle tuo asevelvollisuuden jatkuvuus taas ei ole millään tavalla tärkeä asia, eikä minun mielestä kenenkään ole mikään pakko puolustaa tätä kurjaa suomenmaata, joka on vaan pilannut meidän viattomien nuorten miesten elämän tällä asevelvollisuudella. Itse aion todellakin tehdä kaikkeni sen eteen, ettei meidän ikäluokan lapset vaan joutuisi kärsimään samalla tavalla näistä asevelvollisuuden vaikutuksista ja tästä militaristisesta ilmapiiristä."

    Menee se kyllä niinkin, että kun joku sattuu sivari olemaan, niin joku heti on utelemassa, että miksei se kunnioita sotaveteraaneja. Mä itse mietin sitä paljon ennen palvelukseen astumista, että eikö ne veteraaniäijät just sen takia sotinu, että mun ei tarvisi. Katsoin sen loppupeleissä niin, että kun se maanpuolustus, tai ainakin siihen varautuminen, on tässä maassa nuorten suomalaisten miesten vastuulla, niin halusin kuitenkin hoitaa osuuteni ja hoitaa sen nimenomaan aseellisena.

    Meidän lasten tuskin tarvii enää näitäkään asioita niin hirveästi punniskella, NATOon tässä varmaan ollaan siirtymässä tai ainakin vapaaehtoisuus tulee jollain tasolla olemaan. Sotaveteraaneillekin luulisi olevan tärkeämpää mahdollisimman uskottava armeija, kuin väkisin ylläpidetty epäuskottava asevelvollisuusarmeija.

    "Menee se kyllä niinkin, että kun joku sattuu sivari olemaan, niin joku heti on utelemassa, että miksei se kunnioita sotaveteraaneja. Mä itse mietin sitä paljon ennen palvelukseen astumista, että eikö ne veteraaniäijät just sen takia sotinu, että mun ei tarvisi. Katsoin sen loppupeleissä niin, että kun se maanpuolustus, tai ainakin siihen varautuminen, on tässä maassa nuorten suomalaisten miesten vastuulla, niin halusin kuitenkin hoitaa osuuteni ja hoitaa sen nimenomaan aseellisena. "

    Sen minäkin olen huomannut, kun ihmiset kyselevät minulta tämän sivarivalinnan takia aina siitä asiasta, että miksi en osaa kunnioittaa sotaveteraaneja ja muita sodan kokeneita vanhuksia. Se asia minua tässä maassa niin masentaa, kun täällä kaikkien miesten pitäisi aina suorittaa se asepalvelus osoittaakseen sillä kiitosta sotaveteraaneille ja muille sodan kokeneille vanhuksille näistä heidän uhrauksista ja kärsimyksistä. Ei muissakaan Euroopan maissa miesten tarvitse suorittaa asepalvelusta sotaveteraanien muiston kunniaksi, mutta kun suomalaiset ovat vaan niin militaristisia ja vanhanaikaisia tämän asevelvollisuusjutun suhteen. Minun mielestäni taas suomalaiset nykynuoret eivät ole millään tavalla vastuussa maanpuolustuksesta, koska siinä ei huomioida ollenkaan meidän miesten omia mielipiteitä ja elämänarvoja.

    "Meidän lasten tuskin tarvii enää näitäkään asioita niin hirveästi punniskella, NATOon tässä varmaan ollaan siirtymässä tai ainakin vapaaehtoisuus tulee jollain tasolla olemaan. Sotaveteraaneillekin luulisi olevan tärkeämpää mahdollisimman uskottava armeija, kuin väkisin ylläpidetty epäuskottava asevelvollisuusarmeija. "

    En nyt olisi ihan noin varma tästä asiasta, sillä en usko siihen, että suomi olisi Naton jäsenvaltio vielä 2020-luvulla, eli jo reilun kymmenen vuoden kuluttua. Jos suomi olisi Naton jäsenvaltio, niin se ei vielä tarkoita sitä, että tämä nykyinen pakkoasevelvollisuus olisi tästä maasta poistunut. Tämän vuoksi ei innosta hankkia lapsia tässä maassa, kun täällä he joutuisivat kuitenkin kärsimään tästä asevelvollisuusjärjestelmästä ja sen vaikutuksista. En todellakaan haluaisi sitä asiaa, että tulevaisuudessa omat lapseni joutuisivat kärsimään näistä samoista asioista, jotka ovat aiheuttaneet minulle aivan valtavaa masennusta ja mielialan vaihteluita.

