On Lauantai ilta, istun yksin kotona tietokoneen äärellä, katsoen puhelinta ja miettien koska joku soittaa vai soittaako. Puhelin ei ole pirissyt moneen kuukauteen, ellei joku ole tarvinnut jotain. Yksinäisyys valtaa mielen ja ajatusmaailman. Luulen omistavani useita kavereita vai omistanko? Jos omistaisin, niin miksi istun tälläkin hetkellä parhaan ystäväni, tietokoneen äärellä. Olen jo melkein tottunut siihen, että vietän illat ja yöt yksinäni kuvitellen ja haaveillen jostain mikä on nykymaailmassa mahdotonta. Löytää kaveri. Ystävä, joka soittaa ja pyytää ulos mukaan, joka ei tarvitse mitään ollakseen kanssani. Ei vaadi minulta autoa, että voisin viedä häntä ulos. Ei mitään. Vain se, että olen siinä hänen kanssa ja se riittää. Onko tämä nykypäivänä mahdotonta? En tiedä enkä usko, että minun aikani riittää tuon asian selvittämiseksi.
"...Your life has been written long time ago when you were not even born, so you are unable to choose that kind of destiny what you want and whats best for you...and how you die you dont know but when it's up to you..."
"...Your life has been written long time ago when you were not even born, so you are unable to choose that kind of destiny what you want and whats best for you...and how you die you dont know but when it's up to you..."
Vastaukset 10
Vanhimmat
sinultakin vaaditaan vuorovaikutusta.. soita itse, älä odota että toinen soittaa ja pyytää mukaansa:) mut juu, miun kaverina kans kone ja sen tuomat kaverit, hyvätkin sellaset. mutta se "oikee" ihminen elämästä puuttuu, tosi ystävä tms.. hmn.. :)
..on nykyaikana jotain aivan vääristynyttä. Tai omalle kohdalleni on sitten sattunut vain vääränlaisia ihmisiä, ja olen saanut lapsesta asti karvaasti pettyä, kerta toisensa jälkeen. Ainut mitä itse olen halunnut, on aito välitön Ystävyys. Juuri niin kuin -R- kuvailikin jo. Ystävyys ei vaadi muuta kuin ne kaksi ihmistä, joiden ajatusmaailmat/kemiat kohtaavat ja jotka aidosti välittävät toisistaan ja haluavat viettää aikaa yhdessä - vaikka tekemättä yhtään mitään. (!) Mielestäni parasta ystävien laatuaikaa on makoilla sängyllä ja vain kuunnella ja jutella omista ajatuksista ja aivan kaikesta.
Taitaa olla liikaa vaadittu, siltä alkaa tuntua kun yksinäiset vuodet vain jatkuvat...
toinen joka ajattelee ystävyydestä samoin. Eipä vain ole löytynyt toista samanlaista, jolla ystävyydessä myös samat arvot ja halut. Tätä ihmettelen itsekin, missä ne aidot ja samankaltaiset ja oikeasta ystävyydestä välittävät ihmiset ovat. Eikö sellaisia vain ole?
Olen ollut itsekin yksinäinen jo pitkään. Unelmoinut vain ajatuksissani siitä ystävästä, jonka toivoisin vielä löytäväni ja joka myöskin samoin näin todellista ja aitoa ystävää kaipaisi.
Ehkäpä vain kaltaisiani ei löydy, joiden kanssa ne yhteiset ajatus- ja tunnemaailmat kemioineen syvemminkin kohtaisivat. Ystävää, joka haluaisi samoin olla ja viettää aikaa yhdessä ja jolla olisi myöskin samanlaisia kiinnostuksen ja harrastuksen kohteita elämässä.
miksi ette kertoisi täällä itsestänne, joku voisi haluta ottaa yhteyttä..
..samanhenkisesti ajattelevia pakko olla, kuten tällä palstallakin on tullut ilmi. Tuntuu, että aina jos satun tapaamaan huipputyypin hän asuukin toisella puolella Suomea ja yhteydenpito pikkuhiljaa hiipuu..:(
Jos täällä sattuisi olemaan lappeenrantalaisia, jotka omaisivat samanlaisia arvoja ja mietteitä ystävyydestä, niin ottakaa ihmeessä yhteyttä: [email protected]
Itsellä kiinnostuksen kohteita ovat musiikki, eläimet ja kaikenlainen pohdiskelu. Olen vapaamielinen ja otan jokaisen ihmisen Yksilönä.
Olisi mahtavaa jos löytyisi samasta kaupungista uusi ystävä.
Joku tuossa sanoi, että soita itse, ota itse yhteyttä, mutta entä jos on tehnyt niin kuukausia, vuosia?
