Isäni kuolemasta on jo reilusti yli vuosi aikaa. Hän ei vielä ehtinyt täyttää edes 60v... Eläessään en häntä aina niin arvostanut elämäntapojensa takia (lähinnä viinanjuonti, runsas sellainen), mutta kun kuolema tuli... Se on niin lopullista! Paljon jäin kaipaamaan, hyvääkin isästäni löytyi. Aika ei ole ainakaan vielä kullannut muistoja, muistan vielä karmeitakin tilanteita lapsuus/nuoruusajoiltani. Välillä vaan on niin kova ikävä, eikä hän ehtinyt edes nähdä minun ensimmäistä lastani... Olen monesti miettinyt, oliko hänen kuoltava että lapseni sai elää. Kuka tietää.
On se vaan outoa...
HPAH
2776
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"oliko hänen kuoltava että lapseni sai elää "
Höpöjä tuollaiset ajatukset.
Elämään kuuluu kuolema. Se on se väistämätön paha joka täytyy hyväksyä. Surra saa ja muistella niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, ainakin niin teen itsekin. Se että muistaa ne huonotkin jutut pitää ihmisen ihmisenä, erehtyväisenä olentona ja antaa oikeanlaista perskpektiiviä elämään.
nämä on yleensä sellaisia asioita joita ihmisen
mieli ei ymmärrä, itselläni molemmat vanhemmat elää vielä mutta voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu. Kyllä se isäkin on tärkeä vaikka
välit eivät aina olisikaan kunnossa. Itsekin
toivon että sit kun mun aikani tulee saada lapsia
niin että isäni näkisi ne. Mutta kun ihmettelit että pitikö isäsi kuolla jotta lapsesi saisi elää..niin, mun näkemys on se että hänen aikansa
täyttyi ja surullistahan se on mutta se kuuluu elämään..karu totuus. mutta hän elää muistoissasi
ja sydämessäsi..mullakin on mummo joka juo aika runsaasti..ja elän kans pelossa koska menetän hänet..mutta tiedän sen että alkoholismi on sellainen sairaus johon ei ole helppo puuttua ilman että toinen myöntää ongelmansa..joten en voi auttaa häntä enempää..mutta sä varmasti teit
kaiken mahdollisen isäsi hyväks ja nyt hänen on hyvä olla..me kaikki lähetään täältä joskus.
jaksamisia elämässä eteenpäin