    Äänestä

Koko kirjoitus oli turhaa jossittelua ja hyväsuomi paskaa. Veteraanit itsekin pitävät itseään likaisina tappajina, ja vaikka he sinne tosiaan tahtomattaan eli teloituksen uhalla joutuivat, niin ei meidän silti tarvitse heitä kunnioittaa. Veteraanit puolustivat suomea siksi jotta heidän jälkeläisensä ei joutuisi kärsimään samoja armeijan ja sodan kauhuja kuten he tekivät nuoruudessaan. Sotiminen on vain ja aina turhaa ajan ja energian hukkaamista. Joskus sinäkin sälli opit sen että me sivarit kuulumme suureen pasifistien veljeskuntaan.

Äänestä
  • "Koko kirjoitus oli turhaa jossittelua ja hyväsuomi paskaa. "

    Omituisen asiapitoinen teksti tälle palstalle. Sinun 'vastineesi' taas on tyypillistä rasistipropagandaasi.

    "Veteraanit itsekin pitävät itseään likaisina tappajina, ja vaikka he sinne tosiaan tahtomattaan eli teloituksen uhalla joutuivat, niin ei meidän silti tarvitse heitä kunnioittaa. "

    Ei sinunkaan kaltaisia hulluja tarvitse kunnioittaa. Minä halveksin sinua hulluutesi, omahyväisyytesi ja typeryytesi vuoksi.

    "Veteraanit puolustivat suomea siksi jotta heidän jälkeläisensä ei joutuisi kärsimään samoja armeijan ja sodan kauhuja kuten he tekivät nuoruudessaan. "

    He siis puolustuvat kieltä?

    "Sotiminen on vain ja aina turhaa ajan ja energian hukkaamista.

    "Se on politiikan äärimmäinen muoto. "

    "Joskus sinäkin sälli opit sen että me sivarit kuulumme suureen pasifistien veljeskuntaan. "

    Joka hankkii aseita, äkseerää paraatikentäöllä univormuissa. Ei kyseenalaista käskyjä, dehumanisoi 'vastustajiaan' ja tappavat toisiaan pitääkseen yllä 'kuria'.

    Äänestä

  • Minua hieman ihmetyttää tämä sinun asenteesi tähän pakolliseen asevelvollisuuteen ja sivariuteen. Yhtään vähättelemättä ongelman suuruutta mielestäni teet tästä asiasta hieman turhan suuren numeron kun puhut sivariudesta kuin jostain uskontoyhteisöstä. Mielestäni pakolliselle asevelvollisuudelle tulee tehdä jotain, mutta ajattelen sitä enemmänkin poliittisena ongelmana kuin minään ME vs muut juttuna.

    Toki on hienoa jos olet niin omistautunut asialle että haluat kirjoittaa siitä kirjan ym. Ehkä se voi hyvällä tuurilla jopa jotain vaikuttaa. Mutta mielestäni etsit sivariudesta jotain yhteenkuuluvuutta, jota et kyllä tule tästä asiasta löytämään. Älä tuhlaa elämääsi olemalla katkera ja pohtimalla intin oikeellisuutta ja asenteita joita sivareita kohtaan löytyy. Tämä on politiikkaa ja on hienoa jos oikeuksien puolesta on valmis taistelemaan, mutta onni ja mielenrauha löytyy täysin muista asioista kuin tästä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    "Veteraanit itsekin pitävät itseään likaisina tappajina"

    Hehe, taas tulee jämäkkää faktaa perseen täydeltä.

    "Veteraanit puolustivat suomea siksi jotta heidän jälkeläisensä ei joutuisi kärsimään samoja armeijan ja sodan kauhuja kuten he tekivät nuoruudessaan."

    Tätäkö ei pitäisi kunnioittaa?

    "Sotiminen on vain ja aina turhaa ajan ja energian hukkaamista."

    Itsepuolustuskin?

    "Joskus sinäkin sälli opit sen että me sivarit kuulumme suureen pasifistien veljeskuntaan."

    Niin, kuten merijalkaväen sotilaat tai ku klux klan. Jos joku uhkaisi väkivallalla pasifistiveljiäsi, niin puolustaisitko heitä kaiken kykysi mukaan, vai juoksisitko karkuun? Sälli? Sällittely kertoo sun itseluuloista ja ne ei korvaa itsetuntoa.

    Äänestä

  • "Joskus sinäkin sälli opit sen että me sivarit kuulumme suureen pasifistien veljeskuntaan."

    Ethän sinä ole mikään sivari. Et ole suorittanut siviilipalvelusta. Älä likaa täällä todellisten sivareiden kunniaa.

    Äänestä

Mites maailmankansalaisuus...?

