Antakaa olla!

Rap ja heavy-osastoilla trollaillaan näköjään puolin ja toisin. ANTAKAA HELVETTI OLLA! Mikä voi olla lapsellisempaa kuin mennä aukomaan päätänsä toisella palstalle vain siksi, ettei pidä ko. musiikista? Turha on kysyä kummat aloitti. Samanlaisia junttipeeloja tuntuu löytyvän molemmilta puolilta.

Vittu, minua ei voisi vähempää kiinnostaa mitkään räpit ja hiphopit, mutten silti mene sinne aukomaan päätäni. Sitä tekevät vain lapselliset trollit, joille ei ole vielä kasvanut järki päähän....jos nyt yleensä koskaan kasvaakaan.

Antakaa provoilusta tyydytyksen saavien lapsien mesoa rauhassa, älkääkä ottako mitään kantaa trollauksiin. Kun huomionkipeä ihminen ei saa huomiota, hän lopettaa ja siirtyy muualle.

Koittakaa trollit aikuistua tai menkää takaisin imemään äitinne tms. tissiä!

Laitan tämän myös rap-palstalle.
4308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä siitä kukaan hyötyy? Tuollaisesta älyvapaasta päänaukomisesta.

Mutta ehkä alan vähitellen uskomaan että tämä on teinien keskustelualue, ainakin suurimmaksi osaksi.

Olisi niin mukava vaan laittaa jonkinlaiseen ignoreen noi trollit. Ignore-systeemin toteuttaminen hankalaa ehkä.

Äänestä
  • Minä uskon myös, että täällä mellastavat pääasiassa teinit. Eipä mitään, suurin osa teineistä osaa käyttäytyä normaalien ihmisten lailla, mutta osalle se on ylipääsemätön este. Joukossa lienee myös vanhempiakin sekoja. Tuollainen käytös tekee hallaa oikeille musiikin ystäville todella paljon.

    No onneksi on parempiakin paikkoja heavy-keskustelulle. Laittaisin linkin, jos tietäisin varmuudella, etteivät trollit iskisi sinne välittömästi. Kuri on tosin siellä sen verran kova, että trollit lähtevät armottomasti pellolle pysyvästi.

    Äänestä

  • Painkiller kirjoitti:

    Minä uskon myös, että täällä mellastavat pääasiassa teinit. Eipä mitään, suurin osa teineistä osaa käyttäytyä normaalien ihmisten lailla, mutta osalle se on ylipääsemätön este. Joukossa lienee myös vanhempiakin sekoja. Tuollainen käytös tekee hallaa oikeille musiikin ystäville todella paljon.

    No onneksi on parempiakin paikkoja heavy-keskustelulle. Laittaisin linkin, jos tietäisin varmuudella, etteivät trollit iskisi sinne välittömästi. Kuri on tosin siellä sen verran kova, että trollit lähtevät armottomasti pellolle pysyvästi.

    Eiköhän nuo yleisimmät metal-keskustelualueet ole kaikkien metallin ystävien tiedossa. Täällä on katsos niin helppo trollata. Asiallisilla palsoilla nämä trollaajakin osaa käyttäytyä. Ehkä tämä on joillekin ihmisille vihan purkamisen kohde, tai jotain.

    Niin, täytyyhän se kai tunnustaa, olen 18-vuotias itsekin. Arvaa saanko hävetä silmät päästäni ikäisteni tähden? Enpä itseäni kovin teiniksi osaa sanoa kun en osaa edes käyttäytyä yhtä tyhmästi kuin monet heistä. Hävettää vaan niin pirusti.

    Äänestä

  • Perkele! kirjoitti:

    Eipä nuo metal-keskustelualueet ole kaikkien metallin ystävien tiedossa. Itse en jaksa etsiä niitä kun internetin käyttöön ei ole mahdottomasti mahdollisuuksia.

    Asiaa Painkillerin kanssa puhutte, joskaan ei trolleja täältä pois saada. Ikävä kyllä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Painkiller kirjoitti:

Rap ja heavy-osastoilla trollaillaan näköjään puolin ja toisin. ANTAKAA HELVETTI OLLA! Mikä voi olla lapsellisempaa kuin mennä aukomaan päätänsä toisella palstalle vain siksi, ettei pidä ko. musiikista? Turha on kysyä kummat aloitti. Samanlaisia junttipeeloja tuntuu löytyvän molemmilta puolilta.

Vittu, minua ei voisi vähempää kiinnostaa mitkään räpit ja hiphopit, mutten silti mene sinne aukomaan päätäni. Sitä tekevät vain lapselliset trollit, joille ei ole vielä kasvanut järki päähän....jos nyt yleensä koskaan kasvaakaan.

Antakaa provoilusta tyydytyksen saavien lapsien mesoa rauhassa, älkääkä ottako mitään kantaa trollauksiin. Kun huomionkipeä ihminen ei saa huomiota, hän lopettaa ja siirtyy muualle.

Koittakaa trollit aikuistua tai menkää takaisin imemään äitinne tms. tissiä!

Laitan tämän myös rap-palstalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu