Pari viikkoa sitten tutustuin suomikaksnelosessa mukavaan mieheen, jonka kanssa kirjoittelimme ahkerasti. Eka tapaaminen meni hienosti, kirjoittelu vain yltyi.
Tapasimme toisen kerran. Pussailua, käsi kädessä kulkemista. Ei mitään suurta intohimoa, mutta äärettömän luontevaa ja kivaa. Minä viihdyin, miehellä ei ilmeisesti kolahtanut, koska viestit alkoivat harventua.
Tänään laitoin viestin ja pyysin tilannekatsausta. Oli käynyt juuri niin kuin arvelin - ei kuulemma kolahtanut. Miten voi puolessa tunnissa yht´äkkiä tulla siihen tulokseen, ettei kolahda, kun olimme aikaisemmin tavanneet ja viestitelleet hulluina?
Olen lähes viisikymppinen, mutta ihastuin mieheen aivan totaalisesti, ja nyt on sydän säpäleinä. Erityisen pahalta tuntuu ajatella, että todennäköisyys ihastua uudestaan yhtä intensiivisesti on aika olematon. Eihän minulle ole tapahtunut tällaista vuosikausiin.
Tunnen itseni aivan naurettavaksi surressani jotain, mitä ei ehkä koskaan ole ollutkaan. Kuitenkin tuntuu aivan käsittämättömän pahalta. Pahemmalta kuin nuoruudessa, jolloin sentään uskoi uusien rakkauksien odottavan oven takana.
Sekin tuntuu pahalta, että selitykseksi sanotaan, ettei kolahtanut. Mitä ihmettä olisin muka voinut tehdä toisin. Minä olen minä. Minulla kolahti sen verran kovaa, että sydän särkyi. Tässä iässä en vaan kehtaa valitella ystäville sydämen särkymistä.
Nyt tuntuu, etten enää koskaan jaksa tällaista uudestaan. Ehkä on parempi olla yksin ja pitää sydän tarkasti tallessa.
Tapasimme toisen kerran. Pussailua, käsi kädessä kulkemista. Ei mitään suurta intohimoa, mutta äärettömän luontevaa ja kivaa. Minä viihdyin, miehellä ei ilmeisesti kolahtanut, koska viestit alkoivat harventua.
Tänään laitoin viestin ja pyysin tilannekatsausta. Oli käynyt juuri niin kuin arvelin - ei kuulemma kolahtanut. Miten voi puolessa tunnissa yht´äkkiä tulla siihen tulokseen, ettei kolahda, kun olimme aikaisemmin tavanneet ja viestitelleet hulluina?
Olen lähes viisikymppinen, mutta ihastuin mieheen aivan totaalisesti, ja nyt on sydän säpäleinä. Erityisen pahalta tuntuu ajatella, että todennäköisyys ihastua uudestaan yhtä intensiivisesti on aika olematon. Eihän minulle ole tapahtunut tällaista vuosikausiin.
Tunnen itseni aivan naurettavaksi surressani jotain, mitä ei ehkä koskaan ole ollutkaan. Kuitenkin tuntuu aivan käsittämättömän pahalta. Pahemmalta kuin nuoruudessa, jolloin sentään uskoi uusien rakkauksien odottavan oven takana.
Sekin tuntuu pahalta, että selitykseksi sanotaan, ettei kolahtanut. Mitä ihmettä olisin muka voinut tehdä toisin. Minä olen minä. Minulla kolahti sen verran kovaa, että sydän särkyi. Tässä iässä en vaan kehtaa valitella ystäville sydämen särkymistä.
Nyt tuntuu, etten enää koskaan jaksa tällaista uudestaan. Ehkä on parempi olla yksin ja pitää sydän tarkasti tallessa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos ei kolahda, niin sitten ei kolahda. Mitä sitä sen ihmeemmin selittelemään? Kai ihmiset saa etsiä juuri sitä oikeaa kenen kanssa kolahtaa, eikä olla valheellisesti sellaisen kanssa, jota kohtaan ei ole mitään fiiliksiä? Sehän se on meininki tällaisilla treffipalstoilla. Mies oli ainakin suora ja rehellinen.
Mies oli kiva ja fiksu, olet siinä aivan oikeassa. Mutta ei se silti poista särkyneen sydämen aiheuttamaa kipua.
Kaikilla on oikeus omiin tuntemuksiinsa ja tunteisiinsa. Minun tunteeni on nyt tämä. Ajattelinpa kirjoittaa tänne, koska en halua syyllistää mukavaa miestä turhasta enkä toisaalta edes kehtaa tässä iässä itkeä särkynyttä sydäntä tuttaville.