Huomasin oman yksinäisyyteni todellisuden, kun pohdin ihmisten haaveita. Toiset haaveilevat matkoista, toiset lapsesta, toiset kirjan kirjoittamisesta -minun suurin haaveeni on, että joku soittaisi ja pyytäisi näkemään tai kysyisi kuulumisia. Suurin haaveeni!
Päätin useita kuukausia sitten kokeilla, onko todella niin, että vain minä olen yhteyttä ottava osapuoli. Eipä ole kenestäkään mitään kuulunut. Mietin tässä, että voisin vaikka olla kuollut, kukaan ei tietäisi.
Kirjoituksesi, -R-, oli kuin minun näppäimistöltäni. Riittäneekö minunkaan aikani.
"...but when it's up to you..."
vain rohkaista ottamaan itse yhteyttä. sitä helposti jää odottamaan muiden yhteydenpitoa, itse kuitenkaan tekemättä mitään.
ite jätän pitämättä yhteyttä ihan tietoisestikin jopa.. ehkä siksi että sitä on pitänyt yhteyttä ja turhautunut kun ei saa toiselta sitä ystävyyttä mitä koko ajan pyytää ja kysyy..
niin kovasti tahtois että ystävyys ois molemminpuolista välittämistä.
Kun ajatellaan, niin jokaisen ihmisen tekemisiin on jokin syy ja kun otetaan huomioon, että jokaisella on tietyt perustarpeet, jotka on tultava tyydytetyiksi, on mielestäni hyvin helppo ymmärtää ihmisen toimintaa.
Varmasti kukaan ei ole toisen ihmisen kanssa ilman syytä, vaan on oltava aina jokin syy olla toisen ihmisen kanssa liittyi se sitten tunteisiin ja materiaaliisiin arvoihin. Jos ihminen ei koe, että hän tämän toisen ihmisen kautta saisi tarpeitaan riittävästi tyydytetyiksi, ei hän tämän toisen ihmisen kanssa halua olla.
Mielestäni kun tämän asian oivaltaa, pystyy arvioimaan ihmissuhteitaan huomattavasti paremmin.
Tämä elämä vain on sellaista, että nykyään ei tunneta edes naapureita, hyvä jos moikataan. Hyviä kavereita on tosi hankala noin vain löytää. Usein parhaimmat kaverit ovat lapsuudenystäviä. Mutta monesti kaverit muuttavat muualle, joskus tosi kauaskin. Kaikilla alkaa olla oma elämä ja omat menot. Aika ei riitä näkemiseen. Työt, kiire, ei sopivaa ajankohtaa näkemiseen...syitä riittää. Vaikka kuinka yrittää pyytää mukaan lenkille, juttelemaan, olemaan, ei välttämättä tahdo olla aikaa. Uusia kavereita saattaa löytää esim. uudesta koulusta tai töistä, mutta jos on yhtään ujomman puoleinen, on tosi vaikea ensinnäkin avata suunsa ja sitten vielä pyytää toista tekemään kanssaan jotain. Siksi kannattaisi yrittää pitää kiinni niistä vanhoista kavereista, jos sellaisia on joskus sattunut löytämään.
Itselläni on muutamia hyviä ystäviä. Kaikki vain asuvat muualla ja näemme harvoin. Minä yritän pitää yhteyttä, mutta monesti sekin unohtuu. Minulla yrittää olla periaate, että koulu tai työt ei saisi koskaan mennä ihmisten edelle. Mitä me olemme ilman ystäviä. Olin välillä tosi yksin ja todella tuntui siltä, että kukaan ei välitä, vietän kaiken aikani yksin ja saattoi olla monia päiviä etten puhunut kellekään. Ja vaikka ympärillä olisi muita, saattaa olla ihmisjoukon keskellä niin yksin.
Minulle kävi kuitenkin sikäli onnellisesti, että tapasin vähän yli vuosi sitten nykyisen poikaystäväni. Aiemmin en uskonut, että kukaan voisi minusta edes välittää. Mutta näin vain kävi. Samalla itsetuntoni kohosi ja tunsin taas eläväni. Edelleenkin olen hänen kanssaan ja meillä menee hyvin. Kuitenkin välillä tuntuu, että tarvitsisi myös muita kavereita, joiden kanssa jakaa elämän ilot ja surut. Toivottavasti tästä olisi jollekin apua. Yksi päivä voi olla se iloinen päivä. Pidetään toisistamme huolta!
hei,etsin minäkin....olen ehkä sellainen tarvitsen joka olisi vain lähelläni.....en oloe ollut menossa kans pitkään aikaa vastaile [email protected]