Niin eli ihmetteln mitä pitäisi tehdä kun ei tunnu löytyvän sitä ihanaa rakkautta. Vaikka olen vasta yli kaksikymppinen nuori nainen niin silti tuntuu kun olisin toivoni jo menettämässä.
Kyllähän baarissakin tulee miehiä pyörimään viereeni tanssilattialla ja yleensä juttelenkin muutamien kanssa, mutta ne tuntuvat lopulta hakevan vain yhen yön juttuja, joten enää en jaksa edes vaivautua juttelemaan heille kun kuitenkin tuhlaan vain aikaani.
Ja harvemmin tulee tutustuttua miehiin muualla kuin baareissa, johtuu mun ujoudesta. Nettiin en usko kun kuitenkin haluan löytää miehen livenä en väkisin etsimällä.
Eli mitä pitäisi tehdä kun kuulemma ei löydä ketään väkisin etsimällä, mutta ei löydy myöskään katuja tallaamalla.
Kyllähän baarissakin tulee miehiä pyörimään viereeni tanssilattialla ja yleensä juttelenkin muutamien kanssa, mutta ne tuntuvat lopulta hakevan vain yhen yön juttuja, joten enää en jaksa edes vaivautua juttelemaan heille kun kuitenkin tuhlaan vain aikaani.
Ja harvemmin tulee tutustuttua miehiin muualla kuin baareissa, johtuu mun ujoudesta. Nettiin en usko kun kuitenkin haluan löytää miehen livenä en väkisin etsimällä.
Eli mitä pitäisi tehdä kun kuulemma ei löydä ketään väkisin etsimällä, mutta ei löydy myöskään katuja tallaamalla.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ronkeli?
Millainen miehen pitäis sit muka olla?!
Pitäisikö asialle sitten tehdä jotain? Keksi parempaa ja hyödyllisempää ajateltavaa. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin miesten perässä juokseminen. Niitä varteenotettavia kumppaneita tulee vastaan, jos on tullakseen.
Jos tuntuu, että asia haittaa elämääsi, mene puhumaan ammattiauttajalle.
Itselläni vähän sama ongelma. Baarista en tyttöystävää toivo löytäväni, koska kuvittelen seurankipeiden tyttöjen olevan nimenomaan yhden illan jutun perässä.. Ikää on vasta 22, mutta se, että suurin osa kavereistani seurustelee, tekee tilanteesta ikävemmän. Tuossa yks viikonloppu tajusin sinkkuuteni vakavuuden, kun kaverini olivat pariskuntien kesken syömässä ravintolassa ja viettämässä iltaa. Minua taas ei kyseiseen illanviettoon tietenkään kutsuttu, minkä ymmärrän kyllä toisaalta - pariton määrä ihmisiä vaikeuttaa asioita.
Nettiin en oo mäkään uskonut, mutta nyt alkaa kiusaus pikkuhiljaa pakottamaan rekisteröitymään näihin treffipalveluihin, kun ei muukaan tunnu toimivan. Jotenkin vieroksun kuitenkin väkisin etsimistä. Nyt alkaa kuitenkin elämän realiteetit tulla vastaan. Onkohan kyseessä ihmisluonteen aiheuttama pakonomainen tarve kumppanille?
Viihdyn sinkkuna arkisin ihan mukavasti, mutta viikonloppusin rupee jostain syystä vituttamaan ankarasti - etenkin humalassa. Toisin kuin parhaat kaverini, en voi käyttää monikon ensimmäistä persoonaa kertoessani tekemisistäni ja menoistani. Se alkaa ahdistamaan pikkuhiljaa. Oon kuitenkin päättänyt pysyä vahvana, enkä aio luovuttaa. Kyllä se tyttö joku päivä tulee vastaan.
Väkisin etsimällä saatikka katuja tallaamalla ei tosiaan löydy ketään, mutta täytyy vaan jaksaa pysyä vahvana. Täytyy toivoa, että jotakin kautta tutustuisi siihen parempaan puoliskoon. Oli se sitten näiden varattujen kavereiden kautta, tai sitten lenkkipolulla. En osaa sen kummempaa neuvoa antaa, muutakun että elä päivä kerrallaan ja koita tavata ihmisiä. Meitä parikymppisiä sinkkumiehiä nimittäin kyllä on liikkeellä.. =)
Kannattaa varmaan ottaa ihan rauhassa, oppia tuntemaan ittensä ja tulemaan toimeen omillaan ennen ku koittaa väkisin mitään suhteita rakentelee, sellaset yrittämällä ja pakolla pystyyn pistetyt suhteet ei kuiteskaa toimi.