Eilen taas äitini pahoitti mieleni. Minulla on melkein 5 ja 6 vuotiaat lapset jotka molemmat käyttävät vielä yövaippoja, isommalla on minirin lääkitys joten apua olen yrittänyt hankkia ihan lääkäristä asti, Lapseni ovat mielestäni muuten ihan normaalisti kehittyneitä mutta villiintyvät aina äitini nähdessään kun näkevät häntä harvoin...
Eilen kun hän kävi kylässä niin sorruin valittelemaan että kun toukokuussa syntyy meille uusi vauva niin meillä on tavallaan kolme vaippaikäistä, ette ikinä arvaa mikä oli äitini kommentti! HÄn sanoi että oletko miettinyt antaa toisen lapsista biologiselle isälleen että "tilanne" rauhoittuu, jäin ihan ällikälle! Siis MITÄ, Käskisin lasten biologisen isän ottamaan toisen lapsista itselleen että mulla olisi yksi vaipallinen vähemmän, Sanoin välittömästi että mitä hän kuvittelee...
Samoin hän viittasi taas siihen että ONNEKSI hänen ei tarvii hoitaa enää lapsia ( hän siis ei ole katsonut lapsieni perään kuin ihan muutamia kertoja kun kuulemma hänen ei kuulu auttaa lastenhoidossa.
Jokapaikkaan ei sovi lasten kanssa mennä jotenka olen yrittänyt hankkia lastenhoitopaikat siis kaverieni luota tai nykyään uuden mieheni äidin luota, joka on muuten viimeisen puolen vuoden aikana vissiin useimmin katsonut lasten perään mitä oma äitini 5 vuoden aikana, eikä niitä kertoja ees ole ollut montaa.....
Oma äitini siis asuu jopa niin lähellä että liian pitkistä välimatkoista ei tämä juttu ole kiinni...
Olen itse niin usein toivonut äidiltäni henkistä tukea, ihan raskauksieni suhtee, lasten kasvatuksen suhteen ja silloin tällöin hoidon suhteen ja kaikesta tästä mulle jää aina paha mieli kun äiti vierailee luonamme....
Välille välimme ovat olleet aika riitaisetkin kun Hänen mielestään MINÄ olen kohtuuton vaatimaan sitä kaikkea kun hän on kuulemma omat lapsensa saanu maailmalle niin hänen ei tarvitse kuulemma päätään vaivata asialla,
Nytkin eilen sitten itku tuli minulle kun äiti lähti kylästä kun sen sijaan että hän ehdotti tosiaan lapsen poisantoa niin hän olisi esim voinut lohduttaa jollain muulla tavoin asiaa, esim että koita jaksaa yms. . .
Eilen kun hän kävi kylässä niin sorruin valittelemaan että kun toukokuussa syntyy meille uusi vauva niin meillä on tavallaan kolme vaippaikäistä, ette ikinä arvaa mikä oli äitini kommentti! HÄn sanoi että oletko miettinyt antaa toisen lapsista biologiselle isälleen että "tilanne" rauhoittuu, jäin ihan ällikälle! Siis MITÄ, Käskisin lasten biologisen isän ottamaan toisen lapsista itselleen että mulla olisi yksi vaipallinen vähemmän, Sanoin välittömästi että mitä hän kuvittelee...
Samoin hän viittasi taas siihen että ONNEKSI hänen ei tarvii hoitaa enää lapsia ( hän siis ei ole katsonut lapsieni perään kuin ihan muutamia kertoja kun kuulemma hänen ei kuulu auttaa lastenhoidossa.
Jokapaikkaan ei sovi lasten kanssa mennä jotenka olen yrittänyt hankkia lastenhoitopaikat siis kaverieni luota tai nykyään uuden mieheni äidin luota, joka on muuten viimeisen puolen vuoden aikana vissiin useimmin katsonut lasten perään mitä oma äitini 5 vuoden aikana, eikä niitä kertoja ees ole ollut montaa.....
Oma äitini siis asuu jopa niin lähellä että liian pitkistä välimatkoista ei tämä juttu ole kiinni...
Olen itse niin usein toivonut äidiltäni henkistä tukea, ihan raskauksieni suhtee, lasten kasvatuksen suhteen ja silloin tällöin hoidon suhteen ja kaikesta tästä mulle jää aina paha mieli kun äiti vierailee luonamme....
