Aina sanotaan, et yksi lapsi menee vaikka siinä sivussa mut toinen muuttaa elämää sit hirveästi. Onko tosiaan niin?? Meillä elämä yhden lapsen kanssa (3v) on ollut jopa helppoa, vaikka tietty välillä hankaliakin hetkiä on. Mut kuitenkin; yhteistäkin aikaa on löytynyt ekojen kk jälkeen jne. Lapsen hoito ym ei ole meistä tuntunut mitenkään liian raskaalta tai sitovalta, vaan työt&roolit perheessä on muovautuneet hyvin ihan itsestään. Seksi sujuu, ollaan onnellisia, vieläpä nauretaankin yhdessä vähän väliä niin kuin alussakin ja nimenomaan ollaan mies ja nainen toisillemme, ja vanhemmat lapselle siinä samalla.
Mitä erilaista siinä sit on, jos on toinenkin siinä? Enkä nyt siis tarkoita syömisiä, pukemisia ym x2, koska sehän nyt on ihan itsestään selvää.
Suunnitellaan lasta, mut toi "toinen muuttaa kaiken" -juttu vähän mietityttää. Tykätään molemmat harrastaa välillä omiakin juttujamme, nähdä omia kavereita jne niin et toinen on lapsen kanssa. Ja tietty yhdessäkin ollaan perheenä, ja kahdenkeskinen aika on sit vielä siihen päälle.. Järjellä ajatellen tuntuu et kyllähän me toisestakin selvitään kun ekankin kanssa on kaikki ok ja hyvä olla, mut noi puheet kummittelee silti takaraivossa. Et sit ei ehdi puolison kanssa edes paria sanaa vaihtamaan rauhassa, parisuhde menee p*rseelleen ymym. Miten on?
Mitä erilaista siinä sit on, jos on toinenkin siinä? Enkä nyt siis tarkoita syömisiä, pukemisia ym x2, koska sehän nyt on ihan itsestään selvää.
Suunnitellaan lasta, mut toi "toinen muuttaa kaiken" -juttu vähän mietityttää. Tykätään molemmat harrastaa välillä omiakin juttujamme, nähdä omia kavereita jne niin et toinen on lapsen kanssa. Ja tietty yhdessäkin ollaan perheenä, ja kahdenkeskinen aika on sit vielä siihen päälle.. Järjellä ajatellen tuntuu et kyllähän me toisestakin selvitään kun ekankin kanssa on kaikki ok ja hyvä olla, mut noi puheet kummittelee silti takaraivossa. Et sit ei ehdi puolison kanssa edes paria sanaa vaihtamaan rauhassa, parisuhde menee p*rseelleen ymym. Miten on?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moi,
Riippuu varmaan aikas paljon lapsesta kuinka paljon hän muuttaa elämää. Meillä oli jo ensimmäinen lapsi todella 'vaativa tapaus' ja toinen vieläkin 'vaativampi'. Molemmilla on tosi luja luonne ja molemmat ovat äärimmäisen huonoja nukkujia.
Toisella lapsellamme oli koliikki ja huusi ekat kolme kuukautta sitä. Kun se loppui, niin hänelle jäi jotenkin se huutaminen päälle ja huutaa vielä nykyäänkin (11 kk) joka asiasta pää punaisena.
Lapsemme ovat ihania, rakkaita ja söpöjä, mutta meille toisen lapsen tulo merkitsi sitä, että toisillemme ei ole käytännössä lainkaan enää aikaa. Ja vaikka aikaa olisikin, niin energiaa ei ole. Olemme asian tiedostaneet ja siitä puhuneet ja nyt vain odotamme että nuorempi kasvaisi ja alkaisi vihdoinkin nukkua.
Lisäksi toisen tulo merkitsi sitä, että äiti/isä herää kuudelta vanhemman lapsen kanssa, eikä pääse päiväunille koska vanhempi lapsi ei enää sellaisia nuku. Joten silloinkin kun vauva nukkuisi, niin on oltava täynnä virtaa. Se on ehkä se suurin ero meillä. Yhden lapsen kanssa saattoi vielä mennä päikkäreille, niin jaksoi vähän paremmin ja sai yövalvomiset sillä kuitattua.
MUTTA teillä ei kaiken tarvitse mennä näin. Voihan toinen lapsenne olla ns. helppo tapaus, joka nukkuu alusta asti kaikki yöt heräilemättä ja päiväunensa yhteen putkeen välittämättä isomman metelistä. Kuten sanoin, riippuu lapsesta miten se vaikuttaa.
on aina lapsissa kiinni ja joutuu pakosti elämään lasten ehdoilla. Minulle ainakin toisen lapsen saaminen merkitsi sitä, että sitten oltiin lasten kanssa kotona. Kahden pienen kanssa ei helposti voi lähteä kaupungille tai kyläilemään ystävien luo. Vasta toisen lapsen syntymän jälkeen perhe on oikeasti perhe.
Riippuu varmasti monesta asiasta, miten elämä muuttuu. Oleellisinta on varmaankin lasten ikäero. Meillä sitä on 4 vuotta. Aika ihanteellista, kun isompi on jo niin iso, että hänen kanssaan voi touhuta kaikenlaista.
Ainakaan minä en koe, että olisin nyt enemmän "naulittuna" kotiin kuin aiemmin.
Lisäksi on tosi ihanaa seurata lasten välisen suhteen kehittymistä. Vaikka pienempi on vielä vauva, niin heistä on jo seuraa toisilleen, leikkivät yhdessä jne. Pienemmän ehdoilla tietenkin, mutta suurempi toki nauttii näistä tilanteista.
Lapselle on suuri rikkaus, jos hänellä on sisarus. Sitä ei voi kaverit korvata. Suosittelen lämpimästi.
Ja mitä parisuhteeseen tulee, niin ohimeneviä kausia tietenkin on, kun esim. lapset sairastelevat jne. ettei ole sitä yhteistä aikaa ihan tuosta vain. Meillä molemmilla lapsilla on krooninen perussairaus, mutta siitä huolimatta tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun olen saanut kaksi lasta.
Vauva-aika menee nopeasti ohi. Tällä "toisella kierroksella" siitä osaa nauttia ihan eri tavalla kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Myös kokemus tuo varmuutta moneen asiaan. Me olemme tosi onnellsia siitä, että saimme toisenkin lapsen.
Toinen lapsi muuttaa elämää.Aika suuri merkitys on varmasti lasten ikäeroilla.Kaksi ensimmäistä syntyivät puolentoista vuoden erolla.Silloin lapsista on varmasti ainakin kaksinkertaisesti hommaa,kun toinen on vielä pieni.Mutta se vauva-aika menee nopsasti ohi.Kolmas syntyi kahden vuoden päästä edellisestä ja ihme ja kumma,tilanne olikin silloin helpompi.Vanhemmat lapset viihtyivät hyvin keskenään,mustasukkaisuutta ei ilmennyt ja sain hoidella vauvaa ilman mitään ongelmia,isommat lapset innokkaasti mukana "auttamassa".Kaksi nuorimmaista syntyivät sitten vuosien päästä,myös puolentoista vuoden ikäerolla.Onhan useammasta lapsesta enemmän hommaa,mutta ei se niin hurjaa ole pikkuvauva-ajan jälkeen.Ja lapsille sisaruus on rikkaus,sen huomaa vielä nytkin,kun osa on jo aikuisina maailmalla.