Mieheni ilmoitti minulle syksllä, että ei halua jatkaa tätä liittoa. Ilmoitus tuli minulle täytenä shokkina. En olisi ikinä uskonut, että meille kävisi näin. Meillä on kolme ihanaa toisellakymmenellä olevaa lasta, joista mies on aina esimerkillisesti huolehtinut. Olemme yhdessä hoitaneet lapset, jakaneet kotityöt ja raha-asiat. Seksielämässäkään ei ole ollut valittamista. Aina olen saanut, kun olen halunnut ja aina olen antanut, kun hän on halunnut. Meillä on yhteisiä ystäviä, joiden kanssa olemme viettäneet mökkiviikonloppuja ja matkustelleet. Lapset ovat yleensä olleet mukana näillä reissuilla. Pidämme molemmat tanssimisesta ja olemmekin käyneet tanssimassa ja ravintolassa sekä yhdessä että erikseen ilman mitään riitoja. Mikä sitten meni pieleen??? Tiesin, että miestä on viimeisen vuoden aikana vaivannut jokin. Kahden viikon ajan tiesin, että jotain täydellisesti pielessä. Ajattelin, että se johtuu vaativasta työstä ja meneillä olevasta lisäprojektista, joka vei miehen ajan lähes kokonaan. Minä kuljetin lapsia harrastuksissa ja kävin töissä. Tiesin, että elämä oli viimeisen vuoden aikana liian kiireistä ja että meillä ei ollut tarpeeksi aikaa parisuhteelle. Muutomat kivat viikonloput loivat kuitenkin minulle uskoa tulevaisuuteen ja ajattelin, että kaikki on ohimenevää. Syksyllä, kun ylimääräinen projekti loppui, mies vain ilmoitti haluavansa erota. Syyksi sanoi, että ei pysty tekemäään minua onnelliseksi!! Minussa ei kuulemma ole mitään vikaa. "Meillä on ollut 25 hyvää vuotta". Lopulta syyksi paljastui ihastuminen toiseen, minua 12 nuorempaan naiseen. Miehen mielestä tämä nainen ei ole syy eroon vaan syyt ovat jossain muualla. Pari päivää yritin puhua, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta asiaan. Annoin miehelle sormukset ja sanoin, että hän voi nyt vapasti aloittaa suhteen tämän naisen kanssa. Mies muutti neljän viikon kuluttua pois ja seurustelee tietääkseni edelleen uuden ihastuksensa kanssa. Lapset ovat aivan ihmeissään isän käytöksestä. Eivät tiedä mitä ajatella. Itse olen nämä muutomat kuukaudet yrittänyt tajuta tapahtunutta. Itkusta ei tahdo tulla loppua... Yritän nyt suunnata katseen tulevaan. Ostin itselleni asunnon. Nuorin lapsista muuttaa kanssani. Isommat jäävät nykyiseen kotiin ja mies muuttaa takaisin yhteiseen kotiimme. Tuntuu kamalalta, että perhe hajoaa. Kaikki tämä on kuin pahaa unta. Mies tekee nyt täysin vastoin omia periaatteitaan. En ole ottanut mieheen mitään yhteyttä kuukauteen. Hänkin soittelee vain lapsille. Kaiken yhteisen jälkeen tähänkö on tultu.. AVIOERO
Eron tuska
ukomaton juttu
267072
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Hei
Voitko antaa säköpostisi minulle,olisi ihana jakaa ajatuksia, olen melki samassa tilanteessa, mutta en silti ihan*
Avasin uuden sähköpostin sinua varten. Voit kirjoittaa minulle osoitteeseen [email protected]
Hei,
laiton vahigossa edelliseen vastaukseen väärän nimimerkin. Odottelen meiliäsi edelleen osoitteessa [email protected]. Meilaillaan..