Välille välimme ovat olleet aika riitaisetkin kun Hänen mielestään MINÄ olen kohtuuton vaatimaan sitä kaikkea kun hän on kuulemma omat lapsensa saanu maailmalle niin hänen ei tarvitse kuulemma päätään vaivata asialla,
Nytkin eilen sitten itku tuli minulle kun äiti lähti kylästä kun sen sijaan että hän ehdotti tosiaan lapsen poisantoa niin hän olisi esim voinut lohduttaa jollain muulla tavoin asiaa, esim että koita jaksaa yms. . .
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos sinulla jo on kaksi erityislasta, olisikohan pitänyt hieman odotella ensin tilanteen selviämistä ennen kuin hankkii lisää vauvoja.
Olen itsekin nainen, mutten käsitä, miksi jonkun muun kuin lapsen vanhempien pitäisi hoitaa niitä lapsia. Itsehän te ne olette ihan valinneet hankkia, vai mitä?
Siis jokainen lapsi on tosiaan toivottu ja haluttu enkä minä sen takian lapsiani halunnut että joku toinen ne hoitaisi. Mutta monta vuotta olen niin toivonut että ees joskus voisi äitini kanssa vierailun jälkeen olla hymyssä suin, ilman että olen pahoittanut mieleni milloin mistäkin...
Lapseni eivät tosiaan usein ole missään vieraassa paikassa olleet hoidossa. mutta esim olen joutunut ottamaan lapseni muutamia kertoja jopa mukaan sairaalaan päivystykseen kun ei ole hoitajaa saanut vaikka esim oma äitini olisi voinut ottaa hoitoon heidät siksi aikaa.... Lapsien isä on sellaisessa työssä ettei ihan tosta vain voi olla pois töistä ja jäädä kotiin jos mulle jotain sattuu....
Ja nykyinen on yrittäjä eli joustoa onneksi on mutta jos ei oo töissä niin ei tuu rahaa... se on fakta....
tietenkin jokainen hoitaa lapsensa itse, mutta ei ole tarkoitus että tekisi sen aivan ilman apua. Lasten vanhemmuuteen kuuluu myös isovanhemmuus. Lapsia hankkiessa on syytä valmistautua siihen, että tulee olemaan lastensa perheiden läheisimpiä sukulaisia, lastenlasten isovanhempi ja siinä roolissa myös vastuullinen ja velvollinen auttamaan omiaan. Minun äitini on aina auttanut satunnaisissa hoitotarpeissa ja muutenkin ollut lähellä perhettä ja ollut aina valmis muutenkin auttamaan. Samoin itse olen lasteni tukena lasten hoidossa, tarhaan vienneissä ja sieltä hauissa. Lapsenlaspilla on itseoikeutettu paikka mummin kodissa.
Tosi kylmää meininkiä äidiltä on jättää lapsensa yksin lapsiensa kanssa. Jos syytetään nuorta polvea "mulle-kaikkai-heti" asenteesta taitaa samainen itsekkyys asua vanhemmissakin kun olettavat, että isovanhempana ei enää "tarvitse" hoitaa lapsia. Kyllä tarvitsee vaikka hyväksi ei saakaan käyttää. Rajat piää sopia avoimesti.
Mitä lasten hankintaan tulee ei ap:tä voi syyttää turhan tiiviistä lasten hankinnasta. Jos isommat ovat jo sen ikäisiä kuin ovat ei vauvan hankinta ole mitenkään hätiköityä. Lasten ongelmat eivät myöskään ole syy jättää lapsia hankkimatta. Yökastelua voi esiintyä vielä teini-iässäkin ja toisinaan siihen on jokin elimellinen syy. Siitä voi tuskin vanhempia syyttää.
Vaivaa ja työtä lasten ongelma toki aiheuttaa vanhemmille ja siinä olisi syytä isovanhempien ryhdistäytyä ja tarjota apuansa kun sitä tarvitaan.
Tuskinpa.
Mehän emme tällä palstalla muuten tiedä, mitä se mummi puuhailee aikansa kanssa. Hänellä saattaa olla elämässään aivan muita tärkeitä tekijöitä.
Mielestäni myös vastuulliseen vanhemmuuteen kuuluu, että mietitään sitä lisälasten hankintaa toisenkin kerran, kun ei oikein pärjätä entistenkään kanssa.
