Minulla oli nettiystävä. Kirjoittelimme 4.5 vuotta meilejä ja harrastimme valokuvaamista.
Ihmettelin, kun ystävästäni ei kuulunut mitään. Luulin ensin hänellä olevan vain kiireitä. Lähetin viestin ja kysymyksen onko kaikki kunnossa? Mitään vastausta en saanut. Yhteiset kuvammekin ovat kävinneet blogista..
Ihmettelen miksei mitään selitystä ole tullut. Hänen meilisä piristivät ja pidin ystävyyttämme arvossa.
En tietääkseni ole kirjoittanut tai tehnyt mitään sellaista, mistä hän olisi voinut loukkantua, ehkä hän ei vaan enää jaksanut tai halunnut jatkaa ystävyyttämme.
Kannattaako minun enää yrittää ottaa yhteyttä vai luovutanko jo..
Ihmettelin, kun ystävästäni ei kuulunut mitään. Luulin ensin hänellä olevan vain kiireitä. Lähetin viestin ja kysymyksen onko kaikki kunnossa? Mitään vastausta en saanut. Yhteiset kuvammekin ovat kävinneet blogista..
Ihmettelen miksei mitään selitystä ole tullut. Hänen meilisä piristivät ja pidin ystävyyttämme arvossa.
En tietääkseni ole kirjoittanut tai tehnyt mitään sellaista, mistä hän olisi voinut loukkantua, ehkä hän ei vaan enää jaksanut tai halunnut jatkaa ystävyyttämme.
Kannattaako minun enää yrittää ottaa yhteyttä vai luovutanko jo..
Vastaukset 6
Vanhimmat
a ja o on mielestäni vastavuoroisuus. Jos on ite lähettänyt vuorollaan viestin, ei kannata missään nimessä lähettää toista perään, ennen kuin toinen on vastannut. Jokaiseen viestittelysuhteeseen kehittyy sillä tavalla itsestään oma rytminsä.
Toki voi ite myös päättää, kuinka pitkään odottaa aina toisen vastausta ja milloin sanoo, että kiitos vaan, mutta nyt taitaa tältä erää riittää. Ite ilmeisesti sössin joku aika sitten pari viestittelysuhdetta, kun lähetin viestin ennen kuin toinen oli vastannut. Kun nyt jälkeenpäin miettii, tällainen toiminta saattaa helposti antaa kuvan roikkujasta.
Toki toisaalta kun totta puhutaan niin ainaki ite arvostasin tosi paljon viestittelykumppanissa sitä piirrettä, että hän osaisi sanoa suoraan, että ei esim. halua enää kirjoitella, koska ei jaksa tai ei näe siihen mitään syytä. Jos viestittely tällä tavalla loppuisi, ainaki itelle jäis kuitenkin todella hieno kuva ja arvostus tätä henkilöä kohtaan. Toki monetkaan tapaamani ihmiset eivät epävarmuudessaan monestikaan näin toimi, koska eivät tiedä, miten paljon tästä viestittelykaverista mahdollisesti tulevaisuudessa voisikaan vielä hyötyä.
Jos tiedät esim. missä ystäväsi asuu, kysy reilusti mitä mieltä hän on ystävyydestänne tai kirjoita hänelle yksi viesti, jossa kysyt tätä asiaa suoraan ja valitset päivämäärän, johon asti odotat vastausta. Jos vastausta ei tule, päätä hänen ajatteleminen ystävänäsi, jos et sitten toisaalta halua odottaa vastausta mahdollisesti loputtomiin.
Pidä ystävinäsi ihmisiä, jotka ovat ystävyytesi arvoisia.
Niin.. meillä oli tapana kirjoitella vuoronperään. Enkä koskaan hätistellyt ystävääni vastaamaan. Nyt viimeisestä viestistä on 1,5 kk. Ja kaikki muukin viittaa siihen, että ystäväni on halunnut lopettaa kirjoittelun ja yhteisen harrastuksen. Olen toiminut epätavallisesti ja lähettänyt hänelle kolmea eri postia käyttäen viestin, ja kysynyt syytä miksi hän ei halua kirjoitella enää.
Mitään vastausta ei ole tullut. Meidän piti ensi kesänä tavata. En ehkä surisi tätä niin paljon, mutta ehdimme tutustua näin monen kirjoittelu vuoden aikana. Ja hänestä tuli minulle merkittävä etäystävä.
Olen kyllä ajatellut lähettää hänelle kortin kotiosoitteeseen, mutta onkohan se yksityis reviirille tunkeutumista?
Kai minun on paras luovuttaa, mutta silti haluaisin selityksen Miksi.
Kiitos asiallisesta viestistäsi. Ystävyyden kiemurat voivat olla joskus liian mutkikkaita.
kysynyt, miksi hän ei halua enää kirjoitella, hän on varmasti lukenut ainakin jonkin viesteistäsi. Oon ainaki ite huomannu, että jotkut ihmiset eivät vaan jostain syystä viiti ilmoittaa, etteivät enää halua pitää yhteyttä. Hyvin yleinen syy mielestäni tähän on se, että he eivät vaan epävarmuudessaan tiedä, kannattaako toisen henkilön kanssa viestitellä vai ei. Uskon heidän vain ajattelevan, että nyt en tarvitse toista mihinkään, mutta mahdollisesti tulevaisuudessa.
Ite oon huomannu, että kun ite päättelee todennäköisimmän syyn toisen viestittelemättömyyteen, pystyy tällä tavoin ymmärtämään toista, ja myös sitä, miksi hän ei viitsi ilmoittaa itsestään.
Mielestäni pitää tosiaan muistaa, että ystävyyssuhteet liittyvät jollain tavalla toisesta ihmisestä hyötymiseen, oli se sitten tunteisiin liittyvää tai materiaalisiin arvoihin liittyvää kumppanuutta.
Miksi ystävästä on niin vaikea luopua, voin itsekkin vastata. Niitä on niin vaikeaa saada.
Ystävän löytäminen ja hänestä välittäminen ovat vaikeita Ja työtä vaativia asioita. Tietenkin positiivisessa muodossa. Ystävät eivät pysy, jos heihin suhtautuu välinpitämättömästi.
Vaikeinta tässä on se, kun luulen itse tehneeni jotain väärää. En kuitenkaan ehkä koskaan saa tietää mitä se voisi olla. Tuntuu kummalta, että joku yli neljän vuoden jälkeen vaan lopettaa.
Noihin lopettamisiin olen nettivuosien aikana tottunut. Suurin osa meili kavereista on lopettanut mitään ilmoittamatta kirjoittelemisen. Mutta ei niitä ole surrut, koska parissa kuukaudessa ei ehdi kunnolla tutustumaan.
Minä en halua hyötyä ystävistäni, paitsi henkisesti. Hyvät keskustelut ja hienot meilit piristävät ja se, että saa myös kertoa ajatuksistaan ihmiselle.
Lähetin hänelle nettikortin ja kiitin yhteisisistä ystävyyden vuosista ja se siitä sitten, pakko..
Elämä on luopumista, mutta toivottavasti myös saamista ja antamista.
kuulostaa vähän oudolta. Minusta, jos monta vuotta on ystävyys kestänyt, ja on toisen oppinut tuntemaan.....niin kyllä hänestä ihan vilpittömästi välittää. Ilman mitään hyötymistarkoituksia.
Itse olisin jopa huolissaan, että onko hänelle jotain sattunut.
Tapahtunut mitään kamalaa, päättäväisesti hän on kuitenkin katkaissut kaikki yhteydet minuun.
Ehkä hän ei saanut enää ystävyydstämme mitään.
Minä luovutin elämä jatkuu ja jäähän jokaisesta ihmisestä muistoja, eikä niitä ole tarpeen unohtaa, aikansa kutakin kuuluu vanha sanontakin.
Ihanaa kun kevät on tulossa!