Mä koen ennen kaikkee olevani ihmiskunnan jäsen ja koti on siellä missä mieli haluaa sen olevan. Ei siin katota muodollisii rajoja. (Oon asunu ulkomailla vajaan vuoden, ny kummiski suomes.) Okei, on lottovoitto syntyä Suomeen ennemmin ku esim. Kuubaan tai Angolaan tai Pohjois-Koreaan ehkä joo. Mut en todellakaan sano ett oisin isänmaallinen. Isänmaallisuus on kaiken paskan alku ja juuri, oon siitä niin vakuuttunu: lue: maailmansodat. Sanonta "isänmaallinen nuori mies" on must pahinta, mitä maailmassa voi olla. Se ainoa syy, miksi on sotia, on juuri niissä isänmaallisissa nuorissa miehissä.
Pikku esimerkkinä tasan ainoa syy miks koitan ostaa suomalaisii tuotteita on ympäristönsuojelu, ei todellakaa se ett tukisin jotain suomalaista tuotantoo tai jtn työpaikkoja, koska mua paskaakaan kiinnosta suomalaisuuden pönkittäminen muttei minkään muunkaan yksittäisin valtion tai kansan pönkittäminen.

Siinä määrin oon "isänmaallinen" ett oon onnellinen ett oon syntyny eurooppalaiseks!

Ja viel, must ku puhutaa sivareista ja intinkäyneistä, ois asiallist ehkäpä oivaltaa ett sivarit vois oikeutetusti saada osakseen positiivista erityiskohteluu, koska ne on vähemmistö! Tosiasiallisen tasa-arvon toteuttamiseks pitää toisinaan harrastaa just positiivista erityiskohtelua. Esim naisia voidaan jollain alalla suosia suhtees miehiin, jotta alala korjattais niiden välinen epätasa-arvo.

Ja lopettakaa ny jo vittu se jankkaaminen "miten oiskaan käyny jossei veteraanit ois taistellu itsenäisyyden puolesta"...pliis. KOSKA sitä ei voi tietää! Kukaan ei voi tietää. Voidaan vaan arvailla. Mä en usko ett suomalaisii ois tapettu tai raahattu siperiaan. Ehkä oltais täsmälleen samas jamassa Viron kaa...

Äänestä
  • Tosiasiallinen tasa-arvo on kaikkea erikoiskohtelua vastaan. Eikö rusina-aivoihisi mahdu sellainen tosiasia?

    Viro on siinä jamassa missä on koska heidän kansalaisiaan vietiin Siperiaan kuolemaan ja maata miehitti raaka barbaarihallinto melkein 50 vuotta ja alisti virolaiset toisen luokan kansalaisiksi omassa maassaan! Se on väärin.

    Eli älä kuvittele olevasi mikään maailmankansalainen koska ilmiselvästi olet pelkkä itsekäs rasisti.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Tosiasiallinen tasa-arvo on kaikkea erikoiskohtelua vastaan. Eikö rusina-aivoihisi mahdu sellainen tosiasia?

    Itsekäs rasisti. Eikö tämä ole aika ristiriitainen käsite? Jos on 'itsekäs' kuten sinä ja moni muu kyseisen tavan suhtautua ulkomaailmaan esität, eikö silloin ole juuri sellainen joka ei välitä eri kulttuurien välisistä eroavaisuuksista vaan käyttäytyy kaikkialla omana itsenään sellaisena kuin on? Ei ota "juuristaan" vaikutteita eikä pyri edistämään minkään kansallisryhmän identiteettiä? Tällainen itsekkyys ei mielestäni todellakaan ole rasistista.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Tosiasiallinen tasa-arvo on kaikkea erikoiskohtelua vastaan. Eikö rusina-aivoihisi mahdu sellainen tosiasia?

    Viro on siinä jamassa missä on koska heidän kansalaisiaan vietiin Siperiaan kuolemaan ja maata miehitti raaka barbaarihallinto melkein 50 vuotta ja alisti virolaiset toisen luokan kansalaisiksi omassa maassaan! Se on väärin.

    Eli älä kuvittele olevasi mikään maailmankansalainen koska ilmiselvästi olet pelkkä itsekäs rasisti.

    "Tosiasiallinen tasa-arvo on kaikkea erikoiskohtelua vastaan."

    Et kaiketikaan tiedä Suomen oikeusjärjestyksestä tai oikeusjärjestelmästä mitään... Toi kommenttis paljasti sen!

    Ruotsinkielisiä kohdellaan positiivisella tavalla erityisesti monessa tilanteessa, koska on katsottu ett siten voidaan saavuttaa tosiasiallinen kielellinen tasa-arvo. Vitun typerä taukki. Sama koskee naisia. Lue tasa-arvolaki, vitun pelle.

    Välitön syrjintä tarkottaa suoraa syrjintää, esmes epätasa-arvosia valintakriteereitä johonkin virkaan.
    Välillinen syrjintä taas on muodollisesti tasa-arvoista, mut ihmisten välisistä eroavaisuuksista johtuen muodolliset tasa-arvokriteerit johtaa tosiasialliseen epätasa-arvoon.