Tuskin se yhteiselon onni lasten lukumäärästä kuitenkaan kiinni on.
Tuohon yökasteluun sanoisin heti aluksi, että eikö kukaan ole ehdottanut teille hälytyspatjaa??? Yhdellä lapsistani oli sama ongelma, joka katosi nopeasti tuon patjan ansiosta. Ohut patja joka laitetaan sänkyyn ja kun lapsi kastelee se hälyttää ja näin herättää lapsen menemään vessaan. Poikani oppi asian parissa viikossa. Kysy ihmeessä neuvolasta tai lääkäriltä. Niitä saa lanaksi terveyskeskuksista.
Minirin vähentää virtsan eritystä, mutta se ei poista itse ongelmaa. Yökastelu johtuu siitä kun lapsi ei herää siihen pissahädän tunteeseen. Nyt nopeasti hommaamaan se patja niin pääset vaipoista eroon ennekuin uusi vauva syntyy.
Olen pahoillani äitisi asenteesta. MInäkään en saanut tukea äidiltäni koskaan. Toisaalta olen vähän katkera siitä, mutta toisaalta se kasvatti minua. Minusta tuli sitkeä ja tiedän pärjääväni hankalissakin tilanteissa. Onneksi sinulla on ystäviä ja nykyinen anoppisi. Kyllä se siitä helpotta ajan kanssa vaikka välillä tuntuukin raskaalta. Tsemppiä sinulle ja perheellesi!
ja en ole sitä vielä kokeillut koska olen joutunut työelämässä herättämään lapset jo puoli 6 aamulla niin en ole halunnut sitä hälytyspatjaa kokeilla, mutta nyt kun olen sairaslomalla ja pääsen äitiyslomalle niin juttelen siitä hälytyspatjasta... olen koittanut herätellä tyttöä ja pissattaa öisin mutta tosiaan herätys ei aina onnistu, voin joutua herättään puolikin tuntia ennenkuin saan tytön hereille itkien. niin se ei oikein tunnu luistavan..
Äitisi on avuton kastelevaisten lasten kanssa. Hän ei ymmärrä, miten asia on tähän pisteeseen tullut.
Hänestä se on outoa. Hän ei tunne kykenevänsä hoitamaan asiaa.
Äitisi torjuu ajatuksen, että pitäisi hoitaa isoja lapsia, jotka eivät pysy kuivana. Hänestä se on kasvatuskysymys, ja olet hänen mielestään tehnyt jonkun virheen. Hän ei ymmärrä tilannetta.
Luultavasti hän on ihan neuvoton. Varmasti hän on oikeasti iloinen, että ei enää tarvitse hoitaa lapsia siinä iässä, moni ikääntynyt nainen tuntee samoin. Lastenhoito kuuluu nuoremmille.
Toisalta hänen ei pitäisi tytlyllä käytöksellä lisätä kiviä sinun kuormaasi. Ehkä hän tuntee velvollisuudekseen käydä luonasi, ehkä päättää puhua "järkeä", ehkä ajattelee voivansa auttaa jollakin neuvolla. Sitten päästää sammakon suustaan ja loukkaa sinua. Ehkä luulee, että on kovinkin oikeassa.
Aika julmaa omalta äidiltä, mutta toisaalta....ymmärrän hänenkin kantansa. Etenkin jos hän on itse joutunut aikoinaan hoitamaan myös omat lapset ilman hoitoapua, niin hän ei varmasti vaan ota ymmärtääkseen miten se sinulle on niin mahdotonta. Se on juuri sitä muka-ylentävää marttyyri-asennetta parhaimmillaan (eihän itsellesi ole siirtynyt osa siitä? -mietihän!)
Saatat itse olla nyt uuden raskauden myötä herkässä tilassa, kun otit ihan asianmukaisen ehdotuksen antaa toinen lapsista väliaikaisesti isänsä hoitoon noinkin loukkaavana. En näe mitä niin pahaa tässä oli. Minusta ehdotus oli nimenomaan tarkoitettu vähentämään taakkaasi, ei kyseenalaistamaan äitiyttäsi (tai ota se ainakin niin). Harkitse asiaa, ennenkuin kaadut samalle uhrialttarille kuin äitisi.
sori mutta kyse ei ollut väliaikasesta lapsen asumuksesta vaan että tosiaan lykkäsin lapsen isälleen ihan vain sen takia että mulla ois yksi "ongelma" vähemmän. hän itse aikoinaan erosi isästäni ja "jätti" vaikeimman siskoni isälleni.... liekö ajatusmaailma tässä sitten se sama että ongelmat siirretään siittäjälle :-(
olen hyvissä väleissä lasten isän kanssa ja eroon oli omat syynsä mutta siihen ei kuulu toisia osapuolia.... eikä katkeruutta... lapset näkevät isäänsä viikottain monta kertaa vaikka asuvatkin ihan kokonaan minun luona.