Ilmeisesti ukolla 50-vuotispäivä lähestyy. Silloin moni unohtaa kauniit eettiset periaatteet ja alkaa miettiä, että vielä kerran voisi elämässä saada uutta pimslooraa. Kuoleman lähestyminen horisontissa tekee sen, ettei touhun nolous ja häpeällisyys tunnu miltään.
Et voi tehdä mitään. Älä soittele sille.
Setä-mies taidat olla oikeassa. Elämän rajallisuus on tullut vastaan ja mies hoitaa sitä uudella suhteella. On varmaan ihanaa saada huomiota nuorelta naiselta. Siinä ei perhe, lapset, koti jne mikään paina mitään. Mies kuvittelee vielä, että voimme olla ystäviä kaiken tämän jälkeen. Hullu ajatus.
En soittele sille. Saa mun puolestani olla siellä mihin on lähtenytkin. Entistä perhe-elämää on kuitenkin tosi ikävä.
Teidän liittonne on toiminut paremmin kuin meidän. Emme ole tehneet yhdessä juuri mitään. Olen kasvattanut lapset yksin, hoitanut kodin yksin. Ja oikeastaan raha-asiatkin. Yhteiset ystävät ovat harvassa ja heitä nähdään vielä harvemmin. Meillä ei silti mene huonosti, mutta menee kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvin!
Minulla on ollut sivusuhde puolisen vuotta. Tämän toisen miehen olen tuntenut kohta vuoden. Pitäisi siis erota. Mies ei haluaisi. Tuskin haluaisi, vaikka tietäisi tuosta toisesta... antaisi anteeksi, ettei hänen tarvitsi alkaa työstää omaa jumissa olevaa elämäänsä kuntoon.
Mutta asiaan. Avioero on siis aina mahdollinen, meni liitossa hyvin tai huonosti. Täytyy vain oppia iloitsemaan siitä mitä exältään sai ja suunnistaa eteenpäin elämässä.
Hei! Minä käyn samaa kohtaloa lävitse kuin sinäkin.Olen huomannut kuinka helpompi on ottaa päivä kerrallaa,eikä ajatella huomenta sillä ei tiedä mitä se tuo tullessaan.Jos sinusta tuntuu ylipääsemättömältä, hae ammatti apua se kannattaa. Ja voit lohduttaa sillä, että hän löytää sen edestään minkä taakseen jättää. Jaksamisia sinulle!
Hei
aivan kuin olisin lukenut omasta avioliitostani ? Mies ilmoitti tammikuun alussa sähköpostilla (!) töihin, että on pakannut kamansa, vienyt avioeropaperit oikeuteen ja muuttanut pois kotoa.
Meillä 12 vuoden hyvä avioliitto takana, kaksi ihanaa ala-asteella olevaa tyttöä. Ja mikä meni vikaan ? Sen kun tietäisi, vielä kesällä naureskelimme purjehdusreissulla että josko tehtäisiin uudelleen avioliittovala...
Shokki oli valtava, itkin viikon ja sitten hain apua terapeutilta. Käyn siellä juttelemassa joka toinen viikko, ei ole tarvinnut syödä mitään lääkkeitä kun on saanut purkaa pahaa oloa ammattilaisen luona. Ihanat ystävät ovat auttaneet, mutta heitäkään ei voi liikaa rasittaa omilla itkuilla. Kaksi kuukautta on kulunut ja olen päässyt jo pitkälle oman itseni kanssa. Enää ei itketä,keskityn "päivä kerrallaan olemiseen".Lapsetkin ovat taas iloisia = heijastavat äidin mielentilaa. Aloitin kuntonyrkkeilyn. Ja ex-miehen kanssa saimme sovittua ennatysnopeasti ositus/elatus-paperit, koska hänellä oli huono omatunto (haluan sinulle lapsille vain hyvää -plääh), hänelläkin nyt uusi nainen (!) . Eli vinkkinä, mahdollisimman nopeasti sopikaa eroasiat, mitä pidemmälle menee, sitä enemmän tulee kiukkua/tuskaa ja toisen nokittamista. Lapsetkin lähtevät ihan mielellään joka toinen viikonloppu isänsä luokse kun emme ole turhasta riidelleet.