    Nää kaikki on vitun tunnettuja, tärkeitä käsitteitä Suomen oikeusjärjestyksessä.

    Tosiasiallinen tasa-arvo ei todellakaan ole kaikkea erikoiskohtelua vastaan vaan erikoiskohtelu on ainoa tosiasiallisen tasa-arvon mahdollistaja.

    Ett oikeesti, fuck you lukkijurpo. Kauheen mielelläs sä siteeraat lakeja tääl copy-paste-tekniikal, muttet tiedä oikeesti hevon vittujakaan oikeudellisesta systematiikasta ja perusperiaatteista. Katos kaikki ei selviä finlexiä himan soffal muna pystyssä lukemalla, toisin ku sä näytät luulevan. Jos selviäis, juristien viisvuotinen yliopisto koulutus ois suht turhaa.

    Ett älä kuvittele ett oisit yhtään mitään muuta ku vitun tyhmä tavis wannabe-lawyer. NAURAN SULLE.

    Äänestä

  • pojuska90 kirjoitti:

    Tiedän sen verran että suosiminen on yhtä väärin kuin syrjiminen koska suosimista ei voi olla ilman että samaan aikaan syrjii jotakuta.

    En minä olekaan mikään lakimies ja en luule niin olevani. Sinä taas luulet olevasi jotain 'poikkeuksellista' vaikka olet pelkkä massafanaatikko. Orja joka ei osaa ajatella itse ja lisäksi pelkää niitä jotka sen taidon ovat oppineet.

    Äänestä

  • pojuska90 kirjoitti:

    "Tosiasiallinen tasa-arvo on kaikkea erikoiskohtelua vastaan."

    Et kaiketikaan tiedä Suomen oikeusjärjestyksestä tai oikeusjärjestelmästä mitään... Toi kommenttis paljasti sen!

    Ruotsinkielisiä kohdellaan positiivisella tavalla erityisesti monessa tilanteessa, koska on katsottu ett siten voidaan saavuttaa tosiasiallinen kielellinen tasa-arvo. Vitun typerä taukki. Sama koskee naisia. Lue tasa-arvolaki, vitun pelle.

    Välitön syrjintä tarkottaa suoraa syrjintää, esmes epätasa-arvosia valintakriteereitä johonkin virkaan.
    Välillinen syrjintä taas on muodollisesti tasa-arvoista, mut ihmisten välisistä eroavaisuuksista johtuen muodolliset tasa-arvokriteerit johtaa tosiasialliseen epätasa-arvoon.

    Nää kaikki on vitun tunnettuja, tärkeitä käsitteitä Suomen oikeusjärjestyksessä.

    Tosiasiallinen tasa-arvo ei todellakaan ole kaikkea erikoiskohtelua vastaan vaan erikoiskohtelu on ainoa tosiasiallisen tasa-arvon mahdollistaja.

    Ett oikeesti, fuck you lukkijurpo. Kauheen mielelläs sä siteeraat lakeja tääl copy-paste-tekniikal, muttet tiedä oikeesti hevon vittujakaan oikeudellisesta systematiikasta ja perusperiaatteista. Katos kaikki ei selviä finlexiä himan soffal muna pystyssä lukemalla, toisin ku sä näytät luulevan. Jos selviäis, juristien viisvuotinen yliopisto koulutus ois suht turhaa.

    Ett älä kuvittele ett oisit yhtään mitään muuta ku vitun tyhmä tavis wannabe-lawyer. NAURAN SULLE.

    Minun mielestäni tasa-arvo on sitä että kaikille annetaan tasavertaiset mahdollisuudet menestyä OMIEN KYKYJEN RAJOISSA. Eli ketään ei suosita, vaan varmistetaan tasa-arvoinen kohtelu. Kiintiöillä ei mitenkään päästä tasa-arvoisiin tuloksiin. Se että vaikkapa jossain yrityksessä on naisia 50% ja miehiä 50% ei kerro mitään siitä onko heidät valittu sinne tasa-arvoisesti omien kykyjen mukaan vai onko otettu epäpätevämpiä pätevämpien ohi, jotta saavutetaan "hieno" 50-50 sukupuolikiintiö.

