Kun sukulainen, on se sitten oma vanhempi tai sisar tai puolison vastaavat, alkaa olla ihan oikeasti ongelma ja vainoavat ja aiheuttavat pahaa oloa ja miltei tuhoavat oman avioliiton/ henkisen terveyden, niin ei ole väärin tai itsekästä katkaista sellaisiin ihmisiin välit.
On oikeus suojella itseään ja perhettään sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät tahdo sinulle mitään hyvää vaan olla sellaisten seurassa, joilla on oikeasti hyvä tahto ja jotka oikeasti rakastavat sinua - olivat he sitten sukua tai ei.
Jotkut ihmiset pätevät sillä, että he ovat sukua, heidän pitää saada tietää kaikki ja heidän pitää saada määrätä toisten asioista, koska olevat sukua. Minusta sukulaisuussuhde ei oikeuta mihinkään näistä. Kun on oma perhe, niin on oma perhe ja itse me teemme perheessämme omat ratkaisut. Emme ole enää vanhempiemme "lapsia", joita pitää komentaa ja määrätä siihen suuntaan mihin he itse haluavat meitä.
Alkoholistin lapsena olen ollut hyvin huojentunut, kun tein päätöksen katkaista välit holisti isään. Niin kauan kuin alkoholi hallitsee hänen elämäänsä, ei minulla ole perheeni kanssa mitään asiaa hänelle. Niin paljon hän on minua loukannut ja syyttänyt omista ongelmistaan ja virheistään - julmaa omaa lastaan kohtaan, joka on syytön hänen omiin virheisiinsä.
Voimia kaikille samasta kärsineille.

Vastaukset 4
Vanhimmat
sinulla on alkoholisti isä, minulla kirkkoon hurahtanut äiti. Molemmat jättävät lapsensa heitteille. Jos on jokin riippuvuus, niin siinä lapsi aina kärsii.
mulle tulee aina ahdistunut olo kun olen tekemisissä sisarusteni kanssa. olen koko ikäni ollut toisia huonompi mutta apuni kelpaa jotenkuten. olenkin päättänyt että kun äitimme siirtyy ajasta ikuisuuteen , samalla katkaisen välit sisaruksiini. tekisin sen nyt jo mutta ei voi välttyä törmäämästä toisiimme äidin luona ja äidille ei sitä voi tehdä että hylkäisi hänetkin vaikka äiti on yksi joka pitää huonompi arvoisena minua , nämä toiset kun on niin hyviä.
minua voi syyttää kaikesta ja huutaa vaikka en heidän asioistaan edes tiedä enkä oikeastaan välitäkään mutta syytä niihin en ota kantaakseni, vaikka sitä tyrkytetään
Minulla ei tule edes huono omatunto kun sanon, että en voi millään muotoa sietää pikku siskoani. Tämä ihminen muttuu vuosi vuodelta hullumaksi. Olen koko aikuisikäni katsellut hänen kohelluksiaan ja saanut vastaan ottaa mitä pahimpia nöyryytyksiä ja lopuksi hän kävi jopa käsiksi minuun.
Ja kun hän juopottelee (tapahtuu usein,pienistä lapsista huolimatta) niin millään ei ole silloin mitä rajaa. Tämä ihminen on sotkenut kaikkien sukulaisten välit keskenään, kun kännipäissään on koheltanut. Totuus on hänelle aivan vieras sana, sen sanan merkitystä hän ei ymärrä ollenkaan. Hän on narsisti joka manipuloi kaikkia ihmisiä, joiden lähelle pääsee. Nykyään se onneksi on vaikeaa, sillä melkein kaikki sukulaiset ovat ymmärtäneet asian ja pysytelevät loitolla hänestä.
Olen laittanut välini poikki häneen kokonaan ja sanonnutkin suoraan, että en pidä häntä siskonani enään, mutta siitä hän ei piittaa mitään, vaan jatkaa terrorisoimistaan, aina kun siihen vain on mahdollisuus. Jopa hänen aikuisiässä olevat lapset, ovat joutuneet tämän ihmisen hullunkohtauksien uhreiksi.Koska hän luulee olevansa aina oikeassa, mitä vain keksiikin! Verisiteet voi katkaista, jos on tarpeeksi voimia.
Luepa sivuja www.narsistienuhrientuki.info - niin alat ymmärtää kuinka hankalasta ja moniulotteisesta ongelmasta on kysymys,kun narsistin kanssa joutuu tekemisiin.
Voimia sinulle - narsistit ovat "hulluja" ja sinä olet terve - muista se.