Että lapsen antaminen pois ei ole mielestäsi kummoinenkaan juttu?? Voit olla varma, että suurinosa äideistä nousee takajaloilleen jos heille sellaista ehdottaakin. Yksikään normaali äiti ei ole valmis omia vaivojaan säästääkseen sijoittamaan lastaan muualle. Kyse ei ole marttyyriudesta vaan äideille luontaisesta kiintymyksestä ja vastuusta omista lapsistaan.
Aina tosin kuulee juttuja äidestä, joilla on suhteellisen löyhä tunnesuhde lapsiinsa ja jotka antavat lapsensa pois koska kokevat hoitamisen liian vaativaksi. Onneksi se on kuitenkin harvinaista ja onneksi myös sosiaalihuolto pyrkii tarjoamaan ennemmin äidille apua kotiin kuin sijittelemaan lapsia jonnekin.
sänkynsä. Eikö se jo osoita, että äiti (syystä tai toisesta, ei ole aavistustakaan) ei tosiaankaan kykene pitämään parhainta huolta noista lapsista.
Eihän normaali hyvinvoiva lapsi tuossa iässä kastele sänkyään vähän joka yö.
Oi oi tekee ihan pahaa lukee että lääkitään lapsia kaikenmaailman lääkkeillä.
Kun niistä ei ikinä tiedä miten tommoset vaikuttaa muuten vaik munuaisiin.
Mkä lääkäri määrää tollasia LAPSELLE!!!
Jos teillä ei kestareita pidetä ni nyt sitten jalkaan. Ei oo yöllä kivaa olla märissä.
Sori en tiiä onko toi edes mitenkään epänormaalia ton ikäisiltä.
Kestarit kantsii pestä 60 pähkinöillä tai vaik LV jauheella. mulla lilluu likaiset etikkavedessä. Käytän eka huuhtelua ja pesen sitten ja laitan jälkihuuhtelun vielä jos pesen pesuaineella. Meillä vaippaihottumaa vaan silloin jos on jääny vähääkään pesuainetta.
Halvin yhdistelmä villikset ja harso
tuota......nyt juttu meni vähän väärään suuntaan mutta mutta okei , valaisen hieman asiaa enemmän ...
suvussamme on vaivana tämä ettei se hormoni joka pitäisi tuon ikäisenä jo toimia niin se ei toimi silleen että lapsi pysyisi kuivana... ja se etten muka olisi tehnyt kaikkeani niin ootte väärässä... ollaan kokeiltu herätyksiä , käytössä on kestovaipat olleet niin että ei sänky kastu.. lääkkeen otimme avuksi kun virtsamäärät olivat niin isoja että vaipoista (myös tavalliset vaipat) vuoti lakanoihin ja sänky lainehti aamuisin kun tyttö ei itse herännyt öisin pissaan vielä puoli vuotta sitten... joku puhui erityislapsista.. hmm en pidä että lapseni olisivat "vammaisia" millään tavalla, reippaita iloisia lapsia ovat ja joita rakastan ylikaiken! MOtorinen puoli ja järki puoli toimii täysin ikäistensä tasolla, lääkityksen otin vanhemmalle käyttöön kun päiväkodissa kävi vanhinkoja päiväunilla ja hän kärsi vanhigoista henkisellä tasolla. Jotenkin ikävää että juttu meni nyt tähän pissaamisongelmaan kun kyse oli minun ja äitini välisistä ongelmista... ja tosiaan se että äitini ei ymmärrä tätä asiaa ja hänen mielestään asia parantuisi että tyttö joutuisi täysin vieraaseen ympäristöön pois sukulaisensa ja ystäviensä ja tuttaviensa ympäriltä tuskin tuo apua, pikemminkin pahentaa asiaa!!! Luulin saavani vertaistukea ees täältä mutta taisin erehtyä pahasti... noh, täytyy siitä sitten syyttää sittenkin niitä geenejä!!! Tosin tiesin jo kolmatta lasta tehdessämme että kaksi on edelleen yövaipoissa, kamppailemme joka ilta tämän asian kanssa ja tyttö itsekin jo tiedostaa ongelman vallan hyvin... ja häntä tressaa se, eli enköhän yritä olla tekemättä siitä isompaa numeroa, niin ja siis tämän ei ole niin harvinaista mitä kuvitellaan kaikkio vaan eivät puhu siitä kun häpeävät sitä että eivät kykene pysyä kuivana öitään.. jopa kouluikäiset ja aikuiset....
