Tylyä

- ehkä, mutta en todellakaan tiedä, mitä tekisin. Olen avioliitossa oleva kolmekymppinen mies, kahden lapsen isä. Rakastuin viitisen vuotta sitten yöelämässä paljon pyörivään kauniiseen naiseen. Alkuun suhteemme oli ihanaa. Paljon romantiikkaa jne. Nyt myöhemmin olen huomannut, että taisin rakastua rakkauden tunteeseen, en niinkään itse kohteeseen- julmasti sanottuna. Tällä naisella oli takanaan monia rikkoutuneita suhteita ja hän tukeutui paljon minuun.

Myöhemmin olen huomannut, että hän on todella pinnallinen. Ehkä hän on aina ollut sitä, mutta en alkuhuumassa tajunnut. Jotenkin koen, että olen hänelle vain elintason ylläpitäjä, koska olen hyväpalkkaisessa työssä ja tulen varakkaasta perheestä. Kotona on jatkuvia riitoja ja olen kelvollinen aviomies ainoastaan jos ostelen hänelle koruja, järjestän romanttisia iltoja jne. Muuten hän haukkuu aika ikävin sanakääntein minua. Lapset hän hoitaa kyllä hyvin. Väliltämme kuitenkin puuttuu sellainen todellinen kemia.

Viime aikoina on tuntunut, että en arvosta vaimoani oikeastaan lainkaan paitsi lasteni äitinä. En tiedä, mitä tässä tilanteessa tekisin. Millaisia mietteitä herättää? Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa?
5794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

hakea ihan ammatti-apua. Kun on yksin ongelmien kanssa, ei osaa auttaa itse itseään. Eli mun ohje on, että sä ja vaimosi meette hakeen apua ja selvittämään nämä ongelmat.

Äänestä

joskus se vaan ei riitä.

Äänestä

Oletko lukenut narsismista? Lainaa kirjastosta narsismiin liittyviä kirjoja tai etsi netistä artikkeleita aiheesta. Älä jää yksin mietteinesi, hae keskusteluapua asiantuntijalta.

Tsemppiä!

Äänestä
  • narsismin tuputtajia. Herranen aika! Kaikki on aina narsisteja. Menkää parisuhdeterapiaan, jos tahdot että teidän kahden välit parantuisivat.
    Toinen "huonompi" vaihtoehto on sitten eroaminen.

    Ps. Vielä tälle hienolle arkipäivän psykologille
    joskus on myös olemassa itsekkäitä ihmisiä, joille se oma napa on tärkein. Se ei aina automaattisesti tarkoita, että ihminen olisi narsisti!

    Äänestä

Hei,

Alkuhuuman jälkeen alkaa näkemään ihmisen todellisen luonteen ja silloin rakastaminen alkaa. Alkuhuuma on syvää ihastusta, jonka todellisuus rakastamisesta on minusta kaukana. Olen huomannut aiemmissa suhteissani, ettei alkuhuuman jälkeen suhde ole kestänyt juurikaan vastoinkäymisiä. Toisen huonojenkin asioiden kanssa oppii elämään, jos rakkautta on. Suhteenne ei kuitenkaan ole enää tuore ja lapsiakin on! Muista, että se perheenlisäyskin on naiselle ja miehelle iso muutos ja se on varmasti tullut näkyviin. Kerroit, että naisesi on hyvä äiti, mutta pinnallinen ihminen? Millä tavoin se tulee esille ja mitä asioita riitanne käsittelevät? Äitikin voi väsyä ja purkaa stressiään eri tavoin, joka saattaa jopa säikäyttää toista hetkittäin ja luulet, ettei tuo olekaan se sama nainen, johon rakastuin. Ikä, ympäristö ja erilaiset muutokset elämässä muokkaavat ihmisiä jatkuvasti heidän huomaamatta sitä seikkaa.

Naisesi varmasti rakastui sinuun vilpittömästi, mutta voi olla että hän ei ollut tavattuanne vielä kovin ehjä ja itsenäinen suhteeseen, sinuun oli helppo turvautua! Toisen hyväksikäyttö ei ole silti oikeutettu keneltäkään. Naisellesi se mukavampi elintaso voivat olla itsestään selvyyksia. Lopeta rahojesi haaskaminen vaimokkeesi tempauksiin ja keskity olennaiseen. Panosta tunnepuoleen äläkä materiaan. Jos vaimosi rakastaa sinua, hän tekee sitä ilman korujakin! Kerro myös siitä, mitä hänen käytöksensä on sinussa herättänyt ja sinä et tunne häntä enää sellaisenaan kuin ennen? Voi olla, että tilannekin aukeaa. Naisellasikin voi olla henkisiä ongelmia, jotka eivät näy päällepäin, koska olette hukkuneet mukavuuksiin, hän sinun lahjoihin ja se voi olla yksi keino peittää todelliset ongelmat.

Haukkuminen on loukkaavaa ja epäkunnioituksen merkki. Älä anna vaimosi pitää sinua jalkamattona, vaan puolustaudu ja sano että olet perheen elättäjä. Hänen pitäisi olla kiitollinen siitä, eikä päinvastoin. En yhtään ihmettele, jos sinun arvostuksesi häntä kohtaan on laimea. Jatkuva torailu, haukkuminen ja lyttääminen saa kenet vain katkeraksi, surulliseksi ja se vaikuttaa tunteisiin toista kohtaan ajan myötä. Ensisijaisesti pohtikaa yhdessä suhteenne epäkohtia ja kummankin tarpeita. Jos ette pysty keskenään kommunikoimaan tämän selväksi, menkää pariterapeutille. Ota selvää siitä, voisiko naisellasi olla suhde ja siksi omituinen käytös ja sinun solvaaminen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tekstiä- kirjoitti:

- ehkä, mutta en todellakaan tiedä, mitä tekisin. Olen avioliitossa oleva kolmekymppinen mies, kahden lapsen isä. Rakastuin viitisen vuotta sitten yöelämässä paljon pyörivään kauniiseen naiseen. Alkuun suhteemme oli ihanaa. Paljon romantiikkaa jne. Nyt myöhemmin olen huomannut, että taisin rakastua rakkauden tunteeseen, en niinkään itse kohteeseen- julmasti sanottuna. Tällä naisella oli takanaan monia rikkoutuneita suhteita ja hän tukeutui paljon minuun.

Myöhemmin olen huomannut, että hän on todella pinnallinen. Ehkä hän on aina ollut sitä, mutta en alkuhuumassa tajunnut. Jotenkin koen, että olen hänelle vain elintason ylläpitäjä, koska olen hyväpalkkaisessa työssä ja tulen varakkaasta perheestä. Kotona on jatkuvia riitoja ja olen kelvollinen aviomies ainoastaan jos ostelen hänelle koruja, järjestän romanttisia iltoja jne. Muuten hän haukkuu aika ikävin sanakääntein minua. Lapset hän hoitaa kyllä hyvin. Väliltämme kuitenkin puuttuu sellainen todellinen kemia.

Viime aikoina on tuntunut, että en arvosta vaimoani oikeastaan lainkaan paitsi lasteni äitinä. En tiedä, mitä tässä tilanteessa tekisin. Millaisia mietteitä herättää? Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu