Pitäähän sitä jonnekin ajatuksiaan purkaa, tiedä minkälaista kommenttia saan, mutta katsotaan. Olen avokkini kanssa seurustellut kaksi vuotta, vuoden verran asustellut yhdessä. Nyt eräänä yönä saimme aikaan keskustelun, jossa avokkini kertoi, että hänellä on sisällään jonkinlainen aukko, aukko, joka tuntee ettei hän rakasta minua eikä tiedä tuleeko koskaan rakastamaan. Kertoi siitä, kuinka hän kuitenkin välittää minusta ja pitää aivan hirmusesti, kuinka kanssani on mukavaa olla ja arkemme sujuu hienosti. Nauramme yhdessä, hassuttelemme, puhumme, olemme toistemme lähellä, teemme omia asioitamme. Itse en ongelmaa näe ja tunnen oloni onnelliseksi hänen kanssaan. Avokkini tuntuu olevan jonkinlaisessa umpikujassa, en saa häntä ajattelemaan niitä asioita, mitä voisi korjata tilanteen korjaamiseksi. Kuitenkin hän sanoo että toivoisi niin kovin tämän toimivan... Ja pelkään nyt kovin että loppu on lähellä.. Mitä tehdä??
Miten välttää ero jos tunne hukassa?
-minä-
51952
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei
Tuo sinun juttusi kuulosti aivan samalle tilanteelle , mitä meillä on. Kaikki tuntuu päällisinpuolin hyvälle.. teemme kaikkea yhdessä ja tykkäämme toistemme seurasta, seksiäkin on. Mies vaan on sitä mieltä, ettei ole onnellinen eikä kai rakasta minua mutta välittää valtavasti :( Minä en nää parisuhteessamme mitään ongelmaa.. viihdyn tässä. Tilanteemme tekee vain vaikeammaksi se, että odotan miehelleni lasta rv 22 ja haluaisimme kumpikin saada tämän toimimaan. Minä vaan en tiedä miten.. en kai minä voi tehdä mitään sen eteen, että miehen tunteet palaisivat :( Olen suunnitellut kaiken valmiiksi sen varalle, että tästä lähden ja saan lapsemme yksin :( En odota mitään..koitan vain kestää ja odottaa, mitä mies päättää... todella raskasta. En tietenkään loputtomiin jaksa itsekkään, jos aisa ei mihinkään muutu lähden sitten itse oman ja vauvan terveyden vuoksi.
Tosi paljon huolettaa tulevaisuus, mutta kaikki varmaankin jotenki järjestyy.. huoh
Voi ei, kuulostipas tuo alku juuri niin samalta kuin mitä tuntemukset ovat täälläkin suunnassa. Todellisuushan on ettei siinä hirmuisesti voi tehdä, että toisen tunteet palaisivat... Olemme jonkin verran puhelleet asioista, jotka voisivat edes pienellä tavalla auttaa tilannettamme, mutta katsotaan nyt. Ei tässä oikein muuta voi, kuin antaa toiselle tilaa ja aikaa omille ajatuksille, ottaa myös itse tilaa ja omaa aikaa. Ylireagointiin ei kannata ryhtyä, koska se ei ainakaan tiedä mitään hyvää.. Kyllä sen sitten näkee mihin tilanne menee, laukeaako se vain vai selviävätkö asiat. Kovin niin toivoisin että selviäisivät, koska jo yhteisen kodin hajottaminen tuntuu äärimmäisen raskaalta ajatukselta. Voin vain kuvitella sinun tuntemuksiasi kun on lapsikin tuloillaan =( Todella paljon voimia sulle ja koita jaksaa!
siltä, että "rakkauden" on vienyt joku toinen. Monta kertaa tämän kuuloinen juttu onkin siten. Moni ei sitä usko, mutta ajatellessaan ja seuratessaan asia paljastuu. Se voi olla vaikka nettituttavuus mistä juttu alkaa ja sitten jo nähdään ja jatketaan ja jatketaan huonon omantunnon kanssa. Kumpaakaan ei osata jättää tai ei haluta.
Pakko sanoa että omalta osaltani en tuohon usko. Olemme paljon kyseisestä asiasta keskustelleet jo pelkästään poikaystäväni ammatin pohjalta ja olen hänen suhteensa kovin luottavainen. Hän on minulle tehnyt hyvin selväksi kuinka minussakin naispuoleisena on jo tarpeeksi ja että jos hänelle sellainen olotila tulisi etten enää riitä, hänessä olisi miestä kertomaan sen minulle, ja tähän hänen sanaansa luotan. Ainahan tuollaiset mahdollisia asioita ovat, mutta olen tehnyt päätöksen että luotan häneen.
Kuulostaa hyvin pitkälle samalta kun oma tilanteeni vielä n. vuosi sitten. Avopuoliso kertoi, ettei rakasta, eikä ole kai koskaan rakastanutkaan, mutta välittää kovin kovasti. Oma tunteet siinä vaiheessa vaikuttivat hyvin selkeiltä, että minä rakastan, mutta nyt vuoden jälkeen kun olemme silti jatkaneet yhdessä niin omatkin tunteet ovat hiipuneet. Syytän nykyistä tilannetta siitä, että aloimme seurustelemaan ja olemaan yhdessä liian varhain ja etenkin liian vakavasti (yhdessä melkein 24/7). Mutta kuitenkin avopuolison tunnustuksen jälkeen olemme jatkaneet yhdessä olemista. Nyt vuoden alussa hän petti minua ja valehteli. Olen ollut reipas ja valmis jatkamaan, mutta viime aikoina on vain tuntunut niin pahalta. Elämässäni on tällähetkellä paljon asioita jotka stressaavat eikä tämä olotila auta yhtään. Ja vaikka rakastan lapsia ja haluaisin omiakin, niin olen hyvin kiitollinen että niitä ei vielä ole tullut, sillä eroaminen tulee olemaan (jos niin tulee tapahtumaan) tarpeeksi vaikeaa jo tässäkin tilanteessa. En tiedä onko tästä kirjoituksestani kenellekään mitään hyötyä, mutta ainakin koen oman olotilani hetkellisesti huojentuneen.