Jaksamista sinulle !
Näitä kertomuksia tuntuu riittävän! Ilmeisesti teidänkin perheen tapauksessa oli miehen muuton innoittajana toinen nainen? Kiinnostaisi tietää, miten pitkään tällaisen äkkilähdön tehneet miehet ovat ratkaisuunsa tyytyväisiä. Meillä exän lähdöstä on reilut kolme vuotta. Hän ei suostunut asiasta silloin mitään puhumaan. Nyt ovat keskusteluhalut palanneet, mutta hän muistaa asiat aivan toisella tavalla kuin mitä ne tapahtuivat: "sinähän sitä eroa halusit". Pitää paikkansa, niin halusinkin! En nimittäin suostunut siihen, että mieheni on toistuvasti uskoton ja olisi halunnut pitää meidät kummatkin. Kaikki on nyt kuitenkin minun syytäni. Olen vaivalloisesti mielenrauhani ja tasapainoni saavuttanut. Enää en suostu keskustelemaan exäni kanssa yhtään mistään.
olla niin samanlaista.Olin vuosikymmeniä aviossa,luulin että elämä rauhottuu,sillä mies oli kyllä uskoton jo het alkuvuosina,ja varmaan välilläkin.
En olisi ikinä uskonut että keski-iässä,kun lapset maailmalla mies muuttu.
Oli kuin poikamies,ja alkoi juosta koko ajan.
Väitti että on työkiireitä,mutta mitkään ei natsannut kun kerto missä oli.
Kiisti kaiken ,kun epäislin toista naista.
Kunnes paljastui jo 4v suhde toiseen naiseen,he oli jo pitkällä eli matkustelleet yhdessä ja elänee yhteistä elämää naisen kotona.
Lopulta olisin halunnut jatkaa jos mies olisi lopettanut suhteen mutta vanno lopettavansa,kunnes taas 3v päästä paljastu että he ovat jatkaneet entiseen malliin.
Erosin ja se tässä on ilkeintä miehen puolelta että elää naisen kanssa mutta erosta syyttää minua.
Olen ilmoittanut,nyt viimeinkin että en halua olla enää missään tekemisissä,enkä edes nähdä sitä.
Koska hän roikkui vielä vuosia erosta minussa,vaikka elikin naisensa kanssa.
Se huono kohtelu minkä sain,en jaksa ymmärtää mutta olen kärsinyt ihan tarpeeksi enkä aio elää katkeruudessa heidän takia.
Jospa tietäsivät,mitä tuskaa aiheuttivat valehtelulla muillekkin kun minulle.
Olisi ollut reilumpaa kertoa totuus ja sitten katsoa tilanne,eikä kaataa vielä lisää "lokaa"niskaani.
25 vuotta takana yhteisiä vuosia paljon koetteluksia joista aina selvittiin 2 kuukautta huonompaa aikaa joista ois selvitty puhumalla.Mies 50 vuotta kuvitteli että elämä oisis aina tämmöistä alkoi itsensä muuttminen oman sisinpänsä hakeminen minä ajattelin että annan vapautta etsiä itseään koska meidän pitkä liitto perustui rehellisyyteen ja luottamukseen ja toisen tukemiseen.Mutta n.puoli vuotta olikin puolta nuorempi nainen alkanut piirittään tekstiviestiä kaikenlaista asiaa siitä lähti ihastuminen tähän tytöön ja vaihtaminen oli helppoa koska jos kotona tuntu yks toikkoselta niin helppo oli hypätä erillaisuuteen jonka oli nuorena kokenut.Nyt tällä hetkellä olen katkera ja vihainen itselleni ja syytänkin itseäni osaks tästä koska en huomannut muutosta toisen naisen suuntaan tunteita maillä on toisiamme kohtaan, mutta niin kuin mieheni elää uutta nuoruutta minä elän poikamme kanssa tätä päivää ja yritän parantua ja elää päivä kerrallaan vaikka se tuntuu todella vaikealta.