    Jos työnantaja on esimerkiksi miehiä suosiva niin ei ole oikein lyödä hänelle 50-50 kiintiötä, vaan seurata hänen työntekijöiden palkkaamistaan ja jos siinä näkyy selvää toisen sukupuolen suosimista niin silloin työnantajaa tulee rangaista. Kuitenkin tällaisessa asiassa on mielestäni usein aika turha lähteä vaahtoamaan, koska mielestäni työnantajalla on oikeus valita alaisikseen sellaisia työntekijöitä joiden kanssa hän uskoo tulevansa hyvin toimeen, vaikka joku toinen olisikin paikkaan hieman pätevämpi. Yhteishengellä kun on kuitenkin todella suuri merkitys yrityksen menestymiseen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Voi olla, vaikka asuisikin muualla. Vahvat juuret auttavat pitämään latvankin kunnossa. Suomen-saksalainen, tai toisinpäin, Nico Rosberg arvostaa myös suomalaisia juuriaan ja sen osuutta omassa identiteetissään, vaikka on "maailmankansalainen", eikä varmasti edes ikinä asunut Suomessa.

    "Mut en todellakaan sano ett oisin isänmaallinen. Isänmaallisuus on kaiken paskan alku ja juuri, oon siitä niin vakuuttunu: lue: maailmansodat."

    Älä sotke isänmaallisuutta nationalistisuuteen ja kiihkoisänmaallisuuteen. Isänmaallinen kunnioittaa juuriaan ja on niistä ylpeäkin, mutta nationalistinen kiihkoisänmaallinen molopää pitää isänmaataan kaikkiin muihin maihin verrattuna ylivertaisena, ja jopa vihaa muita kansallisuuksia. Maailmansodatkin kyllä liittyivät enemmän imperialismiin, maailmanvalloitukseen, kuin nationalistiseen oman valtion ja kulttuurin väkivaltaiseen tyrkyttämiseen, joskin se nyt on pitkälti se ja sama juttu, koska valtio yrittää itseään levittää. Hitlerkin esim. kuitenkin yritti saada enemmän valtaa Saksalle ja itselleen ja muita maita hallintaansa, kuin että olisi yrittänyt käännyttää muita saksalaisiksi.

    Äänestä

  • Voi jösses mikä lässytys alko ku menin heittään hiukan faktaa käsitteestä "positiivinen erityiskohtelu". Voi vittu hej, lukekaa oikeesti avoimessa joku oikeustieteen/valtsikan alkeiskurssi tai vastaava.

    Ja toiseksee, mä en ottanu hirveesti kantaa omana ittenäni siihen, onko ja missä määrin hyvä homma ett on positiivista erityiskohteluu esmes ruotsinkielen suhteen. Sanoin vaan ett näin on, Suomen oikeusjärjestyksen mukaan.

    Mut pointti on edelleen, sivarit vois aivan hyvin olla oikeutettuja JONKINLAISEEN positiiviseen erityiskohteluun tosiasiallisen tasa-arvon saavuttamiseksi intinkäyneiden kanssa. ;p

    Nih!

    Äänestä

  • "Mä en usko ett suomalaisii ois tapettu tai raahattu siperiaan. Ehkä oltais täsmälleen samas jamassa Viron kaa..."

    Onneksi ei oltu samassa jamassa Viron kanssa.

    Toisen maailmansodan aikana Viro menetti väestöstään 20 %. Suomen menetykset olivat 8 % väestöstä.(luvussa on myös suomalaiset haavoittuneet mukana)

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Viron+valtio+juhlis taa+90-vuotista+taivaltaan/1135234305467    

    Äänestä

  • pojuska90 kirjoitti:

    Voi jösses mikä lässytys alko ku menin heittään hiukan faktaa käsitteestä "positiivinen erityiskohtelu". Voi vittu hej, lukekaa oikeesti avoimessa joku oikeustieteen/valtsikan alkeiskurssi tai vastaava.

    Ja toiseksee, mä en ottanu hirveesti kantaa omana ittenäni siihen, onko ja missä määrin hyvä homma ett on positiivista erityiskohteluu esmes ruotsinkielen suhteen. Sanoin vaan ett näin on, Suomen oikeusjärjestyksen mukaan.

    Mut pointti on edelleen, sivarit vois aivan hyvin olla oikeutettuja JONKINLAISEEN positiiviseen erityiskohteluun tosiasiallisen tasa-arvon saavuttamiseksi intinkäyneiden kanssa. ;p

    Nih!

    "Voi jösses mikä lässytys alko ku menin heittään hiukan faktaa käsitteestä "positiivinen erityiskohtelu"."

    Ehkäpä lässytys johtuu osittain siitä, että, käsite "positiivinen erityiskohtelu" voidaan myös ymmärtää muodossa "positiivinen syrjintä", jota harrastetaan joskus myös puhuttaessa mm. maahanmuuttajista. Ja tällä "positiivisella syrjinnällä" sitten yritetään päästä tasa-arvoisuuteen, vaikka jo käsitteen nimikin on tasa-arvon vastainen.

    "Mut pointti on edelleen, sivarit vois aivan hyvin olla oikeutettuja JONKINLAISEEN positiiviseen erityiskohteluun tosiasiallisen tasa-arvon saavuttamiseksi intinkäyneiden kanssa."

