mua ottaa päähän tä mun elämä :( Antakaa viisaita neuvoja pyydän!
Ja mikähän se ongelma on? No ihan tämmöinen klassinen eli rakkaus tai sen puute. Tai itseasiassa ihan kaikki.
Olen nirso nirppanokka, tiedän sen. Kukaan vaan ei oikeen meinaa kelvata mulle. Kaikissa on joku juttu mikä sitten alkaa tökkiä niin että en halua/uskalla edetä. Se voi olla ulkonäössä, luonteessa, eleissä, eletyssä elämässä..siis ihan missä vaan. Tä on tätä mun elämää. Viikko on pisin aika jonka oon seurustellut. Sen kuluessa alkoi tympiä tyyppi siis ihan täysin ja lähdin vetään. Tostakin on jo aikaa 3 vuotta..kavereita ollaan edelleen. Söpö kundi mut ei tarpeeksi kunnianhimoa. Ne syyt on siis just tämmösiä. Ja siis viikko...säälittävää?
Oon ollut nyt koko talven hieman ihastunut pariin mieheen. pari viikkoa sitten kuulin, että toinen niistä oli löytänyt jonkun naisen ja näinkin sen..tosi nätti ja sopii tolle miehelle tosi hyvin.. Sit tää toinen..näin sillä eilen neidon kainalossa...joku semmonen 100 000 kertaa kauniinpi kuin mä. Tuntu oikeen mahanpohjassa ja jaloissa toi pettymys...
Ja tottakai oon onnellinen noiden miesten puolesta. Ongelma vain mun elämässä on se, että nyt jos yhtäkkiä toinen tai vaikka molemmat noista miehistä vapautuis, niin en olis varma haluisinko niitä sittenkään. Tarkoitan siis sitä, että niissä/heissä alkaisi heti tökkiä taas joku juttu. Tajuutteko mitä tarkoitan?
Mutta heti kun niillä on joku toinen, niin mun tulee paha mieli ja mietin että mokasin kunnolla kun en lämmennyt. Vaivun pienoiseen itsesääliin, syömishäiriö alkaa nostaa päätään ja muuta p..skaa. Oon siis ihan järkyttävän vaikea.
Oon kyllä sitä mieltä että tämmöinen vaikea saakin olla yksin. En vain tajua mikä mua vaivaa! Oon ihan pulassa ja haluaisin nauttia elämästä ja antaa vaikka vaan mennä, mutta hitto, en vain pysty siihen :(
ihan perseestä kaikki :( Musta vaan tuntuu, että mä kuljen jotain väärää polkua pitkin..tän polun varrella ei oo mitään kivaa. Ja kaikki on muuutenkin niin vaikeeta. En enää tiedä missä mä oon ja mihin mä oon menossa. Eikä noi oo se pahin juttu. Pahinta on se, että mä en enää tiedä mitä mä ees haluan.
Ja koska en usko satuihin, niin huomiseltakaan on turha odottaa mitään kivaa romanttista yllätystä. Varmaan sataa koko päivän, aamulla ensin pällistelen peilikuvaani jonkin aikaa, puhelen itselleni tyyliin: voi, että ruma, voi että läski perse, voi että lauta, voi että ruma jne..sitten meikaan ja tuunaan itseni loistavaksi ja lähden sinne minne nyt menenkin. Jos kuljen kaupungin läpi en katso ihmisiä siis miehiä silmiin, ettei kukaan vaan tajua että voisin olla kiinnostunut.
Tässäpä tämä. Oli vaan pakko purkaa. Ja kertokaa sitten kaikki vinkit jos niitä on.
niin ja ikä on 24 eikä 14, vastoin kuin voisi tekstin luettuaan veikata.
Ja mikähän se ongelma on? No ihan tämmöinen klassinen eli rakkaus tai sen puute. Tai itseasiassa ihan kaikki.
Olen nirso nirppanokka, tiedän sen. Kukaan vaan ei oikeen meinaa kelvata mulle. Kaikissa on joku juttu mikä sitten alkaa tökkiä niin että en halua/uskalla edetä. Se voi olla ulkonäössä, luonteessa, eleissä, eletyssä elämässä..siis ihan missä vaan. Tä on tätä mun elämää. Viikko on pisin aika jonka oon seurustellut. Sen kuluessa alkoi tympiä tyyppi siis ihan täysin ja lähdin vetään. Tostakin on jo aikaa 3 vuotta..kavereita ollaan edelleen. Söpö kundi mut ei tarpeeksi kunnianhimoa. Ne syyt on siis just tämmösiä. Ja siis viikko...säälittävää?