Mistä aloit huomaan, että miehelläsi on toinen?
Oliko jotain poikkeavaa hänen käytöksessään yms ?
Olen meinaan, melki samanlaisessa tilanteessa, siksi kysyn tätä?
Miehen työpäivät rupesivat venymään entisestään. Ja kun tuli kotiin niin oli kiire lenkille. Kotona ollessa kännykkä oli aina käden ulottuvilla tai taskussa. Ei koskaan enää entisellä paikallaan uunin päällä. Mies tuoksui aivan selvästi jollekin pesuaineelle; meillä käytetään vain hajusteettomia tuotteita koska astmaa ja allergiaa. Nämä olivat selviä merkkejä ja eipä mies enää voinut asiaa kiistää kun rupesin hänelta naisesta kyselemään.
Ainoa mikä noista sopis meille, on tuo kännykkä...sen suhteen mieheni on kyllä muuttunut..
Muuten mies kiistää ettei ole toista..
Itse jotenkin vaistoan, että olisi toinen, mutta enhän voi olla varma..
Mitä muita merkkejä on, kertokaa te joilla ollut samanlainen tilanne..
Kyllä se on siskot niin,että ei täällä ketään miestä niin täydellisesti voi omistaa, etteikö se vihreämpi ruoho siellä aidantakana jossakin vaiheessa viehätä...Todellisilla miehillä se jää viattomaan flirtiin, mutta todellisen luottamuksen puuttuessa useimmin käy niin että meistä viedään,kuin pässiä narusta... jos erehtyi flirttailemaan "väärälle" naiselle. Elikkä niille, jotka eivät osaa kunnioittaa toisten avioliittoja.. Jos pahalle antaa pikkusormen se vie koko käden, sanottiin ennen, pätee kai vieläkin... Pää pystyyn, joka on mennääkseen se menee, ja tulee takaisin,jos on tullakseen,mutta eri asia on otatko takaisin ja onko enää niitä tunteita jäljellä, joita kerroit teillä vielä olevan! Äläkä ihmeessä itseäsi syytä, kukaan ei ole yksin syyllinen eroon. Ei ketään voi väkisin viedä eikä pitää...Niin vain joskus käy. Vuoden päästä on jo paljon helpompaa..Elämää ei kannata tuhlata vihaan ja katkeruuteen...
..oli meillä ainakin, että mies oli hiljaisempi ja syrjäänvetäytyvä. Puhelin tosiaan oli lähettyvillä hänelläkin aina...
Viimeiseen asti kielsi, kunnes jäi aivan rysän päältä kiinni. Valitettava tosiasia näyttää olevan, että monet pettäjät valehtelevat aivan hampaat irvessä -tyyliin katkeraan loppuun asti, eivätkä aikuismaisesti ottaisi vastuuta teoistaan ja lyhentäisi edes vähän puolison kärsimyksiä.
Meillä ei taas mies ole syrjäänvetäytynyt, eikä muutakaan, ei hiljainen..
Ihan normi muuten... Mutta jotenkin vain tuntuu, että toinen nainen ois jotenkin kuvioissa, tai sitten vaan halu muuttaa elämäänsä ja kokea uutta*
Näissä kirjoituksissa ilmenee, että hyvältä tuntuva suhde kokeekin äkkilopun. Kyllähän se on mahdollista, mutta tuskin sentään näin yleistä. Luulen että aika monesti kuitenkin jotain on vialla.