Joo sori että et oo saanu vastausta siihen mihin hait.
Olis vielä kiinnostanu kun oon tietämätön ite sellasista hormooneista?
Äidistäsi puheenollen... mutsishan kuulosta tosi paskapäältä. en osaa kauniimmin ilmaista.
Eikö oo hänen asiansa vai?
outoa...
En voi kamalasti neuvoa kun oma mutsi on kans vähän paskapää.
Jos äitis on tollanen eikä auta mitenkään niin hän on kuin joku `vieras´.
Eikös vieraille saa puhua myö niinkun niille kuuluu. Tuskin edes satuttaa äitis tunteita koska tuntuu että niitä ei kovasti ole muutenkaan.
Oot siunatussa tilassakin vielä... onneks olkoon!
Silloin vaan ei kaipais yhtään ylimääräistä sontaa mistään..tiedän.
Tiedän vaan että jos annat äitis loukata itseäs noin niin sä tulet kärsimään siitä ja syntymättömälle lapselleskaan ei oo hyväksi.
Oisko niin kauheeta jos teille tulis pieni välirikko..tai isompi?
Jokatapauksessa sua loukkaa....teet miten vaan
Sano sille että kuin se kehtaa puhua noin sulle ja tollasta sun perheestä ja että on tosi alhainen olento!!!
Jos se vaikka heräis...?
niin välirikkoja ja riitoja asiasta on ollu.. viime kesästä asti oon purru hammasta ja yrittänyt pitää "matalaa profiilia" ja aatellu että en halua että lapset menettävät mumminsa ihan kokonaan, tosin eivät pahemmin puhu hänestä mitään kun eivät kerran näe mummiaan usein.
Katkeruutta on ja paljon varsinkin kun kaveripiirissä on isovanhemmat mukana lapsenlapsiensa elämässä viikottain... itsekin haluaisin että olisi. tyhjästä on paha nyhjästä
Monesti oon kyllä yrittänyt aatella että kun kerran "ilman" äitiä olen pärjännyt niin pärjään edespäinkin. kun vain nää vierailut olisivat niin neutraaleja että voisin nukkua seuraavan yön... eikä siis vain raskauden ajan vaan että aina... tosin oon nyt 31 raskausviikolla ja oon nähny äitiäni 3 kertaa koko odotuksen aikana..soittelut on yhtä harvassa...
siis hän ehkä soittanut kerran... minä useimmin soitan mutta hän ei joko kerkee vastaamaan tai sitten ei vastaa ollenkaan...
Niin se hormoni mikä tekee lapsen "kuivaksi" niin sehän alkaa kehittymään kun lapsi on n.1,5- 4 vuotias normaalisti. Ne aikuiset jotka öisin ravaavat usein vessassa niin niillä myös on sama hormonivaiva koska se hormoni edistää tekemään siitä virtsasta vahvaa eli tiivistämään sitä ja pienentämään määrää. Jotkut lapset oppivat vain heräämään siihen pissahätään keskellä unien eli heilläkään se hormoni ei toimi sitten että olisivat yökuivia vaan he heräävät siihen, mutta sitten on sellaisia jotka nukkuvat sikeästi kuten tyttöni ja hän ei herää siihen pissahätään vaan se tulee housuun ja hän herää vasta myöhemmin siihen kun sänky on jo märkä ... tosin kun lääkehoito auttaa vähentämään virtsamääriä niin vaippa pitää sängyn kuivana vaikka joka yö melkein vahinko käykin....
"Eikös vieraille saa puhua myö niinkun niille kuuluu."