Oon ollut nyt koko talven hieman ihastunut pariin mieheen. pari viikkoa sitten kuulin, että toinen niistä oli löytänyt jonkun naisen ja näinkin sen..tosi nätti ja sopii tolle miehelle tosi hyvin.. Sit tää toinen..näin sillä eilen neidon kainalossa...joku semmonen 100 000 kertaa kauniinpi kuin mä. Tuntu oikeen mahanpohjassa ja jaloissa toi pettymys...
Ja tottakai oon onnellinen noiden miesten puolesta. Ongelma vain mun elämässä on se, että nyt jos yhtäkkiä toinen tai vaikka molemmat noista miehistä vapautuis, niin en olis varma haluisinko niitä sittenkään. Tarkoitan siis sitä, että niissä/heissä alkaisi heti tökkiä taas joku juttu. Tajuutteko mitä tarkoitan?
Mutta heti kun niillä on joku toinen, niin mun tulee paha mieli ja mietin että mokasin kunnolla kun en lämmennyt. Vaivun pienoiseen itsesääliin, syömishäiriö alkaa nostaa päätään ja muuta p..skaa. Oon siis ihan järkyttävän vaikea.
Oon kyllä sitä mieltä että tämmöinen vaikea saakin olla yksin. En vain tajua mikä mua vaivaa! Oon ihan pulassa ja haluaisin nauttia elämästä ja antaa vaikka vaan mennä, mutta hitto, en vain pysty siihen :(
ihan perseestä kaikki :( Musta vaan tuntuu, että mä kuljen jotain väärää polkua pitkin..tän polun varrella ei oo mitään kivaa. Ja kaikki on muuutenkin niin vaikeeta. En enää tiedä missä mä oon ja mihin mä oon menossa. Eikä noi oo se pahin juttu. Pahinta on se, että mä en enää tiedä mitä mä ees haluan.
Ja koska en usko satuihin, niin huomiseltakaan on turha odottaa mitään kivaa romanttista yllätystä. Varmaan sataa koko päivän, aamulla ensin pällistelen peilikuvaani jonkin aikaa, puhelen itselleni tyyliin: voi, että ruma, voi että läski perse, voi että lauta, voi että ruma jne..sitten meikaan ja tuunaan itseni loistavaksi ja lähden sinne minne nyt menenkin. Jos kuljen kaupungin läpi en katso ihmisiä siis miehiä silmiin, ettei kukaan vaan tajua että voisin olla kiinnostunut.
Tässäpä tämä. Oli vaan pakko purkaa. Ja kertokaa sitten kaikki vinkit jos niitä on.
niin ja ikä on 24 eikä 14, vastoin kuin voisi tekstin luettuaan veikata.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sitä mieltä, että vaikeat ihmiset jää yksin.
Niin olen jäänyt minäkin. Ikää 31 vuotta ja toivo heitetty menemään jo aikoja sitten.
Se on vaan purtava huulta ja opittava elämään itsekseen, jos ei osaa muuttua tavalliseksi ja helpommaksi ihmiseksi.
Oon siinä onnellisessa asemassa kuitenkin, että yksinoleminen tai -eläminen ei ole koskaan ollut mulle vaikeaa.
...että olet nyt ruvennut tiedostamaan itsekin, että tavoittelet suunnilleen kuuta taivaalta. Taidat olla perfektionisti kun vielä ruoskit itseäsikin kuten kuvailit? Ei ole helppo tie se. Itselläkin ollut tuota vikaa, nyt otan rennommin. Ei huimia tavoitteita, kunhan voisi katsoa taakse jäänyttä vuotta että se oli jollain tasolla parempi kuin edellinen. Määrätietoisuutta, korkealla olevia tavoitteita jne. deittiprofiileissaan ihailevat naiset sivuutan nykyään suoraan. Epäilen ettei sellainen loppupeleissä malta tyytyä oikein mihinkään, aina on jossain joku parempi. Olisit sinäkin vaan tarttunut siihen söpöön kaveriin. Parempaa tulevaisuutta sinulle silti.