Oma avioliittoni kesti yhdeksän vuotta. Tuosta ajasta noin kuusi vuotta puhuin, että suhteellemme tarvitsisi tehdä jotain. Meillä nimittäin ei ollut paljoakaan yhteistä, ei edes lapsia. Loppujenlopuksi kerroin haluavani eron. Puolisoni oli järkyttynyt, koska hänen mielestään meillä meni niin hyvin. Olimme halustani käyneet avioliittoterapiassakin aiemmin, mutta sekään ei saanut häntä heräämään ongelmiimme. Me siis koimme suhteemme täysin eri tavalla.
Sen olen oppinut oman kantapääni kautta, että minun mielestäni hyvä ja tasapainoinen suhde ei ollutkaan ex-mieheni mielestä sitä mitä hän halusi. Elin siinä luulossa, että näin oli hyvä, koska se oli minulle hyvä. Mies taas odotti lähestyessään 50 ihan jotain muuta, vaikka puheissaan aina korostikin suhteemme hyvyyttä sekä kahden kesken että ulkopuolisille. Mies ei tohtinut sanoa ääneen, että odotti jatkuvia ihailuja, ylistyksiä omasta erinomaisuudestaan ja yltiöromanttisia tunnekokemuksia - tällaiset väkisinkin yli parikymmenvuotisessa suhteessa jäävät pois jokapäiväisestä elämästä. Kyllä sellaista alkuvuosina oli paljonkin, mutta suhde tasaantuu ajan oloon, kun optitaan tuntemaan toinen. Minun mielestäni oma arvostukseni, rakkauteni ja kunnioitukseni miestä kohtaan näkyi ja myös tuntui arjessa.
Näköjään miehet rupeaa kaipaamaan yltiöpäistä romantiikkaa ja ihailua kun lähestyvät 50:ttä. Näin minunkin ex-miehelleni tapahtui. Kieltämättä romantiikka oli kadonnut melkein 30 vuoden yhteiselon aikana ja ehkä ne huomionosoitukset minun puoleltani vähenivät viime vuosia sillä pienet lapset veivät ajan tyystin. Mies keskittyi täysin omaan työhönsä ja minä pyöritin arkea kotona. Mies lopetti minun huomioimisen vuosia, vuosia sitten mutta enpä kiinnittänyt siihen huomiota ennenkuin eron jälkeen. Ehkä ne minunkin huomionosoitukset arjen keskellä loppuivat juuri sen takia, että en saanut koskaan mitään itselleni. Ääneen en sanonut häntä rakastavani mutta ajattelin, että kyllähän hän sen huomaaa kaikesta mitä teen. Eipä ollut huomannut!
Meidän suhteemme perustui myös luottamukseen ja toisen kunnioittamiseen - niin luulin. Jokaisessa pitkässä suhteessa on ylä- ja alamäkiä. Tiesin, että suhteessamme on menossa huonompi vaihe. Liikaa työtä, kiirettä ja stressiä. Myös minä olin väsynyt tilanteeseen ja odotin, että syksyllä ylimääräinen stressi helpottaa ja meillä on taas aikaa toisillemme. Tiedän, että mies oli täysin väsynyt tähän tilanteeseen. Tähän heikkoon saumaan mahtui kuitenkin tämä toinen nainen.
Mies on aina ennen pitänyt perhettä etusijalla. Myös minä olen elänyt perheelleni ja miehelle. Perjantai-iltaisin olemme koko perhe usein syöneet kynttiläillallisen kotona. Rauhoittuneet olemaan yhdessä. Kesällä grillasimme. Vietimme aikaa myös ystävien kanssa.