On jäänyt jollain käytösopit suorittamatta... näitä tapauksia sitten lähiöt pullollaan...ei ihme!
piruja!!Munh mutsi omi taasen poikani ja he olivat yökasteliota kuten olin minäkin ja heidän isä.Armeijassa eivät enää kastelleet...;))
Mene narsistien uhrit tuki ry sivuille saat varmaan uuden näkökulman paskamaisen äitiisi .mä pääsin eroon juuri kun onneks kuoli:))
Oletpa saanut harvinaisen ymmärtämätöntä palautetta ja täysin asian vierestä.
Muutamia lukuun ottamatta.
Olisit voinut kertoa mun äitestäni, niin tutulta kuulosti.
Olen 52-v ja vasta tossa nelikymppisenä tajusin, etten voi odottaa äiteltä enempää kuin hän osaa/haluaa antaa.
Enkä nyt puhu mistään konkreettisesta vaan juuri tuosta sinunkin kaipaamasta henkisestä tuestä ja vaikka ilojen jakamisesta.
Jos jostain uskalsin iloita, hän kyllä maalasi synkän kuvan aiheesta kuin aiheesta. Tai vähätteli sen olemattomiin.
Nelikymppisenä, juteltuani yhden veljeni kanssa, saatoin (saatoimme) viimein myöntää, että äitini on narsisti.
Luin aiheesta paljon, juttelin terapeutin ja psykiatrin kanssa. Asiasta ei ole epäilystäkään. (Menin sinne alunperin vakavan masennuksen, en äiteni takia.)
Tämän ei siis tarvitse koskea sinun äitiäsi, mutta meillä on näin.
Olen myös mummi, eikä tulis mieleenkään mennä loukkaamaan lapsiani, mistään syystä.
Marttyyri en silti ole, kaukana siitä.
Tuo (ikuisuuskysymys), onko isovanhemmilla velvollisuuksia lastenlapsiinsa nähden, no, eihän heillä, meillä, ole.
MUTTA ei myöskään oikeuksia!
Mä oon aina aatellut näin juuri siksi kun oma äiteni luuli olevansa maailman kuningatar joka voi haukkua kenet vain milloin vain.
Jopa vastasyntyneet. Kyllä, luit oikein.
Sama koskee meidän omia aikuisia lapsia, ei meillä ole mitää oikeuksia puuttua mihinkään. Jollei nyt jonkun henki tai terveys ole vaarassa, ymmärrät kyllä.
Jos sun äitis on poistanut ongelmansa (lapsensa), antamalla hänet pois, niin mieti onko hän paras neuvomaan sinua.
Suhtaudu hänen neuvoihinsa niiden ansaitsemalla tavalla, jättämällä huomioimatta.
TIEDÄN että se on vaikeaa, ellei mahdotonta.
Niimpä anna sulle omat neuvoni jotka toimii kun laitetaan toimimaan:
Äitini pahanpuhumisen tarve on järjettömän suuri. Kuuntelin sitä aikani puolella kovalla, enkä kommentoinut mitenkään.
SE, että myös kaikkien lastensa lisäksi hän haukkui myös kaikki lastenlapsensa säännöllisesti, siihen laitoin topin.
Ilmoitin, että jos hän IKINÄ enää haukkuu, sanoo puolikastakaan pahaa sanaa mun lapsistani tai veljieni lapsista tai heidän lapsistaan, laitan välit poikki, JOKU raja pitää olla.
Eihän se ensin meinannut mennä perille, mutta kun muutaman kerran katkaisin puhelun heti kun alkoi kuulua jotain tällaiseen viittaavaa ja loppujen lopuksi en muutamaan kuukauteen vastannut ollenkaan hänen puheluihinsa, alkoi hän ilmeisesti ymmärtää, että olin tosissani.
Kyllä hän aika-ajoin vieläkin innostuu, mutta laitan topin heti.
Lastenlapsilleen hän ei tietämäni mukaan ole päin naamaa kettuillut, eikä siis nykyään seläntakanakaan.
Veljeni ottivat saman tekniikan käyttöönsä, eivät kuuntele yhtään.
Emme myöskään KERRO hänelle mitään perheidemme yksityisasioita, tämä pitää osaltaan hänet hiljaisena ja on ilmeisesti auttanut ymmärtämään näitä rajoja.
Musta on kauheeta ajatella, että aina äitisi vierailun jälkeen itket pahaa mieltäsi.
Uskon, että siihen on todellista syytä, eikä vain raskaudenaikaista hormoonimylläkkää.