    Minkäslaista ajattelit? Ja miksi? Eikö parempi lähtökohta kuitenkin olisi, että kaikki lähtevät samalta viivalta?

    "Nih!"

    Mää en ainakaa ol samaa miält, vaik kui ninittelisit. Ni!

    Äänestä

on vain uhmavaihe, ilmeisesti nuo ovat jotain opiskelijoita jotka kuvittelevat olevansa cooleja kun kyseenalaistavat kaiken. Muutaman vuoden päästä ne saavat ihan oikean työpaikan ja alkavat olemaan ihan kunnon konservatiiveja ja muistelevat tuopin äärellä kuinka radikaaleja olivatkaan kun uskalsivat nuorina uhmata kaikkea.

Äänestä
  • a) mulla on "ihan oikea työpaikka" ja ihan oikealla rahalla

    b) en usko olevani kunnon konservatiivi tai semmoseks muuttuvani

    c) en tykkää tuopeista enkä etenkään kaljasta tai sidukasta

    Äänestä

  • Sivarius ei ole mikään uhmavaihe ainakaan suurimmalla osalla porukasta. Suurimpaa osaa ei kiinnosta vain lähteä metsään puoleksi vuodeksi. Sitten on osa joiden mielestä tämä pakollinen asevelvollisuuslaki on perseestä. Se mieli ei tule ikinä muuttumaan, koska he ovat siinä täysin oikeassa. Politiikkaa, ei mikään uhmaikä toisin kuin sivareita haukkuvilla tuntuu usein jääneen päälle.

    Äänestä

Ensinnäkin minä en ole vittuillut mitään niille, jotka ovat sen armeijan suorittaneet. Minä en ole pakottamassa ketään sivareiksi tai totaalikieltäytyjiksi, jos nyt sitä luulet. Valitettavan usein teidän armeijan käyneiden suunnalta hyvin monet haluavat aina pakottaa kaikkia miehiä sinne armeijaan, lisäksi hyvin monet armeijan käyneet ovat myös vittuilemassa usein sivareille ja totaalikieltäytyjille näistä heidän "vääristä" valinnoistaan.

"Ette halua sotia ettekä kantaa asetta, se on tietysti aivan ymmärrettävää ja se teille sallittakoon. Suomen ja sotaveteraanien halveksuminen on taas pelkkää vittuilua, jota ei luulisi oikeiden rauhanmiesten harrastavan. Vaikka olisitte kuinka erimieltä sotaveteraanien kanssa, luulisi kuitenkin löytyvän järkeä kunnioittaa niitä ja niiden uhrauksia. Suomi on kaiken perseilyn jälkeenkin kuitenkin monella mittarilla hyvä paikka olla ja elää. Teidän henkinen hyvinvointinne ei voi olla kiinni jostain asevelvollisuudesta ja siitä, että te ette siihen porukkaan kuulu, joka intin on suorittanut. Syyt on oltava syvemmällä, vaikka asevelvollisuus osaltaan jotain ahdistukseen vaikuttaisikin. "

Valitettavasti kun monet suomalaiset eivät haluaisi sallia sitä aseistakieltäytymistä meille sivareille ja totaalikieltäytyjille, sillä suurin osa suomalaisista kun haluaisi aina pakottaa kaikki miehet sinne armeijaan vaikka vasten heidän omaa tahtoaan. En nyt tarkoita välttämättä sinua, vaan noin yleisesti ottaen.

Nyt päästiin oikein mielenkiintoiseen asiaan, kun tuli puhe sotaveteraaneista ja heidän kunnioittamisesta ja siitä, kun väität joidenkin heitä muka halveksivan. En ole missään vaiheessa mielestäni pilkannut sotaveteraaneja, mutta minua vaan niin vituttaa tämä asia, kun sitä armeijan suorittamista perustellaan aina sillä, että kuinka kaikkien miesten pitäisi mennä sinne armeijaan vaikka pelkästään sotaveteraanien muiston kunniaksi. Sitten kun niin monet suomalaiset vastustavat siitä asevelvollisuudesta luopumista vaan sen takia, ettei nuoret miehet pääsisi liian helpolla tästä asiasta, kun ottaa huomioon sen, miten sotaveteraanit joutuivat kärsimään silloin oman nuoruutensa aikana näiden sotien takia. Eniten minua vituttaa tässä maassa ja suomalaisten asenteissa juuri se asia, kun näitä sotaveteraanien uhrauksia ja kärsimyksiä pidetään syynä siihen, ettei mikään asia saisi muuttua tulevaisuudessa ainakaan parempaan suuntaan tässä asevelvollisuusasiassa. En vaan ymmärrä sitä, että miten kauan tulevien sukupolvien oikein pitäisi kärsiä näiden melkein 70-vuotta vanhojen sotien takia.