Jotenkin mies vaan pikkuhiljaa etääntyi minusta. Ajattelin, että se vaihe menee ohi. Ilmeisesti tässä oli takana jo se ihastuminen. Mies ei ole koskaan hyväksynyt liittoja, joissa petetään. Nyt hän väittää, että ei ole pettänyt minua, koska aloitti suhteen vasta "eromme" jälkeen. Itsekin puhuu pikaihastumisesta, joka kuulemma vauhditti eroa, jota oli pitemmän aikaa miettinyt. Kuvitteli vielä, että eroamme ystävinä ilman riitoja jne. Haluaa kuulemma minulle ja lapsille vain parasta. Ja paskat. Vaikea kuvitella, että olo helpottuu eroamalla. Voihan se vähäksi aikaa helpottaakin, mutta uskon että totuus tulee pikkuhiljaa vastaan. Lapset osoittaa mieltään ja ystävät kaikkoaa, sukulaiset eivät eroa hyväksy jne. Minä en enää pidä minkäänlaista yhteyttä. Sielläpähän olkoon minne on mennytkin. Lapsille kyllä soittelee ja pyytää luokseen, mutta lapset eivät halua mennä isälleen, koska siellä ei ole mitään tekemistä.
Haluan kuitenkin, että miehellä ja lapsilla säilyisivät välit, koska mies on aina ollut hyvä isä. Huolehtinut, syöttänyt, hoitanut ja valvonut yöllä kun lapset olivat pieniä. Parempaa isää minun on vaikea kuvitella. Olenkin sanonut, että meillä ei olisi kolmea lasta, jos mies ei olisi niin paljon hoitanut lapsia.
Kaiken yhdessä eletyn jälkeen tätä on niin vaikea ymmärtää. Valtavasti kysymyksiä ja vähän vastauksia...
Itsellä on kohta "erosta" kulunut 3 v. Virallisesti emme ole eronneet. Kumpikan ei halua. Kaikki "melkein" samoin kun yhdessä asuessamme, paitsi ettei ihan joka pvä nähdä ja mies ei yövy enää meillä. Aiemmin joskus yöpyi, mutta kakkonen valitti niin ettei enää uskaltanut. Käymisistäkin kuulema aina murjottaa. No taisi meilläkin ukolle tulla se 50 villitys. Tuli kotiin söi ja kaatui kaukosäädin kainalossa surffailemaan kanavia ym..Myöhemmin sano että elämä oli tullut tylsäksi. Kai mun olis pitäny piikkarit jalassa kotihommia hoitaa ym. Rakastelukin hoidettiin kuulema klo niin ja niin samana pvänä. Ei kuitenkaan tullut miehelle itselle koskaan mieleen,että olis koittanut lapsille hoitipaikan tms. joskus hommata.Arkisin olin toki väsynyt,kun nousen tosi aikasin,enkä jaksa puoleen yöhön odottaa,että olis sopiva hetki. Mies toki otti "pikku"tirsat töiden jälkeen, kun itse tein ruokaa ym. kotihommaa. Olis kai pitäny olla itsekäs ja sanoo,et nyt nukun että jaksan illalla naida. No syli löyty sitten työkaverista,jonka kanssa asuu. Haluaa kuitenkin liittomme jatkuvan ja palata takas, vaan eipä ole saanu mitän aikaseks. On se hemmetti kun ei saa noita omia tunteitaan KUOLETETTUA. Ei vaan onnistu,vaikka aikaa on kulunut, joten tässä kärvistelen. Uutta suhdetta en ole itse voinut edes ajatella, kun kaikki asiat on vielä "kesken" meilläkin. PRRRR....
ja te itse jotakin repäisevää.Laita vaikka ero vireille ja näet miten miehesi reagoi muussa tapauksessa saatat joutua kärvistelemään vuosikausia lisää..Ei se oo elämisen arvoista.
Ansaitset sinäkin miehen joka tietää mitä tekee ja tahtoo.Jotkut miehet eivät pysty näkemään missä todella mennään, ennekuin on tosipaikka edessä. Ja jos oikea ero tulee, niin on kai sekin parempi vaihtoehto kuin olla jonkun varanappula. Ja usko pois, Sinun pitäisi ekaksi selvittää "todelliset" tunteesi missä mennään. Miksi miehesi roikkuu vielä sinussa, vaikka hänellä on toinen nainen ja sinä hyväksyt tilanteen....Tosi on,ettei tunteita niin vain voi kuolettaa, ne joko on tai ei, mutta niiden kanssa on joskus pakko pystyä elämään, vaikkei kaikki menisikään niinkuin itse haluaisi. Sekin onnistuu ajan kanssa.