Mä en saisi nukuttua jos omat lapseni olisivat samassa tilanteessa, mun takiani.
En voi ymmärtää mitä kiksejä joku tuollaisesta saa.
Mulla ja lapsillani ja jo lapsenlapsillanikin on hyvin läheiset välit ja uskon vakaasti, että he luottavat muhun niin paljon, että kertoisivat jos olisin heitä ees vahingossa loukannut.
Sama koskee heidän puolisoitaan.
Näin hyvin ei meilläkään ole aina ollut, mutta vanhakin koira oppii, vaikka sitten kantapään kautta, jos haluaa.
Toisin sanoen, rajoita mitä kerrot , pidä välimatkaa vaikka väkisin, äläkä enää odota ymmärtämystä äidiltasi.
Vain näin, ikävä kyllä, vältyt pahalta mieleltä.
Ymmärrän että haluat lapsillasi olevan mummin, mutta mummin on kyllä alettava tajuamaan milloin on mennyt liian pitkälle.
Tää ei ole helppo eikä nopea tie, mutta aikaa myöten toimii, jopa mun sairasmielisen äidin kanssa.
Pitää vaan olla sitkeä kuin emoleijona pentuettaan puolustamassa :D
Lopuksi haluan toivottaa onnea tulevasta vauvasta ja myötäiloita siitä, että olet onnellinen perheesi kanssa, se puoli teillä tuntuu olevan hyvässä jämassa kaikin puolin.
Älä odota nelikymppiseksi niinkun mä-idiootti tein, jos näistä neuvoista on ees vähän apua sulle niin hyvä sitten.
Kirjoittelehan kuulumisia. Moi.
mä nyt en ole tässä kummankaan puolella mutta tässä mun mielipide asiasta:
ota huomioon että äitisi on sinua vanhempi, ja toisinaan tuollaisia ihmepuuskia voi tulla(olen kokenut mieheni äidin kautta sen)ja hän ei välttämättä tarkoita mitä sanoo.
toisaalta se mitä hän mainitsi yhden lapsen "poisannosta"ei varmaan tarkoita että lopullisesti yhdestä lapsestas luopuisit, vaan jakaisit vastuun lapsesta heidän biologisen isän kanssa, tästä toki keskustelisitte.ei sinänsä huono idea jakaa vastuuta lapsesta myös sen isän kanssa.
ja itsellä on myös periaate että kun lapsia tehdään,niin ne myös itse hoidetaan,ilman että lapsi joutuisi jatkuvasti olemaan hoidossa,tosin kerhot ja tarhat ovat lapsille ihan kivojakin paikkoja,kun on omanikäistä seuraa ja harrastetta=)siskonkin tyttö on tosi onnessaan kerhopäivistään...ei millään lähtisi kotiin=D
kai se sun äitis olis toivonu sulle parempaa..jollain tapaa..niinhän ne aina,mutta samalla pitäisi olla tiukka ja murtamaton jne..
ja se että äitisi ei hirveästi välitä lastesi hoitamisesta,ei tarkoita etteikö hän välittäisi heistä,luulen vain että hän on tyytyväinen omaan elämäntilanteeseensa,kun tarvitsee vain huolehtia itsestä ja saa olla itsekäs ilman että joku on jalassa kiinni vaatimassa huomiota.joillekin se isovanhemmuus vain aiheuttaa tuollaista,kaikki eivät nauti siitä,jos vielä lapsella on ns"sisäsiisteysongelmia".
oletko toisaalta ottanut huomioon sen,että muillakin on se oma elämä,ei millään pahalla,mutta sain sellaisen vaikutelman tekstistäsi,että tahtoisit kaikkien vain auttavan sinua,ilman että itse teet vastapalveluksia.lapsiasi ei varmasti ole helppo hoitaa,mutta ei sitä vastuuta silti saa sysätä muille.entäs jos nämä mahdolliset hoitopaikat kieltäytyvät hoitamasta lapsiasi?oletko miettinyt sitä?lasten hoito on kuluttavaa,ja jos joudut omien lasten lisäksi ottamaan vielä muutaman lisää hoitoon niin siinä jo toivoo että lasten vanhemmat peruisi koko homman,kun sitä omaakin aikaa pitää olla.
jos laittasit ne lapsesi tarhaan ystäviesi luona kierrättämisen sijaan.hekin varmaan arvostaisivat tätä elettä..