Muissa Euroopan maissa sodittiin myös silloin toisen maailmansodan aikana ja siellä kunnioitetaan myös sotaveteraaneja tänä päivänä ihan kuten meillä suomessakin. Mutta siellä ihmiset ovat vaan oppineet näistä sodista ihan eri tavalla kun suomalaiset ja siellä ei haluta siirtää näitä samoja sota-ajan kärsimyksiä aina isältä pojille ja sukupolvelta toiselle kuten meillä suomessa. Siellä ei vastusteta asioiden muuttumista sen takia, kun sotaveteraanit ja muut sodan kokeneet vanhukset joutuivat kärsimään silloin oman nuoruutensa aikana. Muissa Euroopan maissa on ymmärretty ja hyväksytty se asia, että asiat muuttuvat aina vuosien ja vuosikymmenien aikana ja niin myös armeija ja asevelvollisuus muuttuu siinä vuosien saatossa. Näissä sivistyneissä Euroopan maissa ei haluta rangaista nuorisoa siitä, kun sotaveteraanit ja muut sodan kokeneet vanhukset joutuivat kärsimään silloin omassa nuoruudessaan näiden sotien takia. Tämän asian voisivat hyväksyä myös suomalaiset, mutta sitä ihmettä tässä maassa ei valitettavasti tule koskaan tapahtumaan.

"Aivan turha varsinkin darkkiksen taas virittää jotain kiihkoisänmaallinenmilitaristipaskanatsi -vaihdetta päälle, se ei kenellekkään mene läpi. Eikä mun mielestä varmaan pitäisi kaikkien nuorten miesten käydä sitä miesten koulua läpi perinteiden ja sotaveteraanien takia. Ne käy ketkä käy, mutta sivarikin voi yrittää olla isänmaallinen. Ilman itsenäisyyttä tekään ette olisi mitä olette, jos olisitte edes syntyneet. Saattaisitte olla vaikka sotilaita."

No ehkä sinun mielestä se armeijan suorittaminen ei ole kaikkien miesten velvollisuus, mutta valitettavan monet suomalaiset kun tuntuvat vaan olevan juuri tätä mieltä tästä asiasta. Vaikea sivareiden on olla isänmaallisia, jos heitä haukutaan ja syrjitään jatkuvasti tästä heidän "väärästä" valinnasta. Ymmärrän oikein hyvin sen, että toiset eivät pidä suomalaisuudesta kun siihen on kuulunut aina tuollainen syrjintä, haukkuminen ja toisten ihmisten arvostelu.

Äänestä
  • "Ensinnäkin minä en ole vittuillut mitään niille, jotka ovat sen armeijan suorittaneet. "

    Valehtelet.

    "Valitettavasti kun monet suomalaiset eivät haluaisi sallia sitä aseistakieltäytymistä meille sivareille ja totaalikieltäytyjille, sillä suurin osa suomalaisista kun haluaisi aina pakottaa kaikki miehet sinne armeijaan vaikka vasten heidän omaa tahtoaan. En nyt tarkoita välttämättä sinua, vaan noin yleisesti ottaen. "

    Valehtelet.

    "Nyt päästiin oikein mielenkiintoiseen asiaan, kun tuli puhe sotaveteraaneista ja heidän kunnioittamisesta ja siitä, kun väität joidenkin heitä muka halveksivan. "

    Sinä heitä koko ajan avoimesti halveksit.

    "En ole missään vaiheessa mielestäni pilkannut sotaveteraaneja, mutta minua vaan niin vituttaa tämä asia, kun sitä armeijan suorittamista perustellaan aina sillä, että kuinka kaikkien miesten pitäisi mennä sinne armeijaan vaikka pelkästään sotaveteraanien muiston kunniaksi. "

    Et omasta mielestäsi, mutta todellisuudessa koko ajan haukut heitä ties millä ilkeillä termeillä.

    "Sitten kun niin monet suomalaiset vastustavat siitä asevelvollisuudesta luopumista vaan sen takia, ettei nuoret miehet pääsisi liian helpolla tästä asiasta, kun ottaa huomioon sen, miten sotaveteraanit joutuivat kärsimään silloin oman nuoruutensa aikana näiden sotien takia. "

    Onko näyttöä?

    "Eniten minua vituttaa tässä maassa ja suomalaisten asenteissa juuri se asia, kun näitä sotaveteraanien uhrauksia ja kärsimyksiä pidetään syynä siihen, ettei mikään asia saisi muuttua tulevaisuudessa ainakaan parempaan suuntaan tässä asevelvollisuusasiassa. "

    Tapa itsesi!