Erossa on sitäpaitsi harkinta-aika,joten ei se ole heti lopullinen.. Mikäli tulette toisin aatoksiin. Eikä sitä uutta suhdetta heti eron jälkeen tarvitse olla ..vai oletko kenties läheisriippuvainen, ettet uskalla olla yksin....
Kyllä on kuin omaa tarinaansa lukisi!
Oli helpottavaa lukea että muissakin eroissa ollaan puhumattomuuslinjoilla. Ehkä se on hyvä aikansa että pääsee yli tapahtuneesta.
Meillä ero puoli vuotta sitten ja tietenkin kolmas pyörä oli jo katsottuna, mutta ei myöskään mielestään ollut "pettänyt". Oli vain
niin kyllästynyt elämäämme, mistä minulla ja lapsilla ei ollut aavistustakaan. Se jos mikä on
pettämistä ettei puhu tunteistaan ja ajatuksistaan. Muutti melkein heti kotoa ja alkoi kiivaasti järjestellä omia asioitansa, ei
käynyt edes ovella tervehtimässä lapsia hakiessaan jne. Olen todella pettynyt ja vihainenkin-enpä juuri pidä yhteyttä enää minäkään. siinä meni vain 30 vuotta.
Mikähän näitä naisia vaivaa jotka ryhtyvät sekaantumaan toisen naisen mieheen ja aiheuttamaan koko perheelle vaikeuksia!
Onko niin vaikea sanoa ei?
Ja mitä vielä on edessä? Aika näyttää
olenhan jo kohta 3v. ollut yksin ja arkea pyörittänyt. Miehen on tarkotus kevän aikana muuttaa yksin ja "kokeilla" itsekkin sitä yksin elämistä.Lapsetkin voisi mennä hänen luokseen. Nyt eivät halua ko naikkosen kotiin.Olen kyllä eropaperit tulostanut, mutta rakastan edelleen miestä ja haluaisin antaa mahdollisuuden hänelle ja meille. Nyt jää nähtäväksi mitä hän on itse valmis tekemään meidän eteen.Sitä minäkin olen ihmetellyt miksi ei halua erota. Kyse ei ole kuitenkaan rahasta. Avioehto tehtiin 2 v. sitten, (se liittyi ihan muihin asioihin).Me olemme edelleen oikeutettu toistemme "omaisuuteen".Eipä tuo mies aikanaan ottanut mukaansa kun pussin vaatteita, suurin osa niistäkin on edelleen yhteisessä kodissamme, kuten myös melkein kaikki henkilökoht.tavaratkin. Olemme myös ostaneet jotain kodin tavar. yhdessä edelleen. Nämä kaikki tekoset tietty hämmentää ja mietityttää, mistä on kyse ja miksi. Ehkäpä jotain selviää kevään-alkukesän aikana.
Minulla ero tuli noin vuosi sitten ja alussa tuntui ihan ylitsepääsemättömältä. kesä ja syksy menivät kuin sumun keskellä. Jälkeenpäin ajatellen tein oikean ratkaisun ja hain ammattiapua, sain lääkityksenkin pahimman alkushokin voittamiseen. Arkielämä ja lapsi pitivät kuitenkin järjissään ja elämänsyrjässä kiinni. Nyttemmin kun vuosi on kulunut niin uskallan toivoa jo enemmän huomiselta. Toivottavasti jaksat eteenpäin ja tarvittaessa älä pelkää tai ujostele hakea ammattiapua. Elämä on kuitenkin seikkailu ja huomisesta et tiedä.