    "En vaan ymmärrä sitä, että miten kauan tulevien sukupolvien oikein pitäisi kärsiä näiden melkein 70-vuotta vanhojen sotien takia. "

    Mitä enemmän hikoilee koulutuksessa sen vähemmän valuu verta toiminnassa.

    "Muissa Euroopan maissa sodittiin myös silloin toisen maailmansodan aikana ja siellä kunnioitetaan myös sotaveteraaneja tänä päivänä ihan kuten meillä suomessakin. "

    Anna näyttöä.

    "Mutta siellä ihmiset ovat vaan oppineet näistä sodista ihan eri tavalla kun suomalaiset ja siellä ei haluta siirtää näitä samoja sota-ajan kärsimyksiä aina isältä pojille ja sukupolvelta toiselle kuten meillä suomessa. "

    Venäjällä siis on vielä paremmin koska siellä on varma hengenvaara todella pitkässä asepalveluksessa.

    Neuvo: tapa itsesi nyt heti.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    "Ensinnäkin minä en ole vittuillut mitään niille, jotka ovat sen armeijan suorittaneet. "

    "Neuvo: tapa itsesi nyt heti."

    "Keskusteluissa ei saa:

    Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan"

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8710672 kirjoitti:

Etenkin tämän palstan sankarisivarit jaksavat jokatoisessa viestissään inistä, että itsenäisyys on ihan turha ja Suomi on ihan kauhea paikka, kun on tämä kaiken kaatava asevelvollisuus. Nämä kommaripunikkipässit haaveilevat jostain totaalisesta kommunismista, jossa valtiotakaan ei enää olisi. Ei toisaalta ole ihme, että nämä tyypit eivät omaa kansallistaidentiteettiä, kun eivät ole ikinä mihinkään tunteneet kuuluvansa.
Se on taas sitten aivan ylimääräistä typerää vittuilua näiltä itseään suvaitsevaisina pitäviltä hörhöiltä, että katsovat oikeudekseen räkiä niiden päälle, jotka tätä maata vielä arvostavat. Sekin ehkä vielä menisi, mutta sitten pitää halveksua vielä niitäkin, jotka näiden vässyköiden kitinän ovat mahdollistaneet. Niitä, jotka uhrasivat parhaat vuotensa tai jopa henkensä sen takia, että tätä länttiä ei olisi miehitetty. Näiden sivaripasifistien suurin huvi on pillittää, kuinka turhaan ne veteraanit tappelivat ja uhrasivat terveytensä, ettei meidän tarvisi. Ne äijät kuitenkin menivät sotimaan sotaa, jota eivät aloittaneet ja hoitivat sen homman niin hyvin, että ulkomaita myöden vieläkin ihmetellään. Kun sitten joku sivaripunikki hehkuttaa, kuinka olisi ollut ihqua, kun oltaisiinkin päästy venäläisiksi, niin ei ihme, jos kansan syvissä riveissä jokunen tyyppi ottaa vähän itseensä. Tämä lapsellinen asenne sitä halveksuntaa aiheuttaa, ei itse aseistakieltäytyminen. Siihen päälle vielä vittuilut niille, jotka sen intin on suorittaneet, niin ei ihme, ettei kaikki ole sivareita halimassa.

Ette halua sotia ettekä kantaa asetta, se on tietysti aivan ymmärrettävää ja se teille sallittakoon. Suomen ja sotaveteraanien halveksuminen on taas pelkkää vittuilua, jota ei luulisi oikeiden rauhanmiesten harrastavan. Vaikka olisitte kuinka erimieltä sotaveteraanien kanssa, luulisi kuitenkin löytyvän järkeä kunnioittaa niitä ja niiden uhrauksia. Suomi on kaiken perseilyn jälkeenkin kuitenkin monella mittarilla hyvä paikka olla ja elää. Teidän henkinen hyvinvointinne ei voi olla kiinni jostain asevelvollisuudesta ja siitä, että te ette siihen porukkaan kuulu, joka intin on suorittanut. Syyt on oltava syvemmällä, vaikka asevelvollisuus osaltaan jotain ahdistukseen vaikuttaisikin.

Aivan turha varsinkin darkkiksen taas virittää jotain kiihkoisänmaallinenmilitaristipaskanatsi -vaihdetta päälle, se ei kenellekkään mene läpi. Eikä mun mielestä varmaan pitäisi kaikkien nuorten miesten käydä sitä miesten koulua läpi perinteiden ja sotaveteraanien takia. Ne käy ketkä käy, mutta sivarikin voi yrittää olla isänmaallinen. Ilman itsenäisyyttä tekään ette olisi mitä olette, jos olisitte edes syntyneet. Saattaisitte olla vaikka sotilaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu